P niin kuin pokaus

Palataan vielä kerran naisten nirsousteeman ympärille. Lauantainen baarireissu tarjoili melkein uusioneidille (33-to-go) hyvää aineistoa siitä, miksi miehet eivät onnistu, mutta pojilla sen sijaan olisi kaikki edellytykset onnistua. 

Noin 20 v. poitsu
- Mulla on ämvitonen. Lähdetkö huomenna ajelulle?
- Mä oon kolmevitonen. En lähde. Sori.

Niin suloista. Poju jätti suosiolla seksin täysin ulkopuolelle ehdotuksestaan. Eikä ollut haluamassa mitään nyt, heti ja tässä. Hän jätti silti ottamatta huomioon, että naiset eivät ehkä kuitenkaan niin suuresti arvosta isin omaisuutta. Tai jos arvostavat, niin ottavat mieluummin isin.

Pakko myöntää, että jos nuoret miehet osaavat edes käyttäytyä noin fiksusti, niin en yhtään hämmästele, miksi puumanaisista puhuttiin niin paljon aikanaan. Ei ne naiset niitä poikia yritä pokata, vaan pojat niitä naisia.

50+ mies
- Mulla on elämässä kaikki hyvin, mutta pi**ua pitäisi saada.
- P***u on ihan liian yliarvostettua.
- No niin on, mutta...
- Mä olen onnellinen sun puolesta. Ajatella, että sulla on olemassa vain noin pieniä murheita.

Jos väkisin haluaa löytää jotain positiivista tästä keskustelusta, niin kaveri ei ainakaan ollut mikään pelimies. Kertoi täsmälleen mitä oli vailla ja korosti samassa lauseessa myös sitä, että elämässä on kaikki muuten hyvin. Ei hän halunnut parisuhdetta ja naista vaan pelkästään sitä yhtä ruumiinaukkoa. Mutta toisaalta: humalatilan tason huomioonottaen, hän olisi vain nolannut itsensä, jos olisikin onnistunut jonkun saamaan mukaansa.

Tästä voisi melkein päätellä, että maailma on muuttunut. Pojista on tullut huomaavaisia ja suloisia. Ei ne olleet sitä, kun itse olin parikymppinen. Ikänsä puolesta miehisessä iässä olevat ovat puolestaan vain epätoivoisia. Mikä tosin ei ole lainkaan kumma, jos he ovat koko ikänsä toistaneet noita samoja lauseita.

N niin kuin näkökulmat

Laasasen blogista on tullut mun muusa. Enkä todellakaan sano sitä vain siitä syystä, että kävijävirta hänen blogikirjoituksestaan (myös siitä toisesta) ohitti melkein (siis ei ohittanut, muttei paljon puutu) vuorokaudessa Enkeli-Elisan kävijämäärät blogissani. Huikeeta, kuinka naisvihaajan painava sana on paljon painavampi kuin koulukiusatun itseltään hengen riistäneen tytön tarina. Ja vaikka käytinkin sanaa naisvihaaja, niin aika paljon saa tehdä, että uskoisin hänen pohjimmiltaan sellainen olevan. Se on vain käyttökelpoinen ja hyödyllinen näkökulma ajaa omaa asiaa. Kukapa ei käyttäisi sellaista hyväkseen? Pääasiahan on, että puhutaan, ei se mitä puhutaan.

Musta olisi hienoa, jos kaikki ne naiset ja miehet, jotka käyttävät aikaansa ja energiaansa väittelemällä siitä kumpaa sukupuolta poljetaan yhteiskunnassa enemmän, kuluttaisivatkin sen koulukiusaamisen vastaiseen työhön. Pariutumisasioita mietin jostain käsittämättömästä syystä itsekin, joten se on tietenkin tärkeämpää kuin koulukiusaamisen ehkäisy - no ei ole!

Tosiasiassa mua vetää magneetin lailla puoleensa Laasasen blogin ympärillä pyörivä ilmiö. Sama ilmiö on nähtävissä muuallakin internetin ihmeellisessä maailmassa, jossa vain joku uskaltaa esittää yleisistä normeista poikkeavia näkemyksiä sukupuolista. Julkisesti omilla kasvoillaan ja nimellään esiintyvän naisvihaajan blogista tulee silti erityisen hyvin esiin se, että vastakkaisesta sukupuolesta ei ole lupa heittää mitään väitteitä. Tai tarkemmin ajateltuna, naisista ei saa väittää mitään kukaan muu kuin nainen.

Muistellaanpa vaikka kirjoitusta A niin kuin asenne. Mehän oltiin kaikki kovaan ääneen sitä mieltä, että kyseisen naisen asenne oli täysin väärä. Etenkin, kun asiasta ei voinut edes keskustella hänen kanssaan ilman, että olisi ottanut itseensä. Väitän, että jos kirjoituksen olisi kirjoittanut mies, me oltaisiin oltu siellä kilvan lynkkaamassa sitä ainakin jos sen olisi voinut tehdä täysin anonyymisti. Jos mikään muu ei olisi auttanut, oltaisiin vedetty esiin narsisti ja muut henkilökohtaiset loukkaukset-kortit (ja nolattu itsemme - anonyymina mutta kuitenkin). Tottakai sillä naisella olisi siinä tapauksessa ollut oikeus päättää mitä hänen televisiostaan katsotaan eikä hänen asuntoonsa myöskään tuoda toista televisiota jääkiekon katsomista varten. Sanoohan kenen tahansa järkikin sen, että tuoreessa parisuhteessa ei katsota jääkiekkoa. Se tulee vasta papin aamenen jälkeen.

Mielenkiintoisinta ilmiössä on mun mielestä se, että kun minä naisena kerron, että naisten käytös aiheuttaa mussa häpeän tunteita, kukaan ei tule vaatimaan mua roviolle. Mutta jos mies rivien välistäkin antaa ymmärtää, että naiset käyttäytyvät lapsellisesti ja typerästi, niin halutaan laittaa se välittömästi häpeäpaaluun.

Älkääkä nyt vaan sanoko, että se johtuu siitä, kun minä mollaan kumpaakin sukupuolta tilanteen mukaan. Eihän kukaan mies kuitenkaan ole tullut tänne kunniaansa puolustamaan.

PS1. Mä tiedän, että mun lukijat on niin fiksuja, ettei ne nyt oikeasti lähtis anonyymina joukolla lynkkaaman ketään. Näin kuitenkin näyttää tapahtuvan ja asiat on täsmälleen, kuten ne näyttävät olevan. Vai oletteko eri mieltä?

PS2. Kiitos Henry. Suosionosoitus naisvihaajalta tuntuu aina jotenkin muita paremmalta.

K niin kuin kulti

Kevätväsymystä alkaa olla ilmassa. Näyttää siltä, että vaikka opintojen pitäisi olla kesälomalla ja mun töissä, niin ei se ehkä menekään ihan niin. Kovalevyn hajoaminen siirsi uskomattoman määrän tekemistä eteenpäin ja kesäkuukin menee niiden parissa puurtaessa. Nyt tiedän, mitä sanonta "ahneella on paskainen loppu" tarkoittaa. Jos haluaa valmistua 2,5 vuodessa, niin kovalevyn hajoamiselle ja kaikkien jo osittain tehtyjen töiden katoamiseen ei ole varaa. (Eikä muuten olisi ollut varaa tallentaa niitä vain kovalevylle. Tiedän!) Siksi olisin iloinen, jos sinä voisit hiukan auttaa.

Ei. En ole lähettämässä kenellekään mitään tehtävää tehtäväksi, vaan...

Kansantalouden kurssillahan meille annettiin lopputehtäväksi kehittää oma elintasoa mittaava mittari BKT:n rinnalle. Mun mittarini nimi on somasti ja hempeästi nimeltään KULTI eli valitut elementit ovat koulutusrakenne, ulosottovelka, lihavuus (BMI yli 30), työllisyys ja internet. Ajatuksena oli osoittaa freudilainen väite siitä, että mielenterveyttä on kyky tehdä työtä ja kyky rakastaa todeksi näiden elementtien kautta. Tosin oma lauseeni väittäisi, että hyvinvointia on kyky tehdä työtä ja kyky rakastaa.

Klikkaamalla isommaksi, you know

Miten valitut elementit sitten muka osoittaa yhtään mitään? Lyhyesti:

Koulutuksesta saattaa olla apua työllistymisessä. Ei se mitään takaa ja viime aikojen trendi on ollut, että kenkää tulee joka tapauksessa. Sitäpaitsi tilastot näyttää työtttömyysasteen suhteen kauniimmilta, kun ihmiset edes opiskelee.

Ulosottovelan vähyys kertoo, että ihmiset tulee toimeen ansaitsemillaan rahoilla. Raha ei tee ketään onnelliseksi, mutta ulosottovelka taatusti aiheuttaa ainakin työhaluttomuutta. Niin ja masennusta, perhesurmia etc.

Liikalihavuus on kiistämättä kansanterveydellinen ongelma, joka lisää riskiä sairastua ja menettää työkykynsä.

Työllisyysasteessa ja sen yhteydessä hyvinvointiin tuskin on kenellekään mitään epäselvää.

Internetin päivittäisen käytön yleisyyden kotitalouksissa olen vääntänyt ehkä jopa väkisin olemaan huono juttu, koska se vähentää ihmisten välistä "oikeaa" kanssakäymistä. Internetin käyttö vähentää myös liikuntaa ja lihottaa kansaa. Eihän ne tilastot käytön yleisyydestä tietenkään tosi asiassa sitä suoraan kerro, mutta kukaan ei ole pyytänyt mua takertumaan pikkuseikkoihin vaan vetämään mutkat suoriksi. Sen mä siis teen.

***

Tilastojen löytäminen rakkaasta kotimaastamme vuosina 2006-2010 ei ole ollut ongelma. Kuten kuvasta näkyy, niiden syöttäminen exceliin on ollut hiukan ongelmallisempaa. En kuitenkaan pyydä ketään myöskään täyttämään exceliä puolestani.

Tilastojen löytäminen muista valituista maista (Ranska, Saksa, Italia ja Unkari) on se ongelma, johon toivon apua. Suomessahan meillä on Tilastokeskus, jonka kautta löytyy mitä vaan. Käyttämäni vakoiluvälineet ovat kertoneet täällä vierailevan lukijoita yllämainituista maista. Olen myös taipuvainen vaihtamaan jonkin jo valituista maista toiseen, jos vaan jollakulla on tarjota mulle tilastoja esimerkiksi Ruotsista, Belgiasta, Virosta, Tanskasta, Alankomaista tai ihan mistä tahansa muualta. Onko teillä mahdollisuus ojentaa auttava käsi ja kertoa, mistä mun kannattaisi lähteä tietoja etsimään? Helpottaisi myös, jos löytyy tilasto väkiluvuista vuosina 2006-2010, koska en tässä vaiheessa edes oleta, että tiedot tupsahtaisivat mulle valmiiksi laskettuina. Suorat linkitkin olis ihan jees. :)

Kommenttilaatikko ja sähköposti aakkostarinat @ gmail.com odottavat melkein yhtä toiveikkaina kuin minäkin, että siellä ruudun takana olisi avulias ihminen, joka tietää täsmälleen mistä etsiä.

T niin kuin totuus

Suomi24 vaikuttaa olevan ehtymätön kysymysten lähteeni. Tällä kertaa etusivun keskusteluksi on noussut kysymys siitä kumpi on ihmisen oikea luonne. Tuleeko totuus humalaisen suusta vai onko ihminen oma itsensä sittenkin selvinpäin?

Sitähän siis sanotaan, että totuus tulee (lapsen ja) humalaisen suusta.
Humalaisella ei ilmeisesti oo silloin rohkeutta sanoo selvinpäin asioita.
Ja tunnepuolen asioistahan useimmiten on kyse.

Hain netistä erilaisia lainauksia:
- humalassa sanottu on selvinpäin mietitty.
- humalassa tulee positiivisemmaksi ja tunteellisemmaksi.
- tulee esitettyä kiinnostunutta, vannottua rakkautta, suunniteltua tulevaisuutta jne.
- viina tuo esiin rakkauden kaipuun.

En ole tietoisesti asiaa tullut koskaan miettineeksi. Nyt tulin siihen tulokseen, että humala muuttaa ihmistä estottomammaksi ja siksi pidän mahdollisena, että kevyesti humalainen ihminen on aidoimmillaan. En kuitenkaan usko, että humala muuttaa ihmistä aina positiviiseen suuntaan, vaikka tunnepuolen asiat nousisivatkin pintaan.

Uskon, että monesti humalassa tulee sanottua asioita, jotka on jo selvinpäin valmiiksi miettinyt. Oma kokemukseni kuitenkin on, että pystyn sanomaan samat asiat riippumatta veren alkoholipitoisuudesta.   Mähän olin monta vuotta käytännössä lähes absolutisti. Se oli valinta, joka siinä elämäntilanteessa oli välttämätön. Kaikesta huolimatta niiden vuosien aikana opin tutkailemaan todellisia tunteitani myös selvinpäin, vaikka tietynlaista pehmenemistä onkin havaittavissa, kun alkoholia on veressä.

Joihinkin ihmisiin varmaan pätee myös kaksi viimeksi mainittua väitettä. En kuitenkaan muista yhtään sellaista tilannetta, että itse olisin esittänyt kiinnostunutta tai vannonut rakkautta humalassa. Rakkauden vannominen nyt tuottaa mulle muutenkin suuria vaikeuksia eikä siihen auta edes kuningas alkoholi. Ehkä tämä kohta on varattu niille ns. pelimiehille ja -naisille, jotka päästelee suustaan muutenkin juuri sen, minkä luulevat toisen haluavan kuulla.

Mihinkä tulokseen mä oikein tulin? Niin, kevyessä hiprakassa ihminen on aidoimmillaan ja minä myös täysin selvinpäin. Kuuden promillen kiinalaisella kyykkykännillä ei ole enää mitään tekemistä aitouden kanssa. Mitä mieltä sinä olet? Tarvitsetko alkoholia saadaksesi totuudet ulos suustasi?

Alcoholic World

A niin kuin antifemakko

Vietin eilen hyvin viihdyttävän illan H. Laasasen blogissa keskeisten kirjoitusten parissa. Suurinta nautintoa tuottivat puheenvuorojen kommentit. Etenkin naisten kommentit osoittavat vain todeksi väitteen, että naiset ampuvat viestintuojan. Se huvittaa mua suuresti, koska vanha sanonta "se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa" pitää mun mielestä niin hyvin paikkansa. Johonkin kipupisteeseen Laasanen osuu kerta toisensa jälkeen, kun saa toiset reagoimaan teksteihinsä. Enkä nyt ole lainkaan varma siitä, että kaikki mitä Henry kirjoittaa on häntä itseään. Ennemminkin hän tietää täsmälleen, mistä naruista kannattaa vedellä, että saa naiset huutamaan hänelle kuorossa.

Olen myös huvittunut siitä, että jaksan viihdyttää itseäni pariutumisjutuilla ja -teorioilla. Ehkä kiinnostus kumpuaa suurimmaksi osaksi siitä, että en ole koskaan päässyt kunnolla käytännön tasolla osalliseksi pariutumisteorioista. Se on aihe, jota en jotenkin jaksa alkaa järkeistämään. Enkä oikein jaksa uskoa siihenkään, että etsivä löytää. Pikemminkin markkina-arvoltaan sopiva kumppani tupsahtaa eteen yleensä silloin, kun sitä vähiten odottaa. Sillä välin aikansa voi käyttää johonkin hyödylliseen.

Jos nyt pitäisi nimetä yksi tekijä, joka yleensä pitää mut tehokkaasti erossa pariutumisteorioista on se, että vastustan vahvasti ajatusta siitä, että kaikki ihmiset todella etsivät tietoisesti koko ajan sopivaa kumppania. Kiistämättä se lienee yksi ihmisen perustarpeista, mutta ollaanhan me onnistuttu tällä vuosituhannella tukahduttamaan jo monia muitakin perustarpeita. Ainakaan naisten ei tarvitse enää mennä naimisiin ja kelpuuttaa rinnalleen ketä tahansa pystyäkseen elättämään itsensä.

Oma pariutumisteoriani on hyvin yksinkertainen. Pitää vain seurata sydäntään. Ajattelin joskus, että markkina-arvoltaan sopiva kumppani on sellainen, joka onnistuu laskemaan kehittämääni feminismin muuria. Nyt olen huomannut olevani pikemminkin antifeministi. En väitä, etteikö naisilla pitäisi olla samoja mahdollisuuksia kuin miehilläkin. Mutta väitän, että nykypäivänä ne naiset, jotka suurimpaan ääneen huutaa miesten ja naisten välisen tasa-arvon perään, ovat kuitenkin niitä, joilla oikeasti on vähiten annettavaa. Tasa-arvoisen naisen ei tarvitse pitää itsestään meteliä.

N niin kuin nirsous

Sosiologi Henry Laasasen mukaan sinkkuuden syynä on koulutettujen naisten nirsous. Siksi naiset naivat mielellään ylöspäin ja taistelevat siten menestyneistä eliittimiehistä. Tietenkin tästä kärsivät eniten tavalliset kiltit miehet, joita ei halua kukaan. (Ilta-Sanomat)

Tavallisilla kilteillä miehillä on kyllä rankkaa. Hiukan epäilen, että kiltteys ei ole se ominaisuus, jonka vuoksi heitä ei kukaan halua. Vaikka kuinka väitettäisiin, että naiset rakastuvat aina renttuihin, niin ei se nyt kuitenkaan niin ole. Mun mielestä tytöt rakastuvat renttuihin, ja naiset täydelliseen mieheen (toivottavasti täysin särötöntä miestä ei ole edes olemassa, paitsi Nolliksella). Täydellinen mies  on myös kiltti. Enkä tarkoita kiltteydellä sitä, että myötäilee kaikessa.

Toisaalta voiko ketään syyttää siitä, että haluavat itselleen jotain hyvää. Eihän kukaan osta pilaantunutta ruokaakaan säälistä. Kampaamossakin se kolhiintunut lakkapullo jää hyllyyn. Miksi kenenkään edes pitäisi ottaa mies, joka ei vaan millään tasolla pysty tyydyttämään naisen tarpeita? Tai miksi kenenkään pitäisi ottaa nainen, joka ei millään tasolla tyydytä miehen tarpeita?

Täytyy kiittää kaikkia mahdollisia pakanajumalia siitä, että meillä on koulutusjärjestelmä, joka mahdollistaa itsensä kehittämisen eikä siten pakota ketään naimaan tavallista kilttiä miestä. 

Edit. Tänään (28.5.12) julkaistu Puolustuksen puheenvuoro tuolla.

E niin kuin eutanasia

"Barbaarisen maan barbaarinen lainsäädäntö, jossa lemmikille taataan kivuton kuolema, 

mutta ihmisille ei. Kärsimykset voivat pahimmassa tapauksessa jatkua vaikka kuinka pitkään ja mitään ei voida tehdä" (Valtaoja, Ylen uutiset)

Mun paras ystäväni ja melkein pahin viholliseni ikinä kuoli syöpään viime vuoden elokuussa. Olen tainnut aiemmin kertoa, että viimeisinä vuosina lähennyttiin uudelleen ja puhuttiin kaikki kärhämät selviksi. Joku voisi ajatella, että se johtui pelkästään siitä, että kuolemaan johtava sairaus sai toisen katuvaiseksi. Se on varmasti osa totuutta. Motiiveilla ei kuitenkaan ollut mitään merkitystä. Ihmisten välisellä asioiden selvittämisellä on.

Ystäväni ei koskaan valittanut kipujaan. Hän oli kiitollinen jokaisesta päivästä, jonka sai elää. Hän ei halunnut jouduttaa kuolemaansa vaan uskoa siihen, että lääketiede vielä ehtisi keksiä parannuskeinon. Valitettavasti ei ehtinyt. Maailma menetti todella hyvän ihmisen.

Toisaalta vuosia sitten, kun vielä uskoin, että musta voisi jonain päivänä tulla sairaanhoitaja vuodeosastolla oli paljon sairaita ihmisiä, jotka todella kärsivät kivuistaan ja halusivat kuolla. Voi sitä itkua ja anelua, että antakaa minun kuolla. Samaan aikaan piti väkisin tunkea lusikkaa suuhun, että ihminen söisi. Jos he olisivat saaneet päättää, he olisivat kuolleet mieluummin nälkäänkin (mikä ei välttämättä ole sen kivuttomampaa) kuin kestäneet enää yhtään niitä jo vuosia jatkuneita kipuja.

Ystävän ja vuodeosaston potilaat erotti toisistaan ikä. Vuodeosaston potilaat oli todellakin "sidottuja" sänkyyn, ystävä vietti kohtuullisen aktiivista elämää loppuun asti. Ystävällä jäi mies ja kaksi pienehköä lasta. Vuodeosaston potilailla taas oli jo hyvä ja pitkä elämä takanaan. He olivat oikeasti valmiita lähtemään. 

Mä olen kuitenkin sitä mieltä, että armokuoleman pitäisi olla vaihtoehto. Toki sellainen vaihtoehto, joka tuodaan esiin silloin, kun pää on vielä terävimmillään. Vaikka kirjallisesti, ettei kenellekään jää epäilyksiä siitä, mitä ihminen itse on toivonut ja halunnut. Mutta vaihtoehto sen pitäisi olla niille, jotka oikeasti sitä haluaa. Ei tarvitsisi kenenkään enää mennä sairaalaan ottamaan henkeä vaimoltaan, kuten tiedetään myös käyneen. Rakkaan ihmisen kipu tekee avuttomaksi ja moni on valmis tekemään mitä vain toinen pyytää saadakseen sen loppumaan.

Todellakin ihmettelen, miksi eläinten kärsimys lopetetaan, mutta ihmisten pitää kärsiä loppuun asti. Kärsi, kärsi, kirkkaamman kruunun saat. No tuskin!

H niin kuin helppo

Mä tein sen taas. Takerruin johonkin keskusteluun. Tosin vain siitä syystä, että eräs toisaalla mietti just kyseistä ikuisuusongelmaa. Voiko nainen olla liian helppo?

Siellä oli paljon puhetta atm, atn, ktm, ktn, ytm ja ytn-tyypeistä. Oon mä joskus tosta luokittelusta kuullutkin, mutten ole niin jaksanut siihen perehtyä, koska se on kuitenkin joku pinnallisten ääreistyperien ihmisten keksimä juttu. Sen verran ymmärsin, että se liittyisi ulkonäköön ja ilmeisesti näillä y-alkuisilla tyypeillä olisi vara valita itse onko helppo vai vaikea. Koska siis ketään ei kiinnosta, jos kakku on silkoa sisältä, kunhan vaan näyttää hyvältä. A-alkuisilla ei sen sijaan ole varaa kuitenkaan valita, joten parempi olla vaan helppo ja jopa epätoivoinen, jos joku sattuu huolimaan. Odotuksista k-alkuisten ryhmien ihmisistä en oikein ottanut selvää. Ilmeisesti ne vaan on löytäneet sen kultaisen keskitien muutenkin. Tämä varmasti liittyi olennaisesti asiaan, koska sitä jaksettiin monessakin kommentissa vatvoa.

Tuleeko teillä koskaan keskustelupalstoilla sellainen ylemmyydentuntoinen olo? Joidenkin kommenttien kohdalla mulla taisi tällä kertaa käydä juuri niin, että yhtäkkiä olinkin ehkä fiksuin ihminen maailmassa. Täytyy silti myöntää, että keskustelua oli yllättävänkin mielenkiintoista seurata. Koska kyllä sinne sekaan mahtui myös asiallista pohdintaa.

Äkkiseltään itselle kuitenkin tuli sellainen olo, että miksi ihmeessä pitää aina leikkiä jotain kissa ja hiiri leikkiä. Eikö sitä vaan voi joko olla kiinnostunut tai sitten ei? Eihän se, että on kiinnostunut kuitenkaan tarkoita sitä, että pitäisi samantien laittaa lapset alulle ja varata kirkko? Onko ihmiset jotenkin unohtaneet, miksi joskus kauan sitten oikeasti hiukan tapailtiin ja seurusteltiinkin ensin? Mikä sitten edes on helppo? Tai vaikea? Liittyykö se nyt jotenkin noihin kirjainyhdistelmäihmistyyppeihin (yhdyssanahirviö)? Toisin sanoen olisi vain kaksi asiaa, joilla on merkitystä: ulkonäkö ja seksi. Maailmassa tuntuu olevan virhe. Taas.

H niin kuin huomioita

Lupaava päivä tiedossa. Näin otsikon

Valtaoja vaatii eutanasiaa kuolleen ex-vaimonsa suulla.

...ja Valtaoja kääntyi tietenkin näppärästi valtaosaksi. Onneksi tarkistin tavauksen ennen kuin avauduin. Enhän mä nyt oikeasti edes ehtisi tästä avautua. Varaan silti oikeuden ottaa kantaa eutanasiaan jahka lukihäröstäni selviydyn. Nyt vaan on mentävä niin äkisti, ettei ehdi sanoa siitä millään kaikkea.

Erinäisten keskustelujen jälkeen olen tänään oivaltanut, että mä oon sittenkin ihan kohtuu hyvä lyyli. Tai niinku et pidän lupaukseni satavarmasti, mutta... sitä lupausta vaan on kovin vaikea multa saada. Pitää laittaa mietintään sekin. Että voisinko mä joskus olla myös vähän helpompi joissain tilanteissa? Vai oonko mä kuitenkin vaikea vaan silloin, kun en pysty repeämään joka suuntaan yhtäaikaa?

Hankin eilen kesän ensimmäiset rakot mun pienen pieniin varpaisiini. Kipu on melkein siedettävä. Muistan olla onnellinen siitä, että nilkat eivät sentään ole verillä. Pitäiskö sittenkin vaihtaa avokkaat crocseihin?

Nyt on mentävä, että ehtii hiukan sujauttaa tankkiin valtion polttoaineveroeuroja. Jos nyt edes tämän yhden kerran lähtisi käymään oikein koulussakin tällä viikolla.

Sii juu leiter :)

V niin kuin väärässä

Nainen ei ole koskaan väärässä on yksi suosituimmista hakulauseista. Olen saattanut jopa sellaisen kuvan julkaista jossain vaiheessa, jossa näin väitetään. Olen silti pahoillani siskot: kyllä tekin olette väärässä! Me kaikki ollaan sitä joskus, sukupuolesta riippumatta. Joissain tilanteissa väärässä olemista voi pitää jopa maailman parhaana lahjana.

Olen monessakin paikassa esittänyt filosofisen kysymyksen siitä, että...

Ei liene epäselvää, että naisten mielestä ainoa oikea vastaus oli: Tietenkin on!

Inhottaa myöntää, mutta en tässä kohtaa ole nainen. Mulla on täysin yhtä suuri mahdollisuus olla väärässä kuin miehelläkin.  Mun väärässä oleminen korreloi suoraan sen kanssa, miten älykäs ja keskustelutaitoinen mies on kysymyksessä. Joidenkin miesten kohdalla sitä on aina oikeassa, toisten kohdalla väärässä oleminen on tasapainossa ja kolmansien kohdalla olen aina väärässä. Eniten tykkään tasapainossa olemisen tilasta. Inhoan sitä, kun joku nostaa mut jalustalle ja antaa aina olla oikeassa. En millään voi olla niin täydellinen, että olisin aina oikeassa. Lisäksi samaa mieltä oleminen on tylsää, kun se ei juurikaan herätä keskustelua. Pelkkää nyökkäilyä ja komppaamista ei kestä kukaan - tai ainakaan mä en kestä. Inhoan sitäkin, että pidetään kiinni jääräpäisesti jostain, vaikka oma kanta olisi täysin kaikkien fysiikan lakien vastainen.

Näettehän te nyt itsekin, että väitteessä "olen oikeassa, koska olen nainen", ei ole mitään logiikkaa. Oikeassa olemistaan ei voi perustella sukupuolella kukaan muu kuin nainen. Joskus melkein hävettää olla yksi heistä, naisista siis. :D

M niin kuin muistelu

Tuolla toisaalla (no just siellä naamakirjan Blogistan-ryhmässä, joka ei syrji ketään - paitsi niitä, jotka eivät ole facebookissa ja niitä, joita ei ole mukaan kutsuttu, kun ei ole tiedetty kutsua) on kilvan kerrottu tarinoita siitä, kuinka alkoi bloggaamaan. En aio antaa mitään tarkempia jälkiä seurattavaksi, missä kaikkialla blogia on aiemmin tullut pidettyä. Ne, jotka historian tuntee, tietää sen ilman savumerkkejäkin. Ja niille, jotka eivät tunne: mennyt on mennyttä eikä sen kaivelusta ole kenellekään mitään hyötyä. Googlella on ehkä norsun muisti, mutta ei sekään rajaton ollut. Testasin.

Aloitin ensimmäisen blogini salaa ja suljetuin ovin vuonna 2004. Käytännössä siirryin kirjoittamaan päiväkirjaa nettiin. Sitten vuonna 2005 kävi se juttu. Se, joka monelle muullekin bloggarille. Luettuani muiden blogeja tajusin, että päiväkirjaahan voi pitää julkisestikin. Mikä parasta, ne olivat vuorovaikutteisia päiväkirjoja. Oli ongelma mikä hyvänsä, siihen sai aina tukea ja monen monta erilaista näkökulmaa. Ootte te vaan ihania!

Kuinkas sitten kävikään? Hävisin mitään sanomatta pariksi vuodeksi kokonaan ja poistin blogin. Sen enempää syitä ja seurauksia täällä ruotimatta totean, että selitykseksi saa riittää sana "tahdon". Elokuussa 2009 aloitin uudelleen, kun olin tullut hyvin lähelle ratkaisua, etten tahdokaan. Niitäkään syitä ja seurauksia en ruodi täällä ihan siitä yksinkertaisesta syystä, ettei se olisi reilua. Blogista tulisi sitä paitsi äkkiä sosiaalipornon alttari, jonka kommenttilaatikko täyttyisi vain entisten puolisoiden välisestä nokittelusta, jos niin tekisin. Se, jos joku ei kuulu aakkostarinoiden linjaan.

Aakkostarinat aloitin tammikuussa kuluvaa vuotta. Se oli vastaus kirjoittajan blokkiin. Olen sinnikkäästi pitänyt kiinni siitä, että joka päivä julkaisen yhden aakkostarinan. Samalla olen huomannut, että paluuta eiliseen ei ole. Tämä on nyt kotini, koska aakkoset antavat rajattomat mahdollisuudet kirjoittaa ihan mistä huvittaa. Ainoa asia, mikä aika ajoin harmittaa on se, ettei tätä oikein hyvällä tahdollakaan pysty enää tituleeraamaan päiväkirjablogiksi. Sitä blokkia ei niin vain ohitetakaan. Sitä varten pitäisi perustaa kokonaan uusi blogi täysin uudella tunnistamattomalla nimimerkillä, jotta pystyisin kirjoittamaan asioista siten, etten edes vahingossa loukkaa ketään. Pitäisi ikäänkuin aloittaa kaikki alusta. En taida olla halukas siihen projektiin.

RP niin kuin Rakas Päiväkirja

Rakas Päiväkirja

Olin töissä tänä armon vuonna 2012 ensimmäistä kertaa kokonaiset 8 tuntia. Päivään mahtui sekä hyviä että huonoja hetkiä. En anna sinun valita kerronko ensin hyvät vai huonot uutiset. Koska palaute ei koske sinua, minun ei tarvitse aloittaa hyvistä hetkistä, saadakseni sinut kuuntelemaan hiukan niitä huonojakin.

Epäilen, että olen unohtanut kuinka v***u sanotaan sisäisesti. Se olisi kuitenkin kaikkein tehokkain tapa selvitä päivästä siten, että kukaan ei pahoita mieltään. Varsinkaan asiakkaat. Mielestäni hillitsin itseni kuitenkin mallikkaasti, sillä tiesin pääseväni kertomaan asiasta sinulle.

Aina silloin tällöin joku meistä on tehnyt elämää suurempia virheitä toisen hiusten kanssa. Ei sillä, etteikö se olisi vakavaa, jos sattuisi omalle kohdalle. Huonolla tukalla ei vaan voi olla. Sitä en kuitenkaan ymmärrä, että sama tukka oli kuulemma vielä viime viikolla ollut aivan käsittämättömän upea. Sitten vaimo meni kotiin ja mies antoi tulla täydeltä laidalta. En edes halunnut kuulla. Olen onnekkaasti saanut elää sellaisten ihmisten rinnalla, jotka rakastavat minua tukasta huolimatta. Ainakin ensijärkytyksen laannuttua. Tai ainakin ovat olleet niin hienovaraisen ovelia, että ovat pelanneet omaan pussiinsa ja älynneet olla hiljaa. Silti en ollut täysin varma siitä, pitäisikö nyt korjauttaa rouvan tukka vaiko miehen pää. Valittiin rouvan tukka, koska miehen päätä ei ollut saatavilla. Olen myös varma, että samalle rouvalle kerrotaan päivittäin useammastakin asiasta, jotka hänessä (fyysisesti ja henkisesti) voisi olla paremmin. (Kursiivilla kirjoitettu on suurin piirtein sama, joka täytti sisäisen v***u sanan paikan vahingossa ääneen lausuttuna.)

Aamulla tajusin tulleeni vanhaksi. Saatiin uuden väritoimittajan myötä uusia työpaitoja ja ne oli lievästi ilmaistuna paljastavia. Ei mulla ennen ole tuottanut tuskaa esitellä tissejäni, mutta tänään ahdistuin jo pelkästä ajatuksesta. Alle oli etsittävä toppi peittämään edes jotain. Tiedossa on kuuma, kostea ja hikinen kesä, jos näillä pitää mennä. 

Hyviä asioita päivään mahtui suhteessa paljon enemmän. Niin paljon enemmän, että teen niistä vain listan: aurinko, lämpö, hymyilevät ja huumorintajuiset ihmiset, parhaat työkaverit ikinä, kassa täsmäsi ja pääsin ajoissa kotiin, jääkiekon mm-kisat päättyivät eilen ja tänään on jäljellä 43 päivää siihen aamuun.

Life is good!

T niin kuin taksonomia

Olen viime aikoina huomannut luokittelevani ihmisiä erilaisiin ryhmiin. Aion ehkä tehdä saman ihmisille kuin Linné teki kasveille. Ja sitten musta tulee rikas ja kuuluisa. (Linkki johtaa wikiin: Kasvien luokitus Linnén teennäisjärjestelmän mukaan)

Linnén luokittelu perustui kaksineuvoisuuteen, yksineuvoisuuteen tai neuvottomuuteen, joten se ei nyt ihan helpolla käänny ihmisiin. Koska neuvokkuuteen tai neuvottomuuteen perustuva luokittelu on vielä pahasti kesken, yritän sillä välin pärjätä jaolla kolmeen: nyt puhutaan siis sillonku, tässä ja nyt ja sitku-ihmisistä. Jako liittyy oikeastaan vain ja ainoastaan siihen, miten ihmiset näyttää mun silmissä kokevan onnen ja onnellisuuden.

Sillonku

Olen joskus epäillyt, että sillonku ihminen ei edes osaa hymyillä. Olen kuitenkin ollut väärässä, koska heidän muistaessaan tapahtuman jostain menneisyydestä heidän katseeseensa syttyy polte, joka ei jätä mitään arvailun varaan. Huuletkin vetävät hiukan hymyntapaiseen. Ainoa epäkohta on se, että he eivät välttämättä osaa johdattaa sinua sinne onnen hetkeen, koska eivät jotenkin vaan osaa kuvailla tilannetta tai sitten sortuvat siihen uskomukseen, että molemmat on kokeneet tapahtuneen täsmälleen samoin tuntein. Ja se hei oli niin upeaa. Kunpa vaan voisi palata siihen hetkeen ja jäädä sinne. Sitten voisi olla onnellinen.

Mä olisin mielelläni linnanneito jossain keskiajalla, vaikka tiedän, etten kestäisi siellä päivääkään. Eihän sillon ollut edes internettiä. Kuinka ne on voineet pärjätä ilman sitä?

Tässä ja nyt

Tämä on mun lemppariryhmä, vaikka jotkut pitäisi näitä lapsellisen sinisilmäisinä, naiiveina, ja vastuuntunnottomina hunsvotteina. Nämä tyypit tunnustaa eläneensä myös silloin ennen vanhaan sekä kertoilevat hauskoja tarinoita entisestä elämästään. Näillä tyypeillä on aavistus siitä, että on  olemassa mahdollisuus, etteivät huomenna ehkä heräisikään ja siksi ottavat elämästään ilon irti tässä ja nyt. Tänään.

Lapset ja teinit on tästä hyviä esimerkkejä, vaikka joiltain yksilöiltä puuttuukin myös sellainen tietty vastuuntunto, jota mä sit kuitenkin myös arvostan. Pieni lämmön aalto silti häilähti mielessä, kun oma teini oli aivan murheen murtama maya-kalenterin mentyä uusiksi. "Mä olen elänyt ihan turhaan täysillä, kun nyt mulla onkin 7000 vuotta aikaa." Voi toista!

Sitku

Sitku ihmisiä tuntuu olevan enemmän kuin mikään luonnonlaki määrää. Luonnonvalinta on jättänyt puuttumatta asiaan, koska se on toisaalta myös ominaisuus, mikä saa jotkut ihmiset kuitenkin tarttumaan haaveisiinsa ja tekemään asioille jotain. Vain ne sitku ihmiset nostaa ihon kananlihalle, jotka jäävät odottelemaan paikoilleen jotain hyvää tapahtuvaksi, että voisi olla onnellinen.

Sitku ihmiset on ihan kivoja, kun niiden kanssa ei tarvitse elää arkea 24/7/365. Silloin niillä on taipumus muuttua perherauhan säilyttämisen nimissä jämähtäneiksi jarruiksi. Siellä sitä pyöritetään arkea ja istutaan lauantaisin television ääressä, josko se lottovoitto nyt tulisi ja muuttaisi kaiken hyväksi. Elämää ja onnea ei jotenkin kannata laskea loton todennäköisyyden varaan. Todennäköisyys saada 7 oikein 39 numerostahan on... 15 380 937 (mahdollisesta laskuvirheestä voitte syyttää vain kirjoittajaa). Voi mennä muutama elämä ennen kuin onni osuu kohdalle.

Näillä puheilla olen sitä mieltä, että lähes täydellinen onnen kaava löytyy yhdistämällä kaikkia piirteitä sopivassa suhteessa. Olennaisinta on silti, että lakkaa tavoittelemasta sitä onnea. Sitä varten ei tarvitse kuin avata silmänsä ja oivaltaa se.

P niin kuin pikapäivitys

Ei, en ole Jesse Joensuun ex-vaimo, vaikka Google niin väittääkin. Sillä on nyt mennyt puurot ja vellit sekaisin.

Aurinkoista lauantaita kaikille. :)

Edit klo 19:25

Mikä kaikkia oikein vaivaa? Jesse Joensuu ja sen vaimo (entinen, tuleva tai nykyinen) on ohittanut hakusanoissa kunnon panot ja seksikkäät miehet tänään ainakin 6-2.  Päivän esityksen jälkeen ei on entistä painokkaampi. Mulla ei ole mitään kytköksiä siihen.

AB niin kuin anonyymit bloggarit

Vai oliko se sittenkin asidofilus bifidus? Ihan sama!

Koska en ala ketään fb-kavereitani lisäilemään mihinkään naamakirjan ryhmiin ilman asianmukaista valtuutusta, niin ilmoitan vain, että yhteisöllistyminen on käynnissä "hyvin salaisessa" ryhmässä nimeltä Blogistan. Jos on hinkua päästä mukaan eikä oikeaa ryhmää löydy edes suurennuslasilla tai tehokkaimmillakaan kalasteluohjelmilla, niin valtuutuksen lisäämisestä saa laittaa vaikka inboksiin tai muuhun parhaaksi katsomaanne viestintävälineeseen.

Siellä me ollaan kaikki toistemme kavereita, joten rohkeasti vaan mukaan. Ryhmässä ei ole syrjiviä sääntöjä jollaisista olemme kuulleet legendoja.

A niin kuin avioehto

Voi jumankavita, minkä Nollis meni mulle tekemään. Se ilmoitti julkisesti tekevänsä sittenkin vielä yhden pötkylän (vaikka juuri keskiviikkona vannoi muuta) Jesse Joensuun kanssa. Mun ei sitten auttanut muu kuin harjata tukkani, letittää söpöt letit molemmin puolin ja lakata haaveilemasta iltatähtösestä. Minähän en toisten tonteille astu!

Koska mun lasten isä pöllittiin, niin eihän mulle jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin katsoa Jori-setää leffassa Sietämätöntä julmuutta. Romanttisten komedioiden perimmäinen tehtävähän on havahduttaa ihmiset todellisuuteen.

Tällä kertaa mä aloin tosissani miettimään niitä onnettomia miesraukkoja, joilla oli omaisuutta. Eihän kukaan nyt oikeassa elämässä voi olla niin tyhmä, että a) ei tee avioehtosopimusta tai b) syö jo tehdyn avioehtosopimuksen osoittaakseen toiselle suhteen perustuvan luottamukseen (tosin se söi todellisuudessa ihan muusta syystä, mut mitä välii). Se on vähän sama tilanne kuin siinä Suomen diilissä, jossa Jethro myi sen romuauton hirmuisella voitolla. Hullu ei ole se, joka pyytää älyttömyyksiä, vaan se joka maksaa. 

Yleensä siinä vaiheessa, kun tahdotaan niin myös luotetaan. Eikä tietenkään ole mielekästä ajatella saati sitten uskoa siihen, että voi tulla aika, jolloin ei enää tahdota. Tai tahdotaan tietenkin, mutta eri asioita kuin aikaisemmin. Niinku nyt esimerkiksi tahdotaan laittaa lusikat jakoon ja mielellään vielä tosi kalliisti sille varakkaammalle osapuolelle. Kuka sellaista nyt siinä onnensa huipulla edes viitsisi miettiä? Sitä paitsi jos se toinen vaikka loukkaantuu sellaisesta epäluottamuksen osoituksesta, kun kaikki on kuitenkin hyvin ja onnellisesti eikä sitten suostu koko liittoon.

Yksi asia on kuitenkin satavarma. Se iki-ihana oikeudenmukaisuuden perikuva ja kaikkensa antava rakkauden kreivi/tär ei ole sitä enää osituksen hetkellä. Varsinkin loukattuna se löytää kaikki mahdolliset pienet porsaanreiät, joiden avulla voi kiskoa vielä hiukan ekstraa. Sitä paitsi maksoihan se silloin sen kauppakassinkin sillä kertaa, kun unohdit sen ottaa etkä halunnut maksaa 20 senttiä kortilla.

Et joo! Jos se oikeesti rakastaa teitä ja jos se luottaa teihin ja teidän suhteeseen, niin kyllä se tekee niin vielä selustan turvaamisen jälkeenkin. Muuten se sitten onkin kuten toi naikkonen tossa kuvassa.

avatv

PS. Vähänkö olin kapinallinen. Otin riskin perinnöttä jäämisestä. Uskalsin käyttää ihmisestä sanaa se. Mitään pahempaa en kai olisi koskaan voinut tehdäkään. Perhepiirissä tästä ei sitten puhuta!

EYV niin kuin ensimmäiset yksitoista vastausta

Taas joku kristillinen pyhä, jonka takia koko maailma on kiinni. Ehkä mä just kestän sen.

Koska olen tänään tyhjäpää, niin keskityn vastailemaan haasteisiin. Tai ainakin yhteen tänään ja toiseen huomenna tai joku toinen päivä. Kiitos Nollis ja Minttu.

Olette varmaan melkein kaikki jo huomanneet, että Blogistaniassa kiertää hauska meemi, joka ei kai pääty koskaan. Kun saat yhdet kysymykset vastattua ja keksittyä omat kysymyksesi, niin johan sieltä pukkaa uutta settiä. Kenenkään ei tietenkään ole pakko haasteeseen tarttua, mutta muistutan, että nämähän on oikeasti hauskoja etenkin tyhjäpää päivinä.

Haaste on kolmivaiheinen:

1. Vastaa yhteentoista sinulle esitettyyn kysymykseen

2. Kysy itse kehittämäsi kysymykset

3. Haasta kanssabloggareita vastaamaan kysymyksiin

Nyt pitää varmaan heittää kruunaa ja klaavaa siitä kumman haasteeseen tartun ensin. Tai ehkä vaan tartun niihin, jotka vaativat tällä hetkellä vähiten aivotoimintaa. Itseä koskeviin kysymyksiin on helppo vastata, kun vastausten muotoa ole rajattu. Nolliksen haaste pakottaa valitsemaan vain yhden jokaista, joten tänään vastaillaan Mintulle, jonka kysymykset antaa mahdollisuuden vastata joustavammin. :)

Vastaa

1. Mikä luonteenpiirteesi on sinussa vahvimpana arjessa?
   
   
   Luulot pois heti alkuun kysymys. Se ei taida olla edes luonteenpiirre, mutta luottamus siihen, että elämä kohtelee mua hyvin ja oikeudenmukaisesti. Ja toisaalta se, että voin omilla valinnoilla kuitenkin vaikuttaa siihen, mitä tuleman pitää.
   
   
2. Mikä viisu tai runo (tai loru tai poru) kuvaa sinua parhaiten?
   
   
   Jukka sanoi sen parhaiten jo kauan sitten. Mä palaan kerta toisensa jälkeen noihin sanoihin. Puhui tietenkin itsestään, mutta vahingossa tuli puhuneeksi myös monen muun suulla.
   
   
   "Tämän verran olen oppinut itsestäni...
   Tarvitsen ihmistä,
   jolle osoittaa
   miten hyvä ja rakastava olen.
   Eikä minua oikeastaan kiinnosta tietää,
   haluaako hän hyvyyttäni tai rakkauttani.
   Minun on vain jaettava tämä tunne sisältäni,
   jotta itse tulisin täydeksi."
   
   
3. Mikä on paheesi?
   
   
   No se tupakka. Tänään olen huomannut, että aloittamisen vaikeus on myös yksi, johon pitäisi pystyä tässä vaiheessa kevättä tehokkaammin puuttumaan. Ehkä parilla eilen nautitulla punaviinilasillisella on osuutta asiaan myös. Pitäisi niinku pakottaa itsensä kirjoittamaan raportteja eikä vaan vastailla kysymyksiin. Pidetään tätä luovana taukona. ;)
   
   
4. Mistä tahtoisit jäädä ihmisten mieleen?
   
   
   Negaation kautta on helppo käsitellä asioita, joihin ei löydä yksiselitteistä vastausta. En ainakaan haluaisi olla veemäinen, epäoikeudenmukainen ja huumorintajuton nipottaja. En myöskään haluaisi olla yksikään BB:n julkisuushakuisista pöljistä. Esimerkiksi yks Henna sano Roman Schatzin haastattelussa, että vanhoilla julkkiksilla oli joku taito, jonka vuoksi niistä tuli julkkiksia, mutta nuori polvi tekee senkin toisin. Ensin ne hakee julkisuutta BB:stä ja ehkä sitten vielä jossain vaiheessa keksii sen taidonkin, jonka myötä ihmiset voisi niitä arvostaa. Yksin mä en pysty maailmaa pelastamaan, mutta pieni teko kerrallaan. Ehkä.
   
   
5. Montako kertaa koko elämäsi aikana olet muuttanut?
   
   
   Multa uhkasi loppua sormet kesken. Tai loppuikin. Otin varpaat avuksi. Kahdesta ensimmäisestä muutosta mulla ei ole mitään mielikuvaa. Ainoa tieto on, että muutettu on. Luvuksi tuli 13.
   Nykyinen kodin piti olla tilapäisratkaisu. Huomaan viihtyneeni täällä välillä paremmin ja  välillä huonommin 3 vuotta. Tai sitten muuttaminen alkaa vaan puuduttaa.
   
   
6. Millainen olet kun suutut?
   
   
   Tulta ja tappuraa. Hetken aikaa. Riippuu hiukan siitä mistä suutun. Asioille "suuttuminen" on hiukan turhaa, kun ne ei edes sano vastaan - ei tosin sovittelekaan. Ihmisille suuttumisen nopeus vihasta nauruun riippuu siitä kuinka toinen suhtautuu suuttumukseen. Tai kuinka aiheellista se suuttuminen loppujen lopuksi on.
   
   
7. Milloin viimeksi olet suuttunut?
   
   
   
   Siitä on kauan. Eiku nyt mä muistan. Helmikuussa, koska lupauksia ei pidetty. Suutuin varmaan eniten itselleni, kun olin edes uskotellut itselleni, että voisi käydä toisin.
   
   Teinille nyt tulee suutahdeltua vähän väliä, mutta ei sitä oikeasti voi edes oikeaksi suuttumukseksi sanoa, kun samaan aikaan joutuu peittelemään naurua. Se on huono puoli siinä, että on nuori äiti. Muistaa liian hyvin kaikki ne tuhannet selitykset.
   
   
8. Mieluisin tapasi viettää aikaa?
   
   
   Mieluisin tapa riippuu niin paljon mielentilasta. Joskus parhautta on käpertyä sohvan nurkkaan lukemaan kirjaa, joskus taas seinät uhkaa kaatua päälle ja on pakko lähteä ulos. Joskus kaipaa toisia ihmisiä ja hyvää seuraa, joskus taas olisi kaikkein mieluiten yksin.
   
   
9. Milloin viimeksi olet koskettanut (elävää) puuta (et niinku huonekaluja tms. ei lasketa! ;) kädelläsi, halannut sellaista ja painanut posken vasten kaarnaa?
   
   
   Kädellä olen koskettanut puuta viikon sisään. Jalalla kosketan hyvin suomalaista puulajia, akasiaa, tälläkin hetkellä, mutta sitä ei laskettu kun olikin huonekalu. Halailusta ja posken painamisesta vasten kaarnaa on jo aika paljon aikaa. Pitää korjata tämä asia, kun koivut lakkaa kiusaamasta mua.
   
   
10. Mikä olisi mielestäsi ihanin/mieluisin lahja, jonka voisit saada läheiseltäsi?
    
    
    Oonko mä tylsä, jos vastaan, että aika? Vastaan silti! Kaikkea muuta mä voin hankkia ihan itsekin, jos on tarve, mutta toisen aikaa on vaikea ostaa tai pakolla ottaa - etenkään jos sen ajan pitäisi olla vielä jollain tapaa laadukasta ja läsnäolevaa.
    
    
11. Mitä tahtoisit/voisit kysyä minulta?
    
    Jos tahtoisin tai siis voisin kysyä, niin kysyisin Mintulta, että mikä susta nyt tulikaan isona? Siis sitä uutta ammattia tarkoitin. 

Kysy & haasta. Tämän osuuden säästän Nolliksen kysymyksiin vastaamisen yhteyteen. Olette varoitetut!

Ihan kaikessa ei kannata olla samis. :)

P niin kuin parisuhdekieli

En tiedä onko mulla enää paljon lisättävää tähän. Joskus video kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.

Mutta ymmärrätte varmaan, että vaikka ne parisuhdeillat jotenkin kestäisi, niin Citymarketin hyllyjen välissä todellakin voi hävettää! Se on pahempaa kuin hammastahnatuubin tai sinappituubin rutistaminen väärästä kohdasta.

S niin kuin syrjintä

En oikein tiedä kummasta olen enemmän pöyristynyt tänään. Ihmettelenkö enemmän sitä, että taas on nostettu tapetille kuinka raskaana olevia naisia syrjitään työnhaussa? Vai ehkä sittenkin sitä, että raskaana olevat naiset tekee oikeasti aiheesta kanteluita tasa-arvovaltuutetulle? Ehkä kuitenkin enemmän jälkimmäistä.

Jos oletetaan, että johonkin tehtävään on vain yksi hakija eikä häntä palkata, niin voi olla teoreettinen mahdollisuus pystyä näyttämään, että se johtui raskaudesta eikä pätemättömyydestä. Mutta vaikka sellainen ihme sattuisikin, että olisi ainoa hakija, niin ei se ketään automaattisesti pätevöitäkään. Monesti niitä hakuja jatketaan, kunnes se oikeasti sopiva henkilö löytyy. Ihan vaan niinku tiedoksi, tasa-arvovaltuutetullekin. Sitäpaitsi miksi tuhlata energiaa johonkin tollaiseen tuulimyllyjä vastaan taisteluun, kun voi jatkaa elämäänsä eteenpäinkin.

Aina joskus tulee sellainen olo, että joku raja tasa-arvosta vouhottamisen kanssakin pitäisi olla. Miksi jonkun edes pitäisi palkata nainen, joka jää kohta äitiyslomalle ja sen jälkeenkin tulee olemaan useita kertoja vuodessa poissa töistä hoitamassa sairasta lastaan? Miksei mieluummin ottaisi jotakuta, jonka voidaan olettaa antavan paremman tuoton sijoitukselle (palkkaukselle)? Ilmoitan siis tässä ja nyt, että jos itse olisin sellaisessa asemassa, niin ihan varmasti jäisi palkkaamatta, mutta en ikipäivänä tulisi myöntämään, että syy oli raskaus tai pienet lapset. Onhan tarjolla olevissa hakijoissa muitakin eroja eikä kai kukaan tosissaan usko, että ihmisiä palkataan vain, koska on paperilla pätevä. Siitä on tietenkin apua, jos lisäksi on asenne kohdallaan ja on muutenkin hyvä tyyppi - niin eikä ole näkyvästi raskaana tai päiväkoti-ikäisten lasten äiti.

BusyMummyMedia

Ä niin kuin äitiys

Kaupan kassajono osaa joskus olla piinallinen paikka. Sitä yrittää kaikessa rauhassa silmäillä tarjolla olevien lehtien kansia ja sitten jokainen niistä huutaa kilpaa äitiyden tai yksinhuoltajuuden rankkuudesta. Paras vihanhallintakeino on kääntää katse pois ja jättää lehdet sinne kirkumaan jollekin muulle typeryyksiä.

Seiskan kannessa Tarja Smura tilittää, miten shokkieron myötä jäi yksin kolmen lapsen kanssa. Varmaan onkin ainut nainen, joka on jäänyt lasten kanssa yksin. Mikä muuten on shokkiero? Vahinko ei tule kello kaulassa, mutta eron merkit on monesti ilmassa jo pitkän aikaa. Koska pari on pysytellyt poissa julkisuudesta, niin se voi olla meille muille "shokki", mutta tuskin se heille itselleen sitä on. Enkä mä nyt ihan usko, että se mies haki eroa lapsistaan. Se ei niinku teknisesti ottaen edes ole mahdollista.

Me Naiset -lehden kannessa Emma Salokoski kertoo äitiyden olevan elämänsä rankin kokemus. En mä sitä itse helpoimmaksikaan luonnehtisi, mutten myöskään rankimmaksi. Tietenkin joku toinen saattaa kokea äitiyden eri tavalla ja jollekin se voi olla jopa rankkaa. Mä olen kuitenkin sitä mieltä, että se on loppujen lopuksi aika palkitsevaa myös. Vähän samalla tapaa kuin synnytystuskat unohtuu aika pian itse tapahtuman jälkeen, niin ne rankatkin ajat unohtuu, kun se pieni (tai vähemmän pieni) kömpii viereen silitettäväksi.

MindBodyGreen

"Ennen vauvan syntymää Emma oli vielä odottanut äitiyslomaa. Hän oli haaveillut kiireettömistä teehetkistä keittiön pöydän ääressä ja pianon soittamisesta vauvan päiväunien aikana. Hän oli ollut innoissaan ekologisista kestovaipoista ja imettämisestä." Me naiset

Ei muuten ole mikään ihme, jos on palanut loppuun tollasilla realistisilla odotuksilla tulevasta . :D

H niin kuin huumeet

Nelosen uutisten toimittaja sai korkeimman oikeuden julkistamaan salaiseksi määrätyn valituslupahakemuksen vuonna 2008. Aiheesta tehtiin myös uutinen, mutta se ei herättänyt julkista yhteiskunnallista keskustelua. Iltalehti

On toimittajat vaan sitkeää väkeä. Asia ei herättänyt julkista yhteiskunnallista keskustelua vuonna 2008, joten yritetään uudelleen vuonna 2012. Kysymys on siis kilosta heroiinia, jonka eräs mies sai anteeksi auttaessaan poliisia.

Se, että asia ei päätynyt korkeimman oikeuden käsittelyyn tarkoittaa tietenkin sitä, että jäätiin ilman ennakkotapausta ja uutta oikeuskäytäntöä. Mutta...

Mun suhdetta huumausaineisiin ei voida luonnehtia kovin lämpimäksi. Nuoruuden typerät kokeilutkin jäivät pariin kertaan. En saanut niistä sen kummempaa fiilistä kuin keskioluestakaan. Eikä syttynyt halua kokeilla jotain kovempaa. Taidan olla immuuni noiden kamojen käytölle. Viha aineita kohtaan kehittyi siinä vaiheessa, kun siivotessani keittiön kaappeja sieltä alkoi löytyä kaikenlaisia kummallisuuksia. Siitä syntyi vieläkin kummallisempi keskustelu.

- Osaatko sä kertoa mitä nämä on?

- Mitä sä oikein kaivelet kaappeja täällä?
- Muistuttaisin, että tämä on mun koti.
- Ne ei kuitenkaan ole mun.
- Ai? Sitten varmaan osaat kertoa, kuka meillä käy piilottelemassa kamaa kaappeihin.

Vaikka voisin sanoa vihaavani huumeita, niin en ehkä olisi valmis tuomitsemaan Iltalehden esittelemää tapaustakaan. Iltalehti kertoo asiasta vain yhden puolen. Se jättää kertomatta mitä hyvää siitä sopimuksesta poliisin kanssa mahdollisesti seurasi. Jos kilo heroiinia annetaan anteeksi, mutta samalla saadaan kaduilta pois esimerkiksi 10 kiloa heroiinia sekä muutama sitä levittävä tyyppi edes hetkiseksi, niin mä voisin katsoa läpi sormieni. Siitäkin huolimatta, että tapaus julki tultuaan syö hiukan uskoa oikeusvaltioon. Jos sellaista harhaa nyt edes oli tätä ennenkään olemassa. Asiat on aina niin kuin miltä ne näyttää olevan. Eikä se välttämättä ole niin kuin oikeasti on.

Valokuvahaaste: mum

Äiti kato!

Pöytälasin ja reunan välissä oli kamikazeötökkä. Olen mielessäni yrittänyt ratkaista ongelmaa, että kuinka se sinne on onnistunut itsensä tunkemaan ja päänsä liiskaamaan? Toi blondi tossa (joka tuli kuvaan vahingossa) on sama, jonka vuoksi vietin äitienpäivää tänään. <3

C niin kuin cosmopolitan

Ostin Cosmon huvittaakseni itseäni naisten halulla. Kolme naista on pitänyt halupäiväkirjaa. Yksi heistä seurustelee ja kaksi on sinkkuja. Tuli taas selväksi, että silloin kun jotain ei voi saada, sitä miettii kahta kauheammin.

Sitä paitsi maanantaisin on minun tv-päiväni. Katson Huippumalli haussa-, Täydelliset naiset- ja Nurse Jackie -sarjat, kun mieheni hengailee kavereidensa kanssa. Se on melkeinpä parempaa kuin seksi.

Onkohan tuo koskaan kuullut tallentavasta digiboksista tai muista vaihtoehtoisista tavoista katsoa ohjelmat? Ei kukaan sano, että tv-ohjelmat on parempia kuin seksi. Suklaan mä vielä jotenkin ymmärrän, mutta muka Huippumalli haussa -sarja. Toi nainenhan on täysin sekaisin.

Minun ei tee mieli seksiä, mutta mietin, veisikö kunnon pano kiukun.

Loistavasti sanottu sisko. Sitä mäkin välillä mietin. Mä luulen, että se jopa saattaisi niin tehdä.

Lampsin kotiin aamuviideltä kebab kainalossa. Taisin korvata seksin ruualla.

 Vertaistuki on aina parhautta.

K niin kuin kerjäläiset

Oletteko koskaan tulleet ajatelleeksi, miten rankkaa romanikerjäläisillä voi Suomessa olla? Mitä kaikkea sontaa he joutuvat kestämään meiltä? Siitä on nyt valmistunut oikein tutkimuskin ja mun melkein käy sääliksi heitä, kun heillä on niin rankkaa. He ansaitsevat kerjäämällä Suomessa päivässä saman kuin saisivat Romaniassa kuukaudessa.

En kovin mielelläni ole samaa kansaa nuoren suomalaisen tytön kanssa, joka vetää housunsa alas ja virtsaa kerjäläisen viereen. En myöskään ymmärrä sen vanhemman naisen ajatuksenjuoksua, joka on tarjonnut romanimiehelle hierojan paikkaa esittelemällä alapäätään (katso kuva - en edes vilauttais vaikka maksettais). Mutta ihan yhtä vähän mä ymmärrän sitä, että kehdataan valittaa rumista miehistä, pahasta ruuasta ja kylmäsydämisistä ihmisistä. Pakkoko sitä on tänne sitten tulla ansaitsemaan leipäänsä - kerjäämällä.

Katsotaanpas kuinka tässä nyt oikein voikaan käydä.

Ensimmäisessä kuvassa on Suomen oma resupetteri Mikko Leppilampi. Alemmassa kuvassa romanikerjäläismies. No ehkä oli hiukan puolueellinen valinta kerta Mikko on joskus äänestetty kuitenkin Suomen seksikkäimmäksi mieheksi, mutta you got my point. Ihan turha tulla väittämään, että on rankkaa ottaa rahaa vastaan niin rumilta miehiltä ja joutuu sitten vielä käyttämään ne rahansa pahaan ruokaan. Voi elämä, että näen punaista. (Epäilen että tekin näette, jos oikein tarkkaan katsotte ;D )

T niin kuin tervetuloa

Mä olen pitänyt jotenkin itsestäänselvyytenä, että ihmiset välittää itsestään ja omasta terveydestään. Nyt elämä on opettanut, ettei se nyt aivan niinkään mene. Ainakaan oma terveys ei joissain tilanteissa ole ollenkaan niin tärkeää. Kuten nyt esimerkiksi silloin, kun menen parvekkeelle ja sytytän sen tupakan. Mutta nyt ei kuitenkaan ollut kysymys senkaltaisesta itsensä tietoisesta vahingoittamisesta.

Tulee jos on tullakseen on toimiva lause. Se sopii moneen asiaan (käytän sitä itsekin, koska suunnitelmallisuus ei vaan ole monessakaan asiassa mua varten), mutta on olemassa myös sellaisia asioita, joihin ei vaan voi sanoa noin. Kuten nyt esimerkiksi mä en sanoisi, että HIV tulee jos on tullakseen. Olen kuitenkin kuullut näin sanottavan, toki ilman HIV alkua. Se on ihan mun oma lisäykseni. Jos mahdollinen pari, joka ei oikeasti tunne toisiaan päättää muutaman päivän/tunnin tuntemisen perusteella, että vauva saa tulla jos on tullakseen ja koittavat onneaan, niin tosiasiassa he toivottavat tervetulleiksi myös kaikki mahdolliset taudit, myös HIV:n. Parhaas Pahim  Parh Pahimmassa tapauksessa tulee molemmat: vauva ja tauti. Ja tautinen vauva.

Hiukan mua epäilyttää pelkästään se vauvan tuleminenkin (jos on tullakseen) hetken tuntemisen perusteella. Kai sillä vauvallakin jotain oikeuksia pitäisi olla? Tiedän kuitenkin myös, että joskus se vauvan tuleminen on parasta, mitä jollekin ihmiselle voi tapahtua. Ei sen mahdollisen parisuhteen kannalta vaan pelkästään siksi, että se pakottaa ainakin jotkut muuttamaan totaalisesti elämänsä suuntaa. Iso kiitos jollekin korkeammalle voimalle siitä, että itse sain vain vauvan. 

Niin ei mulla muuta. Jokainen päättää itse, mitä elämäänsä toivottaa tervetulleeksi. Kunhan nyt taas "nyhjään tyhjästä".

H niin kuin hautaansiunausmaksu

Kaikesta sitä voi kirkkoon kuulumaton hermostua. Turussa maanantaina alkaneessa kirkolliskokouksessa käsitellään muun muassa sitä pitäisikö kirkkoon kuulumattomille määrätä hautaansiunaamismaksu. Asia on mulle sinänsä yks ja sama, paitsi periaatteessa.

Periaatteessa mä en ymmärrä, että miksi ne siunaa vuosittain noin 5000 kirkkoon kuulumatonta vainajaa ylipäätään. Eikö kirkkoon kuulumattomuus ole merkki siitä, että henkilön oma tahdonilmaus on ollut, ettei halua kirkollista hautaansiunaamista? Siis ellei erikseen ole sitä jossain kuitenkin toivonut. Että olkaa hyvät vaan ja määrätkää se maksu. Jos tyyppi on kirkollista hautaansiunaamista toivonut, niin tuskin se rahakysymys on.

Koska mä vaahtosin tästä jo eilen toisaalla, sain eriäviäkin näkökulmia aiheeseen. Kuten sen, että jälkipolvet saattavat sitä haluta. Ymmärrän tietenkin, että se voi jälkipolville olla osa surutyötä, mutta ei kai siihen silti tarvitse sotkea sellaisia uskonnollisia menoja, joihin vainaja ei ole eläessään itse uskonut. Eikö jälkipolvien kuulu kunnioittaa edesmenneen omaisensa tahtoa eikä omaansa? Muistotilaisuuden järjestäminen on sopivaa, kristillinen siunaaminen ei - paitsi haudattavan erillisestä toivomuksesta ennen kuolemaansa.

Sellaisenkin hölmön ajatuksen kuulin, että erästä on lohduteltu sillä, että kyllä hänet silti siunataan ja lasketaan kirkkomaahan. Siis mitä? Ajatteleeko ihmiset oikeasti, että kirkkoon ei kuuluta vain siitä syystä, että välttyttäisiin kirkollisverolta, mutta silti halutaan saada samat palvelut ilmaiseksi? Eihän siihen mitään vakaumuksellista asiaa voikaan liittyä. Vai mikä ihme ajatuksen taakse oikein kätkeytyy, että kaikki muka haluavat tulla lasketuksi kirkkomaahan. Minä en halua!

Haluan, että mun tuhkat heitetään taivaan tuuliin, sirotellaan mereen tai puristetaan vaikka timantiksi, mutta matojen ruuaksi en halua. En siunausten kera enkä ilman. Piste.

P.S. Vihdoinkin on se päivä, kun mun hiukset kasvaa parissa tunnissa kymmeniä senttejä. Mii sou häpii.

T niin kuin tunnustus

Kiitokset Tiinalle tunnustuksesta.

Ja myös sen mukanaan tuomista velvollisuuksista.

The Rules 

1. Nominate 15 fellow bloggers. 

2. Inform the bloggers of their nominations. 

3. Share 7 random facts about yourself. 

4. Thank the blogger who nominated you. 

5. Add the Versatile Blogger Award picture to your blog post.

Seitsemän faktaa on vielä pieni pala kakkua. Epäilen, ettei se silti ihan helppoa ole. Tunnustuksen jakaminen on enemmän haastavaa. Ei siksi, etteikö viittätoista tunnustuksen ansainnutta kanssabloggaria olisi ihan helppo nimetä, vaan siksi, että aika moni heistä on jo tunnustuksen itselleen napannut jossain vaiheessa. Siksi olen tylsimys ja jätän sen osan tehtävänannosta tekemättä. Kommenttilootaan ilmoittautuneet saavat sen itselleen pokata, jos ei omassa blogissa moista jo koreile ennestään.

Ai niitä satunnaisia faktoja minusta. Yritän keksiä jotain, mitä en ehkä ole vähään aikaan muistanut kertoa. Luotan siihen, että jos itse olen asian melkein unohtanut - myös lukijat ovat niin tehneet. Ja onhan ne aina uusia satunnaisille matkailijoille. Joo, joo. Mennään jo asiaan eikä jaaritella.

1. Juon kahvini melkein aina maidolla ja sokerilla. Moni on yrittänyt oppia sekoittamaan kaikkea sopivassa suhteessa mun täydelliseen kahviini, mutta juuri kukaan ei ole siihen oppinut. Jos joku sattuu tuomaan aamukahvin sänkyyni, siinä lempeyden puuskassani hyväksyn myös hyvän yrityksen. Ensi sunnuntaina siihen koettelemukseen (siis lempeyteen heti aamusta) saatetaan joutua jälleen.
2. Olen päättänyt perua kauan sitten tästä hetkestä noin kolmen viikon päähän sovitut treffit, koska en luota munasarjoihini enkä niiden lähettämiin viesteihin. Turha vaivautua kerta sydän ei ole mukana.
3. Kahdella prosentilla suomalaisista on sama ABO-veriryhmäjärjestelmän veriryhmä kuin minulla. (B-)
4. Olen asunut Suomessa viidellä eri paikkakunnalla pysyvästi. Yhdellä tilapäisesti.
5. Pelkkä pinaattikastikkeen ajatteleminen nostaa yökköreaktion. Muut pinaattiruoat eivät tuota samanlaista inhotusta.
6. Kuluvan vuoden odotetuin päivä tällä hetkellä on 3. heinäkuuta.
7. Olen ex-vaimona kierolla tavalla ilahtunut saamastani huomiosta. En olis tollasta ikinä uskonut omin silmin näkeväni. Heti piti ottaa kuvakaappaus, ettei se vaan ehdi poistaa todisteita, että on kerran sanonut noin. Saattoi kyllä tarkoittaa sitä toista ex-vaimoa, koska jos viilataan pilkkua, niin oikeastaan olen vielä vaimoihminen ilman etuliitettä ex.

V niin kuin välitilinpäätös

Prinsessa soittaa eikä jätä mulle missään välissä suun vuoroa...

Mä en saanut sitä banaani Ben et Jerrysiä, mut se ei haittaa tieks miks? Siel oli kaks purkkia yhden hinnalla ja nyt mulla on litra jätskiä. Heippa!

Ollapa vielä tossa iässä. Se oli varmasti maailman tärkein asia soittaa äidille kesken kauppareissun. Joo, bussikorttirahat on siirretty. :D

T niin kuin tupakka

Kaikki alkoi siitä, kun perjantai-iltana lueskelin kanssabloggareiden blogeja. Muuttolintu palautti vihapuheillaan mut parin viikon takaiselle luennolle. Hän ilmoitti vihaavansa tupakkaa, ei tietenkään tupakoitsijoita ja omaavansa tavan pyrkiä parantamaan tupakoitsijat. Aloitin jo avautumisen hänen kommenttilootaansa, mutta viime hetkellä pyyhkäisin lähes kokonaisen blogikirjoituksen verran tekstiä pois ja totesin, että aion kirjoittaa aiheesta omaan blogiini.

Voi olla, että olen jo kadottanut alkuperäisen ideankin täysin, mutta eihän se mitään haittaa. Ehkä mä muistan jossain vaiheessa tuoda esiin myös aivan valloittavan Joanin näkökulman asioihin, kunhan nyt ensin pääsen tuomaan esiin, että mä en vihaa tupakkaa enkä myöskään tupakoitsijoita. Multa myös puuttuu totaalisesti motivaatio olla käyttämättä tupakkaa. Enkä mä olisi osallistunut koko luentoon, ellen olisi aikaisemmin päivällä tutustunut Joaniin kahvilassa. Jotenkin mun oli vaan pakko saada tietää, mitä sanottavaa hänellä olisi ja olisiko hän luennoitsijana aivan yhtä innostava kuin kahviseurana.

Mä olen itse joskus lopettanut, ollut kolme vuotta polttamatta ja aloittanut uudelleen. Sen jälkeen ei ole moneenkaan kertaan tullut edes mieleen, että haluaisin lopettaa. Joten näillä mennään. Aivan, kuten Mark Twainkin. Mä olen lopettanut tuhansia kertoja, mutta aloittanut uudelleen viimeistään muutaman tunnin päästä.

Joan halusi herättää terveydenhuoltohenkilökunnan siihen tosiasiaan, että saarnaamalla sairauksista, joita tupakka aiheuttaa ja syyllistämällä tupakoitsijoita, kukaan heistä ei lopeta. Tarvitaan uusi lähestymistapa, jotta motivaatio saadaan herätettyä. Eihän siellä yleisön joukossa voinut kuin nyökytellä. Mä en todellakaan joka kerta mennessäni tupakalle ajattele, että haluan saada keuhkoahtaumataudin tai jonkin muun tupakkasairauden. Mä haen siitä rentoutumista, pientä taukoa tai sosiaalisuutta riippuen täysin tilanteesta. Joka tapauksessa se, mitä saan tupakasta on yleensä jokin positiivinen asia. Sen lisäksi, että nikotiinireseptorit lakkaavat kirkumasta 45 minuutiksi kuuleman mukaan.

Jos joku haluaisi saada mut lopettamaan tupakoinnin, niin kaikenlainen vittuilu ja piikittely olisi äärimmäisen suotavaa jättää pois. Mä olen luonteeltani just sellainen, että polttaisin ihan kiusallanikin. Toisaalta muhun ei myöskään tehoa syyllistäminen tai ikävien seurausten esiin kaivaminen. Jotta lopettaminen voisi koskaan onnistua, tarvittaisiin korvaavat asiat niille positiivisiksi koetuille asioille.

Oikeastaan kaikki, mitä Joan luennolla sanoi, toimii mihin tahansa asiaan, jossa halutaan muuttaa toisen ihmisen käyttäytymistä. Vain motivoiva lähestymistapa voi auttaa. Ja nimenomaan motivoiva sen ihmisen näkökulmasta, jonka toivotaan muuttuvan. Oikea toiminta palkitaan, mutta retkahtamisesta ei tehdä numeroa. Niin simppeliä.