Laasanen aiheuttaa edelleen jutuillaan joskus nyökkäilyä ja joskus raivokasta vastarintaa. Yleensä raivokas vastarinta näyttäisi osuvan niihin osiin, jotka jollain tavalla osuu omaan nilkkaan. Onneksi passiivisen puolustuskannalle joutumisen kohdalla voi myös hetkeksi pysähtyä miettimään, että entä jos hän on oikeassa.
Luultavasti hän ei ole oikeassa, koska pohjalla täytyy koko ajan olla ajatus siitä, että kaikki ihmiset etsivät koko elämänsä parisuhdetta. Voi olla, että kaikki ihmiset jossain syvällä sisimmässään tai alitajuisesti parisuhdetta toivovat, mutten jaksa uskoa, että se voisi mitenkään olla kaikkien elämäntarkoitus. Tähän liittyy läheisesti tarve lisääntyä. Kaikki ihmisethän haluavat luonnollisesti pariutua ja saada geeniperimänsä eteenpäin. Itse toki tykkäisin lisääntymisen harjoittelemisesta, mutta en varsinaisesta lisääntymisestä enkä harjoittelustakaan ihan vaan harjoittelun vuoksi. En ole sellainen pullantuoksuinen äitihahmo (pullaa saa leipomosta) enkä juurikaan tykkää lapsista, vaikka olenkin yhden ihanan saanut silloin kun en vielä tiennyt, että minussa on hyvin vähän tai ei ollenkaan äidin stereotyyppisiä ominaisuuksia.
Tällä kertaa Laasanen kirjoittaa Terve-median blogissaan Parittomat tv-sarjan naisista. Saattaisin jopa linkittää kyseiseen sarjaan, vaan kun en tiedä mistä se löytyy (lue:en jaksanut availla Laasasen linkkejä) enkä jaksa etsiäkään. Eikä mulla ole edes tarkoitus ottaa kantaa juuri näihin naisiin, joten aivan sama, vaikka voisin heihin samaistuakin Henryn kuvailun perusteella. Minäkin taidan olla juuri sellainen nirso, omituinen, itsenäinen ja väärällä tavalla hankala nainen parisuhdeteoreetikon näkökulmasta.
Jäin silti miettimään näitä sanoja:
Tuntuu siltä, että epätoivon puute ja omien ei-toivottavien ominaisuuksien glorifiointi toimivat jonkinsortin defenssinä oman markkina-arvon puutteita vastaan.
Markkina-arvo teoreetikolta voisi tietenkin odottaa muutakin kuin Tuntuu siltä -näkökulmia ja perusteluja, mutta ilman näyttöäkin asian todellisesta laidasta, tuossa saattaa olla pieni totuuden siemen. Minulta puuttuu tyystin epätoivo ja korostan omia ei-toivottavia ominaisuuksiani erityisesti silloin, kun on pelko joutua suhteeseen. Teoreettisesti minulla on varmasti markkina-arvon puutteita, mutta pohjimmiltaan tässä mennään metsään siitä syystä, että kaikki eivät oikeasti halua sitä mitä meidät on yritetty kasvattaa haluamaan - kunnon miestä ja perhettä. Muistan äitini käyttäneen joskus lausetta "et saa koskaan kunnon miestä, jos...". Äiti sai tuolloinkin vastakysymyksen: voi olla, että en saa, mutta entä jos en edes halua.
Entäs nyt sitten? Voisin alkaa suhteeseen jonkun maailman ihanimman ja kivan kanssa. Edellytys on, että hän on maailman ihanin ja kiva oikeasti eikä vain yritä muuttaa omia ei-toivottavia ominaisuuksiaan siinä kuitenkaan onnistumatta. Mieluummin itsekkäästi oma itsensä kuin piilotellen ominaisuuksia, jotka ennemmin tai myöhemmin kuitenkin tulevat ilmi. Avioerotkin voisivat vähentyä merkittävästi, jos kukaan ei yrittäisi esittää mitään vain parantaakseen markkina-arvoaan. Luultavasti ainoa tapa löytää markkina-arvoltaan tasa-arvoinen kumppani on olla esittämättä mitään alun alkaenkaan.
