sunnuntai 6. toukokuuta 2012

T niin kuin tupakka

Kaikki alkoi siitä, kun perjantai-iltana lueskelin kanssabloggareiden blogeja. Muuttolintu palautti vihapuheillaan mut parin viikon takaiselle luennolle. Hän ilmoitti vihaavansa tupakkaa, ei tietenkään tupakoitsijoita ja omaavansa tavan pyrkiä parantamaan tupakoitsijat. Aloitin jo avautumisen hänen kommenttilootaansa, mutta viime hetkellä pyyhkäisin lähes kokonaisen blogikirjoituksen verran tekstiä pois ja totesin, että aion kirjoittaa aiheesta omaan blogiini.

Voi olla, että olen jo kadottanut alkuperäisen ideankin täysin, mutta eihän se mitään haittaa. Ehkä mä muistan jossain vaiheessa tuoda esiin myös aivan valloittavan Joanin näkökulman asioihin, kunhan nyt ensin pääsen tuomaan esiin, että mä en vihaa tupakkaa enkä myöskään tupakoitsijoita. Multa myös puuttuu totaalisesti motivaatio olla käyttämättä tupakkaa. Enkä mä olisi osallistunut koko luentoon, ellen olisi aikaisemmin päivällä tutustunut Joaniin kahvilassa. Jotenkin mun oli vaan pakko saada tietää, mitä sanottavaa hänellä olisi ja olisiko hän luennoitsijana aivan yhtä innostava kuin kahviseurana.

Mä olen itse joskus lopettanut, ollut kolme vuotta polttamatta ja aloittanut uudelleen. Sen jälkeen ei ole moneenkaan kertaan tullut edes mieleen, että haluaisin lopettaa. Joten näillä mennään. Aivan, kuten Mark Twainkin. Mä olen lopettanut tuhansia kertoja, mutta aloittanut uudelleen viimeistään muutaman tunnin päästä.


Joan halusi herättää terveydenhuoltohenkilökunnan siihen tosiasiaan, että saarnaamalla sairauksista, joita tupakka aiheuttaa ja syyllistämällä tupakoitsijoita, kukaan heistä ei lopeta. Tarvitaan uusi lähestymistapa, jotta motivaatio saadaan herätettyä. Eihän siellä yleisön joukossa voinut kuin nyökytellä. Mä en todellakaan joka kerta mennessäni tupakalle ajattele, että haluan saada keuhkoahtaumataudin tai jonkin muun tupakkasairauden. Mä haen siitä rentoutumista, pientä taukoa tai sosiaalisuutta riippuen täysin tilanteesta. Joka tapauksessa se, mitä saan tupakasta on yleensä jokin positiivinen asia. Sen lisäksi, että nikotiinireseptorit lakkaavat kirkumasta 45 minuutiksi kuuleman mukaan.

Jos joku haluaisi saada mut lopettamaan tupakoinnin, niin kaikenlainen vittuilu ja piikittely olisi äärimmäisen suotavaa jättää pois. Mä olen luonteeltani just sellainen, että polttaisin ihan kiusallanikin. Toisaalta muhun ei myöskään tehoa syyllistäminen tai ikävien seurausten esiin kaivaminen. Jotta lopettaminen voisi koskaan onnistua, tarvittaisiin korvaavat asiat niille positiivisiksi koetuille asioille.

Oikeastaan kaikki, mitä Joan luennolla sanoi, toimii mihin tahansa asiaan, jossa halutaan muuttaa toisen ihmisen käyttäytymistä. Vain motivoiva lähestymistapa voi auttaa. Ja nimenomaan motivoiva sen ihmisen näkökulmasta, jonka toivotaan muuttuvan. Oikea toiminta palkitaan, mutta retkahtamisesta ei tehdä numeroa. Niin simppeliä.

10 kommenttia:

  1. Ihan aiheen sivusta, sulle on tunnustus mun blogissani. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin kurkkaamassa. Kiitos. :)

      Laitetaan random faktat musta odottelemaan sitä päivää, kun keksin 15 kanssabloggaajaa, jolle tunnustus jakaa eteenpäin. Siinä on sellainen määrä, että vaatii jo hiukan enemmän työtä kuin ne 7 faktaa. ;D

      Poista
  2. Joo, ei sitä ole pakko jakaa eteenpäin. Mä olen jättänyt viimeiset kymmenen (vähintään) prenikkaa jakamatta eteenpäin vaikka olisinkin tehtävänannon suorittanut. :D

    No mutta itse tähän aiheeseen. Mulle on periaatteessa ihan sama, mitä kukin vetää sisuksiinsa. Ihmisellä pitäisi olla oikeus päättää omasta ruumiistaan, haluaa sitten kuolla hitaasti ja kivuliaasti tai ihan miten vaan. Siinä vaiheessa se surettaa, kun kyseessä on joku itselle tärkeä henkilö, joka sitten kuolee 30 vuotta aikaisemmin kuin olisi saattanut kuolla jos ei olisi tupakoinut. Tupakoinnista voi tulla muitakin syöpiä kuin vain keuhkosyöpä ja aivoinfarktin riskikin tuplaantuu. En koskaan voi varmaksi tietää, olisiko äitini täällä vielä, jos ei olisi tupakoinut suurinta osaa elämästään.
    Mutta sama koskee tietysti kaikkia muitakin huonoja elintapoja enkä itsekään ole mikään terveellisyyden ruumiillistuma.

    Eniten mua kuitenkin ahdistaa tupakkateollisuus, joka niittää sademetsää hehtaari kerrallaan tuolla jossain. Miten tyhmä voi ihmiskunta olla.

    En lukenut noita linkittämiäsi juttuja, joten jos siellä nyt jotenkin kumottiin näkemykseni tai toistan samaa, niin sori. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ne linkit olisi mitään kumonneet. Linkki Joanin näkökulmaan johtaa tobaccofree-sivustolle. Hän aloitti luennon kertomalla, että kotona poltettiin sisällä eikä sitä ilmaa olisi pystynyt leikkaamaan edes veitsellä. Molemmat hänen vanhemmistaan olivat kuolleet tupakkasairauksiin - isä tosin vasta 93-vuotiaana, mutta elämänlaatu ei ollut vuosiin kovin ihailtavaa keuhkonpuolikkaalla. Joten hän tiesi kyllä mistä puhui ja yrittää edelleen löytää motivoivia tapoja auttaa potilaitaan irrottautumaan tupakasta. Hänen mielestään on turhaa jakaa esitteitä tupakan vaaroista, koska kaikki tietävät ne jo tai ovat kasvaneet tynnyrissä elleivät tiedä. Sivuston pitäisi esitellä hänen tutkimustyönsä tuloksia. En tarkkaan tiedä, kun motivaatio tarkempaan perehtymiseen ei ole riittänyt.

      Tupakkateollisuus on monin tavoin paheksuttava, vaikka tuottavatkin tuotetta, jota tällä hetkellä ainakin niin mielelläni käytän. Ilman sitä kukaan meistä ei tupakoisi. Ehkä.

      Olen (yhä) pahoillani äitisi pois nukkumisesta.

      Poista
    2. Kiitos, vaikka ei sitä tarvitse joka kerta erikseen pahoitella, kun asiasta mainitsen. Saa toki, mutta en missään nimessä sen takia kirjoittanut tuota kommenttiani. :)
      (Hymiö tuntuu vähän oudolta tuossa perässä, mutta sillä yritän tähdentää, että tämä on ihan hyväntahtoinen/-tuulinen kommentti. Ei ollenkaan mikään mielenipahoittamisjuttu.)

      Poista
    3. Mä yritän olla pahoittelematta joka kerta, kun asiasta mainitset. Tässä yhteydessä se nyt vaan jotenkin tuntui niin pakolliselta.

      Kiva kuitenkin tietää, että et pahoittanut mieltäsi. :)

      Poista
  3. Kirjoitit todella mielenkiintoisen puheenvuoron tupakoitsijan näkökulmasta, Neo!

    Kun itsellä ei ole minkäänlaista suhdetta tupakkaan, niin ei tule ajatelleeksi polttamisen "positiivisia" puolia. Poistaahan sauhuttelu varmaan stressiäkin -ja stressiinkin kuolee moni? Tämä ei silti millään tavalla poistanut vihaani, kirjoituksesi paremminkin auttoi hieman ymmärtämään asiaa (jota en ymmärrä).

    Mutta "live and let live"... nämä ovat aikuisten ihmisten omia valintoja, siihen on tyydyttävä, vaikka sydäntä särkisi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, onhan se myös stressinhallintakeino. Vaikkei ehkä ihan kaikkein terveellisemmästä päästä. Kuitenkin on lisättävä tähän, että eräs naapurini, joka sittemmin kuoli keuhkosyöpään muisti mainita lääkärin sanoneen hänelle, että tupakoinnin lopettamisen yrittämisestä aiheutuva stressi saattaisi olla jopa pahempi sairaudelle kuin itse tupakka. Mutta tuskin siitäkään mitään tieteellistä näyttöä on. Varmasti halusi vaan tukea potilaansa näkökulmaa jollain epämääräisellä tavalla.

      Mutta tosiasia on kuitenkin se, ettei epäterveellisistä elämäntavoista haeta niitä negatiivisia kokemuksia vaan päinvastoin. En mä humallukaan krapulan vuoksi vaan sen hetkellisen rentouden ja hyvän fiiliksen takia. Krapula on ikävä seuraus siitä, mutta ei se silti estä joka kerta ottamasta niitä karpalolonkeroita. :)

      Poista
  4. Oletko ajatellut sellaista sähkötupakkia? Omahoitaja tilasi sellaisen itselleen ja sain kokeilla, se tuntui ihan oikealta. Ryhdyin miettimään sellaista jopa itselleni, vaikka minun tupakointini alkaa olla kovin kursorista nykyään. Viinipäisssäni saatan muutaman vedellä ja se siinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kröhöm tuota, en ole ajatellut. Olen kuullut siitä kaikkea hyvää, mutten nyt ihan valmis ole vielä sähköistämään tupakointiani.

      Mietin sitä sitten, jos tulee äkillinen tarve lopettaa tupakointi. ;)

      Poista

Jotain sanottavaa asiasta tai asian vierestä? Sano se nyt tai myöhemmin, mutta älä vaikene iäksi.

Kaikki kommentit päätyvät ensin sähköpostiini hyväksyttäviksi. Valtaosa kommenteista myös hyväksytään, koska tykkään kommentaattoreistani - sekä vakituisemmista että satunnaisista. :)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...