O niin kuin onko se syntymävika?

Sehän nyt on selvää, että koskaan ei voi olla tyytyväinen siihen mitä jo on. Erittäin hyvin sen huomaa kampaajan työssä. Jos on kiharat hiukset, inhoaa niitä. Jos on suorat hiukset, nekään eivät ole hyvät. Jos on ruskeat hiukset, niin ne on vähintään vääränsävyiset ruskeat jne. Tämä sama näyttää pätevän myös miehiin. Jos on sohvaperuna, haluisi sen joskus liikkuvan pidemmälle kuin jääkaapille ja takaisin, ja jos on liikunnallinen, haluaisi sen lopettavan sellaisen epäterveen toiminnan. Valitus hiuksista kampaajalle tuottaa usein toivotun tuloksen ainakin siihen asti, että asiakas alkaa itse hoitaa ja laittaa hiuksiaan. Valitus miehestä ystävälle tai vaikkapa keskustelupalstalle ei yleensä tuota mitään tulosta, koska mies on autuaan tietämätön käsillä olevasta räjähdysalttiista ongelmasta.

Olen törmännyt viimeisimpään valitukseen viime aikoina yhä useammin. Naiset ovat eron partaalla, koska heidän miehellään on harrastus. Jotenkin minun on vaikea nähdä ongelmaa - paitsi ehkä naisen korvien välissä. Toki onhan se suuren luokan pettymys, jos otti sohvaperunan ja nyt se on alkanut poistua kotoaan. Siinähän sitä onkin syytä kerrakseen laittaa lusikat jakoon. Esimerkiksi juoksijan puoliso odottaa miehensä kyllästyvän juoksemiseen eikä ymmärrä, mitä kiksejä kohta jo (halleluujaa) viisikymppinen mies voi siitä edes saada. Toisaalta tietämättömällä on myös ongelma, koska ei löydä parisuhdetta kuntoilunsa vuoksi. Omien sanojensa mukaan häntä pidetään pelimiehenä, koska käy salilla ja huolehtii ulkonäöstään. Anteeksi vaan naiset, mutta mikä teitä oikein vaivaa? Onko se syntymävika vai sattuiko joku muu onnettomuus? Mikä ihmeen ajatusmalli se sellainen esimerkiksi on, että miehen terveys menee, koska juoksee? Ihan vaan sillä kyselen, kun olen jotenkin elänyt siinä uskossa, että liikunnalla (jota juokseminenkin käsittääkseni on) on positiivisia vaikutuksia terveyteen eikä päinvastoin.

Oikeastaan luulen, että juoksijan puolison ongelma ei ole miehen harrastus, vaan ajankäyttö. Luulisin, että hampaankoloon saattaa jäädä jotakin, jos miehen elämässä ei ole enää mitään muuta kuin treeni. Ennen se sentään tyhjensi tiskikoneen joskus. Parisuhteen ongelmat harvoin selviää sillä, että ei itsekään tiedetä, mikä se todellinen ongelma on. Osoitetaan syyttävästi naapurin aitaa, kun vika on oman talon perustuksissa.

Tietämättömällä ei taida olla sen suurempaa ongelmaa kuin muillakaan sinkuilla, jotka ovat sinkkuja vastoin omaa tahtoaan ja tekevät parisuhteettomuudesta itse itselleen ongelman. Jossain on varmasti hänellekin se nainen, joka pystyy hyväksymään sen tosiasian, että mies viihtyy yhtä paljon tai jopa enemmän peilin edessä kuin kumppaninsa. Tai voi hänellä olla ongelma. Jos parisuhteettomuudesta tekee itselleen ongelman, niin se epätoivo haisee todella pahalle ja kauas eikä siihen auta suihku eivätkä hajusteet.

V niin kuin väkivallan uhka

Yhdellä lempistalkattavistani on ongelma. Me emme voi auttaa häntä, koska tiedän, ettei monikaan teistä tunnusta stalkkaavansa häntä myös (ja joo, moni ei oikeastikaan stalkkaa). Se on toisaalta ymmärrettävää, koska se on joissain määrin verrattavissa sosiaaliseen itsemurhaan. Tai stalkkailu vielä menettelee, mutta että olisi vielä samaa mieltäkin asioista. Eri mieltä oleminenkin on riskaabelia hommaa, koska joukosta löytyy aina joku, joka on päättänyt pystyvänsä muuttamaan koko kansakunnan ja ehkä jopa maapallon ihmisten mielipiteet yhteneväisiksi kanssaan käyttämällä toisia halveksuvaa ja lyttäävää kieltä. Valitettavan usein nämä kaikkein innokkaimmat puolestapuhujat ovat niitä, jotka tekevät alkuperäiselle puhujalle eniten hallaa. Ja innokkaimmat vastustajat puolestaan antavat vaan lisää buustia sekä vakuuttavat alkuperäisen mielipiteen olevan sittenkin parempi. Näin päädytäänkin siihen ongelmaan. Tuija Saresma on naistutkimuspäivien esitelmän tiivistelmässään kirjoittanut, että "Laasasen blogien keskustelulle on leimallista...pinnan alla vellova väkivallan uhka."

Mikä on pinnan alla vellovaa väkivallan uhkaa? Luin muutamia Henryn aikaisempia postauksia kiinnittäen erityisesti huomioni keskusteluun. Valtaosa kommentoijista on miehiä, joten mutu-tuntuma sanoo, että heidän sormenpäistään saattaa joskus tihkua sen verran testosteronia näppäimistölle, että löytyvät ne sanat, jotka joku voi tulkita väkivallan uhaksi. Kun Uuden Suomen palvelut eivät vaatineet rekisteröitymistä ja kommentoimista jollakin tunnistettavalla tavalla, kommenteista huokui ehkä vieläkin enemmän sellainen äijämentaliteetti kuin nykyään. Toki siellä myös on joukossa naisia, jotka pyrkivät vaikuttamaan toisiin vihjailemalla, milloin epäilyksistään Laasasen mielenterveyttä kohtaan ja milloin hänen kyvykkyydestään miehenä. Mutta väitän, että vaikka Laasanen itse ei oikeasti mielestäni käy mainitunlaista keskustelua, niin joukkoon mahtuu niitä, jotka luovat väkivaltaiseksi tulkittavan ilmapiirin. Me naiset varsinkin ollaan joskus kovin herkkiä aistimaan tunnelmaa ja ilmapiiriä.

Jos oikeasti haluaisi ymmärtää mistä on kysymys, pitäisi varmasti määritellä ensin väkivalta. Monillehan väkivaltaa on vain se, että otetaan pesäpallomaila ja mennään nuijimaan oikeasti eri mieltä oleva. Väkivalta käsittää kuitenkin aika paljon enemmän kuin pelkät fyysiset toisen koskemattomuutta loukkaavat teot. Sekin, että jotkut päättävät mennä henkilökohtaisuuksiin (viittaus esimerkiksi narsismiin kohdistettuna Laasaseen) voidaan tulkita väkivallaksi. Joten kyllä, jotkut kommentoijat sukupuolesta riippumatta luovat keskusteluun väkivallan uhan ilmapiiriä. Henkinen väkivaltakin on väkivaltaa. Toisaalta käyttämällä esimerkiksi sanoja tai sanontoja 'v*tunmoinen, kiero huora, juokse siis vaikka suohon jne' luodaan aggressiivista, uhkaavaa ilmapiiriä olipa sanojana kuka hyvänsä ja kohdistuipa se keneen tahansa - ja vaikkei valtaosa keskustelijoista vajoaisikaan samalle tasolle.

Uhka sana viittaa pelkoon. Pelkohan on oikeasti tunne, jolla ei ole välttämättä mitään kosketuspintaa todellisuuteen. Se on tunne, jota vain harvoin pystyy selittämään järjellä. Eräs ystäväni pelkää perhosia. En ole koskaan ymmärtänyt miksi. Minä sentään pelkään ampiaisia, jotka oikeasti voisivat väärässä paikassa hyökätessään jopa tappaa.  Näin se menee kaikessa pelkäämisessä: toisen pelolle on olemassa peruste, jonka ainakin joku voi ymmärtää ja toisen pelko on jotenkin vain täysin irrationaalista. Molempien pelot ovat silti olemassa siitä riippumatta kiistääkö joku ne vai ei.

Mä välillä odotan oikein kovasti sitä, että sekä feministit että maskulistit keskittyisivät omien asioidensa edistämiseen eikä toistensa mollaamiseen. Uskon, että silloin niille tärkeille asioille saattaisi oikeasti tapahtua jotain. Isien asema huoltajuuskiistoissa paranisi ja naiset saisivat enemmän palkkaa tai mikä heidän huolensa nyt milloinkin sattuu olemaan. Feministeillä tuskin on valtaa vaikuttaa niiihin asioihin, joita maskulistit haluavat muuttaa ja päinvastoin. Päädyin kuitenkin taas siihen, että yksi mätä omena voi pilata koko sadon asiassa kuin asiassa. Sanonnan keksijä ansaitsisi ehdottomasti jonkun kunniamerkin.

L niin kuin lisääntyminen

Julistauduin jo antifeministiksi, mutta huomaan, että sisälläni asuu  myös pieni antimaskulisti. Olen varma, että tiedätte kenestä puhun, vaikka en linkittäisikään hänen kirjoitukseensa miesten lisääntymisoikeuksista. (Vihje: alkaa Hoolla ja loppuu Ännään)

Kenelle voi reklamoida, jos miesten ainoa keino hallita lisääntymistään tai lisääntymättömyyttään on käyttää ehkäisyä tai kieltäytyä seksistä? Onhan se nyt kerrassaan epätasa-arvoista, että mies ei voi vain osoittaa mielekästä naista kadulla ja päättää lisääntyä tämän kanssa. Ajatella, että siihen tarvitaan vielä naisen suostumuskin. On sekin kuulkaa epätasa-arvoista, että miehellä voi teoriassa olla rajaton määrä naisia yhtä aikaa raskaana, mutta nainen voi olla raskaana vain yhdelle miehelle kerrallaan.

Tottakai nainen haluaa lisääntyä, kantaa lasta joskus jopa henkensä uhalla vatsassaan 9 kuukautta ja huolehtia yhteisestä jälkikasvusta yksin vähintään seuraavat 20 vuotta. Nainen muistelee aikaa ilolla silloinkin, kun mies päättää voivansa palauttaa vauvan vähän kuin postimyynnistä ostetun epäsopivan tuotteen äidilleen ja lähtee mahdollisesti joko lähiöpubiin tai vaihtaa nuorempaan naiseen. Jos lapsi on onnekas, lapsen isä haluaa joskus tutustua lapseensa. Jos lapselle käy vielä parempi tuuri, niin mies maksaa säännöllisesti elarinsa. Jos huono, valtio maksaa jotain joka tapauksessa. Joo, ei naisen pidä oikeasti saada päättää kenen kanssa lisääntyy. 

Sitä mä vaan, että hyvät femakot ja maskulistit, voisitteko kerrankin kääntää katseenne pois sieltä omasta navastanne. Lisääntymisessä ei ole kysymys teidän oikeuksistanne vaan ihan oikeasta ihmiselämästä, jonka te olette mahdollisesti saattaneet alkuun. Kysymys on vain ja ainoastaan lapsen oikeuksista. Jos lapsen oikeudet pidetään kirkkaina mielessä, niin ei tarvitse miettiä kumpi on tasa-arvoisempi lisääntymisessä. Siitä lapsesta teidän kuuluu pitää huolta eikä omista oikeuksistanne. Daa pahvit!

PS. Olenko koskaan muistanut kertoa, että aamuisin saatan olla joskus vähän pahalla päällä? Kyllä se tästä, kun saan edes kupillisen kahvia.

K niin kuin kroonisesti kipeät

Naisilla vaikuttaisi olevan valtava hoivavietti, jonka voimalla he uskovat parantavansa kenet tahansa. Olen todistanut tätä ilmiötä itse lähipiirissä, mutta myös keskustelupalstoilta löysin uskonvahvistusta asialle. Olen saattanut hetken aikaa uskoa parantavaan voimaani itsekin, mutta olen onneksi päässyt yli sellaisista kaikkivoipaisuuskuvitelmista.

Ensimmäinen tapaus kertoo, että hänen miehensä on välinpitämätön ja suuttuu helposti aivan mitättömistä asioista. Kuitenkin kännissä mies on niin ihana, kun puhuu naimisiinmenosta ja lapsien hankkimisestakin. Nyt hän sitten miettii, että miten saisi miehensä yrittämään enemmän. Näyttäisi siltä, että juottamalla tälle lisää vaikkapa olutta. Jos kerran mies on kännissä kiva, niin kannattaa pitää huoli siitä, että tämä on sitä koko ajan. Varsinkin silloin, kun vielä syntymättömät lapset ovat pieniä, niin ei jää sitten lapsille ikävää kuvaa aina vihaisesta isästä.

Tälle käytökselle nainen oli löytänyt selityksen miehen lapsuudesta, jossa miehen äiti on ollut ja on edelleen kova paapomaan perheen miehiä ja isä taas on helposti ärtyvää ja kovin ankaraa sorttia. Eihän aikuiselta mieheltä voi odottaa, että käyttäytyisi kuten aikuinen, jos lapsena on ollut vaikeaa. Ei tietenkään voi.

Toinen huokailee sitä, että hänen miehensä syyttää häntä pettämisestä koko ajan ja vaatii tunnustusta jostain mitä hän ei ole tehnyt. Ellei tunnustusta tule, mies jättää hänet. Ehkä hänkin pääsisi helpoimmalla, kun joka kerta vain tunnustaisi pettävänsä. Jos on esimerkiksi ollut yksin kotona koko päivän, niin ainahan voi sanoa ottaneensa postinjakajan kanssa pikaiset. Tosin kokemuksesta tiedän, että vaikka tunnustuksen muotoilisi miten sarkastiseksi, se ei saa toista havahtumaan todellisuuteen. Mutta ainakin sillä saa sen jankutuksen loppumaan ennen seuraavaa kertaa. Jättäähän se tietenkin myös tässä tapauksessa, mutta aivan yhtä tosissaan kuin jos ei tunnusta.

Tämä mies oli saanut naiseltaan diagnoosin epäluuloinen persoonallisuushäiriö. Saattaa olla, että diagnoosi on jopa oikea ja tästä syystä myös tätä miestä tulee ymmärtää. Mitä siitä jos jonkun ajan kuluttua nainen huomaa katkoneensa välit jopa vanhempiinsa, koska saattaahan olla, että kaikki paha tapahtuu vanhempien siunauksella. Olisihan se nyt loogistakin, kun samat vanhemmat ovat jo kasvattaneet lapsestaan epäluotettavuuden perikuvan.

Mietintämyssyyn joutui se, että hakevatko naiset diagnosoimalla miehensä hyviä selityksiä ystävilleen, miksi eivät jätä miestään? Vai onko ajatuksena se, että kun diagnoosi löytyy, niin sairaus voidaan parantaa? Yllä olevat esimerkit vain taitavat olla varsin kroonista lajia eikä edes kuolemaan johtavia - paitsi ehkä kumppanin kuolemaan. 

Sitä paitsi yleisesti tuntuu olevan vallalla sellainen käsitys, että sairasta ihmistä ei saisi jättää. Nopeasti ajateltuna se tuntuu itsestäkin moraalisesti varsin pitävältä väitteeltä. Mutta kuinka pitkälle pitää sietää sitä, että tulee sairauden varjolla kohdelluksi itse ala-arvoisen huonosti? Viekö sairaus mennessään myös velvollisuuden toimia itse oikeudenmukaisesti, kunnioittavasti ja moraalisesti?

Mun mielestä kumppanin sairaus on sittenkin aika huono tekosyy jatkaa suhdetta, jossa itse on koko ajan kärsijän roolissa. Se oksennusämpäri, johon kaikki paha olo syljetään. Mitä mieltä sinä olet? Mihin se raja pitäisi vetää?

R niin kuin retostelu

Joku aika sitten löysin Elleistä artikkelin, jossa parisuhdeterapeutti neuvoo olemaan retostelematta parisuhteen asioilla. Olen ajatellut sen kuuluvan niiden itsestäänselvyyksien joukkoon, jotka on imetty jo äidinmaidosta pysyväksi tiedoksi selkäytimeen. Äidinmaidonkorvikkeisiinkin tämä salainen tieto on lisätty, joten se ei ole mikään tekosyy. Itsekin kasvoin ensi kuukauteni korvikkeilla ja luulen, että se oli minun pelastukseni.

Artikkeliin oli löydetty Riikka ja Artturi, jotka pitivät avoimia ystävyyssuhteita tärkeämpinä kuin suunsa kurissa pitämistä kumppaninsa asioista. Riikka mm. sanoo, että

Mielestäni on kohtuutonta, jos mies aiheuttaa ongelmia, ja vielä edellyttää, ettei ongelmista saisi puhua.

Niin no, onhan se tietenkin noinkin. Mutta ongelmien ratkeamisen kannalta ei taida auttaa yhtään vaikka Kaisa, Saara, Maija, Mirva, Helena, Anna-Kaisa, Reija, Sanna ja Liisa olisivat kaikki hänen kanssaan sitä mieltä, että kumppanin älykkyysosamäärä on pienempi kuin Nalle Puhilla. Kumppanille tämä asia tietenkin kerrotaan niin, että "Kaikki on sitä mieltä, että sä oot Eero täys ääliö..." Kuvittelisin ainakin, että ongelma voisi ratketa, jos siihen ei sotkettaisi myös naisen ystäviä. Ellei ongelma satu olemaan perheväkivalta, missä tahansa sen muodossa, niin olen taipuvainen kallistumaan sille kannalle, että älykkyysosamäärän pienuus ei ole Eeron vaan lörpöttelijän ongelma. Iso ongelma onkin. Pitäköön kaverinsa, mutta päästäköön Eeron pahasta.

Mä olin pitänyt "parisuhdekeskusteluja" enemmän akkojen haihatteluna, mutta ainakin Artturin mielestä kumppania pitää joskus päästä haukkumaan ystävien kesken. Häh? Mussa lienee joku perustavanlaatuinen vika, kun en nyt yhtään ymmärrä mitä nää tyypit oikein selittää. Miksi edes olla sellaisen kumppanin kanssa, jota kokee tarpeelliseksi haukkua ystävien kesken? 

Ehkä tässä onkin kysymys vain siitä pienestä erosta haastateltujen ja mun välillä, että mä pidän kumppania ensisijaisesti läheisenä ystävänä. Heillä taas kumppani lienee jotain käyttötavaraa ja muita ihmisiä vähäpätöisempi.

F niin kuin fraasit

Kunnollinen mies on tehnyt muistiinpanoja naisten nettideitti-ilmoituksista. Hän on huomannut, että naisten toistuvasti käyttämiä ilmaisuja ovat:

• Juoksut on nyt juostu
• Seikkailut on seikkailtu
• Baarit on nähty
• En etsi pelimiestä, enkä lapsilleni isää
• Lapset on jo tehty
• Etsin kunnollista luotettavaa miestä

Ja sitten jo kilvan väitelläänkin siitä, että mitä noilla ilmaisuilla tarkoitetaan ja onko nämä hyvää informaatiota vai ei. En jaksa ottaa kommentteihin sen enempää kantaa, mutta silti on ihan pakko päästä sanomaan...

Juoksut on nyt juostu.

En ole juossut juoksujani ja tuskin voin koskaan sanoa juosseeni kaikkia juoksujani. Tosin mun juoksut on varmasti hyvin viatonta laatua ja myös todella harvinaisia, mutta miksikään kotona nyhjöttäväksi kumppanin henkilökohtaiseksi palvelijattareksi musta ei ole 24/7/365. Viihdyn kotona oikeastaan äärettömän hyvin, mutta joskus tulee menoja, joihin tekee mieli lähteä mukaan. Aivan varmasti myös lähden jos niin haluan tehdä.

Seikkailut on seikkailtu.

Mistä tätäkään niin varmasti voi tietää. Pääsääntöisesti tässä noudatellaan ylläolevaa kaavaa. Jos nyt kuitenkin oletetaan, että seikkailuilla tarkoitetaan irtosuhteita, niin mulla ei ole taipumusta parisuhteessa ollessani seikkailla. Ei tosin ole sinkkuillessakaan taipumusta irtosuhteiluun, mutta sen mahdollisuus on silti olemassa. Jos seikkailu ei voi ketään vahingoittaa, niin en katso aiheelliseksi kieltäytyä siitä.

Baarit on nähty.

Moni baari on nähty, moni on vielä näkemättä ja moni jää näkemättäkin. Ei niitä kaikkia millään ehdi eikä huvita edes nähdä. En täysin baarin vastainenkaan ole, mutta aika harvakseltaan niihinkään tulee itseään tungettua. Jos nyt on kuitenkin joku tyttöjen ilta ja tytöt haluavat myöhemmin lähteä baariin, niin en välttämättä valitse kotiin lähtemistä siinä vaiheessa. Riippuu fiiliksestä.

En etsi pelimiestä, enkä lapsilleni isää.

Eiku yksinkertaisesti en etsi. Ihan sama miten lause jatkuu.

Lapset on jo tehty.

Jos lapsen haluaminen on syy pariutumiselle, niin ei kannata ainakaan mun kanssa yrittää pariutua.  En varmuudella tiedä onko mun lapset jo tehty, mutta ajatus lapsista herättää ajoittain suunnatonta pakokauhua.

Etsin kunnollista luotettavaa miestä.

Enkä etsi. Mutta se, että voin luottaa mieheen on yksi ehdottomista edellytyksistä. En halua tuhlata energiaani toisen jatkuvaan epäilemiseen. Elämässä on niin paljon kivampiakin juttuja.

M niin kuin maksaja

Tutkimuksen mukaan ulkonäkö ratkaisee, kuka treffeillä maksaa. Mitä kauniimpi nainen, sitä todennäköisemmin deitti hoitaa viulut. Ja mitä komeampi deitti, sitä varmemmin nainen odottaa deitin kaivelevan kuvettaan.

Ensimmäisen väitteen allekirjoittaminen ei tuota ongelmaa. Miehet nyt vaan on... miehiä. Mitä enemmän ne maksaa, sitä enemmän ne odottaa saavansa vastinetta rahoilleen. Ilmaista ateriaa ei vaan ole olemassa. Viehättävämmän siskon antimista maksettaisiin enemmän kuin vähemmän viehättävämmän. Jos tyttö ei anna säälistä, niin ehkä edes kiitollisuudenvelasta.

Jälkimmäinen väite tuottaa mulla keskivertoa kovempaa vastarintaa. Onkohan sana odottaa sittenkin vain toimittajan oma käännöskukkanen? Minä en ainakaan odota miehen maksavan, koska hän näyttää hyvältä. Toisaalta itse pelkään heti ampiaisten jälkeen eniten kiitollisuudenvelkaa, joten koko laskun maksattaminen toisella etenkin ensitreffeillä voisi aiheuttaa ampiaisen piston tavoin anafylaktisen shokin. Ei se kuitenkaan pelkästään pelkoa kieltäytymisen aiheuttamasta huonosta omastatunnosta ole. Sellaista ulkokuorta ei ole olemassa, että se voisi missään tilanteessa korvata puuttuvaa älyä.

Ja stop! Kukaan ei puhunut mitään mistään Mensaan kuulumisesta. Korkea älykkyysosamäärä ei oikeasti kerro muusta kuin henkilön kognitiivisista kyvyistä. Sellaisten tiedollisten asioiden terävä ja tarkka hahmottaminen ei takaa sosiaalista lahjakkuutta, jota voisi olla esimerkiksi se, ettei mene kuvittelemaan saavansa laskun kuittaamalla jotakin muutakin kuin lämmintä kättä.

Tutkimuksen jälkimmäisen väitteen täytyy siis olla täyttä roskaa. Tai sitten tämä on ikäkysymys. Tällä iällä nimittäin paikkojen kostuminen vaatii jotain ihan muuta kuin rahaa ja ulkonäköä. Ei niistä tietenkään haittaa ole, mutta niillä ei ole merkitystä kostumisen kannalta. Silloin joskus muinaishistoriallisina aikoina, jolloin vielä kävin treffeillä, olen itsekin ollut vähemmän huolissani kiitollisuudenvelasta kuin nykyään.

H niin kuin hysteria

No jopas oli työpäivä. Huominen vapaapäivä on todellakin ansaittu ja samalla myös tulevan viikonlopun vapaat. Seitsemässä ja puolessa tunnissa ehtii tekemään 15 miesten leikkuuta. Sadepäivissä on puolensa. Mutta jos totta puhutaan, niin olisin voinut välillä vaikka värjätä tai vääntää permanenttiakin. Nyt mun ainoaksi huviksi jäi hiusten pesun yhteydessä hieroa herrojen hiuspohjaa niin kauan, että kuulin sen joka kerta yhtä palkitsevan ynähdyksen. Se on hyvä ynähdys siitäkin syystä, että sen jälkeen saakin leikata hiukset täsmälleen, kuten itse haluaa. (Meillähän pestään jokaisen asiakkaan hiukset, halusi hän sitä tai ei.)

Tämä oli oikeastaan kätevä aasinsilta helppoon orgasmiin, joka esitellään missäpä muualla kuin Naisen omassa kirjassa. Tai siis luvun aiheena on helppo orgasmi, mutta heti perään kerrotaan, että 10-40 prosenttia naisista ei saa koskaan tai tietyissä tilanteissa orgasmia. Mainittu tietty tilanne on kuulemma vieläpä usein seksi oman kumppanin kanssa. En tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. Vieraisiin tuskin kannattaa lähteä, jos ei pysty rentoutumaan edes oman kumppanin kanssa. Tai mistä mä tiedän, mikä siihen on syynä, kun en ole omakohtaisesti koskaan kokenut.

Olin itse asiassa aika pettynyt tämän luvun antiin, koska ei siinä mitään oikeita ohjeistuksia annettu. Alettiin vaan jauhaa vibraattoreiden ja samalla naisen koko seksuaalisuuden historiasta. Meistä varmaan jokainen ymmärtää, että varsinaisia vibraattoreita on voinut olla olemassa vasta sähkön ja patterien keksimisestä lähtien, mutta olettaisin, että vibraattoreiden korvikkeita ja seksiä oli jo ennen tätä. Ihan siitä päättelin, että neitseellisesti ihmiskunta tuskin on lisääntynyt koko historiansa ajan. Mikä taas tarkoittaa, että jos me kaikki vaihdettaisiin miehet vibraattoreihin, väestön räjähdysmäinen kasvu saataisiin ehkä pysäytetyksi ja maailma pelastuisi.

Hiukan ehkä jäi harmittamaan, että 1700- ja 1800-luvuilla käytetty naisten hysterian (=fyysiset ja psyykkiset jännitystilat) hoitomuoto on nykynaisilta kokonaan jäänyt pois tai sekin pitää tehdä itse. Ja toisaalta jäin ihmettelemään, että miksi niiden naisten miehet eivät hoitaneet tehtävää, vaan sen suoritti lääkäri kerran viikossa. Tai no, olen jotenkin ymmärtänyt, että ei ne miehet välttämättä nykyäänkään vaimojaan hoitele. 

Uskon kuitenkin, että väestöräjähdyksen pysäyttäminen, vaikka eivät asiaa maininneetkaan itse, oli koko luvun tärkein päämäärä. Väittivät nimittäin, että lähes jokainen nainen voi saada orgasmin omin voimin ja vibraattorin avulla jopa kokea millaista olisi olla mies ja tulla nopeasti, mutkattomasti ja tuloskeskeisesti.

Niin, että tervetuloa blogiini kaikki kuukkeloivat pervot. Kesä saattaa näköjään siirtää ajatustoiminnot ihan vääriin asioihin muillakin kuin miesbloggareilla. Ja tervemenoa pervot paremmille apajille. (Pyydän jo ennakolta mitä nöyrimmin anteeksi häneltä, joka vastaanottaa pervot.)

Y niin kuin yksi yö

Naisille on kirjoitettu oma kirja. Se kertoo Helmen mukaan ainakin sen, miten miestä kannattaa kehua ja kuinka valmistautua henkisesti ja fyysisesti yhden yön juttuun. Kehuminen ei tuota mulle henkilökohtaisesti ongelmia, jos vain on aihetta kehua. Valitettavasti myöskään toisen lyttääminen ei tuota mulle henkilökohtaisesti mitään estoja, jos toinen käyttäytyy epäkohteliaasti tai huonosti.

Keskitytään siis jälkimmäisiin ohjeisiin: mä en nimittäin rehellisesti sanottuna tiennyt, että yhden yön juttuihin kuuluu tai voi valmistautua. Mä en tiennyt, että siihen liittyy samanlainen suunnitelmallisuus kuin vaikkapa murhaan. Viittaus rikokseen ei tarkoita, että pitäisin yhden yön juttuja harrastavia naisia tai miehiä jotenkin rikollisina. Paitsi siinä tapauksessa, että luodaan toiselle turhia toiveita tai odotuksia jatkosta.

Fyysinen valmistautuminen

• sopivat alusvaatteet
• kondomit
• piilolinssineste (jos käytät piilolinssejä)
• astmapiippu (jos olet astmaatikko)
• rahaa taksiin
  
  Jos menette treffeille ennen suunniteltua aktia:
• älä syö ilmavaivoja aiheuttavaa tai vatsaa löysentävää ruokaa
• älä juo itseäsi känniin

Olen jotenkin tyttöjen puheista ymmärtänyt, että mitä vähemmän valmistautuu, sitä varmemmin käy flaksi. Se ensimmäinen ja ehkä viimeinenkin yö sattuu kohdalle nimenomaan silloin, kun ylimääräinen karvoitus on poistamatta ja alusvaatteet on mallia mummo. Ja toisaalta, jos tavoitteena ihan oikeasti on yhden yön juttu, niin mitä väliä millään noilla on, jos vain saa sen mitä on lähtenyt hakemaan. Ainoastaan kondomit ja taksirahat olisi  pakollisia.

Henkinen valmistautuminen

• Vältä syvällisiä keskusteluaiheita
• Älä luo toivoa yhteisestä tulevaisuudesta tai parisuhteesta
• Torju kaikki keskustelun aiheet, jotka eivät kiinnosta sinua tai kuulu sinulle (esim. exät, rahahuolet, muut kriisit)
• Puhu mieltymyksistä makuuhuoneessa, millaisessa asunnossa hoito asuu, onko hän terve 

Mä näkisin, että syvällisiä aiheita pitää välttää kuin ruttoa, ettei vaan vahingossakaan kehity mitään henkistä yhteyttä. Makuuhuonemieltymykset ja terveyskysymykset puolestaan pyrkii varmistamaan, että selusta on kunnossa.

Näistä pakollinen on tiettyjen keskusteluaiheiden blokkaaminen. Oletus kai on, että tapaa tämän kyseisen tyypin ensimmäistä kertaa. Miksi silloin pitäisi oikeasti edes jutella kaikista vastoinkäymisistä elämässä? Mä voisin sanoa, että jos toinen yrittää ensi kohtaamisessa heti puhua vain murheistaan, niin kannattaa ehkä tosissaan miettiä, haluaako tällaiselta kriisipesäkkeeltä edes sitä yhden illan juttua.

Nyt vaan kaikki naiset suunnittelemaan yhden yön juttuja. Näillä ohjeillahan ei voi epäonnistua. Mun henkilökohtainen mielipide on, että yhden yön jutuistakin tuli nyt niin vaivalloisia ohjeiden myötä, että sellaisia voi sattua mulle jatkossakin vain vahingossa ja suunnittelematta. Tosin sellaista vahinkoa mulle ei ole päässyt sattumaan yli kymmeneen vuoteen, joten en pidä sitä erityisen todennäköisenä.

N niin kuin näkökulmat

Laasasen blogista on tullut mun muusa. Enkä todellakaan sano sitä vain siitä syystä, että kävijävirta hänen blogikirjoituksestaan (myös siitä toisesta) ohitti melkein (siis ei ohittanut, muttei paljon puutu) vuorokaudessa Enkeli-Elisan kävijämäärät blogissani. Huikeeta, kuinka naisvihaajan painava sana on paljon painavampi kuin koulukiusatun itseltään hengen riistäneen tytön tarina. Ja vaikka käytinkin sanaa naisvihaaja, niin aika paljon saa tehdä, että uskoisin hänen pohjimmiltaan sellainen olevan. Se on vain käyttökelpoinen ja hyödyllinen näkökulma ajaa omaa asiaa. Kukapa ei käyttäisi sellaista hyväkseen? Pääasiahan on, että puhutaan, ei se mitä puhutaan.

Musta olisi hienoa, jos kaikki ne naiset ja miehet, jotka käyttävät aikaansa ja energiaansa väittelemällä siitä kumpaa sukupuolta poljetaan yhteiskunnassa enemmän, kuluttaisivatkin sen koulukiusaamisen vastaiseen työhön. Pariutumisasioita mietin jostain käsittämättömästä syystä itsekin, joten se on tietenkin tärkeämpää kuin koulukiusaamisen ehkäisy - no ei ole!

Tosiasiassa mua vetää magneetin lailla puoleensa Laasasen blogin ympärillä pyörivä ilmiö. Sama ilmiö on nähtävissä muuallakin internetin ihmeellisessä maailmassa, jossa vain joku uskaltaa esittää yleisistä normeista poikkeavia näkemyksiä sukupuolista. Julkisesti omilla kasvoillaan ja nimellään esiintyvän naisvihaajan blogista tulee silti erityisen hyvin esiin se, että vastakkaisesta sukupuolesta ei ole lupa heittää mitään väitteitä. Tai tarkemmin ajateltuna, naisista ei saa väittää mitään kukaan muu kuin nainen.

Muistellaanpa vaikka kirjoitusta A niin kuin asenne. Mehän oltiin kaikki kovaan ääneen sitä mieltä, että kyseisen naisen asenne oli täysin väärä. Etenkin, kun asiasta ei voinut edes keskustella hänen kanssaan ilman, että olisi ottanut itseensä. Väitän, että jos kirjoituksen olisi kirjoittanut mies, me oltaisiin oltu siellä kilvan lynkkaamassa sitä ainakin jos sen olisi voinut tehdä täysin anonyymisti. Jos mikään muu ei olisi auttanut, oltaisiin vedetty esiin narsisti ja muut henkilökohtaiset loukkaukset-kortit (ja nolattu itsemme - anonyymina mutta kuitenkin). Tottakai sillä naisella olisi siinä tapauksessa ollut oikeus päättää mitä hänen televisiostaan katsotaan eikä hänen asuntoonsa myöskään tuoda toista televisiota jääkiekon katsomista varten. Sanoohan kenen tahansa järkikin sen, että tuoreessa parisuhteessa ei katsota jääkiekkoa. Se tulee vasta papin aamenen jälkeen.

Mielenkiintoisinta ilmiössä on mun mielestä se, että kun minä naisena kerron, että naisten käytös aiheuttaa mussa häpeän tunteita, kukaan ei tule vaatimaan mua roviolle. Mutta jos mies rivien välistäkin antaa ymmärtää, että naiset käyttäytyvät lapsellisesti ja typerästi, niin halutaan laittaa se välittömästi häpeäpaaluun.

Älkääkä nyt vaan sanoko, että se johtuu siitä, kun minä mollaan kumpaakin sukupuolta tilanteen mukaan. Eihän kukaan mies kuitenkaan ole tullut tänne kunniaansa puolustamaan.

PS1. Mä tiedän, että mun lukijat on niin fiksuja, ettei ne nyt oikeasti lähtis anonyymina joukolla lynkkaaman ketään. Näin kuitenkin näyttää tapahtuvan ja asiat on täsmälleen, kuten ne näyttävät olevan. Vai oletteko eri mieltä?

PS2. Kiitos Henry. Suosionosoitus naisvihaajalta tuntuu aina jotenkin muita paremmalta.

V niin kuin väärässä

Nainen ei ole koskaan väärässä on yksi suosituimmista hakulauseista. Olen saattanut jopa sellaisen kuvan julkaista jossain vaiheessa, jossa näin väitetään. Olen silti pahoillani siskot: kyllä tekin olette väärässä! Me kaikki ollaan sitä joskus, sukupuolesta riippumatta. Joissain tilanteissa väärässä olemista voi pitää jopa maailman parhaana lahjana.

Olen monessakin paikassa esittänyt filosofisen kysymyksen siitä, että...

Ei liene epäselvää, että naisten mielestä ainoa oikea vastaus oli: Tietenkin on!

Inhottaa myöntää, mutta en tässä kohtaa ole nainen. Mulla on täysin yhtä suuri mahdollisuus olla väärässä kuin miehelläkin.  Mun väärässä oleminen korreloi suoraan sen kanssa, miten älykäs ja keskustelutaitoinen mies on kysymyksessä. Joidenkin miesten kohdalla sitä on aina oikeassa, toisten kohdalla väärässä oleminen on tasapainossa ja kolmansien kohdalla olen aina väärässä. Eniten tykkään tasapainossa olemisen tilasta. Inhoan sitä, kun joku nostaa mut jalustalle ja antaa aina olla oikeassa. En millään voi olla niin täydellinen, että olisin aina oikeassa. Lisäksi samaa mieltä oleminen on tylsää, kun se ei juurikaan herätä keskustelua. Pelkkää nyökkäilyä ja komppaamista ei kestä kukaan - tai ainakaan mä en kestä. Inhoan sitäkin, että pidetään kiinni jääräpäisesti jostain, vaikka oma kanta olisi täysin kaikkien fysiikan lakien vastainen.

Näettehän te nyt itsekin, että väitteessä "olen oikeassa, koska olen nainen", ei ole mitään logiikkaa. Oikeassa olemistaan ei voi perustella sukupuolella kukaan muu kuin nainen. Joskus melkein hävettää olla yksi heistä, naisista siis. :D

A niin kuin avioehto

Voi jumankavita, minkä Nollis meni mulle tekemään. Se ilmoitti julkisesti tekevänsä sittenkin vielä yhden pötkylän (vaikka juuri keskiviikkona vannoi muuta) Jesse Joensuun kanssa. Mun ei sitten auttanut muu kuin harjata tukkani, letittää söpöt letit molemmin puolin ja lakata haaveilemasta iltatähtösestä. Minähän en toisten tonteille astu!

Koska mun lasten isä pöllittiin, niin eihän mulle jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin katsoa Jori-setää leffassa Sietämätöntä julmuutta. Romanttisten komedioiden perimmäinen tehtävähän on havahduttaa ihmiset todellisuuteen.

Tällä kertaa mä aloin tosissani miettimään niitä onnettomia miesraukkoja, joilla oli omaisuutta. Eihän kukaan nyt oikeassa elämässä voi olla niin tyhmä, että a) ei tee avioehtosopimusta tai b) syö jo tehdyn avioehtosopimuksen osoittaakseen toiselle suhteen perustuvan luottamukseen (tosin se söi todellisuudessa ihan muusta syystä, mut mitä välii). Se on vähän sama tilanne kuin siinä Suomen diilissä, jossa Jethro myi sen romuauton hirmuisella voitolla. Hullu ei ole se, joka pyytää älyttömyyksiä, vaan se joka maksaa. 

Yleensä siinä vaiheessa, kun tahdotaan niin myös luotetaan. Eikä tietenkään ole mielekästä ajatella saati sitten uskoa siihen, että voi tulla aika, jolloin ei enää tahdota. Tai tahdotaan tietenkin, mutta eri asioita kuin aikaisemmin. Niinku nyt esimerkiksi tahdotaan laittaa lusikat jakoon ja mielellään vielä tosi kalliisti sille varakkaammalle osapuolelle. Kuka sellaista nyt siinä onnensa huipulla edes viitsisi miettiä? Sitä paitsi jos se toinen vaikka loukkaantuu sellaisesta epäluottamuksen osoituksesta, kun kaikki on kuitenkin hyvin ja onnellisesti eikä sitten suostu koko liittoon.

Yksi asia on kuitenkin satavarma. Se iki-ihana oikeudenmukaisuuden perikuva ja kaikkensa antava rakkauden kreivi/tär ei ole sitä enää osituksen hetkellä. Varsinkin loukattuna se löytää kaikki mahdolliset pienet porsaanreiät, joiden avulla voi kiskoa vielä hiukan ekstraa. Sitä paitsi maksoihan se silloin sen kauppakassinkin sillä kertaa, kun unohdit sen ottaa etkä halunnut maksaa 20 senttiä kortilla.

Et joo! Jos se oikeesti rakastaa teitä ja jos se luottaa teihin ja teidän suhteeseen, niin kyllä se tekee niin vielä selustan turvaamisen jälkeenkin. Muuten se sitten onkin kuten toi naikkonen tossa kuvassa.

avatv

PS. Vähänkö olin kapinallinen. Otin riskin perinnöttä jäämisestä. Uskalsin käyttää ihmisestä sanaa se. Mitään pahempaa en kai olisi koskaan voinut tehdäkään. Perhepiirissä tästä ei sitten puhuta!

S niin kuin syrjintä

En oikein tiedä kummasta olen enemmän pöyristynyt tänään. Ihmettelenkö enemmän sitä, että taas on nostettu tapetille kuinka raskaana olevia naisia syrjitään työnhaussa? Vai ehkä sittenkin sitä, että raskaana olevat naiset tekee oikeasti aiheesta kanteluita tasa-arvovaltuutetulle? Ehkä kuitenkin enemmän jälkimmäistä.

Jos oletetaan, että johonkin tehtävään on vain yksi hakija eikä häntä palkata, niin voi olla teoreettinen mahdollisuus pystyä näyttämään, että se johtui raskaudesta eikä pätemättömyydestä. Mutta vaikka sellainen ihme sattuisikin, että olisi ainoa hakija, niin ei se ketään automaattisesti pätevöitäkään. Monesti niitä hakuja jatketaan, kunnes se oikeasti sopiva henkilö löytyy. Ihan vaan niinku tiedoksi, tasa-arvovaltuutetullekin. Sitäpaitsi miksi tuhlata energiaa johonkin tollaiseen tuulimyllyjä vastaan taisteluun, kun voi jatkaa elämäänsä eteenpäinkin.

Aina joskus tulee sellainen olo, että joku raja tasa-arvosta vouhottamisen kanssakin pitäisi olla. Miksi jonkun edes pitäisi palkata nainen, joka jää kohta äitiyslomalle ja sen jälkeenkin tulee olemaan useita kertoja vuodessa poissa töistä hoitamassa sairasta lastaan? Miksei mieluummin ottaisi jotakuta, jonka voidaan olettaa antavan paremman tuoton sijoitukselle (palkkaukselle)? Ilmoitan siis tässä ja nyt, että jos itse olisin sellaisessa asemassa, niin ihan varmasti jäisi palkkaamatta, mutta en ikipäivänä tulisi myöntämään, että syy oli raskaus tai pienet lapset. Onhan tarjolla olevissa hakijoissa muitakin eroja eikä kai kukaan tosissaan usko, että ihmisiä palkataan vain, koska on paperilla pätevä. Siitä on tietenkin apua, jos lisäksi on asenne kohdallaan ja on muutenkin hyvä tyyppi - niin eikä ole näkyvästi raskaana tai päiväkoti-ikäisten lasten äiti.

BusyMummyMedia

C niin kuin cosmopolitan

Ostin Cosmon huvittaakseni itseäni naisten halulla. Kolme naista on pitänyt halupäiväkirjaa. Yksi heistä seurustelee ja kaksi on sinkkuja. Tuli taas selväksi, että silloin kun jotain ei voi saada, sitä miettii kahta kauheammin.

Sitä paitsi maanantaisin on minun tv-päiväni. Katson Huippumalli haussa-, Täydelliset naiset- ja Nurse Jackie -sarjat, kun mieheni hengailee kavereidensa kanssa. Se on melkeinpä parempaa kuin seksi.

Onkohan tuo koskaan kuullut tallentavasta digiboksista tai muista vaihtoehtoisista tavoista katsoa ohjelmat? Ei kukaan sano, että tv-ohjelmat on parempia kuin seksi. Suklaan mä vielä jotenkin ymmärrän, mutta muka Huippumalli haussa -sarja. Toi nainenhan on täysin sekaisin.

Minun ei tee mieli seksiä, mutta mietin, veisikö kunnon pano kiukun.

Loistavasti sanottu sisko. Sitä mäkin välillä mietin. Mä luulen, että se jopa saattaisi niin tehdä.

Lampsin kotiin aamuviideltä kebab kainalossa. Taisin korvata seksin ruualla.

 Vertaistuki on aina parhautta.

P niin kuin pidennys

Turhamaisuuden huippu on nyt koettu. Tai ei ihan vielä, mutta melkein.

Käväisin töissä hipelöimässä pidennyshiuksia ja kohta mä pääsen kokeilemaan käytännössä enkelikiharoita. Niin, en vain hipelöinyt vaan valittiin myös oikeasti sävyt ja asianomaiset henkilöt on käskytetty tekemään tilaus. Olenhan mä ennenkin käyttänyt kasvatuksessa kepulikonsteja, mutta vain osittain. Tällä kertaa sieltä on tulossa hiukset koko pään pidennykseen. 

Järkytys oli ehkä suurin, kun tajusin, että musta tulee Christina Aguilera kopio. Mä peruisin koko jutun, ellei kontrasti olisi sittenkin hiukan...hmmm... no pehmeämpi.

Sitä paitsi mä tiedän jo valmiiksi, että vaikka kuinka suunnittelen aamuisin kihartelevani uusia hiuksiani, niin käytännössä mulle käy Cameron Diazit. Aukiharjatut kiharat ja poninhäntä. Kai sellaisen kanssa voi elää. Voihan? 

Mutta toivottavasti kärsivällisyyteni riittää edes tähän. Parilla pinnillähän eilisistä kiharoista tekee edes vähän laitetun näköisen. Se täytyy kuitenkin lisätä, että kuvahaku ohjasi mut johonkin hääfoorumille, jossa joku suunnitteli haluavansa alla olevan hääkampaukseksi. Toisille tietyt jutut on arkea ja toisille juhlaa.

K niin kuin kaunis

Samantha Brick kirjoitti Daily Mail -lehteen jutun siitä, kuinka vaikeaa hänellä on, koska on kaunis. Jos mä nyt menisin sanomaan, että kuvat hänestä eivät saaneet aikaan mussa mitään WOW-elämystä (paitsi että mä haluan samanlaisen peilin kuin hänellä) tai että en tuntisi tarvetta tuhlata häneen jäätäviä katseita, niin sekin tulkittaisiin kateudeksi. No, en siis sano. Kunhan nyt heittelin ilmaan teoreettisia mahdollisuuksia omista ajatuksistani.

En mä väitä, etteikö olisi kiva, kun tuntematon lähettelee litroittain shampanjaa. Junalippukin olisi kiva saada seuraava maksaa tyylisesti. Mutta ei siitä nyt sentään kateellinen tarvitse olla. Mitä enemmän maksajalla on alkoholia veressään, sitä enemmän on myös shampanjaa tarjolla. Alkoholihan tunnetusti kaunistaa ainakin aamuun asti. Junaliput mä tilaan kuitenkin netistä, joten siihen pitäisi jo saada sellainen kotona olan takana kiikkuva maksaja.

Tarina osoittaa mulle pitkälti sen, että kaunis ei ehkä ihan aina ymmärrä, milloin kannattaisi pitää ajatukset omanaan.