L niin kuin lokoisa lokakuu

Pahoittelut, että sanat jäivät tällä kertaa todellakin viime tippaan. Tuolla ne ovat takaraivossa hautuneet tyttätentyttären vaippoja vaihdellessa ja yösyöttöjä välillä hoidellessa.

Ensimmäisestä sanastahan kaikki näkee, että olen seurannut ainakin joitain meneillään olevia hyviä aikeita. Tai no, Twittervirrasta luin. Aiotko sinä viettää lihatonta lokakuuta?

L niin kuin liekki

Joskus pelkkä liekki ei riitä, vaan siitä syntyy valtava roihu. Katkeruuden palo, jota ei saada hallintaan edes vuoden kuluttua.

Hei,

olen saanut tietää sinun ja mieheni suhteesta. Toivon sen olleen kahden perheen rikkomisen arvoista. Saatat ihmetellä, mitä tarkoitan kahdella perheellä? Jos vilkaiset ketkä muut viestini vastaanottavat, se selviää sinulle kyllä. Vastaanottajina ovat itsesi lisäksi sekä miehesi että molemmat lapsesi.

Haluaisin sinun katsovan peilin edessä syvälle silmiisi. Miltä tuntuu olla pettäjä? Miltä tuntuu olla nainen, joka rikkoo perheitä? Oletko mielestäsi hyvä äiti ja vaimo? Jos voisit valita nyt uudelleen, valitsisitko juuri minun mieheni? Miehen, jolla on - tarkoitan oli - vittumainen eukko ja pienet lapset.

Toivotan sinulle onnea matkaan, kun miehesi ja teini-ikäiset lapsesi tulevat tänä iltana kotiin. He ovat varmasti onnellisia saatuaan minulta näin mukavan viestin. He kunnioittavat sinua varmasti todella paljon saatuaan viestini.

Vielä yksi juttu. Vietin tänään mukavan lounastauon miehesi kanssa. Järjestin itseni vahingossa samaan pöytään hänen kanssaan työpaikan ravintolassa. Todella mukava mies sinulla. Voisin jopa harkita pientä leikkiä miehesi kanssa. Leikkiä, jossa ei ole mitään tunteita, ei rakkautta - vain hetki aivotonta hauskanpitoa. Emmehän haluaisi satuttaa ketään ja uskoisimme vakaasti, että kukaan ei koskaan saa tietää. Suhde olisi samanlainen kuin sinulla ja miehelläni, koska sellainen suhteenne mieheni mukaan oli hänen rukoillessaan anteeksiantoa ja vannoessaan ikuista rakkautta minulle.

Hyvää jatkoa ja mukavaa loppuelämää.

Ystävällisin terveisin,

Onnellinen elämässä

Toivoisin, että viestin kirjoittanut elämässään onnellinen nainen pääsisi eroon katkeruuden ja vihan liekistä. Että liekki sammuisi edes kädenlämpöiseksi. Sen on täytynyt olla todella polttava, koska on katsonut hyväksyttäväksi sotkea aikuisten keittämään soppaan myös toisen naisen lapset. Ei, en hyväksy.

***

Kirjoitus on osa Tarina päivässä -haasteen antamia päivittäisiä aiheita. Haasteen ajatuksena on antaa päivittäin sana tai lause, jonka ympärille halukkaat voivat sitoa oman tarinansa. Osallistua saa kuka tahansa, joka lupaa, ettei ota haasteeseen osallistumisesta päänsärkyä tai hanki sen vuoksi vatsahaavaa. Osallistumisen pitää olla ennen kaikkea mielekästä, hauskaa ja vapaaehtoista. Tutustu ajatukseen tarkemmin linkin takaa.

L niin kuin läpi

Ilahduin kovasti huomatessani, että päivän sana on läpi. Päätin tulkita sen reiäksi, jonka kautta voin karata niin kauas aiheesta kuin ikinä haluan. Niinpä karkaan pakolliseen englanninkielen kurssiin ammattikorkeakoulussa. Karkaan, koska aamulla heräsin päänsärkyyn. Ja päänsärkyisenä ei voi tehdä mitään muuta kuin opiskella kieliä, jotka jo osaa kurssin vaatimassa laajuudessa.

Kurssin alkaessa painotettiin, että tavoitteena ei ole oppia englantia yleisesti vaan nimenomaan liike-elämän sanastoa ja käytäntöjä. Kyllä, kyllä, mutta...

Jos opiskelee liiketaloutta oppilaitoksessa, jonka kurssit ovat pitkälti muutenkin englanninkielisiä ja oma opintosuunnitelma varsinkin koostuu lähes täysin näistä vieraskielisistä opinnoista, niin eikö siinä muka opi jo väkisin liike-elämän sanastoa ja käytänteitä? En siis millään tahdo ymmärtää, miksi tälle tarvitaan erillinen kurssi, kun sen sisällöt voitaisiin hyvinkin integroida osaksi muuta kurssia. Jos pitää arvioida englanninkielistä esiintymistä, niin eikö kyseisen kielen opettaja voisi tulla arvioimaan esityksen jollekin toiselle kurssille, jossa kuitenkin esiinnytään englanniksi liiketalouteen liittyvistä aiheista? Henkilökohtaisesti ahdistun siis siitä, että minun oletetaan käyttävän erikseen aikaani asioihin, joita teen jo muualla. Ei minulla ole päänsärkyä niin usein, että tahtoisin välttämättä tuhlata aikaani erilliseen kurssiin.

Mitä tulee esimerkiksi työhakemusten ja CV:n kirjoittamiseen, niin niissä vaadittava osaaminen on sama ihan kaikilla kielillä. En ainakaan ole huomannut missään oppaassa muuta eroa kuin kielen, pitipä ne laatia ruotsiksi, englanniksi tai suomeksi. Tarvitseeko sitä varten oikeasti järjestää laajuudeltaan 5 opintopisteen (135 tuntia) pakollinen kurssi? Valinnaisena tai vapaasti valittavana siinä voisi olla jotain mieltäkin, koska silloin sinne oletettavasti hakeutuisivat ne, jotka kokevat tarvitsevansa oppia kyseisiin asioihin. Nämäkin voisi tietenkin hoitaa mieluummin kurssilla, jossa opetettaisiin vaikkapa työnhakua yleisesti. Tällainen kurssi saattaisi houkutella paikalle sellaisiakin, jotka osaavat kielen, mutta kaipaavat vinkkejä siihen, kuinka kirjoittaa erottuva työhakemus, vaikka noudattaakin annettuja kehyksiä.

Mä niin pal kauhiast ihmettelen, että eikö tutkintovaatimuksia voisi joiltain osin tarkistaa? Ymmärrän kyllä, että englanninkielen opetus on tärkeää niissä oppilaitoksissa, joissa opetuskieli on suomi. Mutta en vaan ymmärrä, miksi sitä on opiskeltava pakolla myös silloin, kun olet jo suorittanut 70 opintopistettä englanniksi muilla kursseilla. Totta on, että en ehkä valittaisi, jos olisin suorittanut englannin silloin kuin muutkin - ensimmäisenä opintovuotenani ennen kuin takana oli yhtään englanninkielistä kurssia. En vain usko, että kurssista oli hyötyä muillekaan opiskelijoille jatkon kannalta, koska työhakemuksen kirjoittaminen ei varsinaisesti ole se juttu, jota muissa ammattiopinnoissa opetetaan. Itse jätin kurssin roikkumaan, koska en löytänyt itsestäni mitään paloa sen suhteen. Olisihan se mennyt, ellei läsnäolopakko (85%) olisi ollut olemassa. Nyt en voi enää välttää sitä, koska muuten valmistumiseni viivästyy puolella vuodella jonkun tyhmän pakkoenglannin takia.

Vaihtoehtona olisi tietenkin aikaisemmin hankitun osaamisen tunnustaminen, mutta kun vertailin vaatimuksia, niin samat vaatimukset siinä on. Pitää osata kirjoittaa hakemus, CV ja puhua. Huoks. Tahtoisin mennä läpi sieltä missä on suurin reikä, mutta nyt ne lävet on aivan yhtä pieniä jokaisessa vaihtoehdossa. Mennään siis näin. Kesällä mulla on varmasti tosi voittaja olo tämän suhteen.

Räyh! Kiitos kun kuuntelit. Nyt jaksan taas jatkaa pakollisia ja suunnattoman turhauttavia harjoituksia.

***

Kirjoitus on osa Tarina päivässä -haasteen antamia päivittäisiä aiheita. Haasteen ajatuksena on antaa päivittäin sana tai lause, jonka ympärille halukkaat voivat sitoa oman tarinansa. Osallistua saa kuka tahansa, joka lupaa, ettei ota haasteeseen osallistumisesta päänsärkyä tai hanki sen vuoksi vatsahaavaa. Osallistumisen pitää olla ennen kaikkea mielekästä, hauskaa ja vapaaehtoista. Tutustu ajatukseen tarkemmin linkin takaa.

L niin kuin liian suuri pala kakkua

Mä en vaan selviä tästä.

Aloitin eilen innoissani lukemaan Outi Nyytäjän Menestys ja moraali teosta. Nyt vähän jo toivon, että se maailmanloppu tulee ennen kuin saan luettua sen loppuun ja olen vasta sivulla 13. Mieluummin lukisin yltiöpositiivista elämäntaito-opasta kuin kaikkien köyhien joukkolyttäämiseen perustuvaa opusta. Sekä rivit että rivien välit huutaa mulle kovaan ääneen, että koska et sattunut syntymään yläluokkaan, niin mitäpä jos saman tien heittäytyisit sohvalle syljeskelemään kattoon. Se on ainoa, mihin koskaan tulet yltämään.

Meitä ihmisiä riivaa Nyytäjän mukaan ikuinen menestyskokemuksen kaipuu. Sen väitteen pystyn allekirjoittamaan. Menestyskokemukset tuovat elämään sisältöä, pienetkin onnistumiset nostavat itsetuntoa ja tyrkkivät lempeällä tavalla eteenpäin. Ne tarjoilevat oman identiteetin rakennusaineksia. On surullista, jos on ehtinyt 70 vuoden kunnioitettavaan ikään ja kaipaa edelleen jotain suurta ulkoapäin tulevaa kiitosta töistään ja saavutuksistaan. Miksi mikään ei riitä? Eikö ole tärkeintä, että on omissa ympyröissään arvostettu saavutuksistaan. Mulle tuli vain sellainen olo, että miksi ihmeessä pitää yrittää haukata suurempi kakkupala kerrallaan kuin ikinä pystyy tukehtumatta nielemään.

Yritän kai sanoa, että jos asettaa itse omat tavoitteensa kerralla pilviin, on selvää, että tulee kohtamaan kohtuuttoman paljon epäonnistumisia. Miksi ei voisi hyväksyä sitä, että vain suuri lottovoitto muuttaa elämän marssijärjestyksen kerralla ja kokonaisvaltaisesti? Me muut joudutaan etenemään pienin vauvan askelin ja hyväksymään keskeneräisyytemme. Henkilökohtaisesti olen tyytyväinen omiin vauvan askeliini. Mitä useamman askeleen joutuu ottamaan, sitä onnellisempi voi olla siitä, että on onnistunut ne ottamaan. Teoriassahan koko menestyksen käsite räjähtäisi säpäleiksi, jos kaikki olisivat menestyjiä.

En kiistä, etteikö tekstistä löytyisi myös hyviä ja tärkeitä näkökulmia, koska esimerkiksi akateeminen työttömyys lisääntyy koko ajan ja käytännöllisempiin (lue: matalapalkkaisempiin) töihin emme joko taivu tai meitä ei ylikouluttautumisen vuoksi huolita. Haluan silti säilyttää oman ehkä hiukan ruusunpunaisen kuvitelmani siitä, että me ollaan syntyperästämme riippumatta kaikki samalla viivalla ja se mikä ratkaisee on raudanluja tahto ja realistiset välitavoitteet. Ihan noin niin kuin teoriassakaan en suostu uskomaan, etteikö yksikään johtajista olisi koskaan joutunut lattioita luuttuamaan. Maasta se pienikin ponnistaa.

Jos tästä haluaa hakea jotain hyvää, niin luulen, ettei tämän kirjan luettuani tule ongelmaa esseen kirjoittamisesta tai ainakaan siitä, että en saa siitä riittävän pitkää. 

L niin kuin luuri

Houston, we have a problem.

Puhelin ei lataudu. Tai latautuu, mutta vain, kun se on kytketty läppäriin. Saattaisin selvitä tästä ostamalla uuden laturin, mutta jotenkin ohjauduin katselemaan kokonaan uusia puhelimia. Saatan siltikin joutua ostamaan vain sen laturin.

Mun suhde kosketusnäyttöön on vähän sama kuin toisilla parisuhteeseen. Sen kanssa on vaikea tulla toimeen, mutta ilman sitä tuntuu mahdottomalta elää. Siksi luurissa pitäisi olla myös ihan oikea qwerty -näppäimistö, johon voi hätätilassa luottaa, ettei tule tökkineeksi mitä sattuu. Voisiko siitä tinkiä? Tai siis onko siitä pakko tinkiä? Enkö muka voi saada molempia? Ja ellen voi saada molempia, niin kumpi siinä tapauksessa on tärkeämpi ominaisuus? Ehkä sittenkin se kosketusnäyttö.

Omppuun en vaihda, joten se ei ole vaihtoehto, vaikka koko maailma hehkuttaisi sen nimeen. Saat tietenkin yrittää vakuuttaa mut sen ylivoimaisuudesta, jos tunnet palavaa tarvetta siihen. Mutta tuhlaat vain aikaasi.

Lumioita vilkuilin varoen ja ehkä sellainenkin pitäisi kokea, mutta kun Unimukin Lotta sai mut eilen vakuuttuneeksi siitä, että sillä on hiukan liian vilkas persoona mun makuun. Puhelimeksi siis. Ei mun puhelimen tarvitse tehdä pilapuheluita tai välkytellä discovaloja eikä varsinkaan soitella jollekin, joka ei puhu mun kanssa mitään yhteistä kieltä. Äänetönkin sen olisi syytä olla silloin, kun niin käsken.

Toistaiseksi näyttää siltä, että Lumian ainoa hyvä puoli on, että sen saa valkoisena. Niin on siinä myös toinenkin hyvä ominaisuus, vaikkakin liioiteltu. Mobiililaajakaistan tuki on 42 Mbit/s. Siinä on jopa puolet liikaa liittymään nähden, mutta voisi ainakin teoriassa olettaa, että ei maksa liittymässä turhasta, kun laitteen pitäisi myös tukea niitä nopeuksia. Nettiähän sitä yllättäen tulee puhelimella käytettyä enemmän kuin varsinaisesti soiteltua.

Ehkä lähden vaan kaupoille hipelöimään vaihtoehtoja. Ja tulen kotiin uuden laturin kanssa.

L niin kuin lisääntyminen

Julistauduin jo antifeministiksi, mutta huomaan, että sisälläni asuu  myös pieni antimaskulisti. Olen varma, että tiedätte kenestä puhun, vaikka en linkittäisikään hänen kirjoitukseensa miesten lisääntymisoikeuksista. (Vihje: alkaa Hoolla ja loppuu Ännään)

Kenelle voi reklamoida, jos miesten ainoa keino hallita lisääntymistään tai lisääntymättömyyttään on käyttää ehkäisyä tai kieltäytyä seksistä? Onhan se nyt kerrassaan epätasa-arvoista, että mies ei voi vain osoittaa mielekästä naista kadulla ja päättää lisääntyä tämän kanssa. Ajatella, että siihen tarvitaan vielä naisen suostumuskin. On sekin kuulkaa epätasa-arvoista, että miehellä voi teoriassa olla rajaton määrä naisia yhtä aikaa raskaana, mutta nainen voi olla raskaana vain yhdelle miehelle kerrallaan.

Tottakai nainen haluaa lisääntyä, kantaa lasta joskus jopa henkensä uhalla vatsassaan 9 kuukautta ja huolehtia yhteisestä jälkikasvusta yksin vähintään seuraavat 20 vuotta. Nainen muistelee aikaa ilolla silloinkin, kun mies päättää voivansa palauttaa vauvan vähän kuin postimyynnistä ostetun epäsopivan tuotteen äidilleen ja lähtee mahdollisesti joko lähiöpubiin tai vaihtaa nuorempaan naiseen. Jos lapsi on onnekas, lapsen isä haluaa joskus tutustua lapseensa. Jos lapselle käy vielä parempi tuuri, niin mies maksaa säännöllisesti elarinsa. Jos huono, valtio maksaa jotain joka tapauksessa. Joo, ei naisen pidä oikeasti saada päättää kenen kanssa lisääntyy. 

Sitä mä vaan, että hyvät femakot ja maskulistit, voisitteko kerrankin kääntää katseenne pois sieltä omasta navastanne. Lisääntymisessä ei ole kysymys teidän oikeuksistanne vaan ihan oikeasta ihmiselämästä, jonka te olette mahdollisesti saattaneet alkuun. Kysymys on vain ja ainoastaan lapsen oikeuksista. Jos lapsen oikeudet pidetään kirkkaina mielessä, niin ei tarvitse miettiä kumpi on tasa-arvoisempi lisääntymisessä. Siitä lapsesta teidän kuuluu pitää huolta eikä omista oikeuksistanne. Daa pahvit!

PS. Olenko koskaan muistanut kertoa, että aamuisin saatan olla joskus vähän pahalla päällä? Kyllä se tästä, kun saan edes kupillisen kahvia.

L niin kuin lomalla

En muista olenko koskaan maininnut, että anellessani opintovapaata viime lokakuussa menin samalla sanomaan, että en haluaisi tänä kesänä pitää ollenkaan lomaa vaan olisin käytettävissä koko kesän. Jotenkin kuvittelin, että kun sanaan opinto liitetään sana vapaa, niin mähän olen käytännössä lomalla koko ajan. Nyt noin 100 opintopistettä rikkaampana (yhdessä lukuvuodessa) olen huomannut, että se ei lisännyt vapaa-aikaa vaan sen lisäksi, että koko ajan oli jotain tekemistä oli myös koko ajan huono omatunto siitä, että jokin raportti tai essee ei edennyt tarpeeksi nopeasti.

En ole ollut tällaisen kesän aikana kovinkaan harmissani tekemästäni ratkaisusta. En varsinkaan ollut harmissani nähdessäni tilinauhan, jolla lomat kuitattiin pidetyiksi lähes nollaveroilla. Eilen kuitenkin selailin töissä ajanvarauskirjaa ja mietin olevani kohta niin loman tarpeessa, että sairaslomakin kelpaisi. Huomasin myös, että tällä viikolla listoissa ei vielä ollut sellaisia omia asiakkaita, jotka eivät suostu muiden penkkiin istumaan eikä mulla ole yhtään vastuuvuoroakaan, joten mun poissaolosta ei oikeasti aiheutuisi kenellekään mitään harmia. Suomalaisethan eivät sairasta, koska haluavat olla lojaaleja työkavereilleen. Niin myös minä. Puhuin asiasta myöhemmin varomattomasti ääneen ystävän kanssa.

Tänä aamuna heräsin kurkkukipuun, mutta ajattelin sen menevän ohi parissa tunnissa. Ei mennyt. Neljä tuntia jaksoin leikkiä reipasta ennen kuin totesin, että maailmankaikkeus meni sitten kuulemaan ajatukseni ja päätti hoitaa asian. Joskus tuntuu, että se voisi käyttää myös tervettä järkeä. Sairasloma ei ole loma, joten en nyt oikeasti sellaista toivonut. Se "olen niin loman tarpeessa, että sairaslomakin käy" oli vaan vitsi. Mutta tässä sitä nyt ollaan: keuhkot-kipeenä-lomalla.

L niin kuin lastensuojelu

Hohhoijaa. Perhesurmat ei jaksa enää edes kiinnostaa. Sen sijaan mua kiinnostaa kovastikin poikansa siepannut äiti, jolla ei omien sanojensa mukaan ollut mitään menetettävää. Tietenkin, jos tarkoitus olikin saada myös pienin huostaanotetuksi, niin kaikkihan meni aivan nappiin.

Kovin vaikeaa on mennä ottamaan kantaa, otetaanko lapsia huostaan epäoikeudenmukaisesti ja aivan perättömien väitteiden perusteella. En henkilökohtaisesti jaksa uskoa siihen, että lapset otettaisiin pois biologisilta vanhemmiltaan täysin mielivaltaisesti. Lehdet tietenkin kirjoittaa huostaanoton taustoista äidin näkökulmasta ja kansa alkaa yhdessä potea tuskaa siitä, kuinka noin hyvältä äidiltä voitiin ottaa lapset pois. Todellisuudessa me ei koskaan saada tietää taustoista kuin kolikon toinen puoli eikä edes sitä, onko se toinen puoli sitä mitä sen sanotaan olevan. Ainakin äidin viimeisin ratkaisu osoittaa mun mielestä täydellistä arvostelukyvyn puutetta. Uskooko kukaan oikeasti, että lapsensa siepannut äiti on niin tasapainoinen, että voi turvata lapsilleen lain edellyttämän tasapainoisen kehityksen ja hyvinvoinnin? Uskoiko äiti itse oikeasti, että voisi valitsemallaan tavalla osoittaa koko kansalle olevansa kelpo äiti?

Mä en tietenkään pysty väittämään, etteikö meillä olisi myös perheitä, joissa asiat voivat olla jopa huonommin eikä lapsia silti oteta pois. Monesti voi olla niin, että viranomaiset eivät edes tiedä tilanteesta. Uskoisin, että tässäkin asenne ratkaisee. Jos perhe on yhteistyökykyinen ja pyrkii muuttamaan olosuhteitaan viranomaisten avustuksella, niin ei varmasti ole mitään painavaa syytä ratkaista asiaa päättämällä huostaanotosta. Suomessa on kuitenkin tosiasiassa niin monia erilaisia mahdollisuuksia tukea perhettä, että huostaanotto tuskin on ensisijainen vaihtoehto.

Mulla on itsellä aika vaahtokarkinpunainen kuva lastensuojelusta, koska ne lastensuojeluilmoitukset, joihin olen ollut vastaamassa olisivat todellakin olleet peruste lapsen huostaanotolle. Lapsen isähän kertoi mulle ennen sen rumban aloittamista nähneensä televisiosta ohjelman perheistä, joista lapsi oli otettu ihan ilman syytä huostaan. Se oli pohjustus seuraavalle lauseelle, jossa totesi, että ellei hän saa olla lapsensa kanssa päivittäin, niin sitten en saa minäkään. Sosiaaliviranomaiset sitten pettivät hänen uskonsa, kun eivät useammankaan tutkimuksen jälkeen löytäneet mitään syytä ottaa lapsi pois äidiltään ja lisäksi suosittivat valvottuja tapaamisia isän ja lapsen välille. Näiden kokemusten jälkeen voin kuitenkin aika lailla käsi sydämellä sanoa, että jos vielä korkein hallinto-oikeuskin on ollut huostaanoton kannalla, niin eiköhän siinä ole jo sen verran monta virkamiestä mukana kuvioissa, ettei niillä millään voi olla kollektiivista harhaa epätasapainoisesta kasvuympäristöstä. Sen on siis täytynyt olla totta.

L niin kuin lukko

Mä olen tuijottanut tätä tyhjää tekstieditoria jo ties kuinka kauan. Yhtäkkiä on alkanut pelottamaan, että joku oman näyttönsä takana tekee sellaisia tulkintoja, jotka eivät pidä lainkaan paikkansa. Mietin ihan liikaa, mitä voin kirjoittaa. Ei auta kuin päättää, että vastuu on lukijalla. Sovitaan vielä niinkin, että lukija, jolla on olemassa ihan henkilökohtainen kontakti muhun, niin ottaa luurin käteensä ja soittaa, jos jotain epäselvyyksiä jää.

Mä tiesin, että tunteiden miettiminen on vaarallista. Ja silti mä tein niin. Kaiken lisäksi mä menin tekemään sen keväällä. Just sillon, kun kaikki uusi alkaa kasvaa ja muutenkin taas herää haluamaan kaikenlaisia asioita. Varsinaista itsemurhaa. Kun sille antaa pikkusormen, se vie koko käden. Tai ainakin normaalisti rautaisen keskittymiskyvyn. Ajatukset karkailee mihin sattuu ja oikeat asiat etenee tuskastuttavan hitaasti, kun yllättää itsensä kerta toisensa jälkeen tuijottelemasta kaukaisuuteen.

Myönnetään, että mullekin on ihan terveellistä aika ajoin antaa pään pehmitä ja sydämen sulaa. Mutta vähintään toinen jalka olisi syytä pitää tukevasti maassa koko ajan. Mä olen ehkä maailman suurin pelkuri. En ehkä sittenkään ole niin kova kuin annan ymmärtää. Mulla ei vaan useinkaan ole varaa raottaa sitä tunteettomuuden viittaa. Silti: ellei seiniin tuijottelu ala kohta helpottaa, niin tarttis varmaa tehrä jottai.

L niin kuin laki

www.dangerousminds.net

Don't like gay marriage? Don't get one.

Don't like abortions? Don't get one.

Don't like drugs? Don't do them.

Don't like sex? Don't have it.

Don't like your rights taken away?

Don't take away anybody elses.

Yllä esitetty meemi elää netissä omaa elämäänsä. Melkein aina kommentoinnissa on mukana joku, joka haluaa vetää lait tähän mukaan. Asiat on kielletty laissa ja ovat siten vääriä. Höpö höpö, sanon minä. Laki on aina sidoksissa siihen yhteiskuntaan ja kulttuuriin, jossa eletään ja kaikki yllä mainitut asiat ovat myös jossain päin maailmaa ainakin jollain tasolla sallittuja lakiin perustuen.

Sukupuolineutraali avioliittolaki

Suomessakin on viime aikoina ollut hyvin paljon tapetilla sukupuolineutraali avioliittolaki. En ota suuremmin kantaa siihen, kuka on oikeassa (minä tietenkin). Totean vaan, että lailla on kannattajansa ja vastustajansa - seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta. Ymmärtäisin kädenväännön aiheesta, jos homoseksuaalisuudesta oikeasti voisi olla esimerkiksi terveydellistä haittaa jollekulle ulkopuoliselle. Uskonto ei vaan kerta kaikkiaan riitä perusteeksi, jos mulle yrittää vakuuttaa jotain. Uskonnoissa on kaiken lisäksi se huono puoli, että ne vaahtoavat suvaitsevaisuudesta, mutta käytännössä eivät suvaitse itse lainkaan erilaisuutta. Kun jollain on osoittaa mulle tieteellisiä faktoja - ei mitään pilipalitutkimusta - asiasta, mä lupaan miettiä asiaa uudelleen.

Sukupuolineutraalit avioliitot ovat laillisia jo kymmenessä maassa sekä useammassa Yhdysvaltain osavaltiossa.

Aborttilaki

Koska abortti on Suomessa ollut sallittu jo pitkään ja raskauden keskeytykset sosiaalisista syistäkin jo vuodesta 1970 lähtien, sille tietenkin löytyy myös vastustajansa. Harva vastustaa aborttia, jos se tehdään muusta kuin sosiaalisesta perusteesta.

Itse hyväksyn abortit myös sosiaalisista syistä. Tottakai mua hiukan vaivaa ajatus, että miksei ehkäisystä ole pidetty huolta, jos kerran sosiaaliset syyt estää vanhemmuuden, mutta toisaalta ainoa 100 prosenttinen ehkäisykeinohan on olla harrastamatta seksiä, vaikka Raamattu muuta väittääkin. Ja toisaalta elämäntilanteetkin voi muuttua radikaalisti sekunneissa: syntymättömän lapsen isä voi vaikkapa menehtyä kolarissa tai kieltäytyy muuten kantamasta vastuutaan eikä äiti koe olevansa valmis vanhemmuuteen yksin. Eihän me voida tietää, mikä kenenkin todellinen motiivi abortin takana on. En jaksa uskoa, että monikaan tekee aborttia huvin vuoksi.

Huumelait

Huumeiden käyttö on pääasiassa laitonta, vaikka siihenkin liittyy poikkeuksensa, varsinkin kun puhutaan kannabiksesta.

Huumeilla voi helpolla pilata elämänsä. Jopa mun lähipiirissä on muutamia varoittavia esimerkkejä. Kannabiksen käyttö karkaa helpolla käsistä, kun mukaan tulee yhä kovemmat huumeet. Mutta lääkkeenä kivunhoidossa kannabis lienee yksi parhaimmista. Lääkekäytössä se on laillista jopa Suomessa.

Seksin kriminalisointi

Seksi  (pdf) itsessään ei varmasti ole laitonta missään. Seksin kriminalisointi liittyy lähinnä seksin myymiseen tai ostamiseen, lapsen hyväksikäyttöön tai seksiin pakottamiseen ja joissain maissa myös jo alussa mainittuun homoseksuaalisuuteen. Myös seksiäänistä saattaa jossain päin maailmaa saada tuomion. Saksassa puolestaan seksityöläiset maksavat veronsa parkkimittariin verrattavan automaatin kautta.

Tarinan opetus

Kaikilla asioilla on puolestapuhujansa sekä vastustajansa. Lakiin vetoaminen oman kannan puolustamisessa ei kuitenkaan ole kaikkein pitävin vaihtoehto, sillä aina jostain päin maailmaa löytyy maallistuneempi ja suvaitsevaisempi lainsäädäntö.

Yksi on kuitenkin ylitse muiden - kaikki yllämainitut asiat ovat Alankomaissa sallittuja. Jos haluaa puolustaa ihmisoikeuksia, niin aina kannattaa kääntyä Alankomaiden lainsäädännön puoleen.