Y niin kuin ylioppilaskampaus

Viimeistä viedään - lomapäivää nimittäin. Tosin mieli askartelee jo ahkerasti lauantaissa. Ennakolta tiedän, että aamuyhdeksältä tuoliini istahtaa tuore ylioppilas, jolle tehdään lakinkestävä kampaus. Häntä puhelimessa haastatellessani en kuitenkaan saanut oikein vihiä, millaista kampausta hän toivoo. Ainoa asia, mistä molemmat olimme puhelun jälkeen varmoja oli se, että kampauksen painopisteen tulee olla alhaalla, koska sen kruunaa jossain vaiheessa päivää puhtaan valkoinen ylioppilaslakki.

Vaihtoehtojahan on pilvin pimein siitäkin huolimatta eikä nettisurffailu ainakaan vähentänyt vaihtoehtoja.

Se voi olla kiharrettu ja vain osittain kiinni.

Se voi olla kiharrettu ja letitetty.

Letistä voi tehdä niskaan myös kukkasen.

Niskanuttura voi olla löysähkö.

Tai se voi olla klassinen chignon.

Nuttaran voi myös laittaa sivulle.

Ehkä mä sittenkin vaan jatkan lomaani. Onhan tossa jo vaihtoehtoehtoja, mitä voi ehdotella. Lettikukan jätän suosiolla ehdottamatta, koska sitä varten pitäisi kaivaa nyt heti harjoituspää esiin ja alkaa harjoittelemaan. Mutta mähän olen lomalla, niin ei se nyt vaan käy. Eiköhän asiakaskin ole tähän mennessä jo ehtinyt miettiä omia toiveitaan, joten ei se kokonaan mun mietittäväksi jääne.

Sitä paitsi mulla itsellänihän ei edes ollut mitään tukkahuolia, kun lakin sain. Polkka, on se sit vaan niin helppo ja vaivaton - äidillä ja tyttärellä!

H niin kuin hunningolla

Kuvituskuva. Kuvan miehet eivät liity tapaukseen.

Aivan aluksi kaikkien on tärkeää tietää, että inhoan Erinin vanha nainen hunningolla kappaletta. Eniten kappaleessa tökkii kohta "nelkytvuotta saman miehen lakanoissa". Erinin tapauksessa sen täytyy tarkoittaa entistä elämää!

Mutta takaisin juoneen.

Otin tietoisen riskin muuttaessani alueelle, josta on kävelymatka korkeakouluihin ja yliopistoihin. Yksi lääketieteellisen tiedekunnan rakennuksista näkyisi ikkunasta, jos ikkunat olisivat suotuisaan suuntaan. Ymmärsin asunnon vastaanottaessani, että täällä mahdollisesti asuu opiskelijoita. En vain ymmärtänyt, mitä kaikkea silmäni voivatkaan joutua todistamaan.

Satunnaisesti olen törmäillyt hississä salskeisiin nuoriin miehiin, jotka kantavat mukanaan milloin anatomian kirjoja ja milloin jotain muuta alan kirjallisuutta. Ne on myös oikein mukavia ja rupattelevaisia nuoria miehiä. Niiden kanssa hissimatkustaminen ei ole ollut vaivautunutta vaan oikein mukavaa. Jopa niin mukavaa, että välillä on tullut mieleen ehdottaa, josko ajettaisiin ylimääräinen kierros.

Tilanne on kuitenkin muuttunut, koska olen kesälomalla. Ilmojen valtiatar on ollut myös erittäin suopea. Se on tarjoillut sadetta, ukkosta, muka nelisenttisiä rakeita ja HELTEITÄ! Samaan aikaan kouluissa lukuvuosi vetelee viimeisiään, mikä on asettanut mut kiusalliseen tilanteeseen. Nyt ne nuoret, mukavat ja salskeat miehet ovat siirtyneet lukemaan tenttiin pihanurmikolle erittäin vähäpukeisina. Ai ku hyvää!

Vaan kun ei ole! Musta on erittäin kiusallista, että jään kerta toisensa jälkeen kiinni tuijottamisesta. Onneksi sentään useimmiten pelkästään itselleni. Jatkossa saatan intoutua käyttämään ainoastaan portaita, ettei vahingossa päädytä samaan aikaan hissiin. Siellä anatomian kirjoissa varmaan kerrotaan liki nelikymppisten eronneiden sinkkunaisten pään- ja kehonsisäisistä kuhinoista, kun ne näkee jotain silmilleen sopimatonta.

Tulis jo talvi ja voitais taas olla niin kuin ennen! Tai mä voisin. Tuskin niillä mitään ongelmaa on.

PS. Jos ikkunat ja parveke olisivat lääketieteellisen rakennuksen kannalta suotuisaan suuntaan, en olisi tässä tilanteessa.

B niin kuin Boomslang

Kuva: freeimages.com Kuvaaja: doc

Kuvassa on maailman ainoa myrkyllinen tarhakäärme, Boomslang, joka voi tappaa terveen ja hyväkuntoisen miehen. Boomslangia erehdyttiin pitämään harmittomana, kunnes vuonna 1957 Karl Schmidt kuoli käärmeen pureman aiheuttamiin sisäisiin verenvuotoihin.

Jaa, että mihinkä tämän analogin on tarkoitus johtaa? Mulla nyt vaan sattuu tänään olemaan sellainen olo, että olen Boomslang!

Tiedossa on ollut jo pidempään, että en pysty kauaa jatkamaan nykyisessä työssäni tai ainakaan nykyisessä työpaikassani näillä keuhkoilla.

Oletko koskaan kävellyt kesäkuumalla kampaamon ohi, jossa on ovi auki?

Oletko samalla sattunut haistelemaan kesän tuoksuja, kun nenään on hiipinyt outo ammoniakin ja muiden kampaamokemikaalien tuoksucocktail?

Mieti, että tekisit töitä sellaisessa tuoksussa. Oikeastihan tilanne ei työpaikallani ole niin paha kuin kivijalkakampaamossa. Meillä on erittäin hyvä ilmastointi. Jopa niin hyvä, että kesälläkin pukeudumme neuleisiin töissä ollessamme. Tervekeuhkoiselle ympäristö ei tuota mitään ongelmaa. Mutta kun allergisoituneena ja astmaattisena viettää 8 tuntia päivässä hengitellen pahimmillaan - tai omistajien kannalta parhaimmillaan - kahdeksan kampaajan aiheuttamia käryjä yhtä aikaa, niin voi vain kuvitella kuinka kipeä työpäivän jälkeen on. Niin kipeä, ettei työnteossa ole mitään järkeä. Työtä työtä työtä tehdään, jotta jotta leipää syödään, ei jotta jotta terveys viedään.

Omasta mielestäni olen ollut hyvä, luotettava ja tunnollinen työntekijä. Olisin mennyt töihin vaikka pää kainalossa mikäli se olisi irronnut eikä ajanvarauskirja olisi antanut myöten jäädä suoraan petiin lepäämään. Olen tähän hetkeen asti ajatellut aina vain työnantajan parasta. Tai ongelma on oikeastaan juuri siinä, että ajattelen vieläkin. Ellen ajattelisi, en pitäisi itseäni harmittomaksi kuviteltuna myrkyllisenä tarhakäärmeenä.

Olen kuluneen vuoden miettinyt kuumeisesti, kuinka voin jatkaa parturi-kampaajana edes osa-aikaisesti ilman, että kiusaan itseni henkihieveriin. Kenellekään ei tule varmasti yllätyksenä, että yrittäjyys on ainoa mahdollisuus vaikuttaa omaan työskentely-ympäristöön. Niinpä olen salaa suunnitellut, laskelmoinut ja selvitellyt asioita joka suunnalta. En voi tehdä värjäyksiä tai permanentteja terveydentilani puolesta, mutta ei se leikkaamasta tai kampaamasta estä - etenkään, kun käytössä tulee olemaan hajusteettomat tuotteet. Suunnitelmat ovat siis siinä vaiheessa, että voisin vaikka heti huomenna aloittaa oman toiminnan. Mutku... tilanne on periaatteessa sama kuin parisuhteessa oleva olisi ihastunut toiseen. Tunteet ja ajatukset eivät ratkaise, vaan se miten niiden kanssa toimii.

Olen siis ihastunut omaan suunnitelmaani, mutta musta tulee myrkkykäärme, jos alan markkinoida palveluitani ennen kuin työsuhteeni on päättynyt. Puhumattakaan siitä, että tekisin töitä sekä työnantajan että omaan lukuuni samaan aikaan. Yrittäjällä on toki aina riski, mutta tällä hetkellä lain sanelema lojaliteettivelvollisuus työnantajaa kohtaan tuntuu pelkästään kohtuuttomalta riesalta. Pitäisikö muka irtisanoa itsensä, viettää kuukauden irtisanomisaika löysässä hirressä ja sitten kädet ristissä toivoa, että uutena yrittäjänä saan asiakkaita edes sen verran, että voin ostaa tarjouksesta makaronipussin silloin tällöin? Miten kukaan ikinä uskaltaa lähteä palkkatöistä saman toimialan yrittäjäksi, jos kaikesta pitää olla hipihiljaa ennen kuin on vapaa puhumaan?

Niin tai näin, olen varma, etten pysty aiheuttamaan niin suuria sisäisiä verenvuotoja nykyiselle työnantajalleni, että se johtaisi heidän kuolemaansa. Heillä kyllä riittää makaronia pöydässä, vaikken viiden vuoden yhteisen taipaleen jälkeen jäisikään rinnalle. Se helpottaa. Vähän. Silti musta tuntuu, että olen Boomslang!

P niin kuin pääsiäinen

Se on kuulkaas sillä tavalla, että koska ulkona paistaa aurinko niin päätin pääsiäisen kunniaksi kirjailla yhteenvedon pikakelauksella siitä missä oltiin ja mihin on tultu. Joo, joo, normaalisti ihmiset ryntää näillä leveysasteilla ulos nauttimaan kauniista päivästä, kun kerran sellainen kohdalle osuu, mutta oletko vilkaissut päivän siitepölytilannetta. Ei, ei ole mitään asiaa ulos mulla ainakaan ihan vaan olemisen ilosta.

Silmäilin ihan viimeisimmät postaukseni läpi ja totesin, että viimeksi olen ollut sairaslomalla erityisen rankan viikon jäljiltä, johon mahtui sekä kuolemaa että kuoleman uhkaa. Ei siitä sen enempää, koska melkein vuosi kaiken jälkeen mun on pakko myöntää, että kaikessa karmeudessaan se on yksi elämäni parhaimmista koettelemuksista seurauksineen. Siinä tohinassa asettui asiat kunnolla tärkeysjärjestykseen.

Seuraavaksi syntyi vauva. Eikä tietenkään mikä tahansa vauva vaan maailman kaunein ja ihanin ja kerta kaikkiaan maailman ykkösvauva. Sanon tämän siksi, että moni varmaan muistaa, että minä en tykkää vauvoista. Ne huutaa, kuolaa ja kakkaa eikä anna nukkua. Tämäkin kuolaa hampaita tehdessään mutta vaan hillitysti ja kakkaakin aina välillä, mutta huutamista ja nukkumisen estämistä vauva ei ole harrastanut juuri lainkaan, vaikka asuttiin sentään saman katon alla hänen ihanuutensa kanssa 8 ensimmäistä kuukautta. Jaa, että kuulostaa siltä, että maailmassa on taas yksi totaalisen hurahtanut isoäiti lisää? Sellainen, joka kaivaa kännykän taskustaan ja alkaa esitellä prinsessan valokuvia kaikille, ketä vaan vähänkään kiinnostaa vaikkapa vaan kohteliaisuussyistä. On se vaan mummun pieni suuri rakkaus. <3

Niin mitäs nyt sitten? Muutin lopulta pois vauvan vaikutuspiiristä ja opettelen asumaan ihan yksin ensi kertaa elämässäni. Elämässä on valoa ja varjoja, mutta suuressa mittakaavassa kaikki on erittäin hyvin. Mitä siitä, jos joudun ramppaamaan tutkimuksissa ammattitautiepäilyn vuoksi. Eihän se nyt yllätyksenä tullut, vaikka vielä mielessäni pistänkin vastaan, että lääkärin täytyy olla väärässä. Allergia ja astma ei nyt vaan mitenkään voi olla saman kolikon eri puolia. Mä olisin ihan terve, ellei välillä pitäisi tehdä töitäkin. Joka tapauksessa tässäkin urakassa ollaan jo voiton puolella ja edessä lienee enää pari tutkimusta, jonka jälkeen voidaan todeta, että sain tehdä maailman kivointa työtä aikani, mutta nyt on aika siirtyä toisille laitumille.

Niin että oikeastaan sitä kait aioin sanoa, että kun nyt kerta olen melkein asettunut taloksi ja mulla on ihan omaakin aikaa, niin taidanpa varovasti aktivoitua myös blogia päivittämään. Sitä en vielä osaa sanoa, että jäänkö tähän rajoittavaksi luomaani konseptiin, jossa otsikotkin on määrätty tiettyyn muotoon vai muutanko blogini johonkin naapuriin, mutta jätän kyllä osoitteenmuutoskortin, jos se ajankohtaistuu.

Ihanan rentouttavia pääsiäisen pyhiä Sinulle!

L niin kuin lokoisa lokakuu

Pahoittelut, että sanat jäivät tällä kertaa todellakin viime tippaan. Tuolla ne ovat takaraivossa hautuneet tyttätentyttären vaippoja vaihdellessa ja yösyöttöjä välillä hoidellessa.

Ensimmäisestä sanastahan kaikki näkee, että olen seurannut ainakin joitain meneillään olevia hyviä aikeita. Tai no, Twittervirrasta luin. Aiotko sinä viettää lihatonta lokakuuta?

S niin kuin sydämellinen syyskuu

S-sanoja koko syyskuuksi Tuan innoittamana:

sydämellinen syyskuu alkaa huomenna

E niin kuin eloisa elokuu

Hah, tällä kertaa lupaan kirjoittaa ainakin kahdesta tai kolmesta sanasta itsekin. Vielä en ole päättänyt, mitkä ne olisivat.

Niin muuten, elokuu on eloisa, koska Hän saapui reilu kaksi viikkoa sitten ja pitää mummunkin kiireisenä.

H niin kuin helteinen heinäkuu

Tunnustan. Meinasin olla tajuamatta, että huomenna se jo on: helteinen heinäkuu. Kiitokset Tualle kommentista, joka sai minut vilkaisemaan kalenteriini ja tajuamaan, että tämän pitäisi olla jo täällä.

K niin kuin kepeä kesäkuu

Se olis sitten kesä. Sain vihdoin kepeän kesäkuun sanat julkaistuksi. Toistan ehkä itseäni, mutta en lupaa mitään omasta osallistumisestani. Tosin nyt ei ole syynä kiire vaan kiireen kokonaisvaltainen puuttuminen. Oli hiukan rankka viikko viime viikolla ja kohtasin kaksi henkisesti raskasta tapahtumaa. Nyt siis olen sairaslomalla, mutta keskittymiskyky aika lailla nolla.

T niin kuin touhukas toukokuu

Laitoin touhukkaan toukokuun sanalistan jo tuonne toiselle puolelle odottelemaan, joten laitan tännekin. Kohtahan se jo alkaa ja  mulla vierähtää loppukuu kaiken muun häslingin lisäksi muuttopuuhissa. Tiedä vaikka ensi kuussa iskisi tyhjän pesän syndrooma ihan tosissaan. Jänskättää kovin. Aattele, jos tyttö muka oikeasti pärjää ilman äitiään.

H niin kuin huumaava huhtikuu

No nih, aika vaan rientää siivillä, joten en lupaa mitään - paitsi kuukausittaiset sanalistat. Tuolla toisella puolen tämä jo olikin aiemmin. Tehän tiiätte, mitä näillä voi tehdä tai olla tekemättä. Jos kuitenkin eksyit tänne jostain etkä tiedä mikä juttu tämä Tarina päivässä-haaste on, niin lukaise lisää täältä.

Omista kuulumisista sen verran, että sain pääsiäisen aikana juostua selkäni - no hyvä on, pakaran - istumakelvottomaksi. Selässä se kipu kuitenkin tuntuu, vaikka pakara onkin syyllinen juntturaan. Natsi otti hatkat jokunen viikko sitten ja mulla on menossa personal trainer 4.0. Kun aiempaa kutsuin natsiksi, niin uusi alkaa ehkä totella nimeä Tikru. Videon energia puhuu ainakin tämän nimityksen puolesta.

Nyt sattuu siihen malliin, että on mentävä. Sama ongelma kuin joulun alla myös. Kovasti deadlineja, muttei perä kestä riittävän pitkiä aikoja istumista. Höh!

M niin kuin maistuva maaliskuu

Sellainen pikku vinkki tässä lomailun ohessa, että kohta on Tarina päivässä-haasteessa maistuvan maaliskuun vuoro. Syövät kuulemma lammastakin silloin. Ja väittävät sen olevan maukasta. Minä en syö. En pysty. Kavereita ei saa syödä ja maistuvat vielä jotenkin karvaisellekin. Olen maistanut. Ihme saa tapahtua, että maistan uudelleen.

Listaa saa taas tuttuun tapaan kopioida, ottaa mukaan, jakaa ja käyttää hyödykseen. Mä hyppään mukaan viimeistään oravanpyörään.

M niin kuin mikä maa mikä valuutta?

Tai siis mikä päivä, mikä aihe. Ehkäpä en nyt kirjoita haasteeseen liittyen, kun muutenkin tuntuu olevan kortilla aika tämän blogin suhteen. Ja kerta nyt on sellai olo, että on pakko sanoa jotain, niin en kyllä tukahduta sitä jollain koukulla. Hups. Se tuli ihan vahingossa.

Siispä niihin asioihin.

Ekaksi. Raineri on lomalla. Siellä se lämpimillä mailla vetelee kaljaa ja ottaa aurinkoa. Kaljastahan mä en tykkää, mutta aurinko maistuis kyllä. Antoi kotitehtäväksi pudottaa sillä välin 4 kiloa. Siis jumankekka, kymmenessä päivässä ja mä vielä tartuin haasteeseen. Lauantaina kaikki näytti vielä menevän ihan putkeen, paino oli pudonnut 5 päivässä 2,2 kiloa. Tänään pudotus oli enää 1,2 kiloa enkä ole tehnyt mitään toisin kuin aikaisempina päivinä. Ja tiedoksi: olen syönyt ihan normaalisti, että älkäähän nyt huolestuko.

Ärsyttävää silti! Mä heitän hanskat naulaan ja haistatan sille pitkät, jos se kehtaa ruikuttaa. Se puoli kiloa viikossahan oli terveellinen vauhti laihtua, joten se nyt ainakin on mennyt. Aikaa tosin olis vielä 2 päivää, mutta ehkä ihme tapahtuu itsekseen ja voin sittenkin näyttää sille torstaina pitkää nenää. Eikös se lepokin kuitenkin ole tarpeen?
Ai niin, ja ne, jotka päätyvät tänne hakulauseella läskistä fitnesstähdeksi. Olette niin väärässä paikassa. Menkää pois!

Toiseksi, mulla on someähky. Se ei johdu teistä vaan minusta. Kun työkseen harjoittelee somea, alkaa oireilla. Oma blogi katselee syyttävästi ja hikikarpalot nousee pintaan. Olis pakko kirjoittaa jotain, mut mistä, mistä, mistä ja mitä, mitä, mitä. Niin ja muiden kuulumisiakin pitäisi käydä lukemassa tai putoan kartalta ihan tyystin. Syvä huokaus. Ehkäpä me tehdään nyt niin, että päätän olla ottamatta stressiä tästä blogista. Ilmoitan olevani lomalla bloggailusta seuraavat 2-3 viikkoa. Muiden blogien lukemista ei sitten lasketa lomaan kuuluvaksi, vaan loma on just siksi, että ehtisin edes lukea mitä mun tärkeille kuuluu. Tässä on tietenkin se vaara, että kun sanon näin, niin juttuja alkaa tulla mieleen vaikka millä mitalla. Mutta otan sen riskin.

Ja nyt mä painun nukkumaan, kun väsytin itseni taas pumpissa ja intervallijuoksupätkillä illalla.

A niin kuin aasinsilta

Tarina päivässä: Tuhti

Tänään on ollut kiva päivä. Rento, mutta täynnä kysymyksiä. Osaisitkohan sinä auttaa?

Ensimmäiseksi mieltäni vaivasi se, että pitääkö Twitter, Facebook tai joku muu yhteisöpalvelun nimi kirjoittaa isolla vai pienellä alkukirjaimella. Tähän sain ammattilaiselta vastauksen. Ne ovat erisnimiä ja siten kirjoitetaan isolla. Halusimme kuitenkin laittaa hiukan kielioppia uusiksi. Ehdotamme, että on sallittua käyttää pientä alkukirjainta niissä tilanteissa, kun haluaa vähätellä jonkin merkitystä elämässään. Koska alkoholisti vähättelee riippuvuuttaan, niin myös sosiaalisen median käyttäjä voi vähätellä omaa riippuvuuttaan käyttämällä pientä alkukirjainta riippuvuutta aiheuttavasta palvelusta. Kirjoitanhan jumalankin aina pienellä, mutta Universumin tai Maailmankaikkeuden isolla. Paitsi jos ne ovat kohdelleet minua omasta mielestäni kovin epäoikeudenmukaisesti. Vähän sama juttu, kun jos lapsi on kiltti, häntä kutsutaan etunimeltä tai lempinimeltä, mutta auta armias, jos se tenava tekee jotain sopimatonta, niin hänellä on yhtäkkiä koko ristimänimi käytössä ja ISOIN kirjaimin.

Kun tämä asia oli selvitetty, niin tyttäreni alkoi laulamaan Maijal oli karitsaa. Se lumivalkea ja alati seuraava karitsa. Koska karitsa oli, aloin miettimään, mitä sille tapahtui. Kysyin sitäkin asiantuntijoilta. Päätyi kuulemma pääsiäispöytään. Vastaavasti heräsi myös kysymys, kuinka Piippolan vaarin talolle kävi, koska vaarillahan laulun mukaan vain oli se. Kuulemma paloi vajaa pari vuotta sitten. Nämä nyt ei olleet ihan sellaisia vastauksia, joita odotin. Saduilla kuuluu olla onnellinen loppu, joten kysyin asiaa myös toisessa sosiaalisen median yhteisössä, mutta se ajoi minut vain miettimään Saku Sammakon kimurantteja ihmissuhdekuvioita. En enää yhtään ihmettele, jos lapsilla on joskus hiukan vaikeaa, kun ei noita aikuinenkaan ymmärrä. Tosin joku fiksu huomautti, että lauluista tuli vaikeita vasta kun niitä alkoi katsella aikuisen silmin. On epäreilua, että laulut eivät kerro, miten sitten kävi. Saiko Sakukaan koskaan puolisoa vai lähtikö se Matias Myyrän matkaan? Jos ei, niin mitä Matias Myyrälle sitten kävi? Oliko Hepokatti Heikki ja Hillevi Hiiri onnellisia ever after vai soitteliko Heikki muillekin viuluaan?

Sunnuntait on ehdottoman kivoja, koska on tuhti olo äidin luota äskettäin palanneena. Lisäksi saa heittää aivot narikkaan ja miettiä lastenlauluja ja muuta tarpeetonta. Tai no, ensimmäinen kysymys liittyi kyllä työhöni, etten vaan puhuttele herra tai rouva Twitteriä epäarvostavasti pienellä alkukirjaimella. Mutta enivei, melko hyvä päivä. Parasta on silti ehkä se, että perjantaihin on enää viisi yötä.

Talouselämä: Pomo ja Väisänen