R niin kuin ruutupaita

Mun suhtautuminen ruutupaitoihin on hiukan kompleksinen. Mä olen kokenut todella vaikeita aikoja, kun ne on tulleet uudelleen muotiin.

Meillä on ollut tapana viettää syksyisin ennalta pikkujoulut työporukan kanssa, koska eihän me joulun alla enää oikeasti mihinkään ehditä. Viime syksynä meille oli järjestetty yllätysohjelmaa, mikä ei välttämättä jälkeenpäin ajateltuna ollut suunniteltu ihan kaikkein järkevimpään järjestykseen. Kuvitelkaapa 10 tyttöä juhlahepenissä yksityissalsatunnilla (se on se tanssi) ja sen jälkeen syömässä, juomassa ja viettämässä iltaa yökerhossa. Koska liikunnallinen osuus tuli yllätyksenä, meillä ei ollut vaihtovaatteita tai mahdollisuuksia mennä suihkuun. Ei tasapuolisuuden vuoksi myöskään niillä tytöillä, jotka tiesivät ohjelman ennakolta. Yök.

Miten meidän epäpikkujoulut liittyy ruutupaitoihin? Ihan vaan siten, että arvatkaapa oliko siellä yökerhossa ainuttakaan miestä, jolla ei olisi ollut ruutupaitaa. Yritä siinä sitten käyttäytyä sivistyneesti, kun 10 vuotta sua itseäsi nuorempi ruutupaita yrittää tulla jutuille. Siinä kohtaa sitä alkaa jo olla äärettömän iloinen siitä, ettei salsatunnin jälkeen voinut käydä suihkussa. Melkein niinkuin opettelee lentämään siltä varalta, että kaveri ei vielä ole niin humalassa, että tuntisi nenässään olevan juuri sopivan hetken poistua. No ei, oikein kiva poika se oli.

Mä olen kuitenkin kasvanut hiukan ruutupaita-asian suhteen menneinä kuukausina. Uusilla silmillä katsottuna se ei välttämättä olekaan huono valinta. Tai nykyiset ruutupaidat ei sittenkään ole niin moukkamaisia kuin ne flanelliset esi-isänsä. Ne saattaa joillain näyttää jopa hyvältä.

Mistäkö tämä ruutupaitafiksaatio nyt pulpahti mieleen? Äitini unesta. Äitihän soittaa mulle joka sunnuntai ja tällä kertaa hänellä oli kerrottavanaan uni, jonka oli nähnyt musta. Olimme kuulemma jossain ravintolassa ja paikalla oli myös uusi mies mun seuralaisena. Oli kuulemma oikein hyvännäköinen ja mukava mies, mutta... Äitikin päätti kertomuksensa siihen, että eihän se oikeasti voinut olla mikään sun miesystäväkokelas, koska sillä oli ruutupaita. Mä jotenkin ymmärrän, että ystäville on tullut asiasta avauduttua, mutta että äidillekin. En paljastanut kuitenkaan, ettei ne kaikki ruutupaitaiset sittenkään ihan kamalia ole. Ja sitäpaitsi äitihän sanoi, että se oli hyvännäköinen ja mukava, joten suotta sitä takertumaan pieniin yksityiskohtiin. 

N niin kuin napakoru

Päikkärit on parhautta.

En ole pitkään aikaan nähnyt sellaisia unia, joista olisin muistanut mitään. Siksi nyt on ihan pakko istahtaa kirjoittamaan tämän päiväinen uni aika tuoreeltaan muistiin. Etenkin, kun unesta herääminen tuntui hyvältä.

Unessa mun napakoru oli kasvanut irti. (Toim.huom. Mulla ei ole napakorua eikä mulle tule sellaista - kait) Koru oli kasvanut irti siten, että ei ollut jättänyt edes pienen pientä arpea paikalle, jossa se oli ollut. Mulle tuli kauhea paniikki, että se on pakko saada takaisin ja aloin tunkea sitä väkisin ihon läpi. Kun se vihdoin oli paikoillaan, mä tajusin laittaneeni sen väärinpäin. Niinpä revin sen irti ja yritin uudelleen. Enää en saanut sitä lainkaan paikoilleen eikä siitä taaskaan ollut jäänyt mitään jälkeä.

Herättyäni mulla oli aika vahva tunne siitä, että napanuora on katkaistu ja napatynkäkin pudonnut tarpeettomana pois. Jäljellä oli vain ihana ja syvä rauha. Helpotuksen tunne siitä, että ei ole enää mitään pakkoa mihinkään. Elämä on tässä ja nyt!