C niin kuin C15 tekniikka

Tarina päivässä: Sinä

Carol Kiriakos kertoo Tohtoritakuussa C15-tekniikasta ja minä olen aivan myyty. Uskon, että sinäkin olet, kunhan kuulet, että sinun on "uhrattava" vain 15 minuuttia päivästäsi saadaksesi aikaan muutoksen. Köh, taidan olettaa, että jokaisella on elämässään jotain mitä haluaisi tehdä, mutta ei koskaan kuitenkaan tee. Niin, ei tee, koska se maailman käytetyin tekosyy: ei ole aikaa. Mutta tutustukaa ihmeessä tekniikkaan linkin takaa, koska uskon, että siitä voi olla apua moneen itse kehitettyyn aikapulaan. Carolin mukaan sillä voi jopa pelastaa parisuhteen, koska 15 minuuttia päivässä vain puolisoon keskittyvää aikaa ei voi tehdä parisuhteelle muuta kuin hyvää. (Toim. huom. Jos tosiaan tuntuu siltä, että joutuu uhraamaan aikaansa, niin ei ehkä kannata edes yrittää.)

Viime aikoina on tuntunut siltä, että olisi kovin paljon kaikenlaisia asioita, joita haluaisin tehdä. Yksi niistä on se, että haluaisin kommentoida muiden kirjoituksia enemmän. Ja kun haluaisin enemmän, niin ajaudun halvaantuneeseen tilaan, jossa en tee mitään vaan heittäydyn pitkäkseni sängylle mulkoilemaan tietokonetta pahasti. Aivan kuin se olisi sen vika, että ei ole aikaa käyttää sitä, mutta on aikaa loikoilla sängyssä. Tilanne on vähän samanlainen silloin, kun tiukka deadline on edessä. Tiedän, että pitäisi aloittaa, mutta en vain pysty. Tiedän, että työ valmistuu ainoastaan tekemällä, mutta jos aikataulusta löytyy vain 15 minuuttia aloittamiselle, niin eihän sinä aikana ehdi mitään. Parempi lykätä aloittamista parempaan hetkeen ja sitten käyttää hätäpäissään juuri ennen deadlinea muutama tunti saman asian tekemiseen. Entä jos käyttäisikin työn etenemiseen 15 minuuttia päivässä? Kuinka paljon tekstiä esimerkiksi syntyisi, jos kirjoittaisi vartin päivässä?

Toinen juttu, mikä tässä on huolettanut, on se, että olen alkanut viikon aikana soveltaa samaa ajatustapaa salille lähtemiseen. Koska aikaa olisi vain kolmesta vartista tuntiin, niin ei saa lähdettyä. Sitä paitsi kun ulkona sataa märkiä rättejä tai sitten on niin kauhea pakkanen, että auton lasit pitää skrapata. Niin ja sitten se päänsärkykin - luultavasti kiitos näiden vaihtelevien ilmojen ja herra Fibron. Silti logiikassani täytyy olla joku vika, koska sen mielestä on parempi olla tekemättä mitään kuin tehdä vaan vähän. Onneksi on raineri ja treffit sen kanssa kahdesti viikossa, koska sille tehdyt oharit kävisivät liian kalliiksi.

Aion kuitenkin alkaa soveltaa C15-tekniikkaa. Esimerkiksi kirja tulee luetuksi paljon nopeammin, kun sitä lukee 15 minuuttia päivässä sen sijaan, että ei tartu siihen ollenkaan. Tosin kyllä kirjassakin pitää olla jotain vikaa, jos siihen ei tee mieli tarttua. Mä kuitenkin tykkään lukemisesta. Siksi kirjassakin pitää olla vika koska esimerkiksi tänään postin tuomia Vaarallisia ideoita hipelöin ja silmäilin heti vartin.

Mihin sinä haluaisit käyttää 15 minuuttia päivässä? Juoksisit, lukisit, venyttelisit, opiskelisit uutta kieltä, jotain muuta?

***

Kirjoitus on osa Tarina päivässä -haasteen antamia päivittäisiä aiheita. Haasteen ajatuksena on antaa päivittäin sana tai lause, jonka ympärille halukkaat voivat sitoa oman tarinansa. Osallistua saa kuka tahansa, joka lupaa, ettei ota haasteeseen osallistumisesta päänsärkyä tai hanki sen vuoksi vatsahaavaa. Osallistumisen pitää olla ennen kaikkea mielekästä, hauskaa ja vapaaehtoista. Tutustu ajatukseen tarkemmin linkin takaa.

C niin kuin cosmopolitan

Ostin Cosmon huvittaakseni itseäni naisten halulla. Kolme naista on pitänyt halupäiväkirjaa. Yksi heistä seurustelee ja kaksi on sinkkuja. Tuli taas selväksi, että silloin kun jotain ei voi saada, sitä miettii kahta kauheammin.

Sitä paitsi maanantaisin on minun tv-päiväni. Katson Huippumalli haussa-, Täydelliset naiset- ja Nurse Jackie -sarjat, kun mieheni hengailee kavereidensa kanssa. Se on melkeinpä parempaa kuin seksi.

Onkohan tuo koskaan kuullut tallentavasta digiboksista tai muista vaihtoehtoisista tavoista katsoa ohjelmat? Ei kukaan sano, että tv-ohjelmat on parempia kuin seksi. Suklaan mä vielä jotenkin ymmärrän, mutta muka Huippumalli haussa -sarja. Toi nainenhan on täysin sekaisin.

Minun ei tee mieli seksiä, mutta mietin, veisikö kunnon pano kiukun.

Loistavasti sanottu sisko. Sitä mäkin välillä mietin. Mä luulen, että se jopa saattaisi niin tehdä.

Lampsin kotiin aamuviideltä kebab kainalossa. Taisin korvata seksin ruualla.

 Vertaistuki on aina parhautta.

C niin kuin C-kasetti

C-kasetti. Mikä kumma se sellainen on?

Silloin, kun minä olin pieni, minulla oli satukasetteja, lastenlaulukasetteja ja äänittelinkin omia kasetteja. Ikimuistoinen tallenne ja todiste siitä on eräällä c-kasetilla, jonka kohtaloa en tiedä. Harmi, koska senhän voisi tänä päivänä digitoida. Siinä alussa on keskustelu äitini kanssa, kun olen ehkä viiden vanha.

- ÄITIIIII, MÄ OSAAN ÄÄNITTÄÄ!
- Joo, mut älä äänitä.
- En, en.

(Kolinaa ja särinää, ja musiikki jatkuu.)

Lähde: A Modest Proposal

Ihmismieli on kuitenkin kummallinen. En aina ymmärrä itsekään omia ajatuskulkujani. Kuinka saan c-kasetin käännettyä aiheeseen, joka käsittelee suomalaisten luottamusta eri tietolähteisiin. Kaikki on mahdollista ja jokainen tsäänssi on mahdollisuus, niin kuin Matti Nykänen sanoisi.

Viestintätoimisto Pohjoisrannan tekemän tutkimuksen mukaan likettäminen on yhtä tyhjän kanssa, kun ihmiset hakevat perusteita ostopäätökselleen. Edelleenkin valtavirtamedialla on vankkumattoman vahva jalansija luotettavimpana tietolähteenä. Facebook ja muut tykkäilemispaikat ovat vasta sijalla 9 ja blogit vasta sijalla 10.

Henkilökohtaisesti mä olen erittäin ilahtunut tutkimustuloksesta. Se kertoo mulle siitä, että suurelta osalta suomalaisista löytyy medialukutaitoa ja tarvittavaa mediakriittisyyttä. Ainakin suomalaiset elävät vielä joltain osin c-kasettien aikaa. Osataan olla kriittisiä ja objektiivisia. Toki mutu-tuntumalta sanoisin, että suomalaiset eivät ole erittäin taitavia antamaan hyvää palautetta, joten itse henkilökohtaisesti luotan kaverin laittamaan hyvään suositukseen aika helpolla. Mutta jos joku puhuu negatiivisesti jostakin yrityksestä, yritän pitää mielessä, että ihmisiähän me vain ollaan. Tarkoitan, että tunteet vaikuttaa lausuntoihin niin paljon, että puolet siitä voi huoletta päästää toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. (Voiko sanoa sosiaalisen median tapauksessa, että toisesta silmästä sisään ja toisesta ulos?)

Facebookissa on viime viikon aikana näkynyt "Jaa ja tykkää"-arvontoja muun muassa kampaamojen toimesta. Eräs kampaamo oli toissapäivänä lähtenyt mukaan tähän laittamalla arvontaan hiustuotepaketin. Tykkääjiä ja jakajia kuvalla oli vuorokaudessa tullut noin 8000. Jos ajatellaan, että jokaisella kuvan jakajalla olisi vaikka 100 kaveria ja kavereilla taas 100 kaveria, jotka todella lähtevät villitykseen mukaan, niin voidaan sanoa, että se leviää nopeammin kuin kulovalkea miljoonille ja taas miljoonille käyttäjille.

Mutta jos ajatellaan, että kampaamo sijaitsee vaikkapa Helsingissä, niin pääkaupunkiseudulla on vain tietty määrä potentiaalisia asiakkaita. Voisin ajatella, että lähtisin kampaajalle pidemmänkin matkan takaa, jos tietystä kampaajasta olisi juttua vaikkapa Helsingin Sanomissa, mutta tuotepaketin arvonta ei kuitenkaan vakuuttaisi minua kampaamon kampaajien pätevyydestä ja kyvykkyydestä. Tai voisin kuvitella meneväni Haaviston puolison Antonion tuoliin, vaikkei mulla olekaan pienintäkään käsitystä hänen taidoistaan. Menisin, koska hän on saanut Pekan puolisona paljon huomiota ja olisi vielä ilo silmällekin.

Ei ajatus silti kokonaan läpimätä ole: kampaamon nimi voi hyvinkin piirtyä alueen ihmisten alitajuntaan. Ja mikäli joku heistä on vailla hovikampaajaansa, niin tokihan sitä kannattaa käydä kokeilemassa, löytyisikö hän juuri kyseisestä kampaamosta.