Y niin kuin ylioppilaskampaus

Viimeistä viedään - lomapäivää nimittäin. Tosin mieli askartelee jo ahkerasti lauantaissa. Ennakolta tiedän, että aamuyhdeksältä tuoliini istahtaa tuore ylioppilas, jolle tehdään lakinkestävä kampaus. Häntä puhelimessa haastatellessani en kuitenkaan saanut oikein vihiä, millaista kampausta hän toivoo. Ainoa asia, mistä molemmat olimme puhelun jälkeen varmoja oli se, että kampauksen painopisteen tulee olla alhaalla, koska sen kruunaa jossain vaiheessa päivää puhtaan valkoinen ylioppilaslakki.

Vaihtoehtojahan on pilvin pimein siitäkin huolimatta eikä nettisurffailu ainakaan vähentänyt vaihtoehtoja.

Se voi olla kiharrettu ja vain osittain kiinni.

Se voi olla kiharrettu ja letitetty.

Letistä voi tehdä niskaan myös kukkasen.

Niskanuttura voi olla löysähkö.

Tai se voi olla klassinen chignon.

Nuttaran voi myös laittaa sivulle.

Ehkä mä sittenkin vaan jatkan lomaani. Onhan tossa jo vaihtoehtoehtoja, mitä voi ehdotella. Lettikukan jätän suosiolla ehdottamatta, koska sitä varten pitäisi kaivaa nyt heti harjoituspää esiin ja alkaa harjoittelemaan. Mutta mähän olen lomalla, niin ei se nyt vaan käy. Eiköhän asiakaskin ole tähän mennessä jo ehtinyt miettiä omia toiveitaan, joten ei se kokonaan mun mietittäväksi jääne.

Sitä paitsi mulla itsellänihän ei edes ollut mitään tukkahuolia, kun lakin sain. Polkka, on se sit vaan niin helppo ja vaivaton - äidillä ja tyttärellä!

Y niin kuin ympyrä

Mulla on tapana katsoa päivän tarinan aihesana aina edellisenä iltana. Usein se, että jättää sen alitajuntaan pyörimään kehittää jo melkein valmiin bloggauksen, mutta ympyrä oli lähes mahdoton tehtävä. En kehdannut kirjoittaa sitä, mitä päässäni pyöri koko päivän, koska en olisi saanut aikaiseksi kuin kaksi sanaa: ympyrä sulkeutuu.

Onneksi Nollis pelasti ja pääsen vastaamaan kysymyksiin, joihin melkoisella varmuudella saan ympättyä sanan ympyrä ja todennäköisesti se myös sulkeutuu. 

1. Mistä haaveilet tällä hetkellä? Vatsa sanoo mur mur, joten en kykene haaveilemaan muusta kuin ruuasta. Ihmettelin vielä joku aika sitten, miten kukaan pystyy syömään 5 kertaa päivässä. Nyt ihmettelen sitä, miten se viisi kertaa voi riittää kenellekään.

2. Millainen oli vuosi 2012? Vuodessa oli vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Tilanteita yhdistää se, että moni ympyrä sulkeutui. Moni ajanjakso päättyi ja uusia ympyröitä syntyi. Vuoden 2012 aikana vakuutuin siitä, että olen oikealla tiellä. Sillä, jota todella haluan kulkea.

3. Oletko aamu- vai iltaihminen? Ehdottomasti iltaihminen. Tai yöihminen. Satunnaisesti myös aamuihminen, jos satun heräämään ennen kellon soittoa. Silloin ne ovat mukavia ja leppoisia, koska meillä ei taatusti ole ketään muuta hereillä siihen aikaan. 

4. Minne haluaisit matkustaa nyt? Enpä ole joutanut ajattelemaan matkusteluja. En kai mihinkään, mutta jos ois pakko, niin johonkin lämpimään voisin kyllä lähteä.

5. Minkä asian tekisit toisin menneisyydessäsi jos voisit? En mitään. Kaikki on tehty sen hetkisen tietämyksen pohjalta oikein, vaikka olisikin mennyt vauhdikkaasti päin kallioita. Jotain niistä törmäyksistä aina oppii. 

6. Lempiruoka ja kuka sen valmistaa? Äidin valmistamat ruuat ja nimenomaan monikossa. Käydään sunnuntaisin äitini luona syömässä. Aina ennakkotiedon mukaan ei ole mitään ihmeellistä, mutta joka kerta pöytään katetaan pihvejä, gratiineja etc. Nam. Miksei aina voi olla sunnuntai?

7. Miten haluaisit viettää eläkepäivät? Eläkepäivät on niin kovin kaukana, että huonona huomisen suunnittelijanakin en tiedä yhtään. Silleen tietty, ettei mistään tarvitse ottaa stressiä. On rahaa, rakkautta ja aikaa tuhlata molempia.

8. Elämäsi eläin? Kissa.

9. Sielunmaisemasi? Saariston tyttönä tähän ei ole muuta vaihtoehtoa kuin kesäinen saaristo. Eikä haittaa vaikka olisi myrskyinenkin päivä. Kunhan on meri.

10. Tärkein esine kotonasi? Olen huono kiintymään esineisiin, mutta mutta... ilman esimerkiksi tietokonetta osa sosiaalisesta elämästäni kokisi kuoleman, joten varmaan sitten just tietokone. Ei siis mikään tietty, kunhan sillä voi tehdä sen mitä on tarkoituskin. Kotona pitää olla myös kyniä, papereita ja kirjoja, niin olen oikein tyytyväinen elooni ja olooni.

11. Syötkö elääksesi vai elätkö syödäksesi? Syön elääkseni. Tai ainakin söin ennen: silloin kun vatsa sitä vaati ja/tai satuin muistamaan. No joo, vaikka syömistahti on kiihtynyt ja sille on varattu ajat kalenterista, niin edelleen syön elääkseni eikä päinvastoin.

Haasteeseen kuului muutakin. Piti keksiä uudet kysymykset ja laittaa haastetta jakoon. Lintsaan näistä osuuksista. En haasta ketään, mutta jos nämä on juurikin ne elämäsi kysymykset, joihin haluat antaa vastauksia, saat ne viedä mukanasi. Eli ei, en aio keksiä uusia kysymyksiä, koska nämäkin on oikein hyvät.

Y niin kuin ylipääseminen

Katselin (tai oikeammin kuuntelin sujuvasti) Katsomosta Jenni Pääskysaaren luotsaamaa uutta keskusteluohjelmaa nimeltä 11 tapaa jättää nainen. Olettaisin, että luvassa on 11 erotarinaa, joissa ei luultavasti pohjimmiltaan ole kysymys siitä, kuka jätti ja kenet. Sitä paitsi uskon, että ei ole olemassa mitään tiettyjä tapoja, vaan tarinat on täsmälleen aina eroajiensa näköisiä. Joka tapauksessa keskustelusta nousi moniakin hyviä teemoja mietittäväksi.

Ohjelmassa keskusteltiin paljon siitä, kuinka nopeasti eron jälkeen voi aloittaa uuden suhteen ja millä intensiteetillä. Jos kuvaan kuuluu myös lapsia, niin missä vaiheessa lasten ja uuden mahdollisen kumppanin pitää tutustua toisiinsa? Kuinka nopeasti voidaan laittaa hynttyyt yhteen? Koska kysymys on kahden ihmisen välisestä suhteesta, niin mitään oikeaa vastausta ei tietenkään ole olemassa. Olen taipuvainen ajattelemaan, että vain sillä on merkitystä, että on käsitellyt eronsa eikä tuo vanhan suhteen painolastia uuteen suhteeseen. Siihen on hirveän vaikea mennä antamaan mitään tarkkoja aikarajoja, vaikka yleisen käsityksen mukaan eron jälkeen pitää kuulemma olla ainakin vuosi itsekseen. Toisaalta eroaminen ei aina tapahdu vasta silloin, kun ympäristö pystyy sen havaitsemaan siitä, ettei pari enää asu yhdessä. Ja toisaalta, joku ei vaan osaa päästää irti, vaikka hänelle on selvin sanoin sanottu, että paluuta entiseen ei ole.

Kuten osa tietääkin, mulla on sattumalta hyvin tuore erokokemus taustalla. Siis byrokraattisesti se on tuore, tunnetasolla sitä on käsitelty vuodesta 2009. Olen käynyt läpi vuosia kestäneen vuoristoradan, jossa on vuorotelleet syvä viha ja inho, syvä rakkaus ja välittäminen, syvä pettymys ja itsesyytökset, syvä sääli ja itsesääli. Toisin sanoen siinä vaiheessa, kun jätin erohakemuksen käräjäoikeudelle, mun ero oli tunnetasolla käsitelty. Ja nimenomaan mun ero, toisella osapuolella on oma eroprosessinsa ja aikataulunsa. En olisi jättänyt hakemusta lainkaan, jos vieläkin olisi ollut pieni toivon kipinä. Tai jos olisin hetkeäkään ajatellut, että ei ehkä sittenkään oltu kokeiltu kaikkia keinoja. Minä en eroa, ellen ole 114 prosenttisen varma, ettei tunteita enää ole.  Ei ollut enää mitään syytä uskotella itselleen, että asiat järjestyy. Ei ollut enää mitään tunteita, joiden voimalla olisin voinut uskoa itse haluavani nähdä vaivaa. Oltiin tultu pisteeseen, jossa ei ollut enää vihaa muttei rakkauttakaan. Oli ihan sama. Siinä hetkessä on turha kuvitella, että mikään puhuri saisi kipinää syttymään uudelleen.

Tältä pohjalta mun olisi kovin vaikea lähteä heristämään sormea kenellekään, joka alkaa uuteen suhteeseen nopeasti eronsa jälkeen. Kukaan ulkopuolinen ei voi tietää, onko eroa käsitelty jo pidemmän aikaa. Joskus saattaa olla niin, että edes se entinen kumppani ei tiedä kuinka pitkään eroa on käsitelty. Tosin hän varmaan on vain tuudittautunut ajatukseen, että kaikkihan on ihan hyvin eikä mitään ongelmia ole. Mistä syystä se erokin siis on väistämätön. Kun ei ole haluttu nähdä ongelmien olemassaoloa, niin ei ole myöskään toimittu ennaltaehkäisevästi. Tai ei ole edes välitetty tehdä asioille mitään.

Mutta mistä sen sitten voi tietää, onko joku päässyt yli entisestään? Ja toisaalta pitääkö ulkopuolisen sitä edes tietää? Pitäisikö vain voida luottaa siihen, että toinen tietää itse, milloin on valmis ottamaan seuraavan askeleen?

Ehkä vasta eronneen olisi syytä tuntea itsensä ja olla rehellinen itselleen. Jos exä on mielessä öin ja päivin, niin ei varmaankaan ole päässyt yli toisesta. Jos tuntee tarvetta tuoda itseään esiin eksälleen tavalla tai toisella usein, ei varmastikaan ole päässyt yli toisesta. Jos tuntee tarvetta pitää kontaktia eksäänsä, niin ei liene reilua sille "kolmannelle" alkaa suhteeseen. Jos ei voi kertoa uudelle "rakkaudelleen" tapaavansa vielä eksäänsäkin, tapaamiset eivät ole viattomia. Jos aiheuttaa eksälleen ahdistusta sillä, että yrittää koko ajan pitää yllä jonkinlaista kontaktia, ei varmastikaan ole päässyt yli toisesta. Luulisin, että silloin on aika vaikea olla läsnä, jos sydän ja ajatukset on ihan muualla, menneessä. Tunneasioissa me vaan mennään kaikki ihan omaan tahtiin ja pitää antaa itselleen juuri niin paljon aikaa kuin sitä tarvitsee. Saattaa olla, että se entinen kumppani oli vahva turvaverkko, kun oltiin yhdessä, muttei se varmastikaan halua olla sitä enää eron jälkeen. Mutta uusi kumppani tuskin haluaa turvaverkoksi, jonka ensitehtävänä on käsitellä aikaisempi ero.

Y niin kuin yksi yö

Naisille on kirjoitettu oma kirja. Se kertoo Helmen mukaan ainakin sen, miten miestä kannattaa kehua ja kuinka valmistautua henkisesti ja fyysisesti yhden yön juttuun. Kehuminen ei tuota mulle henkilökohtaisesti ongelmia, jos vain on aihetta kehua. Valitettavasti myöskään toisen lyttääminen ei tuota mulle henkilökohtaisesti mitään estoja, jos toinen käyttäytyy epäkohteliaasti tai huonosti.

Keskitytään siis jälkimmäisiin ohjeisiin: mä en nimittäin rehellisesti sanottuna tiennyt, että yhden yön juttuihin kuuluu tai voi valmistautua. Mä en tiennyt, että siihen liittyy samanlainen suunnitelmallisuus kuin vaikkapa murhaan. Viittaus rikokseen ei tarkoita, että pitäisin yhden yön juttuja harrastavia naisia tai miehiä jotenkin rikollisina. Paitsi siinä tapauksessa, että luodaan toiselle turhia toiveita tai odotuksia jatkosta.

Fyysinen valmistautuminen

• sopivat alusvaatteet
• kondomit
• piilolinssineste (jos käytät piilolinssejä)
• astmapiippu (jos olet astmaatikko)
• rahaa taksiin
  
  Jos menette treffeille ennen suunniteltua aktia:
• älä syö ilmavaivoja aiheuttavaa tai vatsaa löysentävää ruokaa
• älä juo itseäsi känniin

Olen jotenkin tyttöjen puheista ymmärtänyt, että mitä vähemmän valmistautuu, sitä varmemmin käy flaksi. Se ensimmäinen ja ehkä viimeinenkin yö sattuu kohdalle nimenomaan silloin, kun ylimääräinen karvoitus on poistamatta ja alusvaatteet on mallia mummo. Ja toisaalta, jos tavoitteena ihan oikeasti on yhden yön juttu, niin mitä väliä millään noilla on, jos vain saa sen mitä on lähtenyt hakemaan. Ainoastaan kondomit ja taksirahat olisi  pakollisia.

Henkinen valmistautuminen

• Vältä syvällisiä keskusteluaiheita
• Älä luo toivoa yhteisestä tulevaisuudesta tai parisuhteesta
• Torju kaikki keskustelun aiheet, jotka eivät kiinnosta sinua tai kuulu sinulle (esim. exät, rahahuolet, muut kriisit)
• Puhu mieltymyksistä makuuhuoneessa, millaisessa asunnossa hoito asuu, onko hän terve 

Mä näkisin, että syvällisiä aiheita pitää välttää kuin ruttoa, ettei vaan vahingossakaan kehity mitään henkistä yhteyttä. Makuuhuonemieltymykset ja terveyskysymykset puolestaan pyrkii varmistamaan, että selusta on kunnossa.

Näistä pakollinen on tiettyjen keskusteluaiheiden blokkaaminen. Oletus kai on, että tapaa tämän kyseisen tyypin ensimmäistä kertaa. Miksi silloin pitäisi oikeasti edes jutella kaikista vastoinkäymisistä elämässä? Mä voisin sanoa, että jos toinen yrittää ensi kohtaamisessa heti puhua vain murheistaan, niin kannattaa ehkä tosissaan miettiä, haluaako tällaiselta kriisipesäkkeeltä edes sitä yhden illan juttua.

Nyt vaan kaikki naiset suunnittelemaan yhden yön juttuja. Näillä ohjeillahan ei voi epäonnistua. Mun henkilökohtainen mielipide on, että yhden yön jutuistakin tuli nyt niin vaivalloisia ohjeiden myötä, että sellaisia voi sattua mulle jatkossakin vain vahingossa ja suunnittelematta. Tosin sellaista vahinkoa mulle ei ole päässyt sattumaan yli kymmeneen vuoteen, joten en pidä sitä erityisen todennäköisenä.

EYV niin kuin ensimmäiset yksitoista vastausta

Taas joku kristillinen pyhä, jonka takia koko maailma on kiinni. Ehkä mä just kestän sen.

Koska olen tänään tyhjäpää, niin keskityn vastailemaan haasteisiin. Tai ainakin yhteen tänään ja toiseen huomenna tai joku toinen päivä. Kiitos Nollis ja Minttu.

Olette varmaan melkein kaikki jo huomanneet, että Blogistaniassa kiertää hauska meemi, joka ei kai pääty koskaan. Kun saat yhdet kysymykset vastattua ja keksittyä omat kysymyksesi, niin johan sieltä pukkaa uutta settiä. Kenenkään ei tietenkään ole pakko haasteeseen tarttua, mutta muistutan, että nämähän on oikeasti hauskoja etenkin tyhjäpää päivinä.

Haaste on kolmivaiheinen:

1. Vastaa yhteentoista sinulle esitettyyn kysymykseen

2. Kysy itse kehittämäsi kysymykset

3. Haasta kanssabloggareita vastaamaan kysymyksiin

Nyt pitää varmaan heittää kruunaa ja klaavaa siitä kumman haasteeseen tartun ensin. Tai ehkä vaan tartun niihin, jotka vaativat tällä hetkellä vähiten aivotoimintaa. Itseä koskeviin kysymyksiin on helppo vastata, kun vastausten muotoa ole rajattu. Nolliksen haaste pakottaa valitsemaan vain yhden jokaista, joten tänään vastaillaan Mintulle, jonka kysymykset antaa mahdollisuuden vastata joustavammin. :)

Vastaa

1. Mikä luonteenpiirteesi on sinussa vahvimpana arjessa?
   
   
   Luulot pois heti alkuun kysymys. Se ei taida olla edes luonteenpiirre, mutta luottamus siihen, että elämä kohtelee mua hyvin ja oikeudenmukaisesti. Ja toisaalta se, että voin omilla valinnoilla kuitenkin vaikuttaa siihen, mitä tuleman pitää.
   
   
2. Mikä viisu tai runo (tai loru tai poru) kuvaa sinua parhaiten?
   
   
   Jukka sanoi sen parhaiten jo kauan sitten. Mä palaan kerta toisensa jälkeen noihin sanoihin. Puhui tietenkin itsestään, mutta vahingossa tuli puhuneeksi myös monen muun suulla.
   
   
   "Tämän verran olen oppinut itsestäni...
   Tarvitsen ihmistä,
   jolle osoittaa
   miten hyvä ja rakastava olen.
   Eikä minua oikeastaan kiinnosta tietää,
   haluaako hän hyvyyttäni tai rakkauttani.
   Minun on vain jaettava tämä tunne sisältäni,
   jotta itse tulisin täydeksi."
   
   
3. Mikä on paheesi?
   
   
   No se tupakka. Tänään olen huomannut, että aloittamisen vaikeus on myös yksi, johon pitäisi pystyä tässä vaiheessa kevättä tehokkaammin puuttumaan. Ehkä parilla eilen nautitulla punaviinilasillisella on osuutta asiaan myös. Pitäisi niinku pakottaa itsensä kirjoittamaan raportteja eikä vaan vastailla kysymyksiin. Pidetään tätä luovana taukona. ;)
   
   
4. Mistä tahtoisit jäädä ihmisten mieleen?
   
   
   Negaation kautta on helppo käsitellä asioita, joihin ei löydä yksiselitteistä vastausta. En ainakaan haluaisi olla veemäinen, epäoikeudenmukainen ja huumorintajuton nipottaja. En myöskään haluaisi olla yksikään BB:n julkisuushakuisista pöljistä. Esimerkiksi yks Henna sano Roman Schatzin haastattelussa, että vanhoilla julkkiksilla oli joku taito, jonka vuoksi niistä tuli julkkiksia, mutta nuori polvi tekee senkin toisin. Ensin ne hakee julkisuutta BB:stä ja ehkä sitten vielä jossain vaiheessa keksii sen taidonkin, jonka myötä ihmiset voisi niitä arvostaa. Yksin mä en pysty maailmaa pelastamaan, mutta pieni teko kerrallaan. Ehkä.
   
   
5. Montako kertaa koko elämäsi aikana olet muuttanut?
   
   
   Multa uhkasi loppua sormet kesken. Tai loppuikin. Otin varpaat avuksi. Kahdesta ensimmäisestä muutosta mulla ei ole mitään mielikuvaa. Ainoa tieto on, että muutettu on. Luvuksi tuli 13.
   Nykyinen kodin piti olla tilapäisratkaisu. Huomaan viihtyneeni täällä välillä paremmin ja  välillä huonommin 3 vuotta. Tai sitten muuttaminen alkaa vaan puuduttaa.
   
   
6. Millainen olet kun suutut?
   
   
   Tulta ja tappuraa. Hetken aikaa. Riippuu hiukan siitä mistä suutun. Asioille "suuttuminen" on hiukan turhaa, kun ne ei edes sano vastaan - ei tosin sovittelekaan. Ihmisille suuttumisen nopeus vihasta nauruun riippuu siitä kuinka toinen suhtautuu suuttumukseen. Tai kuinka aiheellista se suuttuminen loppujen lopuksi on.
   
   
7. Milloin viimeksi olet suuttunut?
   
   
   
   Siitä on kauan. Eiku nyt mä muistan. Helmikuussa, koska lupauksia ei pidetty. Suutuin varmaan eniten itselleni, kun olin edes uskotellut itselleni, että voisi käydä toisin.
   
   Teinille nyt tulee suutahdeltua vähän väliä, mutta ei sitä oikeasti voi edes oikeaksi suuttumukseksi sanoa, kun samaan aikaan joutuu peittelemään naurua. Se on huono puoli siinä, että on nuori äiti. Muistaa liian hyvin kaikki ne tuhannet selitykset.
   
   
8. Mieluisin tapasi viettää aikaa?
   
   
   Mieluisin tapa riippuu niin paljon mielentilasta. Joskus parhautta on käpertyä sohvan nurkkaan lukemaan kirjaa, joskus taas seinät uhkaa kaatua päälle ja on pakko lähteä ulos. Joskus kaipaa toisia ihmisiä ja hyvää seuraa, joskus taas olisi kaikkein mieluiten yksin.
   
   
9. Milloin viimeksi olet koskettanut (elävää) puuta (et niinku huonekaluja tms. ei lasketa! ;) kädelläsi, halannut sellaista ja painanut posken vasten kaarnaa?
   
   
   Kädellä olen koskettanut puuta viikon sisään. Jalalla kosketan hyvin suomalaista puulajia, akasiaa, tälläkin hetkellä, mutta sitä ei laskettu kun olikin huonekalu. Halailusta ja posken painamisesta vasten kaarnaa on jo aika paljon aikaa. Pitää korjata tämä asia, kun koivut lakkaa kiusaamasta mua.
   
   
10. Mikä olisi mielestäsi ihanin/mieluisin lahja, jonka voisit saada läheiseltäsi?
    
    
    Oonko mä tylsä, jos vastaan, että aika? Vastaan silti! Kaikkea muuta mä voin hankkia ihan itsekin, jos on tarve, mutta toisen aikaa on vaikea ostaa tai pakolla ottaa - etenkään jos sen ajan pitäisi olla vielä jollain tapaa laadukasta ja läsnäolevaa.
    
    
11. Mitä tahtoisit/voisit kysyä minulta?
    
    Jos tahtoisin tai siis voisin kysyä, niin kysyisin Mintulta, että mikä susta nyt tulikaan isona? Siis sitä uutta ammattia tarkoitin. 

Kysy & haasta. Tämän osuuden säästän Nolliksen kysymyksiin vastaamisen yhteyteen. Olette varoitetut!

Ihan kaikessa ei kannata olla samis. :)

Y niin kuin yökyöpeli

Olen aina ihmetellyt sitä, kun ihmiset valittavat, jos heräävät ennen aikojaan. Siis ennen kuin kello herättää. Itse olen ainakin kaikkein pirteimmilläni silloin, kun herääminen tapahtuu luonnollisesti eikä  ärsyttävän herätyskellon  toimesta. Toisaalta itsekin tunnuin sortuvan samaan ajatteluun tänä aamuna, kun täsmälleen 6 tunnin yöunien jälkeen olin pirteä kuin peipp  Tikru. Suhteuttuna nukuttujen tuntien määrään, ajatus pirteydestä tuntuu mahdottomalta, vaikka se on selvästi havaittavissa.

Mä olen yökyöpeli enkä näe mitään syytä, miksi sitä pitäisi yrittää väkivalloin muuttaa. Työt ja koulut olen aina saanut järjestettyä siten, ettei ole tarvinnut kovin monena aamuna kiduttaa itseäni mun kropan kannalta keskellä yötä. Ominaisuus näyttää olevan myös hyvin periytyvää sorttia. Voi niitä tuskallisia aamuja, kun neidin piti mennä peruskouluun aamulla kahdeksaksi. Eikä kysymys ole vaan aamuista. Koko päivä menee aivan horteessa, jos on joutunut pakottamaan itsensä heräämään kukonlaulun aikaan. Sitä on koko päivän zombi, jota lisäksi sattuu joka paikkaan.

Mulla meni aika kauan ennen kuin löysin b-societyn. En mä eikä neitikään tarvitse mitään järjestöä. Riittää, että me molemmat tiedetään, että ollaan b-ihmisiä. Vähempikin uni riittää, jos vaan saadaan nukkua silloin, kun se meille on luonnollisinta. Ei liene yllätys, että typykin päätyi äitinsä jalanjälkiä suorittamaan lukiota iltaisin. Ja samalla hänestä tuli itse aurinko. Aina väsynyt ja tuittupäinen teini on nykyään koko ajan yhtä auringonpaistetta ja valoa. Äiti tykkää, hoitohenkilökunta ei tykkää.

Niin juuri. Epäluonnollisen rytmin seurauksena tyttö saa käydä nuorisopsykiatrin polilla. Kerta toisensa jälkeen käydään keskustelua siitä, että tämä hänelle luonnollinen rytmi on väärä ja että syksyllä pitäisi siirtyä päivälukioon, koska se on ainoa oikea vaihtoehto. Ei kilin kulkuset sentään. Mä olen jo valmiiksi ahdistunut torstaina olevasta hoitokokouksesta. Tällä kertaa taidan etsiä jotain kättä pidempää mukaan. Kuten vaikka tutkimuksen siitä, että b-ihmisillä on hyvä syy olla kärttyisiä, jos heidät herätetään keskellä yötä - todistetusti heidän ruumiinlämpönsä mukaan he ovat vielä unessa.

Kuinkahan moni muka unihäiriö selittyisi tällä? Yhteiskunta painottaa, että ihmisen kuuluu mennä nukkumaan ennen puolta yötä ja herätä kello 6 iloisena ja pirteänä uuteen päivään. Ainoastaan se on tehokasta. Oman kokemuksen syvällä rintaäänellä voin sanoa, että mun tehokkuuteni alkaa aikaisintaan kello 10 eikä yhtään aikaisemmin. Liukuvat työajat on tällaiselle aamumörököllille todellakin tarpeen. Uskon, että työnantajakin tykkää mieluummin maksaa työntekijälle palkkaa, kun se on hereillä töissä ollessaan eikä vain pidä silmiään auki.

hipknitta

Y niin kuin ystävä

Nyt täytyy ihan onnitella itseään yllättävästä otsikosta näin ystävänpäivänä. :)

Ystävänpäivä itsessään on herättänyt tänään monenlaisia ajatuksia.

Ensinnäkin erään teinin viimeaikaiset facebook päivitykset sekä tämän aamuinen päivitys, jossa kutakuinkin kerrottiin, että ystävänpäivällä ei ole mitään merkitystä, kun on sinkku. Toisaalta muistan viime vuotisen keskustelun erään asiakkaani kanssa. Hän kertoi väitelleensä jo monta päivää tyttöystävänsä kanssa siitä, että pitääkö ystävänpäivälle keksiä jotain erityistä toimintaa. Hän oli itse sitä mieltä, että tyttöystävä on tyttöystävä eikä mikään ystävä. Kummatkin ajatuksista tuntuu jotenkin tosi vierailta.

Alkuperäisen perinteen mukaanhan ystävänpäivä on liitetty ennen kaikkea romanttiseen rakkauteen. Siinä mielessä teininpojan päivitys on osuva. Paitsi että mun päähäni ei mahdu, että miksi siitä sinkkuudesta tarvitsee tehdä niin suuri numero? Enkä mä oikeastaan ymmärrä, että mikä hinku ihmisillä on parisuhteeseen? Miksi nuoret ja vielä jotkut vanhemmatkin tuntuvat elävän enemmän sille mahdolliselle tulevalle rakastetulle kuin itselleen? Eikö se mahdollinen tuleva rakkauskin löytyisi helpommin etsimättä? Ihan vaan sillä, että henkilö joka tuntee itsensä, arvostaa itseään ja rakastaakin itseään on paljon viehättävämpi kuin vastakohtansa. Toisin sanoen: oma elämä olis kiva ylläri.

Mitä taas tuohon varttuneemman miehen pohdiskeluihin tulee, niin ottamatta sen enempää kantaa ystävänpäiväperinteisiin, olen sitä mieltä, että ellei se toinen osapuoli ole ennen kaikkea ystävä, niin ei se ihan hyvää lupaa. Ainakin mulle itselleni tärkeintä parisuhteessa on ennen kaikkea ystävyys. Se, että sille toiselle voi oikeasti puhua asioista niin kuin ne on pelkäämättä mitään kohtausta. Tarkoitan siis, että kaikki asiat mitä tulee miettineeksi ja ulos suustaan päästäneeksi eivät välttämättä tarkoita yhtään sen enempää kuin että on miettinyt sellaista. Tai jos on vaikka nähnyt unta paidattomasta miehestä, niin ei sen enempää tarvitse lähteä vatvomaan, että kukahan se mies oli ja miksi näki unta jostain miehestä. Kaikella ei vaan aina ole mitään tarkoitusta, mutta silti niistä pitää voida puhua. Mulle henkilökohtaisesti olisi aivan kammottava rangaistus, että joutuisin kontrolloimaan itseäni omassa kodissani, kun useimmiten se parisuhde johtaa saman katon alle muuttamiseen.

Joka tapauksessa mä kuitenkin tykkään siitä, että Suomessa ystävänpäivästä on tehty pikemminkin ystävien muistamisen, ei niinkään rakastavaisten juhlapäivä. Toisaalta hiukan kummastuttaa, että miksi niitä ystäviä ei voisi muistaa useammin kuin kerran vuodessa.

Toivottavasti teillä jokaisella on ollut kitkattoman kiva ystävänpäivä.