torstai 31. tammikuuta 2013

C niin kuin C15 tekniikka

Tarina päivässä: Sinä

Carol Kiriakos kertoo Tohtoritakuussa C15-tekniikasta ja minä olen aivan myyty. Uskon, että sinäkin olet, kunhan kuulet, että sinun on "uhrattava" vain 15 minuuttia päivästäsi saadaksesi aikaan muutoksen. Köh, taidan olettaa, että jokaisella on elämässään jotain mitä haluaisi tehdä, mutta ei koskaan kuitenkaan tee. Niin, ei tee, koska se maailman käytetyin tekosyy: ei ole aikaa. Mutta tutustukaa ihmeessä tekniikkaan linkin takaa, koska uskon, että siitä voi olla apua moneen itse kehitettyyn aikapulaan. Carolin mukaan sillä voi jopa pelastaa parisuhteen, koska 15 minuuttia päivässä vain puolisoon keskittyvää aikaa ei voi tehdä parisuhteelle muuta kuin hyvää. (Toim. huom. Jos tosiaan tuntuu siltä, että joutuu uhraamaan aikaansa, niin ei ehkä kannata edes yrittää.)

Viime aikoina on tuntunut siltä, että olisi kovin paljon kaikenlaisia asioita, joita haluaisin tehdä. Yksi niistä on se, että haluaisin kommentoida muiden kirjoituksia enemmän. Ja kun haluaisin enemmän, niin ajaudun halvaantuneeseen tilaan, jossa en tee mitään vaan heittäydyn pitkäkseni sängylle mulkoilemaan tietokonetta pahasti. Aivan kuin se olisi sen vika, että ei ole aikaa käyttää sitä, mutta on aikaa loikoilla sängyssä. Tilanne on vähän samanlainen silloin, kun tiukka deadline on edessä. Tiedän, että pitäisi aloittaa, mutta en vain pysty. Tiedän, että työ valmistuu ainoastaan tekemällä, mutta jos aikataulusta löytyy vain 15 minuuttia aloittamiselle, niin eihän sinä aikana ehdi mitään. Parempi lykätä aloittamista parempaan hetkeen ja sitten käyttää hätäpäissään juuri ennen deadlinea muutama tunti saman asian tekemiseen. Entä jos käyttäisikin työn etenemiseen 15 minuuttia päivässä? Kuinka paljon tekstiä esimerkiksi syntyisi, jos kirjoittaisi vartin päivässä?

Toinen juttu, mikä tässä on huolettanut, on se, että olen alkanut viikon aikana soveltaa samaa ajatustapaa salille lähtemiseen. Koska aikaa olisi vain kolmesta vartista tuntiin, niin ei saa lähdettyä. Sitä paitsi kun ulkona sataa märkiä rättejä tai sitten on niin kauhea pakkanen, että auton lasit pitää skrapata. Niin ja sitten se päänsärkykin - luultavasti kiitos näiden vaihtelevien ilmojen ja herra Fibron. Silti logiikassani täytyy olla joku vika, koska sen mielestä on parempi olla tekemättä mitään kuin tehdä vaan vähän. Onneksi on raineri ja treffit sen kanssa kahdesti viikossa, koska sille tehdyt oharit kävisivät liian kalliiksi.

Aion kuitenkin alkaa soveltaa C15-tekniikkaa. Esimerkiksi kirja tulee luetuksi paljon nopeammin, kun sitä lukee 15 minuuttia päivässä sen sijaan, että ei tartu siihen ollenkaan. Tosin kyllä kirjassakin pitää olla jotain vikaa, jos siihen ei tee mieli tarttua. Mä kuitenkin tykkään lukemisesta. Siksi kirjassakin pitää olla vika koska esimerkiksi tänään postin tuomia Vaarallisia ideoita hipelöin ja silmäilin heti vartin.

Mihin sinä haluaisit käyttää 15 minuuttia päivässä? Juoksisit, lukisit, venyttelisit, opiskelisit uutta kieltä, jotain muuta?

***
Kirjoitus on osa Tarina päivässä -haasteen antamia päivittäisiä aiheita. Haasteen ajatuksena on antaa päivittäin sana tai lause, jonka ympärille halukkaat voivat sitoa oman tarinansa. Osallistua saa kuka tahansa, joka lupaa, ettei ota haasteeseen osallistumisesta päänsärkyä tai hanki sen vuoksi vatsahaavaa. Osallistumisen pitää olla ennen kaikkea mielekästä, hauskaa ja vapaaehtoista. Tutustu ajatukseen tarkemmin linkin takaa.

23 kommenttia:

  1. Sinäkin, Neosesi. Tosi tuttua tuollainen lykkääminen. :) Nyt minulla on uusi tukka, eikä enää oikeita tekosyitä rajojen rikkomisen lykkäämiseksi. Mutta ei kiirettä. Ehditään jutella siitä myöhemminkin.

    Joskus vain on annettava itselleen aikaa vaikka sitten sen koneen mulkoilemiseksi, joskus se kuitenkin menee ohi ja sitten jaksaa taas toimia. Räntäsade tarkoittaa matalapainetta ja matalapaine henkistä matalalentoa. Niin se vain on.

    Minä en oikeastaan haluaisi käyttää 15-minuuttistani olohuoneen järjestelyyn, mutta siihen sijoittaisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, minäkin. Tosin mulla on valikoiva lykkääminen, mikä on varmaan ihan luonnollista. Toiset asiat vaan kiinnostaa enemmän. Onneksi opinnäytteen aiheen on sentään saanut valita ihan itse, niin ei tarvitse sen kanssa tuskailla.

      Loistavaa, että on uusi tukka rajojen rikkomista varten. Jutellaan siitä myöhemmin lisää jonkin muun viestimen kautta.

      Kyllä mä taidan mulkoilla konetta lähietäisyydeltäkin ihan riittävästi, että ehkä se on ihan tervettä välillä heittäytyä mulkoilemaan sitä kauempaa. Mun mielestä nyt ilmasto saisi vaan päättää, että tuleeko kesä vai onko talvi. Jotain siltä väliltä on rasittavaa ja herättelee fibromyalgia oireita. Räyh! Se ei nyt olisi yhtään tervetullut.

      Itse asiassa nuo 15-minuuttiset on ihan hyvä käyttää myös johonkin, mitä ei oikeastaan haluaisi. Jos joka päivä järjestelee/siivoaa 15 minuuttia, niin lopputuloksena on joidenkin päivien päästä miellyttävä tilanne. En ainakaan usko, että itse saisin epäjärjestystä aikaan yhtä tehokkaasti kuin mitä siinä vartissa oikeasti ehtii tehdä, kunhan vaan tarttuu tekemiseen.

      Poista
  2. kiitos artikkelista 15 min. päivässä .. sain hyviä ajatuksia ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kiva Nata, jos se herätteli sinullekin ajatuksia. Se on niin pienestä kii. :)

      Poista
  3. Just niin asiaa! Kaikkea muuta lykkään, paitsi sitä lukemista, siihen ne miun vartit menee :)
    Vaan tuo Tarina päivässä....upee juttu! Koklaan sitä Helmikuun ajan !!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, kivaa kun tuut mukaan helmikuulle. Ja muista sinäkin, että joka päivä ei ole pakko kirjoittaa, jos tuntuu ettei irtoa. Vaikkakin sen sanan/aiheen tarkoitus on juurikin herätellä jonkinlaista sanottavaa. :)

      En mä lukemista muuten lykkäile, mutta kun tuossa odottaa lähes 1000 sivuinen englanninkielinen kirja, jonka teksti on fonttikokoa 7-8 ja riviväliä ei ole juuri lainkaan, niin se on aika raskassoutuista. Aihe on mielenkiintoinen, mutta kun... Tosin kuinkahan monta sivua sitä olisi enemmän, jos fontti olisi suurempaa. Se on jo nyt aika hankalan kokoinen.

      Poista
  4. Mulla noita vartteja on 96 kipaletta vuorokaudes, kyl ne mulle piisaa. ;DDD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reilua. Ai mutta mullahan taitaa olla saman verran. Kysymys onkin siitä miten ne varttinsa käyttää. :D

      Poista
  5. Haaveilisin. Tosin teen sitä nytkin, mutta lähinnä viikonloppuaamuisin loikoillessani sängyssä kiireettä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokaisen aikuisenkin pitäisi ehtiä haaveilemaan edes vartin päivästä riippumatta onko arki vai pyhä. Joten eikun tuumasta toimeen. Teet kuten siinä yhdessä lehtimainoksessa (Seura vai Apu?), joka joskus pyöri telkkarissa. Viet itsesi rauhalliseen paikkaan ja ilmoitat, että äitiä ei näy nyt vähään aikaan. ;)

      Poista
    2. Toisaalta mä haaveilen tässä koneen ääressäkin ihan riittävästi :P

      Poista
    3. Haaveilemiseen käytetty aika on aina ajan hyötykäyttöä. Nih!

      Poista
  6. 15 min päivässä kiinnitetään venyttelyyn, ilman muuta. Tai siis on kiinnitetty... jos aamulla olen kuolemanväsynyt, venyttelen vasta illalla, mutta normaalisti aamulla kyl se 15-25 minuuttia. On pieni pakko. Muuten olen niin jumeksessa että koko päivä menee irrotellessa. Tervetuloa "kypsään ikään"!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Venyttely on jotenkin palannut mun aamuttaiseen ohjelmaani nyt kun Hra F on ollut ärhäkkänä. Mutta sekin on sellainen, minkä unohtaa tehdä tai ei muka ole aikaa silloin, kun kaikki on kohdillaan ilman juntturoita.

      Poista
  7. Vartti päivässä - vaikka mihin! Rehellisesti sanottuna voisi käyttää useammankin vartin päivässä, jotta _muutama_ asia etenisi edes sen vartin verran. Tammikuussa erääseen blogihaasteeseen osallistuminen on vienyt aikaa ja varsinkin ajatuskapasiteettia melkoisesti ;) Ja erinäiset muut asiat ovat jääneet vähemmälle huomiolle...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sä teitkin tammikuun haasteen huolella ja sun tarinoiden kehittely vaati ihan varmasti aikaa ennen kuin putkahtivat julki meille muille. Mutta ihan äärettömän oivaltavia juttuja sait aikaiseksi.

      Helmikuussakin saa osallistua, jos lupaa, ettei jätä muita vartilla edistettäviä asioita hunningolle.

      Kyllähän noita vartilla edistettäviä asioita riittäisi, kun oikein alkaa miettimään, mutta ehkä sekin into tyssää just siihen, jos ottaa liian monta vartillista päiväänsä. Yhtäkkiä huomaa, että on miljoona lusikkaa sopassa.

      Poista
  8. Jotenkin luulen, että toi 15 minuuttia päivässä ei toimisi gradun kanssa. Eihän vartissa ehdi edes paneutua aiheeseen tarvittavalla intensiteetillä!
    Mutta joo, et tainnut väittääkään, että se toimisi kaikkeen. Heti aloin vaan miettiä helppoa tietä ulos tästä prokrastinaatiosta... :D

    Mun pitäisi varmaan käyttää se vartti päivässä siivoamiseen. Tosin ei tähän lääväänkään vartissa ehdi mitään tolkkua saada. ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yksi nurkka kerrallaan. Siihen vartti riittäisi hyvin. Mutta kun olisi vielä keskilattiakin... tätä pitää tuumata vielä vähän.

      Poista
    2. Voisi se toimia ison G:n kanssakin, jos ei odottaisi itseltään heti valmista tekstiä tai suurta oivallusta. Olen ainakin itse huomannut, että kun on esimerkiksi lukenut jotain aineistoa, niin ne ajatukset alkaa syntyä vasta paljon myöhemmin. Tai kun kirjoittaa mieleltään pois ne asiat, jotka jo muka on saanut päähänsä, niin kyllähän se vaatii myöhemmin vielä muokkausta. Mutta jokainen sana on eteenpäin, vaikka niitä tulisi yksi vartissa. Helppoa tietä ulos ison G:n tekemisestä tuskin on, vaikka sen pätkisikin huomattavasti pienempiin osiin.

      Läävään ei välttis saa tolkkua vartissa, mutta kun niitä vartteja käyttää päivittäin, niin totean kuten Celialle jo aiemminkin, että itse en ainakaan saa epäjärjestystä aikaiseksi samalla intensiteetillä kuin siivoamista, kun siihen vaan ryhtyy. Se aloittaminenhan kaikessa, varsinkin epämieluisassa, on vaikeinta. Ehkä pienempi pala kakkua kerrallaan on juurikin ratkaisu siihen.

      Nurkka kerrallaan ja keskilattiankin voi jakaa pienempiin osiin tarvittaessa. :D

      Poista
  9. Voisin käyttää 15 minuuttia päivässä siivoamiseen, kirjoittamiseen, lukemiseen, liikkumiseen ja kaikkeen muuhun järkevään. Työttömällä kun tätä aikaa riittää..

    Kiitos ideasta, taas! :) Ehkäpä ensi viikolla aloitankin lukemaan joku aika sitten ostamaani Dostojevskin Idioottia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen jotenkin ymmärtänyt, että Dostojevskiä ei edes pysty lukemaan kuin vartin kerrallaan. Itse en ole Idioottia koskaan edes yrittänyt lukea, mutta sen voisi laittaa do-to-listalle johonkin hamaan tulevaisuuteen. Yhdessä Alastalon salissa kirjan kanssa.

      Tietty työttömällä riittää aikaa, mutta toisaalta työtönkään ei halua käyttää sitä kaikkea pelkästään johonkin hyödylliseen ja järkevään. Pelkästään siivoaminen, kirjoittaminen, lukeminen ja liikkuminen vie jo 2 tuntia. Se ei varmaankaan ollut alkuperäinen ajatus, että päivä täytetään kaikilla niillä asioilla, jotka on jääneet tekemättä. Tai toivottavasti ei ollut, koska multa ainakin loppuu sitten jo aikakin.

      Eipäs kestä. Joskus törmää kivoihin ideoihin sattumalta ja niitä on kiva vinkkailla eteenpäin. :)

      Poista
    2. Jaa, saapa nähdä montako minuuttia Idiootti pysyy kädessä, tällä keskittymiskyvyllä ei ehkä edes sitä viittätoista!

      Alkuperäinen ajatus oli kai se 15 minuuttia per päivä yhteen, muutettavaan asiaan ja niin minä aijonkin tätä tekniikkaa käyttää. Vaikka voisin kyllä tehdä joka päivä tunnin noita kaikkia + jotain muutakin ja siltikin jäisi vielä aikaa lorvailuun.

      Poista
    3. Heh, hyvä laskupää mulla muuten öisin. 4 kertaa 0,25 on kyllä vaan tunti. Mutta ilmeisesti mun pään mielestä vartti on liian vähän, laitetaan puoli tuntia samantien. :D

      Ei sitä tiedä. Hyvä kirja voi joskus viedä mennessään. Idiootista mulla ei ole kokemusta, pelkkiä ennakkoluuloja.

      Joo, ei käydä ahneiksi heti, koska se vesittää tekniikan ajatuksen. :)

      Poista

Jotain sanottavaa asiasta tai asian vierestä? Sano se nyt tai myöhemmin, mutta älä vaikene iäksi.

Kaikki kommentit päätyvät ensin sähköpostiini hyväksyttäviksi. Valtaosa kommenteista myös hyväksytään, koska tykkään kommentaattoreistani - sekä vakituisemmista että satunnaisista. :)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...