J niin kuin jankuttaminen

Kypsyä tahdon kertoo jankuttamisongelmastaan. Hänelle on tärkeää saada selvitettyä asiat kaikkia pieniäkin yksityiskohtia myöten ja kokee, että toiset antavat hänen ymmärtää asian olevan turha ja siihen takertumisen olevan bimboa. Luonnollisesti hän itse kokee, että jankuttaa vain itse tärkeiksi kokemistaan asioista. Kukapa sitä edes turhuuksien perään jaksaisi huudella yhä uudestaan ja uudestaan?

Minä puolestani koen jankuttamisen ongelmallisena, koska siinä sitä sitten on kaksi umpi-idioottia: toinen toistelee samoja asioita ja minä tuhahtelen ja vähättelen asiaa, koska se selvästi pitää minua  vajakkina ja älylliseen toimintaan kykenemättömänä. Sitä saa mitä tilaa. Ei normaalilla ymmärryskyvyllä varustetulle ihmiselle tarvitse toistella samoja asioita, ellei se itse pyydä toistamaan tai tarkentamaan. Millaisena ihmiskunnan suurimpana nerona se oikein itseään pitää?

Saattaa olla, että voisin vakuuttaa jankuttajan siitä, että olen ymmärtänyt asian tärkeyden hänelle paljon helpommin tuhahtelematta ja vähättelemättä. Teoriassa tiedän, että jankuttaminen loppuisi, jos toistaisin sanotut asiat omin sanoin ja osoittaisin siten ymmärtäneeni. Motivaation löytäminen käytäntöön tuomiseksi on silti paljon ongelmallisempaa kuin tietää mitä pitäisi tehdä. Tietäähän jankuttajakin, että vaikka kertaus on opintojen äiti, se ei ole rakentava tapa keskustella.

Välillä oikeasti tulee tunne, että kaikille osapuolille olisi helpompaa, kun ei edes yritettäisi puhua toisillemme mitään, koska se toinen ei kuitenkaan tajua mistään mitään. Myönnän, että jankuttamisensietokyvyssäni olisi kehittämisen varaa. Samalla kuitenkin mietin, että jos on taipumusta jankuttaa kokiessaan jonkin asian itselleen tärkeäksi, niin kuinka ajatuksiensa perille menoa voisi jalostaa. Vaikka ollaanhan me tässäkin tapauksessa hyvin yksimielisiä siitä, että toisen kyvyssä ymmärtää äidinkieltään ja soveltaa sitä käytäntöön on alkueläimen älyllistä tasoakin matalampi. Onhan sekin jo lähtökohta.

Vinkkejä toista kunnioittavampaan kommunikaatioon voi hakea vaikkapa Marshall B. Rosenbergin kehittämästä Nonviolent Communication (NVC)-mallista, jota voi kutsua myös myötäelämisen taidoksi. Helpommin sanottu kuin tehty. Tiedän, mutta aion oppia.

J niin kuin jääräpää

"Mä olisin kyllä tullut aikasemmin, mutta kun mun piti kinata oinaan kanssa rakkaudesta ja makkarasta."

Oinas on ehdottoman tärkeä osa tarinaa. Jos se olisi ollut rapu tai vaikka rukoilijasirkka, niin neitihän olisi tullut sovittuun aikaan. Mutta koska kyse oli oinaasta, niin sen oli pakko saada viimeinen sana. Ja koska se oli oinas ja hän itse on jääräpää, niin mun kuuluu ymmärtää, ettei voinut pitää kiinni sovitusta. Multa meni nyt kyllä joku kohta pahasti ohi, koska en ymmärtänyt oikeutusta. Ymmärsittekö te?

Äitinä mä olen toki ylpeä kasvatustyöni tuloksesta. Jääräpäänhän mä halusinkin kasvattaa. Tai oikeastaan halusin, että osaa pitää puolensa. Seuraavaksi taidetaan alkaa keskustelemaan siitä, mitkä asiat on kinastelun arvoisia ja mitkä ei. Sitä ennen mun lienee syytä palauttaa hänelle mieleen, että kumpi meistä oikeasti on jääräpää.

J niin kuin jääkiekko

Miten voi aina yksi ja sama mies saada mut kiehahtamaan tavalla tai toisella. Suomipopin Taavi on siinä erityisen hyvä, jopa silloin kun ei välttämättä edes puhu omasta puolestaan. Komppaa vaan muita. Hulluinta on kuitenkin, että mä tartun johonkin jääkiekkoaiheeseen. Antakaa mun kaikki kestää.

MM-kisat on siis tulossa ja lippujen hinnoista on keskusteltu jo kauan eikä erityisen positiiviseen sävyyn. Enemmänkin niin, että jos lippujen hinnat alkaa ykkösellä ja ovat kolminumeroisia, niin paljonko se sitten tekee nelihenkiselle perheelle. Mä lyön pääni pantiksi, että harvassa on ne perheet, joista kaikki haluaa ylipäätään lähteä katsomaan lätkää. Voi olla, että samalla hinnalla sama porukka pääsisi lomamatkalle, mutta elämä on valintoja täynnä. Ja jos se nyt oikeasti on rahasta kiinni, niin tuskin ne sinne lomamatkallekaan lähtee maksamalla kerralla koko summaa.

Ei mun hihat kuitenkaan ihan suoraan tosta palaneet. Enemmän teki mieli vetää ranteet auki siksi, että radioaalloilta kantautui näkökulma, että hintojen takia kisoista on tulossa pukupellejuhlat. Ja jotta hiukan enemmän saatiin nostettua mun verenpainetta, niin siihen piti vielä lisätä, että pukupellet latistaa tunnelmaa ja siellä katsomossa ollaan sitten kuin kirkossa. Mä olen aivan saletti, että Taavi ei henkilökohtaisesti tunne yhtään ns. pukupelleä. Voisi tulla aikamoisena yllätyksenä, että sieltä puvun alta paljastuu ihan samanlainen ihminen kuin me kaikki muutkin.

Ja ei. En ota kantaa hintoihin. Kattokaa ite tuolta. 

J niin kuin järki

Luonnoskansio on ihan pop. Aina silloin tällöin. Sieltä on kätevä poimia aakkosia tarpeeseen tai tarpeettomuuteen.

Sunnuntai-illan projekti oli käydä läpi Suomi24:n Järki ja tunteet-palstaa. Oli sen verran hutera olo lauantaista - ei niinkään alkoholista vaan univelasta, että katsoin aiheelliseksi pakoilla velvollisuuksiani koulun suhteen. Olisihan se nyt suorastaan rikollisen syntistäkin tehdä koulutehtäviä kirkollisena pyhänä. (Siis saanhan mä käyttää niitä tekosyynä, vaikken kirkkoon kuulukaan) En ollut vakuuttunut edes palstaa lukemaan alkaessani, että järki ja tunteet voisi mitenkään kulkea käsi kädessä eikä se edes liene palstan tarkoitus. Palsta vahvisti sitä käsitystä, että toiset valitsevat järjen äänen kuuntelemisen ja toiset menevät tunteella. Nämä on silti näitä asioita, joista on vaikea mennä sanomaan että toisen tapa on väärä ja toisen oikea. 

Mä olen nykyään pitkälti järki-ihminen. Jos joku ei vielä tiennyt. Varmuuden vuoksi tein Helmen testinkin asiasta. Pitihän se varmistaa, kun viime aikoina on ajoittain tuntunut siltä, että heitän kohtuullisen helposti aivot narikkaan. Oikeastaan musta olisi harvinaisen kivaa käyttää molempia tilanteen niin salliessa. Sellainen tilannehan on aina, kun mitkään hälytyskellot ei kilkata äärettömän häiritsevästi. Voitte myös uskoa, että  mun hälytyskellot alkaa kilahdella suhteellisen herkästi.

Mut mitä siitä palstasta? Siellä käsiteltiin pitkälti samoja asioita kuin mä olen täällä jo aiemmin vouhottanut. Jättääkö ukkomies vaimonsa, kun niillä ei ole muuta yhteistä kuin lapsi? (Ei, se vaan sanoo, ettei niillä ole muuta saadakseen haluamansa) Kuka on syyllinen pettämiseen? (Kaikki: pettäjä eniten, kakkonen suhteessa vähemmän ja jopa sen hetkinen kumppani - tosin kaikkein vähiten) Mitä tehdä, kun vatsanpohjassa nykäiseekin miehen ystävän seurassa eikä sen oman kulta mussukan kanssa? (Olisko syytä miettiä ihan vakavasti suhteen tilaa?) Miksi mies juo ja lopettaako se sen? (Koska sillä on ongelma, tuhansittain tekosyitä eikä se lopeta) Onko joku kiinnostunut vai eikö se ole? (Pitäisikö kysyä siltä itseltään?)

Viimeisimpänä mieleen jäi parikymppisen tytön murehtiminen siitä, kun hän on saanut jo ainakin kahdet pakit. Voi pyhä puudeli sentään, että elämässä voikin tulla traagisia vastoinkäymisiä ja pettymyksiä. Ihan kauheeta. Kuinka tostakin nyt oikein selviää. (Sallikaa mun nauraa) Se on varmasti todella kauheeta.

Hän on siis saanut jo kahdet pakit. Eikä edes mitään totaalityrmäyksiä vaan on saanut vastaukseksi, etteivät miehet hae mitään vakavaa. Nyt tyttönen sitten miettii, että mikä hänessä mahtaa olla vikana, kun ei kelpaa kenellekään ja jääkö hän nyt lopuksi iäkseen yksin. Ja mä mietin, että onko nämä aloitteet tehty aina karkauspäivänä kapakassa kontillaan kosien? Siis millä sanoilla sun tarvii niitä aloitteita tehdä, jotta saat vastaukseksi "en hae mitään vakavaa". Koska tyttö kirjoitti faktana, että on tehnyt aloitteet baarissa, niin mulla on täysi syy epäillä, että on suorastaan kosinut välittömästi - oli varmaan sormuskin valmiina. Se kontaktin vakavuuden taso ei ainakaan mulle ihan ensimmäiseksi tulisi mieleen, ellei joku suoraan sano haluavansa parisuhteeseen. Jos mukana olisi myös sormus, mä menettäisin puhekykyni. Ja jos joku mulle baarissa niin sanoisi, niin arvatkaapa mitä vastaisin. Oliskohan jotain sen suuntaista, että en hae mitään vakavaa. Mitä mä oikeasti ajattelisin, olisi taas ihan toinen tarina.

"Askel ja pysähdys kerrallaan,
yksi nurin, yksi oikein,
etsi tietä joka hehkuu,
polkua joka puhuu"

J niin kuin joku

Erään baarin portsari piilotteli mua aikanaan narikassa ilta toisensa jälkeen, kunnes pahimmat painajaiset oli menneet. Samaan aikaan kuitenkin tivasi multa, että eikö kuitenkin olisi mukavaa, jos olisi joku. Ihan vaan joku, jonka kanssa lähteä kotiin. Joku, jonka vierestä herätä. Joku, jonka kanssa syödä aamupalaa. Joku, jonka kanssa jakaa elämänsä. Mä en nähnyt siinä silloin mitään hohdokasta. Omasta mielestäni olin liian tyytyväinen omaan elämääni enkä tarvinnut ketään sotkemaan mun arkea. Enkä varsinkaan ketään, jota voisi kutsua nimellä joku.

Pari vuotta sitten muutamat ystävät otti tehtäväkseen hoitaa mun parisuhdetilaa. Heidän mielestään olisi ollut aiheellista erota välittömästi, koska mun kuuluu löytää joku parempi. Se on taas yksi asia, mitä mä en ymmärrä. Miten kukaan oikeesti luulee tietävänsä, mikä on parempi toiselle? Vaikka ehdottomasti väitin, ettei avioerosta enää mainita, niin mun mielestä tämä meni paljon kivuttomammin näin. Ajan kanssa.

Sunnuntaista alkaen tytär on kysellyt kerran päivässä, että koska joku esitellään hänelle. Oikeastaan mä olen vähän huolestunut hänen kielellisestä kehityksestään, koska meidän keskustelut on tosiaan menneet tähän rataan:

T: Koska sä esittelet mulle jonkun?

M: Ei ole ketään.

T: Milloin sä esittelet mulle jonkun?
M: Ei sellaista ole.

M: Hartioita jumittaa.
T: Joku vois auttaa!

Oikein jännityksellä odotan, että missä muodossa keskustelu käydään tänään.

Wagner on mun hero!

Hs: Viivi & Wagner

J niin kuin J.P.K

Kuva: myfibrostory.wordpress.com

Vähän niin kuin lupasin toisaalla olla 21 päivää valittamatta. Siksi blogiin kirjoittaminen on aiheuttanut hiukan haastetta, kun vanha ystäväni J.P.K. - myös Herra Fibrona tunnettu, on täällä taas.

Minä ja herra Fibro on itse asiassa äärettömän terapeuttista luettavaa. Kaikki on niin tuttua, ja oikeastaan oma kipu on yhtäkkiä suhteutettavissa aikaisempaan vielä kammottavampaan kipuun. Eihän tänään nyt oikeastaan ole ollenkaan huono päivä. Kirja on lainassa kirjastosta, mutta lienee syytä hankkia ihan oma versio, johon voi palata, kun taas tuntuu, että herra Fibro on ottanut niskalenkin musta eikä päinvastoin.