T niin kuin tavis

Vihdoinkin miniloma. Neljä peräkkäistä päivää vapaata ja olen huvittanut itseäni aluksi Lenita Airiston eilisellä toteamuksella, joka kaikkien lehtien mukaan sai jälleen kansan tyrmistymään ja raivoihinsa. 

Jos joku ei vielä tiedä, niin Airisto avasi SuomiAreenan keskustelutilaisuuden aiheesta Onko Suomella pallo hallussa - globaali näkökulma menestykseen, työhön ja talouteen ytimekkäällä lausahduksella:

Tavis on nyt luuseri.

Suurin osahan meistä on taviksia, joten kai tässä pitäisi nauramisen sijasta alkaa itkeä ja kiukutella. Heittäytyä lattialle kiljumaan, kuinka en ole luuseri vaikka olenkin tavis. Enemmän mua jälleen huvittaa tämä ns. kansan reaktio. Takerrutaan yhteen lauseeseen miettimättä yhtään, mikä isompi ajatus sanojen takana on. Lenita on saattanut jopa selittää lauseen tarkoitusta tarkemmin, mutta kukaan ei ole enää pystynyt sitä kiukultaan kuulemaan.

Tarkoitus kai oli sanoa, että tarvitaan enemmän tekoja kuin tyhjää puhetta ja toisten paheksuntaa ja mollaamista. Oikeastaan siis sanoi juuri sen, mitä olen hiljaa mielessäni ajatellut, kun tuttavien työpaikat tuntuvat katoavan milloin mihinkin maailman kolkkaan.

En missään nimessä tarkoita, että olisin iloinen siitä, että kukaan menettää työnsä. Mutta koska se lähtee joka tapauksessa merten taa, niin siitä rutiseminen ei juurikaan muuta tilannetta. Rutiseminen aiheuttaa vain rutisijalle itselleen lisää pahaa mieltä. Tavis ruikuttaa ja antitavis alkaa miettiä ratkaisuja ongelmaan. Ratkaisua, jolla voisi oikeasti tehdä asioille jotain.

Mietitäänpä vaikka Nokiaa. Jotkut joutuu lähtemään sieltä pakon edessä, toiset on olleet ehkä jopa kaukaa viisaita ja lähteneet kehittämään jotain omaa (Nordic Id) tai lainattua (Jolla). Ellei keksi jotain ihan omaa, niin maailma ja Suomikin on täynnä patentteja, jotka odottavat ostajaansa ja kehittäjäänsä. Miksi, oi miksi, tavikset ei voisi alkaa käyttää osaamispääomaansa omaksi ja yhteiseksi edukseen?

Muistinko jo sanoa, että arvostan Lenitan kommenttia? Tarvittiin vain neljä sanaa ja melkein koko Suomi puhuu niistä. Pahimpien tyrskyjen laannuttua joku ehkä myös katsoo peiliin ja alkaa valittamisen ja moittimisen sijasta toimia.

Strippi on likinäköistenkin luettavissa klikkaamalla isommaksi. :)

L niin kuin lastensuojelu

Hohhoijaa. Perhesurmat ei jaksa enää edes kiinnostaa. Sen sijaan mua kiinnostaa kovastikin poikansa siepannut äiti, jolla ei omien sanojensa mukaan ollut mitään menetettävää. Tietenkin, jos tarkoitus olikin saada myös pienin huostaanotetuksi, niin kaikkihan meni aivan nappiin.

Kovin vaikeaa on mennä ottamaan kantaa, otetaanko lapsia huostaan epäoikeudenmukaisesti ja aivan perättömien väitteiden perusteella. En henkilökohtaisesti jaksa uskoa siihen, että lapset otettaisiin pois biologisilta vanhemmiltaan täysin mielivaltaisesti. Lehdet tietenkin kirjoittaa huostaanoton taustoista äidin näkökulmasta ja kansa alkaa yhdessä potea tuskaa siitä, kuinka noin hyvältä äidiltä voitiin ottaa lapset pois. Todellisuudessa me ei koskaan saada tietää taustoista kuin kolikon toinen puoli eikä edes sitä, onko se toinen puoli sitä mitä sen sanotaan olevan. Ainakin äidin viimeisin ratkaisu osoittaa mun mielestä täydellistä arvostelukyvyn puutetta. Uskooko kukaan oikeasti, että lapsensa siepannut äiti on niin tasapainoinen, että voi turvata lapsilleen lain edellyttämän tasapainoisen kehityksen ja hyvinvoinnin? Uskoiko äiti itse oikeasti, että voisi valitsemallaan tavalla osoittaa koko kansalle olevansa kelpo äiti?

Mä en tietenkään pysty väittämään, etteikö meillä olisi myös perheitä, joissa asiat voivat olla jopa huonommin eikä lapsia silti oteta pois. Monesti voi olla niin, että viranomaiset eivät edes tiedä tilanteesta. Uskoisin, että tässäkin asenne ratkaisee. Jos perhe on yhteistyökykyinen ja pyrkii muuttamaan olosuhteitaan viranomaisten avustuksella, niin ei varmasti ole mitään painavaa syytä ratkaista asiaa päättämällä huostaanotosta. Suomessa on kuitenkin tosiasiassa niin monia erilaisia mahdollisuuksia tukea perhettä, että huostaanotto tuskin on ensisijainen vaihtoehto.

Mulla on itsellä aika vaahtokarkinpunainen kuva lastensuojelusta, koska ne lastensuojeluilmoitukset, joihin olen ollut vastaamassa olisivat todellakin olleet peruste lapsen huostaanotolle. Lapsen isähän kertoi mulle ennen sen rumban aloittamista nähneensä televisiosta ohjelman perheistä, joista lapsi oli otettu ihan ilman syytä huostaan. Se oli pohjustus seuraavalle lauseelle, jossa totesi, että ellei hän saa olla lapsensa kanssa päivittäin, niin sitten en saa minäkään. Sosiaaliviranomaiset sitten pettivät hänen uskonsa, kun eivät useammankaan tutkimuksen jälkeen löytäneet mitään syytä ottaa lapsi pois äidiltään ja lisäksi suosittivat valvottuja tapaamisia isän ja lapsen välille. Näiden kokemusten jälkeen voin kuitenkin aika lailla käsi sydämellä sanoa, että jos vielä korkein hallinto-oikeuskin on ollut huostaanoton kannalla, niin eiköhän siinä ole jo sen verran monta virkamiestä mukana kuvioissa, ettei niillä millään voi olla kollektiivista harhaa epätasapainoisesta kasvuympäristöstä. Sen on siis täytynyt olla totta.

V niin kuin vanhenemisaika

Halla-aho on kuulemma sitä mieltä, että yli 4 vuotta sitten kirjoitetut blogikirjoitukset ovat vanhentuneita eikä niille siksi pidä laittaa kovin suurta painoarvoa. Hän myös irtisanoutuu joistain 2 vuotta sitten kirjoittamistaan blogikirjoituksista.  (Milloin blogikirjoitus vanhenee? Linkki johtaa Laasasen blogiin, joten teitä jotka ette kestä sanaakaan, mitä hän on päästänyt näppäimistöltään, kehoitetaan jättämään linkki klikkaamatta ;p )

Ajattelen, että nämä oli Halla-ahon viimeisiä oljenkorsia. Mutta jos ihan tosissaan käy läpi omia vanhoja kirjoituksia blogissa ja muualla, niin jotkin ajatukset on varmasti muuttuneetkin, mutta ei aikuisiällä ihan hirvittävän radikaaleja ajatussuuntien muutoksia ehkä enää ole odotettavissa.

Koska mulla oli lystiä käydä vanhoja juttuja läpi, niin tässä teillekin pieniä katkelmia vuosien varrelta.

1. syyskuuta 2009
"Teini! Äiti ei suutu, jos sä välillä viet vaihtamasi vessapaperirullan hylsyn roskiin. Sä saat kyllä tehdä niin. Ei äiti ihan oikeesti suutu."

Maailma on muuttunut. Nykyään sen saisi huuhdella alas wc-pöntöstä. Mutta ei se oikein suju sittenkään.

20. lokakuuta 2009

"Mun naisen logiikka ei ihan pysty käsittämään kuinka ½-vuotias auto onkin yhtäkkiä vuoden ikäinen. Eihän mun teinikään ole kuustoista, vaikka se jollekin väittäs niin."

Voi Eugen, kuinka se vanhenee edelleen nopeammin kuin pitäisi.

24. marraskuuta 2009

"Viikon toiseksi suurin tapahtuma oli luultavasti se, kun havaitsin raparperien pukkaavan uutta lehteä maasta. Haloo, kohta on jo joulukuu!!!"

Oikeesti, mä niin muistan ne raparperit lopun ikääni.

10. joulukuuta 2009

"Huomenna on sitten se päivä, mitä olen jännityksellä odottanut. Teini lähtee kaverinsa kanssa illalla leffaan ja sen jälkeen kaverinsa luokse yökylään. Kohta se varmaan raahaa jonkun kollin meille yöksi. Ääääääääääääh!"

Onneksi äääääääääh-reaktioon meni vielä vuosi.

19. tammikuuta 2010

"Näyttääkää mulle tyytyväinen feministi, niin mä näytän teille Jari Sillanpään tyttöystävän."

Ellei Halme olisi ehtinyt sanoa tätä, niin mä olisin ihan varmasti keksinyt sen itse. :D 

2. maaliskuuta 2010

"Tänä aamuna kylppäristä kuului sen päiväistä kiroilua. Siellä oli mukana ainakin vitun tyhmä kynä."

Teinityttö opettelee piirtämään itselleen manga-kulmakarvoja.

7. huhtikuuta 2010

"-Sanotko sä nyt, että olit tulossa myöhässä kotiin, mutta sitten aloitkin seurustella matkalla?
- Tajuatko sä äiti yhtään, miten tyhmältä toi kuulostaa?

- Niinpä. Mietipä sitä."

Tämä kolli ei meillä vielä yöpynyt kertaakaan. Seuraava joulukuussa kuvioihin tullut lähes asuu meillä vieläkin.

23. helmikuuta 2011

"Tähän pisteeseen päästäkseen oli koettava pieni kuolema. Henkiin herääminen on vaan kestänyt mun mittapuussa hiukka liian kauan."

Väittäisin, jotta oli hiukan rankkoja aikoja henkilökohtaisessa elämässä takana. Mut hei, tänään jäljellä 19 ja life is good!

6. syyskuuta 2011

"Tämä on nyt seurausta siitä, että lapsemme katsoivat Teletappeja alle 3-vuotiaina."

Mun teoria siitä, miksi teinit menee keskenään naimisiin tai rekisteröityyn parisuhteeseen. Aittoniemen Suti oli huolissaan lastemme mielenterveydestä vuonna 1998 ja teki lakialoitteenkin Teletappien kieltämiseksi. Nyt teinit menevät naimisiin. Onhan siinä nyt suora yhteys. Ai niin, ne tekevät sen saadakseen täyden opintotuen. Riittää, että on naimisissa. Ei tarvitse edes asua yhdessä.

Kyllä se nyt vaan niin on, että ei ne tekstit mitään vanhentuneita ole. Tilanteen vaatiessa tulen irtisanoutumaan kirjoituksistani. Mitä "isot" edellä, sitä pienet perässä.

Vanheneeko teidän blogitekstit millä aikataululla?

N niin kuin nirsous

Sosiologi Henry Laasasen mukaan sinkkuuden syynä on koulutettujen naisten nirsous. Siksi naiset naivat mielellään ylöspäin ja taistelevat siten menestyneistä eliittimiehistä. Tietenkin tästä kärsivät eniten tavalliset kiltit miehet, joita ei halua kukaan. (Ilta-Sanomat)

Tavallisilla kilteillä miehillä on kyllä rankkaa. Hiukan epäilen, että kiltteys ei ole se ominaisuus, jonka vuoksi heitä ei kukaan halua. Vaikka kuinka väitettäisiin, että naiset rakastuvat aina renttuihin, niin ei se nyt kuitenkaan niin ole. Mun mielestä tytöt rakastuvat renttuihin, ja naiset täydelliseen mieheen (toivottavasti täysin särötöntä miestä ei ole edes olemassa, paitsi Nolliksella). Täydellinen mies  on myös kiltti. Enkä tarkoita kiltteydellä sitä, että myötäilee kaikessa.

Toisaalta voiko ketään syyttää siitä, että haluavat itselleen jotain hyvää. Eihän kukaan osta pilaantunutta ruokaakaan säälistä. Kampaamossakin se kolhiintunut lakkapullo jää hyllyyn. Miksi kenenkään edes pitäisi ottaa mies, joka ei vaan millään tasolla pysty tyydyttämään naisen tarpeita? Tai miksi kenenkään pitäisi ottaa nainen, joka ei millään tasolla tyydytä miehen tarpeita?

Täytyy kiittää kaikkia mahdollisia pakanajumalia siitä, että meillä on koulutusjärjestelmä, joka mahdollistaa itsensä kehittämisen eikä siten pakota ketään naimaan tavallista kilttiä miestä. 

Edit. Tänään (28.5.12) julkaistu Puolustuksen puheenvuoro tuolla.

E niin kuin eutanasia

"Barbaarisen maan barbaarinen lainsäädäntö, jossa lemmikille taataan kivuton kuolema, 

mutta ihmisille ei. Kärsimykset voivat pahimmassa tapauksessa jatkua vaikka kuinka pitkään ja mitään ei voida tehdä" (Valtaoja, Ylen uutiset)

Mun paras ystäväni ja melkein pahin viholliseni ikinä kuoli syöpään viime vuoden elokuussa. Olen tainnut aiemmin kertoa, että viimeisinä vuosina lähennyttiin uudelleen ja puhuttiin kaikki kärhämät selviksi. Joku voisi ajatella, että se johtui pelkästään siitä, että kuolemaan johtava sairaus sai toisen katuvaiseksi. Se on varmasti osa totuutta. Motiiveilla ei kuitenkaan ollut mitään merkitystä. Ihmisten välisellä asioiden selvittämisellä on.

Ystäväni ei koskaan valittanut kipujaan. Hän oli kiitollinen jokaisesta päivästä, jonka sai elää. Hän ei halunnut jouduttaa kuolemaansa vaan uskoa siihen, että lääketiede vielä ehtisi keksiä parannuskeinon. Valitettavasti ei ehtinyt. Maailma menetti todella hyvän ihmisen.

Toisaalta vuosia sitten, kun vielä uskoin, että musta voisi jonain päivänä tulla sairaanhoitaja vuodeosastolla oli paljon sairaita ihmisiä, jotka todella kärsivät kivuistaan ja halusivat kuolla. Voi sitä itkua ja anelua, että antakaa minun kuolla. Samaan aikaan piti väkisin tunkea lusikkaa suuhun, että ihminen söisi. Jos he olisivat saaneet päättää, he olisivat kuolleet mieluummin nälkäänkin (mikä ei välttämättä ole sen kivuttomampaa) kuin kestäneet enää yhtään niitä jo vuosia jatkuneita kipuja.

Ystävän ja vuodeosaston potilaat erotti toisistaan ikä. Vuodeosaston potilaat oli todellakin "sidottuja" sänkyyn, ystävä vietti kohtuullisen aktiivista elämää loppuun asti. Ystävällä jäi mies ja kaksi pienehköä lasta. Vuodeosaston potilailla taas oli jo hyvä ja pitkä elämä takanaan. He olivat oikeasti valmiita lähtemään. 

Mä olen kuitenkin sitä mieltä, että armokuoleman pitäisi olla vaihtoehto. Toki sellainen vaihtoehto, joka tuodaan esiin silloin, kun pää on vielä terävimmillään. Vaikka kirjallisesti, ettei kenellekään jää epäilyksiä siitä, mitä ihminen itse on toivonut ja halunnut. Mutta vaihtoehto sen pitäisi olla niille, jotka oikeasti sitä haluaa. Ei tarvitsisi kenenkään enää mennä sairaalaan ottamaan henkeä vaimoltaan, kuten tiedetään myös käyneen. Rakkaan ihmisen kipu tekee avuttomaksi ja moni on valmis tekemään mitä vain toinen pyytää saadakseen sen loppumaan.

Todellakin ihmettelen, miksi eläinten kärsimys lopetetaan, mutta ihmisten pitää kärsiä loppuun asti. Kärsi, kärsi, kirkkaamman kruunun saat. No tuskin!

S niin kuin syrjintä

En oikein tiedä kummasta olen enemmän pöyristynyt tänään. Ihmettelenkö enemmän sitä, että taas on nostettu tapetille kuinka raskaana olevia naisia syrjitään työnhaussa? Vai ehkä sittenkin sitä, että raskaana olevat naiset tekee oikeasti aiheesta kanteluita tasa-arvovaltuutetulle? Ehkä kuitenkin enemmän jälkimmäistä.

Jos oletetaan, että johonkin tehtävään on vain yksi hakija eikä häntä palkata, niin voi olla teoreettinen mahdollisuus pystyä näyttämään, että se johtui raskaudesta eikä pätemättömyydestä. Mutta vaikka sellainen ihme sattuisikin, että olisi ainoa hakija, niin ei se ketään automaattisesti pätevöitäkään. Monesti niitä hakuja jatketaan, kunnes se oikeasti sopiva henkilö löytyy. Ihan vaan niinku tiedoksi, tasa-arvovaltuutetullekin. Sitäpaitsi miksi tuhlata energiaa johonkin tollaiseen tuulimyllyjä vastaan taisteluun, kun voi jatkaa elämäänsä eteenpäinkin.

Aina joskus tulee sellainen olo, että joku raja tasa-arvosta vouhottamisen kanssakin pitäisi olla. Miksi jonkun edes pitäisi palkata nainen, joka jää kohta äitiyslomalle ja sen jälkeenkin tulee olemaan useita kertoja vuodessa poissa töistä hoitamassa sairasta lastaan? Miksei mieluummin ottaisi jotakuta, jonka voidaan olettaa antavan paremman tuoton sijoitukselle (palkkaukselle)? Ilmoitan siis tässä ja nyt, että jos itse olisin sellaisessa asemassa, niin ihan varmasti jäisi palkkaamatta, mutta en ikipäivänä tulisi myöntämään, että syy oli raskaus tai pienet lapset. Onhan tarjolla olevissa hakijoissa muitakin eroja eikä kai kukaan tosissaan usko, että ihmisiä palkataan vain, koska on paperilla pätevä. Siitä on tietenkin apua, jos lisäksi on asenne kohdallaan ja on muutenkin hyvä tyyppi - niin eikä ole näkyvästi raskaana tai päiväkoti-ikäisten lasten äiti.

BusyMummyMedia

H niin kuin huumeet

Nelosen uutisten toimittaja sai korkeimman oikeuden julkistamaan salaiseksi määrätyn valituslupahakemuksen vuonna 2008. Aiheesta tehtiin myös uutinen, mutta se ei herättänyt julkista yhteiskunnallista keskustelua. Iltalehti

On toimittajat vaan sitkeää väkeä. Asia ei herättänyt julkista yhteiskunnallista keskustelua vuonna 2008, joten yritetään uudelleen vuonna 2012. Kysymys on siis kilosta heroiinia, jonka eräs mies sai anteeksi auttaessaan poliisia.

Se, että asia ei päätynyt korkeimman oikeuden käsittelyyn tarkoittaa tietenkin sitä, että jäätiin ilman ennakkotapausta ja uutta oikeuskäytäntöä. Mutta...

Mun suhdetta huumausaineisiin ei voida luonnehtia kovin lämpimäksi. Nuoruuden typerät kokeilutkin jäivät pariin kertaan. En saanut niistä sen kummempaa fiilistä kuin keskioluestakaan. Eikä syttynyt halua kokeilla jotain kovempaa. Taidan olla immuuni noiden kamojen käytölle. Viha aineita kohtaan kehittyi siinä vaiheessa, kun siivotessani keittiön kaappeja sieltä alkoi löytyä kaikenlaisia kummallisuuksia. Siitä syntyi vieläkin kummallisempi keskustelu.

- Osaatko sä kertoa mitä nämä on?

- Mitä sä oikein kaivelet kaappeja täällä?
- Muistuttaisin, että tämä on mun koti.
- Ne ei kuitenkaan ole mun.
- Ai? Sitten varmaan osaat kertoa, kuka meillä käy piilottelemassa kamaa kaappeihin.

Vaikka voisin sanoa vihaavani huumeita, niin en ehkä olisi valmis tuomitsemaan Iltalehden esittelemää tapaustakaan. Iltalehti kertoo asiasta vain yhden puolen. Se jättää kertomatta mitä hyvää siitä sopimuksesta poliisin kanssa mahdollisesti seurasi. Jos kilo heroiinia annetaan anteeksi, mutta samalla saadaan kaduilta pois esimerkiksi 10 kiloa heroiinia sekä muutama sitä levittävä tyyppi edes hetkiseksi, niin mä voisin katsoa läpi sormieni. Siitäkin huolimatta, että tapaus julki tultuaan syö hiukan uskoa oikeusvaltioon. Jos sellaista harhaa nyt edes oli tätä ennenkään olemassa. Asiat on aina niin kuin miltä ne näyttää olevan. Eikä se välttämättä ole niin kuin oikeasti on.

K niin kuin kerjäläiset

Oletteko koskaan tulleet ajatelleeksi, miten rankkaa romanikerjäläisillä voi Suomessa olla? Mitä kaikkea sontaa he joutuvat kestämään meiltä? Siitä on nyt valmistunut oikein tutkimuskin ja mun melkein käy sääliksi heitä, kun heillä on niin rankkaa. He ansaitsevat kerjäämällä Suomessa päivässä saman kuin saisivat Romaniassa kuukaudessa.

En kovin mielelläni ole samaa kansaa nuoren suomalaisen tytön kanssa, joka vetää housunsa alas ja virtsaa kerjäläisen viereen. En myöskään ymmärrä sen vanhemman naisen ajatuksenjuoksua, joka on tarjonnut romanimiehelle hierojan paikkaa esittelemällä alapäätään (katso kuva - en edes vilauttais vaikka maksettais). Mutta ihan yhtä vähän mä ymmärrän sitä, että kehdataan valittaa rumista miehistä, pahasta ruuasta ja kylmäsydämisistä ihmisistä. Pakkoko sitä on tänne sitten tulla ansaitsemaan leipäänsä - kerjäämällä.

Katsotaanpas kuinka tässä nyt oikein voikaan käydä.

Ensimmäisessä kuvassa on Suomen oma resupetteri Mikko Leppilampi. Alemmassa kuvassa romanikerjäläismies. No ehkä oli hiukan puolueellinen valinta kerta Mikko on joskus äänestetty kuitenkin Suomen seksikkäimmäksi mieheksi, mutta you got my point. Ihan turha tulla väittämään, että on rankkaa ottaa rahaa vastaan niin rumilta miehiltä ja joutuu sitten vielä käyttämään ne rahansa pahaan ruokaan. Voi elämä, että näen punaista. (Epäilen että tekin näette, jos oikein tarkkaan katsotte ;D )

H niin kuin hautaansiunausmaksu

Kaikesta sitä voi kirkkoon kuulumaton hermostua. Turussa maanantaina alkaneessa kirkolliskokouksessa käsitellään muun muassa sitä pitäisikö kirkkoon kuulumattomille määrätä hautaansiunaamismaksu. Asia on mulle sinänsä yks ja sama, paitsi periaatteessa.

Periaatteessa mä en ymmärrä, että miksi ne siunaa vuosittain noin 5000 kirkkoon kuulumatonta vainajaa ylipäätään. Eikö kirkkoon kuulumattomuus ole merkki siitä, että henkilön oma tahdonilmaus on ollut, ettei halua kirkollista hautaansiunaamista? Siis ellei erikseen ole sitä jossain kuitenkin toivonut. Että olkaa hyvät vaan ja määrätkää se maksu. Jos tyyppi on kirkollista hautaansiunaamista toivonut, niin tuskin se rahakysymys on.

Koska mä vaahtosin tästä jo eilen toisaalla, sain eriäviäkin näkökulmia aiheeseen. Kuten sen, että jälkipolvet saattavat sitä haluta. Ymmärrän tietenkin, että se voi jälkipolville olla osa surutyötä, mutta ei kai siihen silti tarvitse sotkea sellaisia uskonnollisia menoja, joihin vainaja ei ole eläessään itse uskonut. Eikö jälkipolvien kuulu kunnioittaa edesmenneen omaisensa tahtoa eikä omaansa? Muistotilaisuuden järjestäminen on sopivaa, kristillinen siunaaminen ei - paitsi haudattavan erillisestä toivomuksesta ennen kuolemaansa.

Sellaisenkin hölmön ajatuksen kuulin, että erästä on lohduteltu sillä, että kyllä hänet silti siunataan ja lasketaan kirkkomaahan. Siis mitä? Ajatteleeko ihmiset oikeasti, että kirkkoon ei kuuluta vain siitä syystä, että välttyttäisiin kirkollisverolta, mutta silti halutaan saada samat palvelut ilmaiseksi? Eihän siihen mitään vakaumuksellista asiaa voikaan liittyä. Vai mikä ihme ajatuksen taakse oikein kätkeytyy, että kaikki muka haluavat tulla lasketuksi kirkkomaahan. Minä en halua!

Haluan, että mun tuhkat heitetään taivaan tuuliin, sirotellaan mereen tai puristetaan vaikka timantiksi, mutta matojen ruuaksi en halua. En siunausten kera enkä ilman. Piste.

P.S. Vihdoinkin on se päivä, kun mun hiukset kasvaa parissa tunnissa kymmeniä senttejä. Mii sou häpii.

I niin kuin itkuherkkä

Voi kyynel!

Mikä lie vaivaa, kun pillahtaa itkuun, eikä edes sellaiseen epätoivoiseen kaikki on syvältä itkuun, vähän väliä. Siihen ei tarvita paljoakaan. Elokuva, kirja, kauniita sanoja joltakin mulle tai joltakin ihan kenelle tahansa, puhelu ex-vävypoikakokelaalta, erinomainen arvosana kurssista, joka oli kaikkea muuta kuin hyvä (siksi se olikin varmaan erinomainen - välttyy opettaja sillä tavoin suuremmalta arvostelulta) tai pelkästään onnistuminen järjettömissä koronkorkolaskuissa. Ne on mun mielestä järjettömiä siinä kohtaa, kun ei muka ole tiedossa, mikä alkuperäinen pääoma oli. Ei taida ihan äkkiä tulla sellaista tilannetta kohdalle.

Taitaa olla se aika kuukaudesta tai joku muu naisia vaivaava hormonihäiriö. Milloin maailmasta tuli näin itkettävän iloinen paikka?

Tosin uutiskatsaus osoitti, että kyllä ne kyyneleet on herkässä myös huonompien uutisten kohdalla. Esimerkiksi juuri uutinen siitä, että 1-vuotiaan synttärikemut päättyivät siihen, että perheen koira puri häntä kohtalokkaasti päähän. Hiukan vielä varmuuden vuoksi ravisteli. Rakkauskin on taas ollut aiheuttamassa viattomien kuolemaa. Mä en vaan ymmärrä vieläkään, että täysin ulkopuolisten perheenisien henki pitää viedä omien rakkausdraamojen seurauksena.

Turvallisinta lienee lukea vain turhia uutisia jänisten kimppakivasta. Jos se ylittää uutiskynnyksen, niin täytyy sanoa, että ei maailmassa sittenkään tapahdu kovin paljoa. Eikä siten myöskään itketä. Ei kyllä kauheesti naurattanutkaan.

Josko mäkin vaan panostaisin tänään enemmän valokuvahaasteeseen kuin varsinaisen tekstin tuottamiseen. Lähden metsästämään täydellistä taivaanrantaa.

T niin kuin tervehdyttävää

Mä yritän (huomatkaa, että pelkästään yritän - en taatusti onnistu) nyt olla puuttumatta siihen, että Suomessa voi saada talousrikoksista suhteessa kovemmat tuomiot kuin esimerkiksi Malmin raiskauksesta, joka siis oli normaali tuomio huomioonottaen kova. Ei siinä mitään, se on varmaan yksi syy, miksi me ollaan niiden joukossa, joilta pyydetään tukiaisia (En valitettavasti tarkoita tukiaisia isolla T-kirjaimella). Mutta koska se ei mitenkään käy mun järkeen, että häkki kolahtaa kuudeksi vuodeksi kirjanpitorikoksista, velallisen epärehellisyydestä, lahjonnasta ja mitä noita syytekohtia nyt olikaan, niin... Silloin on ehkä hyvä hetki olla hiljaa. En siis sano, että Merisalo olisi pyhimys, puhdas pulmunen tai mitään muutakaan erityisen ylevää, mutten silti ymmärrä. Vaikka ei sitä oikein ymmärtänyt emeritusprofessori Aulis Aarniokaan. Eikä hän edes halunnut lähteä vertailemaan mitään tekoja keskenään.

Kertokaas te viisaampina, miten on mahdollista, että keskimääräinen rangaistus törkeästä raiskauksesta on vajaa 4 vuotta, mutta joihinkin materiaalisiin juttuihin liittyvistä rikoksista kakkua tuleekin 6 vuotta? Tervehdyttävää tai ei, niin tämä on mulle jotain rakettitiedettä ihmeellisempää.

T niin kuin tavallinen

"Täysin tavallinen suomalainen perhe"

väittää Iltalehden otsikko

Tunkekaa nyt jo "täysin tavalliset" hanuriinne jytkyn seuraksi.

Täysin tavalliset perheet ei asu Bulevardilla. Täysin tavallisten perheiden isät ei ole huippujohtajia. Täysin tavallisten perheiden isät ei ota koko perhettä hengiltä, kun tilanne käy ahtaaksi. Täysin tavallisten perheiden isät ei aja rekan alle ja aiheuta vielä ulkopuolisillekin tuskaa. Täysin tavallisten perheiden isien työkaverit ei oikeasti usko, että on täytynyt tapahtua jotain todella omituista.

Se todella omituinen osuus on se, mitä se muka täysin tavallinen perheenisä meni tekemään. Mikä jumala se oikein kuvitteli olevansa? Miksi se luuli, että sillä on oikeus päättää muidenkin elämästä? Mua ei kiinnostaisi pisaraakaan, jos se olis kiivennyt niiden Bulevardin arvotalojen ullakolle ja vaikka hirttänyt itsensä (ja siis vain itsensä, pitikö siihen sotkea muukin perhe). Mutta se mua suututtaa, että kaikista mahdollisista itsemurhatavoista valitaan se, jolla saadaan sotkettua vielä ulkopuolisiakin mukaan. Sillä rekkakuskilla on varmaan tosi kivat oltavat.

Hannu Lauerma,  psykiatrisen vankimielisairaalan vastaava ylilääkäri kuvaili ihmistyyppiä aika osuvasti:

"He ovat henkilöitä, jotka rupeavat järjestämään pienimuotoista maailmanloppua silloin kun oma maailma on jostain syystä romahtanut."

Joskus tästä ihmistyypistä kuullaan puhuttavan myös nimityksellä draama queen sukupuolesta riippumatta.

Että älkää tulko puhumaan mulle mistään tavallisesta! Tavallisesti ihmiset ottaa toisensa huomioon. Tavallisesti ihmiset löytää syytä myös itsestään - jopa silloin kun sitä ei ole. Tavalliset perheet edustaa ainakin mulle keskiarvoa. Mutta voihan se olla, että mä olen missannut jotain olennaista ja meillä on Suomessa paljonkin koulutettuja huippujohtajia, joilla on koti Bulevardilla ja jotka tappaa perheensä ja itsensä, kun ehkä itse ovat töpänneet. Ei sitten viitsinyt edes jättää mitään selitystä teoilleen, niin saadaan pidettyä meidän virkavaltakin kiireisenä ja poissa oikeiden rikollisten kimpusta. Olishan se tietty ollut kamalaa, jos kulissit ois kaatuneet. Kerrassaan noloa.

Puuh! Kiitos ja anteeks. Breivikistä mä en edes ala.

K niin kuin kärpäset

"Jos kärpänen ei saa seksiä, se juo liikaa viinaa." HS

Tämä tutkimustulos heitti mun maailman pois radaltaan tänään. :D

Koiraskärpäset alkaa ryyppäämään, kun ne ei saa seksiä. Koko juttua säätelee sama neuropeptidi, joka säätelee myös ihmisten käyttäytymistä. Mä sain tästä väännettyä kaksi erilaista johtopäätöstä:

1. Miehet ovat kärpäsiä.
   Tutkimus on tehty banaanikärpäsillä. Kaikkihan me tiedetään, että ne lisääntyy ihan järjetöntä vauhtia. Yhtenä päivänä saatat nähdä yhden sellaisen keittiössäsi ja seuraavana päivänä niitä onkin jotain miljoona. Miehet on siis banaanikärpäsiä. Ja mä olen sitä mieltä, että banaanikärpäsillä on ylivilkas seksuaalinen halukkuus.
   
   
2. Vaimojen pitää nalkuttamisen sijasta pitää huoli miestensä seksielämästä.
   Koska banaanikärpäsillä on ylivilkas seksuaalinen halukkuus, yksikään vaimo ei koskaan pysty pitämään miestään selvänä seksin avulla. Ainoa ehkä toimiva keino on kieltäytyä kokonaan seksistä. Ja sekin takaa vaan sen, että oma banaanikärpäsesi saattaa löytää joko tuopin tai naaraan, joka ei pihtaa eikä ole äskettäin paritellut.

Maailma on niin hullu!

U niin kuin Uskomatonta

Usko siirtää vuoria ja tappaa nuoria.

- Neon profetia 11.3.2012

Iltalehden uutisen mukaan Bagdadissa länsimaalaisittain pukeutuvia emo-nuoria kivitetään ja ammutaan hengiltä. Tyylisuuntaus edustaa muslimien mielestä homoseksuaalisuutta sekä saatananpalvontaa verenimemisineen. Koko yhteiskunta on mätä, jos sisäministeriön sivustolla annetussa tiedotteessa annetaan lupa tappaa paholaisenpalvonnan vuoksi. Ei auta kuin todeta, että onneksi olen itse syntynyt tänne lintukotoon. Mut olisi kivitetty, ammuttu, piesty ja poltettu hengiltä jo kauan sitten jossain toisessa kulttuurissa.

Uskonnoissa on paljon hyvää, mutta myös paljon pahaa. Kun ihmisten murhaamista perustellaan uskonnolla, niin ollaan aika kuutamolla. Kun sotia perustellaan uskonnolla, niin ollaan tosi pahasti kuutamolla. Mitä enemmän ihmisiä kuolee uskonnon varjolla, sitä enemmän ollaan kuutamolla. Monet uskonnot lupaavat hyväksyä ja olla lohtuna, suvaita erilaisuutta ja kymmentä muuta hyvää, mutta kun joku todella on erilainen, niin yhtäkkiä se muuttuukin synniksi ja saatanaksi, joka pitää keinolla millä hyvänsä piestä ulos siitä ihmisparasta. Ja jälleen kerran, me ollaan niin onnekkaita, kun meillä on uskonnon vapaus ja vapaus olla uskomatta.

Se, mitä mä en jaksa ymmärtää on, että tyhmyys todella tuntuu tiivistyvän suurissa joukoissa. Voiko oikeasti olla niin, että muslimimaailmassa kukaan ei näe sitä pahuutta, joka uskonnosta kumpuaa? Voiko ne oikeasti sokeasti uskoa siihen, että toisella ihmisellä on oikeus tappaa, ellei joku ihminen noudata Jumalan sanaa? Millainen Jumala se sitten oikein on, ellei itse pysty eliminoimaan langenneita enkeleitään? Ei sitä voimasta ja vahvuudesta voi ainakaan ylistää.

http://christopherbradley.wordpress.com/tag/belief/

V niin kuin V*tutusosaaminen

"Mistä alkaa kehittyä tämä suomalaisten miesten valtava vitutusosaaminen, joka johtaa siihen, että kaikki asiat alkavat kääntyä meitä vastaan?" kysyy Espoon kaupungin perusturvajohtaja Juha Metso Iltalehdessä tänään. Hän myös nostaa esiin Duodecimin tutkimuksen, jonka mukaan positiivisesti elämäänsä ja tulevaisuuteensa suhtautuvat ihmiset elävät keskimäärin 15,7 vuotta kauemmin kuin negatiiviset verrokkinsa. Mikäs siinä on elellessä, kun elämä vaan on niin ihanaa.

Mä en ole lukenut kyseistä tutkimusta enkä siis tiedä, onko tämä se-otsassa-kuljeskelu tosiaankin vain miesten osaamista. Väittäisin tietäväni moniakin ihmisiä sukupuolesta riippumatta, joilla tuntuu olevan hyvin negatiiivinen käsitys itsestään, elämästään ja mahdollisuuksistaan. Negatiivisella asenteella on myös itseään toteuttava vaikutus. Kun ei usko mahdollisuuksiinsa, niitä ei useimmiten edes ole.

Aihe on mulle ajankohtainen siinäkin mielessä, että ensi viikoksi pitäisi olla kasassa presentaatio vastoinkäymisten vastustuskyvystä. Joillain ihmisillä sitä on enemmän kuin toisilla. Törmäsin esimerkiksi tarinaan toimittajasta, joka vuosien myötä oli menettänyt kaikki ystävänsä ja kollegansa toimituksessa, lisäksi hänellä oli kolme lasta, joista kahdella oli parantumaton sairaus ja kolmas kuoli liikenneonnettomuudessa. Tästä huolimatta hän tuntui olevan aina positiivisella mielellä tsemppaamassa kollegojaan sekä odotti tulevaisuudelta pelkkää hyvää. (Coutu D: How resilience works)

Tutkimusten mukaan on kolme asiaa, jotka ennakoivat sitä, onko ihminen selviytyjä vai ei. Nämä kolme asiaa ovat todellisuuden kohtaaminen, tarkoituksen etsintä sekä käsittämätön kyky improvisoida. Kahdellakin näistä ominaisuuksista artikkelin mukaan pärjää oikein hienosti, mutta kun yksilöllä on kaikki kolme, mikään ei voi lannistaa häntä. 

Eniten mua jäi mietityttämään se, että kauan ylistetty optimismi ei välttämättä olekaan onnen salaisuus ellei sitä ole yhdistetty todellisuudentajuun. Pitää olla realistinen optimisti, ymmärtää ja ennakoida tosiasiat, mutta samaan aikaan uskoa, että elämällä on tarjottavanaan paljon hyviä asioita ja tavallaan taistella ja potkia takaisin vastoinkäymisiä kohdatessaan. Voisi helpolla kuvitella, että nämä olisivat geneettisiä ominaisuuksia sekä samalla myös kasvuympäristössä opittuja käyttäytymismalleja. Vaan ei. Jopa skitsofreenikkovanhempien lapset saattavat olla näitä selviytyjiä, vaikka sekä geenit että ympäristö puhuvat molemmat sitä vastaan. Monella tämä ominaisuus myös kehittyy vanhemmiten. Onkohan tässä taustalla se ikivanha lause: se mikä ei tapa, vahvistaa. Vastoinkäymisistä selvittyään alkaa luotaa yhä enemmän siihen, että mitään sellaista ei voi kohdata, josta ei selviäsi.

Lähde: www.luckyoptimist.com

P niin kuin potkut

Tämän hetken tunnetuimmat potkut ovat ehdottomasti AKT:n Hilkka Ahteen saamat.

Tänä aamuna löysin ainakin maikkarilta tiedon, että potkujen syynä olisi ollut se, että Ahde oli hoitanut päihtyneenä työtehtäviään marraskuussa. Selittelyn makua sanon minä.

Mulla herää mielikuva, että kaverit on kimpassa saunotelleet ja miettineet, että kyllä nämä potkut nyt sittenkin näyttää aika huonolta julkisuudessa. Saivat siinä saunaolusiaan juodessaan idean, että Hilkanhan voidaan väittää hoitaneen työtehtäviään kännissä. Se jos mikä on tarpeeksi iso syy luottamuksen menettämiselle. Yllättäen vielä löytyi kaksi todistajaakin tälle tapaukselle, joista kumpikaan ei muista tarkalleen koska tämä tapahtui. Eihän se olekaan olennaista milloin se on tapahtunut. Jonkun toisen muisti voisi olla parempi, joten tarkkaa ajankohtaa ei missään tilanteessa kannata päästää päivänvaloon.

Epäilen, että tässä jonain päivänä lähiaikoina mulla tulee sanottavaa myös työpaikkakiusaamisesta. Höh! Maailmassa on iso virhe. Nämä potkut ei ole ollenkaan niin kivaa viihdettä kuin Hjalliksen Diilissä jakelemat potkut. Niissä ainakin pelataan avoimilla ja läpinäkyvillä säännöillä.

N niin kuin nauru

Hyvänen aika sentään! Helsingin metrossa on ollut nauravia naisia. (Katso video, IS) Nauru alkoi keskiviikkona heti Helsingin rautatientorin pysäkin jälkeen noin kello 17:30 ja jo Kaisaniemen kohdalla tämä vaarallisesti tarttuva tauti oli tarttunut muutamaan kanssamatkustajaan. Hakaniemessä ilonpito oli jo ylimmillään. Kerta kaikkiaan täysin sopimatonta!

Mutta tietenkin se oli sovittu juttu. Naurujoogaajien tapa levittää ilosanomaa. Ihan kuten Saksassakin marraskuussa. Ei auta. Naurattaa jopa kotisohvalla, kun alkaa kuunnella naurua. Ja naapurit hakkaa kepillä kattoa, kun eivät kestä moista naurun remakkaa kuunnella. Ihme porukkaa!

Nauraminen kannattaa aina.

Hyvää yötä. Huomenna on pitkän päivän aamu.

P niin kuin perheväkivalta

VAROITUS! Teksti saattaa sisältää rumaa ja epäasiallista kieltä. Jatkaminen omalla vastuulla!

"On paskapuhetta, jos joku väittää yhdenkään näistä ihmishenkiä vaatineista murhenäytelmän perheistä olleen ns. "tavallinen perhe". Tavallisissa perheissä ei nimittäin esiinny perheväkivaltaa ja tavallinen perheen isä tai äiti ei tapa perheenjäseniään. Oikeasti tavallisissa perheissä esiintyy riitoja ja liitot voivat päättyä eroon, mutta väkivaltaa niissä ei esiinny." Mane

Mane viittaa yllä kotimaata puhuttaviin perhesurmiin.

Muka tavalliset perheet

Me ollaan Manen kanssa täsmälleen samaa mieltä etenkin tosta paskapuheosuudesta - vitut ne mitään tavallisia perheitä ole. Me ollaan samaa mieltä myös siitä, että tavallisissa perheissä esiintyy riitoja ja joskus käy myös niin, että liitot päättyy eroon. Mutta mä uskon, että liitot päättyy näissä muka tavallisissa perheissä eroon, koska siellä toinen osapuoli on tarpeeksi vahva pelastaakseen itsensä ja mahdollisesti lapsensa ajoissa perheväkivallan loukusta. Näissä muka tavallisissa perheissä ne riidatkaan ei ole normaaleja.

Ikiaikainen kaava

Mä näen sen niin, että tarinat toistaa ikiaikaista kaavaa. Väkivaltaiset ihmiset on käärmeitä, jotka osaa olla niin saatanan mielinkielin ja esittää olevansa jotain lähes täydellistä riittävän pitkän aikaa. Niin kauan, että toinen on tiukassa otteessa. Ne niljakkeet on todella taitavia alistamaan ylistämällä ja yllättäen antavatkin napakan iskun suoraan palleaan.

Alkaa helvetillinen vaihe, joka lyttää toisen totaalisesti, ellei osaa olla varpaillaan. Yhtäkkiä sitä ei osaa yksinkertaisimpiakaan asioita saati siivota, laittaa ruokaa ja kasvattaa lapsia. Toinen ei osaa myöskään puhua oikeista asioista, valita oikeita lehtiä ja kirjoja. Hän ei myöskään osaa kuunnella oikeanlaista musiikkia tai valita sopivia ystäviä tai edes oikeaa ammattia. Kaiken lisäksi naapurin Seija tai Rami on niin paljon paremman näköinenkin - pitäisit sinäkin nyt huolta itsestäsi, että kehtais sun kanssa kulkea jossain.

Koska alku on ollut kirjaimellisesti yhtä juhlaa, toinen jaksaa uskoa ja luottaa parempien aikojen koittamiseen. Onhan niistä näyttöä. Ja jos itse vähän yrittää muuttua, niin kyllähän se siitä sitten. Ja toisaalta se paholainen on onnistunut kylvämään myös epäilyksen omaa arvostelukykyä kohtaan. Ehkä se sittenkin on vaan ylireagointia. Ehkä sitä sittenkin on vaan liian tosikko, kun ei ymmärrä toisen vitsejä.

Todellisuudessa hälytyskellojen olisi pitänyt soida jo ylistämisvaiheessa. Sellainen palvonta ei ole normaalia, vaikka suhde olisi kuinka alussa. Mutta harva on kokenut sen kaltaista ihailua aikaisemmin eikä siitä oikein osaa kieltäytyäkään. Hulluhan sitä olisi, jos ei nauttisi kaikesta siitä hyvästä, mitä on tarjolla. Tämähän on once-in-a-lifetime -tilaisuus. Tämän on pakko olla juuri se oikea.

Viimeinen itsenäinen pakomahdollisuus on siinä vaiheessa, kun ensimmäinen tai korkeintaan toinen henkinen isku palleaan tulee ajankohtaiseksi. Sen jälkeen alkaa alamäki, jolle mikään ei vedä vertaa. Itsetunto murenee pala palalta ja alkaa itsekin uskoa siihen, mitä toinen sanoo. Pitää olla vaan onnellinen siitä, että on saanut edes tuon rinnalleen. Yksin eläminenhän ei voi olla vaihtoehto. Mitä ihmisetkin ajattelee, jos nyt epäonnistun tässä suhteessa. Eikä kenenkään pidä saada tietää, että se on alkanut myös lyödä ihan oikeasti.

Media ei tajuu

Nyt media on ihmetellyt, että kuinka tilanteet on päässeet näin pahoiksi ja miten viranomaiset eivät ole puuttuneet asioiden kulkuun ajoissa. Media ei siis tajua sitä salailun ja häpeän määrää, mikä näihin tarinoihin liittyy - oli se sitten aiheellista tai aiheetonta. Asianosainen häpeää omaa huonouttaan eikä kerro kenellekään - luit aivan oikein ei kenellekkään - ja naapureiden on helpompi sulkea silmät ja korvat kuin puuttua asiaan.  Mitä läheisemmistä ihmisistä on kyse, sitä sokeammaksi sitä tulee läheisen ongelmille. Eikä meillä Suomessa vaan ole tapana sekaantua toisten asioihin edes silloin, kun sen saa tehdä täysin nimettömästi. Mistä viranomaiset olisivat voineet tietää mitä on menossa, jos kukaan ei kerro. Vai pitäisikö meille säätää laki, jonka mukaan perheiden on käytävä lakisääteisissä kuulusteluissa parisuhteen tilasta vähintään puolivuosittain? 

Toivotontako?

Väkisin tulee mieleen, että tilanne on toivoton eikä näitä pystytä estämään jatkossakaan. Ainoa tapa estää näitä tapahtumasta on, että naapuri tekee edes sen nimettömän puhelun, kun naapurista kantautuu riidan ääniä normaalia enemmän ja huutoon sekoittuu töminää, ryminää, paukahtelua tai muuta sellaista ääntä, joka ei kerta kaikkiaan kuulu normaaliin erimielisyyteen. Siinä vaiheessa, kun toisten kotoa alkaa kuulua huudon kanssa samanaikaisesti muitakin ääniä, aletaan olla tosi syvissä vesissä. Siellä ihan oikeasti tarvitaan apua. Pliiisss, tehkää se puhelu!

Hyviä uutisia!

Siitä todellakin voi selvitä, kunhan ymmärtää lähteä ajoissa tai viimeistään siinä vaiheessa, kun setä virkamies katsoo silmiin ja pyytää pitämään huolen ensisijaisesti itsestäsi ja mahdollisista lapsista. Yksin oleminenkin on oikeasti paljon parempi vaihtoehto. Ainakaan ei tarvitse koko ajan olla varpaillaan ja kohta sitä huomaa, että elämä sittenkin on aika kivaa.