lauantai 31. maaliskuuta 2012

Valokuvahaaste: Where you relax


Lumisateen, kylmän tuulen ja synkkyyden vuoksi kuvaukset oli tänään peruttu. Samoja maisemia olin ajattelut kuitenkin kuvata. Toinen vaihtoehto olisi ollut mennä salin ulkopuolelle kuvaamaan julkisivua. Itsensä fyysinen rääkkääminen kuitenkin tyhjentää pään ja murheet kaikkein tehokkaimmin. Mutta en mä sitten kuitenkaan jaksanut. Sen sijaan kiersin epätoivoisena ympäri kaupunkia etsimässä kaupungin parhaita Hot Wingsejä. Aika lähelle täydellisyyttä päästiin.

K niin kuin krapulapäivitys

Ajatukset harhailee.
Väsyttää, muttei uni tule.
Janottaa, vaikka koko illan on juonut.

llalla hilpeenä kaljaa Lempi Puolukkaa ja aamulla kalpeena hiljaa.

Hämärä mielikuva siitä, että sovin illan esiintyjän kanssa tärskyt toukokuulle. Voidaan jatkaa keskustelua vasta, kun tiedetään kuinka kävi. 

Ulkona sataa lunta! Mä en haluu! Mä haluun ulos, raitista ilmaa ja jonkun joka on myös hereillä ja juttutuulella. Nukkuminenkin olis ihan jees.



perjantai 30. maaliskuuta 2012

Valokuvahaaste: Toy


Hirveän paljon leluja tuolla. Hirveän paljon myös ihmisiä liikenteessä. Melkein ahdistuin. En tosiaan ole mikään shoppailija tyyppi, mutta joskus tytön on tehtävä, mitä tytön on tehtävä.

Ensimmäistä kertaa vähään aikaan oli keväiset korkokengät jalassa tänään. Vähän niinkuin harjoituksen vuoksi. Ehkä illaksi on syytä etsiä jotain mukavampaa. Auts!

I niin kuin iskurepliikit

Taannoin kirjoitin siitä Joku-nimisestä tyypistä. Kommentit johtivat pohtimaan toimivia iskurepliikkejä. Ja toisaalta mä aloin henkilökohtaisesti epäillä iskurepliikkien tarpeellisuutta. Onhan ne mahdollisesti tarpeellisia, kun tarvitaan pakosti joku heti tulevaksi yöksi. Eri asia on, kuka haluaa kuulua siihen karjalaumaan, josta hätäpäissään yritetään saada joku - hiukan ennen valomerkkiä tai taksijonossa

Mä olen siinä käsityksessä, että suurin osa ihmisistä kuitenkin haluaa jotain ihan muuta kuin olla joku. Mutta suurin osa ihmisistä myös kavahtaa takajaloilleen, jos ensimmäiseksi aletaan puhua biologisen kellon tikittämisestä ja suunnattomasta tarpeesta saada oma lapsi. Nainen ei välttämättä halua ensi hetkistä alkaen esineellistyä äidiksi jonkun lapsille. Ja mies.... No ota niistä nyt selvää. Toivon silti, ettei kukaan oikeasti usko löytävänsä sitä helmeä taksijonosta.

Kukin voi googlettaa internetin hurmaavimmat iskurepliikit, jos haluaa ottaa opikseen ja erottua joukosta. On mutkin isketty sieltä "grillijonosta", vaikka se johtikin johonkin vasta monien sattumien kautta ja kuukausia myöhemmin. Mutta ne myöhemmät sattumukset eivät olisi johtaneet mihinkään ilman sitä kosinta-asentoa torin laidalla. Silloin tosin polvistuttiin vain puhelinnumeron toivossa, mutta se oli ehdottomasti uniikki tapa huomioida toinen viiden minuutin ajantappojutustelun jälkeen. Ei se silti uudelleen toimisi.

Kaikkea sopii toki yrittää, mutta... Koska mulla ei ole mitään hinkua parisuhteeseen, niin tehokkain tapa lähestyä on varmaan tulla ihan normaalisti juttelemaan niitä näitä.  Parasta on olla pelottelematta ainakaan puheilla ikuisesta kaiken kestävästä rakkaudesta tai vauvakuumeesta, sillä mä olen 96,3 prosenttisen varma siitä, etten halua lisää lapsia. Jos varmuus olisi satakymmenenprosenttinen asia olisi jo hoidettu pois päiväjärjestyksestä. Aika kovaa pitäis sielun iskeä tulta, että prosenttiosuudet muuttuisi päälaelleen.

Jutustelun lisäksi pieni flirtti voi silti auttaa asiaan. Toimiva flirttailu pysyy reilusti vyön yläpuolella, mielellään kaula-aukon yläpuolellakin. Eikä sillä toisaalta ole välttämättä mitään tekemistä sanojen kanssa. Katsekontakti ja eleet on aika lailla tehokkaampia. Mutta se onkin kokonaan toinen tarina.

Iltalehden mukaan flirtti on toisen kohteliasta huomioimista ja hauskanpitoa.

P.S. Mä luulin meidän uusi isäpuoli-keskustelujen kotona jo laantuneen, mutta neidillä ei vaan olekaan ollut sopivaa tilaisuutta. Kerroin hänelle lähteväni tänään A:n kanssa paikkaan B katsomaan C:tä ja parantamaan maailmaa. Kysymys kuului: "Onko C mun uusi isäpuoliehdokas?". Eipä taida olla. On se sitkee tossa paritusvimmassaan.


torstai 29. maaliskuuta 2012

Valokuvahaaste: Feet

I feel it in my fingers, I feel it in my toes 

Kuva on rehellisesti sanottuna varastettu jostakin tarkemmin määrittelemättömästä paikasta. Se kiertää Facebookissa, Google+:ssa etc., joten
alkuperäinen lähde on varmasti kadonnut jo kauan sitten.
Omia jalkojani en nyt ehdi kuvailemaan. Ne on kyllä jo valmiit kesän tulla.

Mä lähden nyt vakuuttamaan opiskelijatoverini siitä, että video on se ainoa oikea.


I niin kuin ikävä

Olen yrittänyt tavoittaa ikävän syvintä olemusta, mutta kuten aina, kaikki tiet johtavat, ei Roomaan vaan  Suomi24:n keskustelupalstalle. Eikä sieltä oikein tahdo tavoittaa mitään järkevää.

Sieltä tavoitin vain ajatuksen, että jos niillä kaikilla ihmisillä on niin kova ikävä, niin miksei ne kerro siitä sille kohteelle suoraan? Aika ilotonta sitä on johonkin palstalle kirjoittaa ja toivoa, että joku tunnistaa itsensä yhdestä sanasta. Onhan siinä suoraan kertomisessa tietenkin aina se riski, että haaveet kaatuu, mutta mun mielestä kaatuneet haaveetkin on parempi vaihtoehto kuin turhat toiveet. Ja toisaalta on imartelevaa kuulla, että joku ikävöi. Eihän se kuitenkaan velvoita ketään yhtään mihinkään - ei ikävöijää eikä ikävöityä.

Mä olen tosi huono puhumaan tunteistani. Etenkin silloin, kun niitä ei ole. Kas kummaa. Siksi varmaan musta tuntuu tyhmältä pelkkä ajatuskin, että huutelisin niistä jossain palstalla. Mutten mä kait koskaan ole jättänyt sanomatta jotain, mitä oikeasti tarkoitan. 

Mä olen metsästänyt ikävän syvintä olemusta, koska viimeisten kolmen vuoden aikana olen vieroittanut itseni hyvinkin tehokkaasti koko tunteesta. Kun pitää itsensä tarpeeksi kiireisenä, ei paljon ehdi ketään kaipaillakaan. Aloin kuitenkin epäillä, että ikävän puuttumiseen voi olla myös jokin muu syy kuin pelkkä kiire. Kiirehän väistyy tai laitetaan väistymään takuuvarmasti, jos toinen on oikeasti tärkeä. 

Keskustelupalsta ohjasi miettimään enemmän kysymystä, jonka Pave Maijanenkin päästi aikoinaan ilmoille:


Kai mullakin joskus on jotain ikävä ollut. Ehkä jopa tunnistaisin tunteen sen osuessa kohdalle. Milloin Sinä olet viimeksi ikävöinyt jotain? Oliko se ihminen, asia, esine, harrastus?

keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Valokuvahaaste: Trash


Kaunis kylmä päivä
(Tammikuu)

Mutta...
...jotkut haluaa ehdoin tahdoin hävittää koko tupakkakatoksen.
Roskis olisi vieressä.

Ei, en kaipaa talvea, vaikka kesää eläimen kohdalla kaipasinkin. Nyt syy arkistojen kaivelemiselle on hyvin käytännöllinen. Mulla on noin 48 tuntia aikaa:
  • kirjoittaa loppuraportti tekemästäni www-sivusta (saatu lisäaikaa 5.4. asti)
  • palauttaa nettisivu valmiina
  • kirjoittaa seminaariraportti yrittäjyydestä
  • kirjoittaa yrittäjäanalyysi: Pekka Herlin (lisäaikaa saatu 8.4 asti)
  • kirjoittaa yrittäjäanalyysi: Steve Jobs (lisäaikaa saatu 8.4 asti)
  • kirjoittaa raportti oikeudenistunnon seuraamisesta
  • puhaltaa google challenge tiimiin intoa
  • hankkia harjoitustyöyritys yritystoiminnan juridiseen analyysiin
  • luonnostella kutsu meidän järjestämään toukokuiseen tapahtumaan
Seuraavalla kerralla ihan oikeesti aloitan paljon paljon aikaisemmin. Mä nyt vaan olen paljon tehokkaampi silloin, kun on ihan pakko. Ja joku väittää oikeasti, ettei luovuus synny pakottamalla.




Saattaa olla, että sisällöntuotanto blogiin on jäissä loppuviikon, vaikka linjoilla olisinkin. :)

J niin kuin joku

Erään baarin portsari piilotteli mua aikanaan narikassa ilta toisensa jälkeen, kunnes pahimmat painajaiset oli menneet. Samaan aikaan kuitenkin tivasi multa, että eikö kuitenkin olisi mukavaa, jos olisi joku. Ihan vaan joku, jonka kanssa lähteä kotiin. Joku, jonka vierestä herätä. Joku, jonka kanssa syödä aamupalaa. Joku, jonka kanssa jakaa elämänsä. Mä en nähnyt siinä silloin mitään hohdokasta. Omasta mielestäni olin liian tyytyväinen omaan elämääni enkä tarvinnut ketään sotkemaan mun arkea. Enkä varsinkaan ketään, jota voisi kutsua nimellä joku.

Pari vuotta sitten muutamat ystävät otti tehtäväkseen hoitaa mun parisuhdetilaa. Heidän mielestään olisi ollut aiheellista erota välittömästi, koska mun kuuluu löytää joku parempi. Se on taas yksi asia, mitä mä en ymmärrä. Miten kukaan oikeesti luulee tietävänsä, mikä on parempi toiselle? Vaikka ehdottomasti väitin, ettei avioerosta enää mainita, niin mun mielestä tämä meni paljon kivuttomammin näin. Ajan kanssa.

Sunnuntaista alkaen tytär on kysellyt kerran päivässä, että koska joku esitellään hänelle. Oikeastaan mä olen vähän huolestunut hänen kielellisestä kehityksestään, koska meidän keskustelut on tosiaan menneet tähän rataan:

T: Koska sä esittelet mulle jonkun?
M: Ei ole ketään.

T: Milloin sä esittelet mulle jonkun?
M: Ei sellaista ole.

M: Hartioita jumittaa.
T: Joku vois auttaa!

Oikein jännityksellä odotan, että missä muodossa keskustelu käydään tänään.

Wagner on mun hero!

tiistai 27. maaliskuuta 2012

Valokuvahaaste: Your name

Tai oikeastaan my name

U niin kuin ulkoistaminen

Tänään tuntuu siltä, että musta tulee isona opettaja, koska silloin voin ulkoistaa opetuksen opiskelijoille ja jatkaa sitten keskustelua aiheesta. Silti on myönnettävä, että niin työlästä kuin esityksen kokoaminen onkin, se on ollut koko opiskeluhistoriani tehokkain tapa oppia - ainakin se oma aihe tulee opittua läpikotaisin. Samoin esitysten jännittäminen on kadonnut kokonaan. Jos joka viikko seisoo kerran pari jonkin ryhmän edessä alttiina mokaamaan, niin siihen kyllä tottuu aika tehokkaasti.

Torstaiksi pitäisi raapaista kasaan esitys videoiden käytöstä sosiaalisessa mediassa ja niiden hyödyntämisestä liiketoiminnassa. Sain nopeudellani kahmaistua miellyttävän aiheen, mutta suoraan power pointin tai prezin teko ei vaan oikein nyt suju ihan tältä istumalta. Kaikki sanottava tuntuu itsestäänselvältä enkä oikein tiedä, mikä on ryhmäläisten jo olemassa oleva tietotaso. Aloitusluennon perusteella tietopohjaa ei juurikaan ole, mutta toisaalta se saattaa johtua siitäkin, että tämä kyseinen porukka osallistui ensimmäistä kertaa englanniksi vedettävään kurssiin. Joskus on helpointa olla hiljaa tai ainakin kieltää osaavansa mitään kuin joutua kertomaan, mitä jo osaa. Mut ehkä mä lähden siitä, ettei ne muka tiedä mitään.


maanantai 26. maaliskuuta 2012

Valokuvahaaste: Key


E niin kuin Einstein


Mulle on valjennut tässä ihan lähiaikoina, että Einsteinin nerokkuus oli paljon muutakin kuin pelkkä suhteellisuusteoria. Jotkut Einstein lainaukset toimivat yhä hyvin, jotkut on auttamattomasti mennyttä tai on olleet jo syntyessään.  Vaikea sanoa, kun ei sitä aikaa ole itse kokenut.


Albert on esimerkiksi sanonut, että terve järki on kokoelma ennakkoluuloja, jotka ihminen hankkii ennen kahdeksantoista vuoden ikää. Nykyään tuntuu, että tervettä järkeä on vaikea löytää mistään eikä ainakaan kahdeksantoista vuotta täyttäneiltä.  Sen sijaan lausahdukset "Vaikein asia maailmassa on ymmärtää tulovero" tai "On kaksi tapaa elää: joko niin, ettei mikään ole ihmeellistä tai niin, että kaikki on ihmeellistä." pitää täysin kutinsa vielä tänäänkin ainakin mun ajatusmaailmassa.



Mun ehdoton suosikki Albertin lausahduksista on kuitenkin kuvassa oleva lainaus. Tosin mä typistäisin sen koskemaan vain ihmisiä, ellei kyse ole esineestä tai objektista, jota ei voi korvata samanlaisella tai samantyyppisellä myöhemmin. Jos se on isoisältä saatu taskukello tunnearvoineen, niin sitä on hiukan paha mennä korvaamaan myöhemmin. Mutta jos kysymys on vaikka tietystä automerkistä, niin ainahan niitä uusia autoja voi ostaa.

Mun mielestä varmin tapa tulla onnettomaksi on sitoa odotuksensa toisiin ihmisiin. Niin no, haluan sanoa, että ainakaan aikuiset ihmiset ei laske onneaan toisen ihmisen varaan. Toisten ihmisten toiveet, halut ja unelmat on niin arvaamattomia ja muuttuvia, että vaikka ne yhtenä hetkenä sopiikin yhteen, niin jo huomenna  tai jo parin tunnin päästä saattaa olla aivan toisin. Ihmiset muuttuu ja kehittyy eikä se tahti ole aina sama.

Eikä nyt ymmärretä väärin. Läheiset ihmiset on yksi osa elämän suolan reseptistä. Tietenkin toisista ihmisistä ja heidän seurastaan saa ja pitää nauttia, mutta pitää osata päästää myös irti. Eikä ole pakko päästää irti edes lopullisesti. Riittää, kun antaa toisille tilaa tehdä omia juttujaan. Mä sain katkottua välit yhteen ystävääni vuosikausiksi sen jälkeen, kun hän kirjoitti mulle kirjeen, että vietän liikaa aikaa muidenkin ystävieni kanssa. Siihen aikaan me oltiin kyseisen ystävän kanssa kuin paita ja peppu ja näin muita ehkä kahtena päivänä viikossa. Kirjeen ansiosta näin heitä jatkossa seitsemänä päivänä viikossa.

Pointti oli kuitenkin se, ettei pidä latoa mahdottomia odotuksia toiselle ihmiselle vaan elää omaa elämäänsä. Ihmissuhteet perustuu viime kädessä vapaaehtoisuuteen. Jos ne alkaa muistuttaa liikaa häkkiä, se toinen livahtaa ulos avoimesta ovesta tai ikkunasta heti tilaisuuden koittaessa.

P.S. Mun autoilla on kaikilla ollut nimet, joten olen ehkä myös kiintynyt niihin astetta enemmän. Ehkä ne on olleet jotain miehen korvikkeita, koska yksikään niistä ei ole saanut naisen nimeä. :D

sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

T niin kuin tahdon


Musta tuli tänään teoriassa uusioneiti. Todellisuudessa harkinta-aika jatkuu vielä hyvän aikaa, mutta eihän sillä nyt oikeastaan ole merkitystä. Loppujen lopuksi millään muulla ei ole väliä kuin sillä, että molemmat on todenneet ääneen, että on tullut aika luovuttaa. Jossain vaiheessahan sitä alkaa näyttää pelkästään typerykseltä roikkuessaan kiinni jo aikansa eläneessä. Tämän enempää sosiaalipornoa avioeron tiimoilta ei ole odotettavissa blogissa eikä varmasti missään muuallakaan, koska me molemmat sanottiin tahdon tuntemattomalle mahdollisuudelle. Sulassa sovussa ja täydessä yhteisymmärryksessä.

M niin kuin mykistynyt

Sanokaa mulle, ettei toi oikeesti ole totta.

lauantai 24. maaliskuuta 2012

Valokuvahaaste: An animal


Kesänkaipuu on tällä hetkellä niin kova, että arkistojen selailuksi meni tämäkin haaste.
Järvessä on pienen pieniä kaloja, joten sopii täysin aiheeseen.

Ja jotta päästäisiin oikein kunnolla sivuraiteille, niin muutama muukin kesäkuva.

Personal trainer: "Mikäs fiilis tänään?"
Minä: "Arvaa kuinka paljon mieluummin olisin ulkona just nyt?
Siellä on hei 30 astetta lämmintä."
Pidettiinkö treenit ulkona. No ei!
Animaalista.

Kaislikossakin suhisi.


perjantai 23. maaliskuuta 2012

Valokuvahaaste: Moon

Mä olin ennakoinut tämän päivän valokuvahaasteen. Mulla oli kuvia kuusta, mutta eipä vaan löydy mistään.... : /
Enkä tosiaan aio odotella, että pääsisin kuvaamaan uudestaan illalla. Aina ei voi voittaa - ei edes joka kerta.

N niin kuin naiivi

Älä ole naiivi!
Kun ihminen on naiivi, hän on yleisen käsityksen mukaan lapsellisesti käyttäytyvä tai ajatteleva varsinkin silloin, kun sana liitetään aikuisen toimintaan. Naiivius on sinisilmäisyyttä ja hyväuskoisuutta. Sanaan on ladattu niin paljon negatiivisia merkityksiä, etteivät ihmiset halua kuulla olevansa naiiveja eikä etenkään kieltolausetta älä ole naiivi- sehän tarkoittaa vähintään kasvojen menettämistä. Jos halutaan luoda positiivinen kuva vilpittömyydestä ja välittömyydestä, ei ainakaan kannata käyttää sanaa naiivi.

Yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista
Ihmiset ei missään tilanteessa halua antaa huonoa vaikutelmaa itsestään. Varsinkin, kun ollaan tutustumassa johonkuhun uuteen ihmiseen halutaan antaa täysin särötön kuva itsestä. Jokainen on lähes pyhimys hetken aikaa ja sitäpaitsi rikkain, ahkerin, kaunein/komein, fiksuin, huomaavaisin, hyväntahtoisin, parhaimmasta suvusta jne. Ei paljon nappaa, koska olisi naiivia luulla, että sellaista itse täydellisyyttä olisi olemassakaan. Silti mä olen naiivi ja ylpeä siitä. Vaikka niskaan on kaadettu saavillinen sontaa (koska itse valitsin jonkin tavan elää ja olla) aina silloin tällöin, mä haluan luottaa ihmisten pyrkimykseen hyvään ja käyttäytyä itse välittömän luottavaisesti ja vilpittömästi. Eihän se nyt voi koko maailman vika olla, jos yksi kohteli kaltoin.

Mitä ihmisetkin ajattelee
Ihmisten ongelma on myös se, että mietitään ihan liikaa sitä, mitä muut ajattelee. Pahinta olisi, jos muut pitäisivät jotenkin vajaana ja naiivina. Jos vahingossa luottaisi toisiin ihmisiin, niin olisihan se nyt naiivia. Maailma on opettanut, että vain itseensä kannattaa luottaa. Toisia pitää epäillä ja arvostella suureen ääneen, ettei kukaan vaan luule, että olen naiivi.



Mä halusin niinku sanoa, että



torstai 22. maaliskuuta 2012

S niin kuin satuolento

Kimmeli julisti eilen olevansa ronkeli miesten suhteen. Koska mut on lainvoimaisesti määrätty harkitsemaan, niin olen leikitellyt ajatuksella siitä, millainen ihannekumppanin tulisi olla, jos oletetaan, että haluaisin sellaisen. Eihän siihen nyt mitään ihmeitä vaadita. Keksin vain pari ihan ehdotonta kriteeriä.

Ei mikään Peter Pan
Jo äiti opetti mulle, että pojat eivät koskaan kasva aikuisiksi. Mitä vanhemmaksi itse tulen, sitä vastahakoisemmin mun on ollut alettava myöntämään, että kyllä äidit sittenkin joskus tietää mistä ne puhuu. Aikuisuus on siitä huolimatta ehdoton edellytys. Siitä ei tingitä, vaikka mun pitäisi elellä onnellisesti yksin koko lopun elämäni.

Mitä se aikuisuus sitten on?
Ainakaan sitä ei mitata iällä, mutta siitä voi olla apua. Se tuo sen verran katu-uskottavuutta, ettei tyrmäys ole välitön. Aikuisuus ei myöskään tarkoita ryppyotsaisuutta ja jatkuvaa huolissaan olemista. Päinvastoin hyväntuulisuus, tietty leikkimielisyys ja rentous ovat erittäin toivottuja ominaisuuksia. En mä tarkoita, etteikö hyvästä syystäkään saa mennä kulmat kurtulle vaan pelkästään sitä, ettei se saa olla perusilme. Vain teinit angstaa.
Aikuisuus on ennen kaikkea sitä, että ottaa vastuun omasta elämästään, hyvinvoinnistaan, teoistaan, sanoistaan tai niiden tekemättä jättämisestä. Siihen liittyy läheisesti itsetuntemus. Kun tuntee itsensä, halunsa ja rajansa osaten lisäksi viestiä niitä ympäristölle hyvässä hengessä, niin ollaan aika lähellä. Aikuinen mies ei voi saada selittämättömiä itkupotkukiukkuraivareita tai vetäytyä mököttämään.

Ei mikään jojo
(Jos et tiedä mikä jojo on, kurkkaa wikipediasta)
Toinen ehdoton edellytys on se, ettei aikuinen mies heittäydy jojoksi. Mikään ei saa mua enempää raivoihini kuin se, että joudun mahdollisesti katsomaan vierestä kun läheinen henkilö muuttaa käytöstään ja ajatuksiaan salamannopeasti aina seurasta riippuen. Ehkä vielä hiukan raivostuttavampaa on se, että jojoilee omassa parisuhteessa. Inhoan sitä, että näen miten höyry nousee toisen korvista, mutta silti sitä vaan kyllä-kullitellaan. Kaveri pyysi lähtemään lätkämatsiin ja liputkin oli jo ostettuna, mutta käskyn käytyä sankarimme päätyykin tyranninsa mukaan vaateostoksille makutuomariksi ja kasseja kantamaan.

Iltalomat anottu
Aikuinen mies ei anele iltalomia. Aikuinen mies ilmoittaa suorasanaisesti omat menonsa. Miksi yhdenkään aikuisen ihmisen pitäisi anoa toiselta aikuiselta lupaa elää omaa elämäänsä. En väitä etteikö toista pitäisi ottaa huomioon ja etteikö olisi kohteliasta ilmoittaa, jos menee myöhään. Eikä niitä aiemmin sovittuja yhteisiä menoja tietenkään ohiteta yksipuolisella ilmoituksella, mutta johan nyt on markkinat, jos aikuinen mies anelee ja selittelee omaa elämäänsä.

Mä haluan aikuisen miehen, en mitään satuolentoa. Vai onko ne muka yksi ja sama asia?



keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

I niin kuin intohimo


Otsikointi johti mut inhoamilleni keskustelupalstoille. Ei keskustelupalstoissa sinänsä mitään halveksittavaa ole, mutta niihin sukeltaessaan on pakko virittää apinasuodatin, ettei turhaan provosoituisi ja ärsyyntyisi vastauksista asioihin, joita kukaan ei edes kysynyt. 

Hevosenkello oli avannut keskustelun pohtimalla voiko intohimo syttyä myöhemmin, jos sitä ei aluksi ole. Hän oli kertomuksensa mukaan tapaillut miestä joitakin viikkoja, mutta vällyjen välissä peuhaaminen ei ollut tuottanut toivottua tulosta. Samaan aikaan häntä pelotti, että mies on valmis lemppaamaan hänet, koska toinenkaan ei ehkä suuremmin nauti.

Mun sisäinen pieni kukkahattutäti kieltäytyy vastaamasta kysymykseen ja kiljuu, että tarinassa on kummallinen ristiriita. Miten voi päätyä ton kaltaiseen päivänkakkarasuhteeseen joissakin viikoissa: tykkään, en haluu, tykkään, en haluu. Toihan on enemmän kuin kauemmin kestänyt huonosti hoidettu avioliitto. Siksi sisäinen kukkahattutäti ei suostu ymmärtämään, miten nämä kaksi koskaan päätyivät samaan sänkyyn, keittiön pöydälle, saunan lauteille tai missä ikinä nämä himottomat aktit suoritetaan. Ai niin, pimeässä, peiton alla, äkkiä ja silmät kiinni kerta se on niin vastenmielistäkin. Miksi siis edes vaivautua? Jos ei sytytä, niin ei sytytä.

Toisaalta mä olen sitä mieltä, että intohimon palvonta parisuhteissa on teinien hommaa, mutta tarviihan siellä nyt herran tähden joku kipinä olla, että ylipäätään päästään tolle yllämainitulle tasolle. Aluksi sitä intohimoa tarvitaan, että mielenkiinto riittää tarpeeksi kauan, jotta kestävämmillä tunteilla on tilaisuus kasvaa ja kehittyä. Mutta se myös hiipuu aivan yhtä varmasti kuin yötä seuraa aamu. Ei sen varaan paljon kannata laskea.

Mä olen ihan liian pitkään elänyt uskoakseni, että mun kokemukset tai ajatukset toimisi kaikilla. Mä tiedän omalla kohdallani, että jos sitä kipinää ei ole alussa, ei sitä tulekaan. Mutta se luultavasti johtuu siitä, etten anna sille edes mahdollisuutta. Jos pidemmässä suhteessa tulee tilanne, että kipinä katoaa, sen uudelleen löytämiseksi voisin käyttää hiukan enemmän aikaa. Kysymys onkin oikeastaan siitä, että mitä siltä suhteeltaan haluaa: intohimoa sekä räiskyviä tunteita hyvässä ja pahassa vai sittenkin jotain kestävämpää.

tiistai 20. maaliskuuta 2012

I niin kuin ilo

Enimmäkseen harmittoman Tiinan blogista löytyi yksi maailman parhaimmista linkeistä: Just Little Things-blogi. Sieltä löytyy tällä hetkellä yli 600 pientä iloa tuottavaa asiaa. Kokosin sieltä muutaman suosikin.  Jotkut saattaa olla oman mielikuvituksen tuotetta. 

  1. Tuoksu, joka tuo mieleen hyviä muistoja.
    Tuoksu voi olla melkein mikä vaan, kunhan se yhdistyy johonkin asiaan. Tässä joku aika sitten kauppakeskuksen käytävällä mun hajuaistini saavutti lapsuudesta tuttu tuoksu. Se toi mieleen kesät kummivanhempien kesämökillä. Siellä opin ajamaan traktorilla alle kouluikäisenä, kun irrotettiin kantoja tontilta. Siellä kiipesin kaikkien kauhuksi puuhun ja hyppäsin alas muka liian korkealta. Siellä olen tehnyt ensimmäistä "palkkatyötäni". Keräsin käpyjä 1 pennin kappalehintaan. Tienasin 10 markkaa.
  2. Ihmisten silmien väri.
    Ellei se olisi niin kiusallista varsinkin tuntemattomille, niin voisin uppoutua kenen tahansa silmiin pitkiksi ajoiksi etsimään sieltä silmistä eri värisävyjä, jotka vaihtelevat valoisuuden mukaan. Joidenkin silmissä on jänniä pilkkuja, tai erilaisia värisekoituksia. Silmien väreihin ei voi kyllästyä ikinä. Miten montaa erisävyistä sinistä, ruskeaa, vihreää tai harmaata sitä onkaan olemassa.
  3. Kävely paljain jaloin nurmikolla.
    Ollapa jo kesä, paljaat varpaat ja ehkä hieman kostea nurmikko.
  4. Auringonpaiste meren pinnassa.
    Silmien lisäksi mä voisin tuijottaa merta tuntikausia.
  5. Mukava, innostava keskustelu ventovieraan muukalaisen kanssa.
    Ventovieraiden kanssa keskustellessa löytää niin monia erilaisia näkökulmia asioihin, että kuka voisi olla innostumatta niistä.
  6. Katsekontakti ihmisen kanssa, joka tietää täsmälleen mitä ajattelet ilman että sinun täytyy sanoa sitä.
    Taas ne silmät. Tämä vaatii jo hiukan läheisempää tuntemista. Jotkut tosin ei opi ikinä, toiset on perineet ymmärryksen geeneissä ja toiset oppii tosi nopeasti tuntemaan. Riippuu paljon siitä kuinka hyvin tuntee itsensä ja kuinka avoimesti itsestään ja ajatuksistaan puhuu. Kun toiset tietää, mitä yleensä ajattelee, niin katsekontakti monesti myöhemmin riittää joissain tilanteissa.
  7. Kun huomaat ihmisten yrittävän olla hiljaa, koska he luulevat sinun nukkuvan.
    Teini ja vävypoikakokelas on tosi liikuttavia tässä. Silloin kun ne yrittää olla tosi hiljaa ja antaa mun nukkua, niistä lähtee eniten meteliä. Mutta koska ne samaan aikaan kuiskii, että pitää olla hiljaa, niin haluan pitää ne siinä uskossa, että on onnistuneet.
  8. Täysikuu.
    Mikä siinä pallukassa oikein kiehtoo. Ainakaan se ei kiusaannu tuijottamisesta. Oikeastaan yötaivas täysikuulla tai ilman riittää.
  9. Naurunkyyneleet.
    Yhtäkkiä ei haittaa yhtää, että joutuu korjailemaan meikkiä.
  10. Hymyilevät ihmiset.
    Viime aikoina vastaan on tullut pelkästään hymyileviä ihmisiä. Ne saattaa näyttää ensin olevan täysin omissa maailmoissaan, mutta katseiden kohdatessa kasvoille nousee valloittava hymy. Hymyilevät ihmiset on niin kauniita.

maanantai 19. maaliskuuta 2012

Valokuvahaaste: Funny

Tänään on tosi halvat huvit. 3,50 € ja jotain apauttiarallaa 100 valokuvaa kohteesta ennen kuin siitä sai selvän. :D



U niin kuin ukkomies


Mä en pääse millään yli siitä, että mun blogiin on tultu hakulauseella:

Odotan, että S jättää vaimonsa
Mä en nyt oikein ymmärrä, että millaista tietoa tolla haetaan. Ei kai kukaan odota oikeasti googlen kertovan siitä jättääkö joku vaimonsa vai ei. Mä oon kuitenkin sitä mieltä, että eipä paljon kannata odotella.

Ensinnäkään mä en tajua, että miksi viritellä mitään suhteita ukkomiehiin. Ymmärtäisin tietenkin, jos kysymys olisi enemmän siitä, että haluaa lasillisen maitoa eikä halua ostaa koko lehmää. Mutta jos kuitenkin haluaisi koko lehmän, niin ehkä kannattaisi etsiä käsiinsä joku sinkku.

Joillekkin nimenomaan ukkomies on varteenotettava vaihtoehto. Sitä ei tarvitse hyysätä nurkissaan kuin joskus ja jouluna. Yhdessä vietetty aika on jatkuvasti sitä laatuaikaa, koska se on kortilla ja älyttömien erikoisjärjestelyjen takana. Mä olen seurannut vierestä tällaista suhdetta jo pari vuosikymmentä. Ja se todella sopii asianomaisille henkilöille, koska tämä toinen nainen ei ole milloinkaan odottanut eikä edes toivonut miehen jättävän vaimoaan. Päinvastoin myös kakkossuhde saattaisi karahtaa karille sillä sekunnilla, kun mies päättäisi jättää vaimonsa.

Sitten on tietenkin ne naiset, jotka ehdoin tahdoin haluaa viedä jotain toisen omaa. Mä en näe siinä järjen hiventäkään. Tietty se mies voi vannoa ja vakuutella, että jättää vaimonsa sitku. Sitku joulu on ohi. Sitku lasten synttärit on vietetty. Sitku sitä ja tätä. Sitä sitkua ei vaan koskaan tule. Se mies saattaa myös kertoa kuinka häntä kohdellaan kaltoin kotona, mutten mä oikein uskoisi siihenkään. Olisihan se ottanut eron jo ennen rinnakkaissuhdettaan, jos se niin kamalaa olisi. Jos se ero sitten tuleekin, kun mies narahtaa vaimolleen tästä rinnakkaissuhteesta, niin päätyy onnekkaasti laastarin asemaan. Kuka itseään kunnioittava nainen haluaa olla laastari? Ja toisaalta, jos suhde alkoi vaimon pettämisellä, niin mikä takaa sen, etteikö se ihana ukkomies sinut saatuaan taas löytäisi jonkun uuden höynäytettävän?

Niin, oikeastaan mä halusin sanoa, että voisko alkaa elää tässä ja nyt. Se parannuksen tehnyt paloittelusurmaaja Late sanoi Suomi Popille tehdyssä haastattelussa, että koskaan ei saa unohtaa sitä mistä on tullut, vaikka kuinka olisi tehnyt parannuksen. Mä lisäisin, että koskaan ei myöskään pidä odottaa sitä jotain parempaa päivää siellä tulevaisuudessa. Kun elää tässä ja nyt, jää paljon parempia muistoja sinne menneeseen, josta on tullut.

Ehkä S on säännön vahvistava poikkeus. Eihän sitä koskaan tiedä...




sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

A niin kuin ahaa-elämys?

------------------------------------------------------------------------------------------------------------->
Tuolla nuolen päässä on kysely, jonka vastaukset on mulle just nyt aika tärkeitä. Taustalla on kansantalouden tehtävä, jossa pitää luoda oma hyvinvoinnin mittari. Siihen pitää valita viisi mitattavaa tekijää, jotka on mulle itselleni tärkeitä hyvinvoinnin luojia. Ei se ole ongelma eikä mikään keksiä viittä asiaa, jotka on mulle elämässä tärkeitä ja jotka mun mielestä lisää ihmisten hyvinvointia. Ongelmaksi taitaa muodostua se, että mun arvoja voi olla aika mahdoton mitata.


Mä olen kysellyt tehokkaasti joka paikassa, että mikä tekee just sut onnelliseksi. Vastausten perusteella ihmiset tekee onnelliseksi elämä. Se ihan oma elämä, oli siinä sitten ylä- tai alamäkiä. Oikeastaan jopa niin, että alamäet on elämän suola, koska hyvät hetket tuntuu vieläkin paremmilta niiden jälkeen. Mittaa tota nyt sitten jotenkin. :/

Kommenttilootaan saa toki vastata täälläkin samaan kysymykseen. Olisin jopa tosi iloinen niistä. Ja jos ujous iskee, niin ainahan voi tuolta profiilista käydä kurkkaamassa sähköpostiosoitteen (ota yhteyttä alla on linkki sähköpostiosoitteeseen) ja laittaa niitä ajatuksia meilillä.  Ne voi olla aiheuttamassa mulle sitä suurta ahaa-elämystä, jota nyt olen vailla.

Pliiisss, auttakee!

K niin kuin kärpäset

"Jos kärpänen ei saa seksiä, se juo liikaa viinaa." HS

Tämä tutkimustulos heitti mun maailman pois radaltaan tänään. :D

Koiraskärpäset alkaa ryyppäämään, kun ne ei saa seksiä. Koko juttua säätelee sama neuropeptidi, joka säätelee myös ihmisten käyttäytymistä. Mä sain tästä väännettyä kaksi erilaista johtopäätöstä:


  1. Miehet ovat kärpäsiä.
    Tutkimus on tehty banaanikärpäsillä. Kaikkihan me tiedetään, että ne lisääntyy ihan järjetöntä vauhtia. Yhtenä päivänä saatat nähdä yhden sellaisen keittiössäsi ja seuraavana päivänä niitä onkin jotain miljoona. Miehet on siis banaanikärpäsiä. Ja mä olen sitä mieltä, että banaanikärpäsillä on ylivilkas seksuaalinen halukkuus.

  2. Vaimojen pitää nalkuttamisen sijasta pitää huoli miestensä seksielämästä.
    Koska banaanikärpäsillä on ylivilkas seksuaalinen halukkuus, yksikään vaimo ei koskaan pysty pitämään miestään selvänä seksin avulla. Ainoa ehkä toimiva keino on kieltäytyä kokonaan seksistä. Ja sekin takaa vaan sen, että oma banaanikärpäsesi saattaa löytää joko tuopin tai naaraan, joka ei pihtaa eikä ole äskettäin paritellut.
Maailma on niin hullu!



H niin kuin hakusanakimara


Kuvan hakusanat... hetkinen, hakulauseitahan noi jo on. Siis kuvan hakulauseet eivät ole missään arvojärjestyksessä vaan täsmälleen siinä järjestyksessä kuin ne herättivät huomioni. Googlelta on tietysti hyvä kysyä asioita, mutta sen arvostelukyky ei välttämättä ole aina paras. En usko, että osaan esimerkiksi vastata kysymykseen, koska S jättää vaimonsa. Mutta yhdestä asiasta mä olen samaa mieltä: kateus on todellakin ansaittava! 

perjantai 16. maaliskuuta 2012

V niin kuin väsynyt


Juup! Kuten perjantaisin aina toukokuun loppuun asti, mä tulen näyttämään tältä. Joudun omasta valinnasta aloittamaan päiväni luennolla kello 8:30 alkaen. 

Sitä mä kuitenkin tulin sanomaan, että sain viestini perille ihan ilman tutkimustuloksia. Tapaaminen johti siihen, että neito sai ihan uuden psykologin ja seuraavat treffitkin on vasta toukokuussa. Mä siis luulen, että tämä uusi ymmärsi täsmälleen, mitä sanoin. Aikaisempi univaje on johtanut kaikkiin kuviteltavissa oleviin seurannaisiin. Se on kuitenkin mun tulkintani siitä, mikä on muuttunut ja mikä on tehnyt neitokaisesta itse päivänsäteen. Joten myös mä olen sitä mieltä, että hoitosuhdetta ei katkaista sen perusteella, että pari kuukautta on mennyt paremmin. Saattaa olla, että olin oikeassa. Saattaa myös olla, etten ollut. Mä kuitenkin puhun vain omasta kokemuksestani ja siitä, miten huonoksi ihmiseksi sitä itsensä tuntee ja kuinka merkityksetöntä elämästä tulee, kun tarpeeksi kauan keräilee univajetta.

tiistai 13. maaliskuuta 2012

Y niin kuin yökyöpeli

Olen aina ihmetellyt sitä, kun ihmiset valittavat, jos heräävät ennen aikojaan. Siis ennen kuin kello herättää. Itse olen ainakin kaikkein pirteimmilläni silloin, kun herääminen tapahtuu luonnollisesti eikä  ärsyttävän herätyskellon  toimesta. Toisaalta itsekin tunnuin sortuvan samaan ajatteluun tänä aamuna, kun täsmälleen 6 tunnin yöunien jälkeen olin pirteä kuin peipp  Tikru. Suhteuttuna nukuttujen tuntien määrään, ajatus pirteydestä tuntuu mahdottomalta, vaikka se on selvästi havaittavissa.

Mä olen yökyöpeli enkä näe mitään syytä, miksi sitä pitäisi yrittää väkivalloin muuttaa. Työt ja koulut olen aina saanut järjestettyä siten, ettei ole tarvinnut kovin monena aamuna kiduttaa itseäni mun kropan kannalta keskellä yötä. Ominaisuus näyttää olevan myös hyvin periytyvää sorttia. Voi niitä tuskallisia aamuja, kun neidin piti mennä peruskouluun aamulla kahdeksaksi. Eikä kysymys ole vaan aamuista. Koko päivä menee aivan horteessa, jos on joutunut pakottamaan itsensä heräämään kukonlaulun aikaan. Sitä on koko päivän zombi, jota lisäksi sattuu joka paikkaan.

Mulla meni aika kauan ennen kuin löysin b-societyn. En mä eikä neitikään tarvitse mitään järjestöä. Riittää, että me molemmat tiedetään, että ollaan b-ihmisiä. Vähempikin uni riittää, jos vaan saadaan nukkua silloin, kun se meille on luonnollisinta. Ei liene yllätys, että typykin päätyi äitinsä jalanjälkiä suorittamaan lukiota iltaisin. Ja samalla hänestä tuli itse aurinko. Aina väsynyt ja tuittupäinen teini on nykyään koko ajan yhtä auringonpaistetta ja valoa. Äiti tykkää, hoitohenkilökunta ei tykkää.

Niin juuri. Epäluonnollisen rytmin seurauksena tyttö saa käydä nuorisopsykiatrin polilla. Kerta toisensa jälkeen käydään keskustelua siitä, että tämä hänelle luonnollinen rytmi on väärä ja että syksyllä pitäisi siirtyä päivälukioon, koska se on ainoa oikea vaihtoehto. Ei kilin kulkuset sentään. Mä olen jo valmiiksi ahdistunut torstaina olevasta hoitokokouksesta. Tällä kertaa taidan etsiä jotain kättä pidempää mukaan. Kuten vaikka tutkimuksen siitä, että b-ihmisillä on hyvä syy olla kärttyisiä, jos heidät herätetään keskellä yötä - todistetusti heidän ruumiinlämpönsä mukaan he ovat vielä unessa.

Kuinkahan moni muka unihäiriö selittyisi tällä? Yhteiskunta painottaa, että ihmisen kuuluu mennä nukkumaan ennen puolta yötä ja herätä kello 6 iloisena ja pirteänä uuteen päivään. Ainoastaan se on tehokasta. Oman kokemuksen syvällä rintaäänellä voin sanoa, että mun tehokkuuteni alkaa aikaisintaan kello 10 eikä yhtään aikaisemmin. Liukuvat työajat on tällaiselle aamumörököllille todellakin tarpeen. Uskon, että työnantajakin tykkää mieluummin maksaa työntekijälle palkkaa, kun se on hereillä töissä ollessaan eikä vain pidä silmiään auki.


sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

U niin kuin Uskomatonta


Usko siirtää vuoria ja tappaa nuoria.
- Neon profetia 11.3.2012


Iltalehden uutisen mukaan Bagdadissa länsimaalaisittain pukeutuvia emo-nuoria kivitetään ja ammutaan hengiltä. Tyylisuuntaus edustaa muslimien mielestä homoseksuaalisuutta sekä saatananpalvontaa verenimemisineen. Koko yhteiskunta on mätä, jos sisäministeriön sivustolla annetussa tiedotteessa annetaan lupa tappaa paholaisenpalvonnan vuoksi. Ei auta kuin todeta, että onneksi olen itse syntynyt tänne lintukotoon. Mut olisi kivitetty, ammuttu, piesty ja poltettu hengiltä jo kauan sitten jossain toisessa kulttuurissa.

Uskonnoissa on paljon hyvää, mutta myös paljon pahaa. Kun ihmisten murhaamista perustellaan uskonnolla, niin ollaan aika kuutamolla. Kun sotia perustellaan uskonnolla, niin ollaan tosi pahasti kuutamolla. Mitä enemmän ihmisiä kuolee uskonnon varjolla, sitä enemmän ollaan kuutamolla. Monet uskonnot lupaavat hyväksyä ja olla lohtuna, suvaita erilaisuutta ja kymmentä muuta hyvää, mutta kun joku todella on erilainen, niin yhtäkkiä se muuttuukin synniksi ja saatanaksi, joka pitää keinolla millä hyvänsä piestä ulos siitä ihmisparasta. Ja jälleen kerran, me ollaan niin onnekkaita, kun meillä on uskonnon vapaus ja vapaus olla uskomatta.

Se, mitä mä en jaksa ymmärtää on, että tyhmyys todella tuntuu tiivistyvän suurissa joukoissa. Voiko oikeasti olla niin, että muslimimaailmassa kukaan ei näe sitä pahuutta, joka uskonnosta kumpuaa? Voiko ne oikeasti sokeasti uskoa siihen, että toisella ihmisellä on oikeus tappaa, ellei joku ihminen noudata Jumalan sanaa? Millainen Jumala se sitten oikein on, ellei itse pysty eliminoimaan langenneita enkeleitään? Ei sitä voimasta ja vahvuudesta voi ainakaan ylistää.



lauantai 10. maaliskuuta 2012

B niin kuin Bilebändi 2012

Areenalta on nähtävissä Bilebändi 2012 Alkusoitto. Siinä siis esitellään juontajat, tuomarit, bändit ja konsepti, jonka mukaan edetään. Voittaja ratkeaa aina tuomariston ja yleisön (studiosellaisen vissiinkin?) yhteisillä äänillä. Sanomattakin on varmaan selvää, että hakusessa on vuoden paras bilebändi.

Jos mä en olisi puolueellinen, kertoisin tässä kohtaa kaikki mukana olevat bändit ja linkkailisin heidän kotisivuilleen, youtube-videoihinsa jne. Mutta koska mä olen puolueellinen, niin totean vain, että parhaan tarinan bändin syntyhetkistä kertonut bändi voittakoon. Se oli niin perisuomalainen tarina, johon kuitenkin sisältyi ajatus siitä, että enemmän tai vähemmän kännissä ollut yleisö muistaa heidät seuraavanakin päivänä jaguarkuvioisista vaatteistaan. Pointsit markkinointiviestinnällisestä ajattelusta. Harmi, ettei niitä näkynyt alkusoitossa. Lisäksi bändi veti pisteet kotiin äitinsä lanteilla kiikkuvasta tulevasta iloisesta muusikosta.

Unohtakaa Max'C, muistakaa The Jags

perjantai 9. maaliskuuta 2012

O niin kuin omakehu

Omakehu haisee - vai kui se ny olika? Aivan sama, pakko avautua.

Olen juuri nyt hyvin hyvin hämilläni. Tein erään tehtävän todella huonolla motivaatiolla. Olin jo melkein päättänyt, että minähän en mitään väliraporttia edes tee ja että se on vaan ylitunnollisten opiskelijoiden kiusaamista edes vaatia sellaista. On se nyt älytöntä, ettei pelkkä loppuraportti riitä. Päätin silti kirjoittaa pikaisesti ja pitkin hampain suunnitelmistani. Pari sivullistahan tulee äkkiä, jos on selvillä mitä on tekemässä.

Tänään sain palautteen opettajalta.
HYVÄKSYTTY++
  • Teksti tiivistä ja runsassisältöistä
  • Mukana luova ote asioiden tutkimiseen ja suunnitteluun
  • Olet käyttänyt taitavasti liitteitä tarkentamaan tehtävänantoon liittyneitä kysymyksiä
  • Tekstistäsi lukee myös sen, että sinulla on ollut hauskaa tehdä näitä koulujuttuja.
  • Saako tekstiäsi käyttää esimerkkinä muissa opiskelijaryhmissä?
Ehkä hämmennys kumpuaa juuri motivaation puutteesta. Tehtävä itsessään oli ja on edelleen kiva. Työn alla on siis nettisivut. Kaikki, mikä tavalla tai toisella liittyy viestintään, kirjoittamiseen, kuvittamiseen tms. jaksaa aina ilahduttaa. Se on jotain sellaista, minkä koen osaavani. Se on jotain, mikä ei ole tuskastuttavan työlästä. Ehkä mä siksi jaksan aina toisaalta olla imarreltu hyvästä palautteesta, mutta toisaalta hämmästyn joka kerta yhtä paljon. Miksi omia tuotoksiaan arvioi niin ankarasti? Miksi on aina olo, että jotain jäi puuttumaan tai jotain olisi kuitenkin voinut tehdä vielä paremmin?

Silti: syvä kumarrus, niiaus ja paljon kaikkia kevätjuhlaliikkeitä äänitehosteineen. Tällä jaksaa taas hetken. Jään todellakin tavaamaan tekemääni raporttia ja etsimään rivien väleistä niitä merkityksiä, joita en tiennyt sinne piilotelleeni. Virheistä voi oppia, mutta kait kehuistakin jotain oppii. Ainakin sen, että ärsyyntyminen ja kiukulla tekeminen saattaa tuottaa yllättävän lopputuloksen.

I niin kuin ilmiö

Olen havainnut meillä kotona jännän ilmiön. Otetaan esimerkiksi riisikakut.

Jos ostan yhden paketin riisikakkuja itselleni vaikkapa satunnaisiksi välipaloiksi, koko perhe haluaa salaa käydä paketilla. Näin siitä huolimatta, että olen piilottanut kyseisen paketin yöpöytäni alimpaan laatikkoon, johon kenenkään ei luulisi koskevan.

Jos samat riisikakut ovat tarjouksessa ja ostankin kaksi pakettia yhden hinnalla ja sijoitan ne näkyvästi, vaikkapa keittiön pöydälle, niin niihin ei koske kukaan muu moneen viikkoon, jos sittenkään.

Toisin sanoen olen oppinut, että saadakseen itse itselleen tarkoittamaansa tuotetta, pitää tehdä vähintään kaksi asiaa. Kolmas on hätävarjelun liioittelua.

Pitää:

  • ostaa tuotetta vähintään kaksin kappalein
  • laittaa tuotteet mahdollisimman näkyvälle paikalle ja
  • antaa lupa syödä niitä.
Voisikohan tätä käyttää hyväkseen niissä tilanteissa kun esimerkiksi nuoriso nirsoilee jonkin ruuan kanssa? Jos sen kätkee mun yöpöydän alimpaan laatikkoon, se muuttuu kulinaristiseksi elämykseksi. Luultavasti ei, sen pitäisi lisäksi olla myös mun oma annokseni.                                                                                 

Entä toimiiko sama, jos sijoitan keittiön pöydälle kaksi karkkipussia? Ei, kyllä ne on kadonneet molemmat pussit tai siinä missä  piti olla karkkia onkin tyhjä pussi.

(Kuva osoitteesta: http://fav.me/d22zm4r)



torstai 8. maaliskuuta 2012

Valokuvahaaste: Window

Mä hei tiedän!
Tämä ei ole oikea valokuva.
Tämä ei ole oikea ikkuna.
Mutta mä oon kuitenkin ihan itse muokannut sen.
Mä oon siis melkeen nero :D

keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

Valokuvahaaste: Something you wore

Mä en koskaan käytä huiveja. Tätä mä käytän ehkä sitten kesälläkin.

V niin kuin V*tutusosaaminen

"Mistä alkaa kehittyä tämä suomalaisten miesten valtava vitutusosaaminen, joka johtaa siihen, että kaikki asiat alkavat kääntyä meitä vastaan?" kysyy Espoon kaupungin perusturvajohtaja Juha Metso Iltalehdessä tänään. Hän myös nostaa esiin Duodecimin tutkimuksen, jonka mukaan positiivisesti elämäänsä ja tulevaisuuteensa suhtautuvat ihmiset elävät keskimäärin 15,7 vuotta kauemmin kuin negatiiviset verrokkinsa. Mikäs siinä on elellessä, kun elämä vaan on niin ihanaa.

Mä en ole lukenut kyseistä tutkimusta enkä siis tiedä, onko tämä se-otsassa-kuljeskelu tosiaankin vain miesten osaamista. Väittäisin tietäväni moniakin ihmisiä sukupuolesta riippumatta, joilla tuntuu olevan hyvin negatiiivinen käsitys itsestään, elämästään ja mahdollisuuksistaan. Negatiivisella asenteella on myös itseään toteuttava vaikutus. Kun ei usko mahdollisuuksiinsa, niitä ei useimmiten edes ole.

Aihe on mulle ajankohtainen siinäkin mielessä, että ensi viikoksi pitäisi olla kasassa presentaatio vastoinkäymisten vastustuskyvystä. Joillain ihmisillä sitä on enemmän kuin toisilla. Törmäsin esimerkiksi tarinaan toimittajasta, joka vuosien myötä oli menettänyt kaikki ystävänsä ja kollegansa toimituksessa, lisäksi hänellä oli kolme lasta, joista kahdella oli parantumaton sairaus ja kolmas kuoli liikenneonnettomuudessa. Tästä huolimatta hän tuntui olevan aina positiivisella mielellä tsemppaamassa kollegojaan sekä odotti tulevaisuudelta pelkkää hyvää. (Coutu D: How resilience works)

Tutkimusten mukaan on kolme asiaa, jotka ennakoivat sitä, onko ihminen selviytyjä vai ei. Nämä kolme asiaa ovat todellisuuden kohtaaminen, tarkoituksen etsintä sekä käsittämätön kyky improvisoida. Kahdellakin näistä ominaisuuksista artikkelin mukaan pärjää oikein hienosti, mutta kun yksilöllä on kaikki kolme, mikään ei voi lannistaa häntä. 

Eniten mua jäi mietityttämään se, että kauan ylistetty optimismi ei välttämättä olekaan onnen salaisuus ellei sitä ole yhdistetty todellisuudentajuun. Pitää olla realistinen optimisti, ymmärtää ja ennakoida tosiasiat, mutta samaan aikaan uskoa, että elämällä on tarjottavanaan paljon hyviä asioita ja tavallaan taistella ja potkia takaisin vastoinkäymisiä kohdatessaan. Voisi helpolla kuvitella, että nämä olisivat geneettisiä ominaisuuksia sekä samalla myös kasvuympäristössä opittuja käyttäytymismalleja. Vaan ei. Jopa skitsofreenikkovanhempien lapset saattavat olla näitä selviytyjiä, vaikka sekä geenit että ympäristö puhuvat molemmat sitä vastaan. Monella tämä ominaisuus myös kehittyy vanhemmiten. Onkohan tässä taustalla se ikivanha lause: se mikä ei tapa, vahvistaa. Vastoinkäymisistä selvittyään alkaa luotaa yhä enemmän siihen, että mitään sellaista ei voi kohdata, josta ei selviäsi.


Lähde: www.luckyoptimist.com

tiistai 6. maaliskuuta 2012

Valokuvahaaste: 5PM

Copyright: Neo
Se paistaa vieläkin.  Kohta on jo kesä.

P niin kuin potkut

Tämän hetken tunnetuimmat potkut ovat ehdottomasti AKT:n Hilkka Ahteen saamat.

Tänä aamuna löysin ainakin maikkarilta tiedon, että potkujen syynä olisi ollut se, että Ahde oli hoitanut päihtyneenä työtehtäviään marraskuussa. Selittelyn makua sanon minä.

Mulla herää mielikuva, että kaverit on kimpassa saunotelleet ja miettineet, että kyllä nämä potkut nyt sittenkin näyttää aika huonolta julkisuudessa. Saivat siinä saunaolusiaan juodessaan idean, että Hilkanhan voidaan väittää hoitaneen työtehtäviään kännissä. Se jos mikä on tarpeeksi iso syy luottamuksen menettämiselle. Yllättäen vielä löytyi kaksi todistajaakin tälle tapaukselle, joista kumpikaan ei muista tarkalleen koska tämä tapahtui. Eihän se olekaan olennaista milloin se on tapahtunut. Jonkun toisen muisti voisi olla parempi, joten tarkkaa ajankohtaa ei missään tilanteessa kannata päästää päivänvaloon.

Epäilen, että tässä jonain päivänä lähiaikoina mulla tulee sanottavaa myös työpaikkakiusaamisesta. Höh! Maailmassa on iso virhe. Nämä potkut ei ole ollenkaan niin kivaa viihdettä kuin Hjalliksen Diilissä jakelemat potkut. Niissä ainakin pelataan avoimilla ja läpinäkyvillä säännöillä.

maanantai 5. maaliskuuta 2012

E niin kuin exät

Yhtä onnellista suurta perhettä?

Keitäs ne exät oikein on? Onko olemassa jokin aikaraja, kuinka kauan tyypin kanssa on pitänyt olla sutinaa, että hänet lasketaan exäksi? Mitä on sutina? Riittääkö kahvittelu silloin tällöin jossain julkisella paikalla? Pitääkö olla pitänyt kädestä/halannut/suudellut/harkinnut yhteiseloa/harrastanut petipuuhia? Saako niiden kanssa kahvitella jatkossa, jos kuvioissa on myös nyxä? Saako niille edes moikata, jos satutaan samaan paikkaan vaikka illan viettoon? Entä saako exän elämästä ja sen kulusta olla kiinnostunut? Saako niihin pitää yhteyttä edes silloin, jos on yhteisiä lapsia?

Mä sanoisin, että noi on kaikki sopimus- ja luottamuskysymyksiä. Toisaalta ne on myös kysymyksiä, jotka pitkälti ratkaisee tuleeko siitä elämästä nyxän kanssa yhtään mitään. Luonnollisestikaan tämä ei liity pettämiseen, koska exiä ei voi syntyä samaan aikaan, kun on parisuhteessa johonkuhun toiseen.

As far as I'm concerned

Mun lähtökohta on, että exä on exä ihan tietystä syystä. Sen kanssa on takana yhteisiä kokemuksia ja ehkä jopa lämpimiä muistoja, mutta yhtä kaikki nekin on menneitä ja entisiä. Luultavasti mukana voi olla myös huonoja muistoja, koska kysymys kuitenkin on exästä. Tai sitten exä vaan on täydellinen - jollekin toiselle. Jos mä ajattelen omia exiäni, niin kaikki he on olleet juuri niitä oikeita mulle. Vähän ennen kuin heistä tuli täydellisen oikeita mieluummin jollekin toiselle.

Yritän siis sanoa, ettei mulla ole mitään kaunaa kannettavana exiäni kohtaan. Mun ei tarvitse vaihtaa kadun puolta, jos satutaan jossakin sattumalta törmäämään. Mutta ei mulla myöskään ole exiä, joiden kanssa kokisin tarvetta tapailla fyysisesti edelleen edes kahvin merkeissä. Toisaalta en näe mitään syytä, miksi esimerkiksi kahvittelusta pitäisi kieltäytyä, jos sattumalta kohdataan vaikkapa keskustassa kahvilan edustalla. Yleisesti ottaen mulle riittää, että tiedän heillä pyyhkivän hyvin. On vaimo tai vaimoja, lapsi tai lapsia, työtä ja kaikkea, mitä nyt oletetaan hyvään elämään kuuluvan. Mulle on myös täysin ok, jos he eivät halua nykyistä elämäänsä millään tavalla tuoda mulle esiin.

Some-erot

Aika hurja väite tai siis ilmeisesti jopa tosiasia on, että facebook on aiheuttamassa yhden viidestä avioerosta.  Jenkkilässä siis ilmeisesti, missäs muualla. Mun on jotenkin mahdotonta ymmärtää sitä. Ei se tietenkään ole sen kummallisempi paikka petostella kuin mikään muukaan ja saattaa tehdä siitä jopa astetta helpompaa, mutta... Jos oletetaan, että mitään sinänsä luvatonta ei tapahdu. Jos ainoastaan on kaveri jonkin exänsä kanssa, niin voiko se olla mikään avioeron peruste. Paitsi jos viettää kaiken aikansa netissä jutellen nimenomaan sen exänsä tai ex-hoitonsa kanssa, niin se on jo hälyttävää.

Eräs henkilö aikanaan pohti, että vaikka hän luottaisikin puolisoonsa, niin mistä hän voi olla varma, ettei ne exät lähettele puolisolle epäsoveliaita viestejä ehdotellen vaikkapa petipuuhia. Eihän sitä tietenkään voi olla varma mistään, mutta jos luottaa puolisoonsa, tietää myös, ettei edes sen sävyiset viestit ole uhka. Puoliso joko jättää kokonaan vastaamatta viestiin tai tekee selväksi viestin lähettäjälle, ettei halua enää yhtään sen sävyistä viestiä. Eihän sitä koko maailmaan tarvitsekaan luottaa, vain siihen omaan kumppaniin.

Mä näen yhteydet exiin sosiaalisen median kautta lähes vastaavina kuin he kävelisivät oikeasti kadulla vastaan. Sitä moikataan, vaihdetaan kuulumisia ja jatketaan omaa elämää. No big deal.

Kaikkea hyvää

Mä tulen tästä biisistä jotenkin aina niin hyvälle tuulelle, etten voi jättää sitä pois juuri tästä kirjoituksesta. Mä toivon exilleni poikkeuksetta kaikkea hyvää. Tiedän myös pareja, jotka ovat suhteen päätyttyäkin onnistuneet pitämään välit exään kunnossa jopa niin, että exät ja nyxät sulassa sovussa viettää iltaa yhdessä. Se on mun ideaalimaailmani.


sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Valokuvahaaste: Bedside

Tehtävänannossa ei mainittu, että sängyn vieren pitää olla oma. Tämä onkin siis kaivettu arkistoista ja on otettu eräällä kyläreissulla Pohjanmaalle. Kuvaan mahtuu juuri ja juuri sohvannurkka, jolla yksi meistä sai viettää yönsä.

V niin kuin vaaka

Meillä ei ole kotona henkilövaakaa eikä meille sellaista myöskään tule. Kaikkein tehokkain tapa välttyä kaikenmaailman syömishäiriöiltä ja epäterveiltä ajatuksilta omasta painosta on olla omistamatta vaakaa. Hyvinvointi ei silloin perustu vaa'an näyttämiin lukuihin vaan siihen miltä tuntuu ja onko peilikuva tyydyttävä.

Siitä huolimatta mä rikoin itseäni vastaan ja kävin vaa'alla eilen äitini luona. Pitihän se uusi vaaka testata ja edellisestä punnituksesta onkin aikaa jo ainakin vuosi. Viimeksi mut pakotti vaa'alle personal trainerini, joka halusi tietää onko hänen käyttämänsä metodit tuottaneet oikean suuntaista tulosta. Ei häntä niinkään kiinnostanut kilomäärä vaan niiden prosentuaaliset osuudet. Suunta oli oikea ja jatkettiin samalla tiellä, kunnes mun kaikella rakkaudella kehitelty suhde häneen katkesi kuin kananlento. Toinen personal trainer soitti ja ilmoitti, että X on ottanut lopputilin ja vaihtanut alaa. Eipä silti, me tultiin ihan hyvin juttuun sen uudenkin tyypin kanssa.

Meidän käyttämät metodit olivat karppaus sekä lihasvoiman ja kestävyyden lisääminen. Karppaus oli jotain aivan ihmeellistä. Yhtäkkiä mua ei sattunut enää mihinkään eikä varsinkaan vatsaan, peilikuva näytti hoikistuneen ja mulla oli energiaa kuin pienellä kylällä. Mä olin tosi tarkka siitä, mitä pistin suuhuni joitain kuukausia. Nykyään voi enää sanoa, että mä skarppaan. S-alkuisena sana tarkoittaa mulle, että katson mitä pistän suuhuni. Hiilarit ei ole kokonaan nounou, mutta niiden laadun on syytä olla kohdallaan. Ja tottakai mä hölläilenkin aina välillä. Kuten personal trainerini sanoi mun parin viikon kesäloman alkaessa, niin vaikka sä mässäilisit ja hölläilisit koko ajan, et pysty tekemään niin suurta vahinkoa kehitykselle, etteikö hölläily kannattaisi.

Nyt täytyy tunnustaa, että vaikka vaaka näytti multa hävinneen vuodessa 10 kiloa, niin mun metodit katosivat yhdessä personal trainerin kanssa. Vaa'an lukema oli siitä yllättävä, että sekä velipoika että äiti totesivat kuorossa, että et sä kyllä näytä siltä, että painaisit niin paljon. On niistä metodeista siis jotain jäljellä, läski on muuttunut lihaksiksi. Muuten lihasvoiman ja kestävyyden kasvattaminen on ollut aika lailla tauolla. Koko ajan muka on niin kiire koulun kanssa, ettei saa aikaiseksi mennä ostamaan edes sopivia treenivaatteita. Höh! Suurin este tosiaan on se, että enhän mä voi salille mennä jos vaatteet putoo päältä. Mä voin kyllä maksaa kuukausittain aika monta kymppiä laiskuudestani.

Jospa mä ottaisin ensi viikon tavoitteeksi käväistä urheiluliikkeessä. Ja viimeistään perjantai aamuna kello 7 voisi aloittaa kestävyyden kasvattamisen pienellä spinning pyrähdyksellä. Josko sitten siitä hiljalleen alkaisi taas kehittää myös sitä lihaskuntoa. Ei kai hyviä tuloksia kannata päästää haihtumaan, vaikka olenkin hölläillyt tässä välillä jo useamman kuukauden. Antoi se vaa'alla käyminen sentään uutta potkua. Vaaka voi siis olla myös motivaattori - näköjään.
Lähde: Stock.xchng

lauantai 3. maaliskuuta 2012

Valokuvahaaste: Neighbourhood

Vitsi. Ekaa kertaa muistin ottaa kameran mukaan. Oli kuitenkin ihan liian kylmä tarkistaa asetuksia. Näillä mennään. Neiti otti päivällä uutta profiilikuvaa itsestään, niin ei ehkä säädöt olleet ihan tarkoitettu pimeän maiseman kuvaamiseen. Mutta siinä se nyt on. Meidän naapurusto. Joskus hyvällä tuurilla tuossa on leikkimässä iloisia ja hyväntuulisia lapsia. Harvoin täällä muuten mitään ihmisiä näkee.

A niin kuin aika

Joskus kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

Copyright: Neo
Joskus sama kuva puhuu eri asioita eri ihmisille.

R niin kuin rakkausprosentti



Muistaako kukaan enää näitä? Meillä tytöt ala-asteikäisenä laski kieli keskellä suuta rakkausprosentteja naapurin poikaan, luokkakaveriin tai vaikka jonkun bändin iki-ihanaan rumpaliin tai solistiin. Yli 70 prosenttia tarkoitti, että olisi jotain mahdollisuuksia, mutta yli 90 prosenttia merkitsi jo vähintään vuosisadan rakkaustarinaa. Ja jos jäi alle 50 prosentin, niin pitihän se koko paperi rutistaa niin pieneksi kuin ikinä vaan mahdollista. Siis tosi noloa tykätä toisesta, kun prosentitkin oli niin huonot.

Tuloksen piti päättyä kahteen numeroon. Muistaako kukaan mitä se tarkoitti, jos lasku vain jatkui ja jatkui ja jäi nelinumeroiseksi? Niinhän voi käydä silloin, kun tossa kolmen luvun vaiheessa tuleekin kymmentä suurempia lukuja. Olikohan se suurikin katastrofi?

Ja pahoittelen, jos mun mielikuvitus ei riittänyt keksimään esimerkkiin nimiä, joita ei ehkä olekaan olemassa. Ja olkaa hyvä, jos sattuu olemaan vielä ihan oikea esimerkki. Nyt äkkiä  kaveri vaihtoon.


perjantai 2. maaliskuuta 2012

Valokuvahaaste - tai sit ei

Hah, mulle on ihan tarpeeksi haastavaa, ottaa kuva per päivä. Mutta toteutan siis kolmasosan annetuista aiheista. Tästä ei kai saa hedelmää millään muotoa. Se on kuitenkin niin suloinen. Ja onhan se jonkun kissaparin rakkauden hedelmä. :D

"Ei mulla ole ollenkaan huono asento tässä. Ei sitä tukkaa heti tarvi föönata - eihän."


H niin kuin hämmentävä herätys

Tiedossa pitkä vuodatus tyylillä minä minä minä minä. Lisäksi yksi luuranko mun kaapistani putkahtaa ulos: silloin kun mulla ei ole mitään käsitystä elämän oikeasta suunnasta mä tartun tarot-kortteihin.

Olen hiukan hämilläni viime yöstä. Olin jo nukkumassa ja kello oli varmasti puoli kaksi tai jotain. Heräsin, hain pettämättömän Pagan-tarot pakkani ja tein kelttiristin, kun en siihen hätään muita pöytiä muistanut. Viimeksi tein tarotin ihan kokonaan itse joskus keväällä 2009. Kaikki meni täsmälleen niin kuin siinä "povattiin". Mä ymmärrän kyllä, että itse vaikutan omiin tekemisiini ja saatan alitajuisesti toteuttaa niitä, mutta mä en kuitenkaan palkannut itse itseäni enkä ehdottanut miehellekään (kait), että etsis uuden misukan, niin saatais tää avioero kunnolla potkastua käyntiin.

Mutta kurkataas nyt hiukan tarkemmin mun tulkintaani. Ei se mikään kohtalo ole, mutta auttaa mua ymmärtämään, kuinka mun toiminta ja asenteet vaikuttaa suuntaan, johon ollaan menossa näillä tiedoilla. Mä olen aina sujuvasti valinnut merkityksiä mutu-tuntumalta ja poiminut tiedonmurusia sieltä täältä, saadakseni kasaan kokonaisuuden, jonka itse pystyn tunnistamaan omaksi elämäkseni. Tämä ei siis ole mikään tarotien oppikirja, koska eri tilanteet, asiat ja ihmiset muuttaa aina merkityksiä.

Kelttiristi 2.3.2012

Valitsin suuremmin miettimättä sisäistä tilannettani edustamaan Maljojen kuningattaren. Pelkästään se hämmästytti, sillä enhän mä ole tunneihminen. Mutta toisaalta se saattaa tässä harkintavaiheessa olla juurikin oikea kortti kuvaamaan perustilannetta. Tasapainottelua tunteiden ja toiminnan välillä. Ollaanhan tässä nyt kuitenkin asumuserossa ja harkintavaiheenkin valtio veloitti. Eikös silloin kuulukin punnita vaihtoehtoja?

En siis ollut yllättynyt, kun ulkoista tilannetta edustamaan tupsahti Miekkojen prinssi, jolle taistelu on tärkeää ja tuntee olevan kotonaan vain myrskyn silmässä valmiina puolustamaan tai hyökkäämään. Niin mä nimenomaan koen avioliittoni. Toinen osapuoli kokee olevansa elossa vain silloin kun taistellaan. Ei siis ole vaikea ymmärtää, miksi juuri miekkojen prinssi tupsahti pöytään.

Päämäärääni, tietoisia ajatuksiani tilanteesta ja menneisyydestä kuvaa Sauvojen kolmonen, joka kehottaa ryhtymään tuumasta toimeen. Samaan aikaan se muistuttaa, että mitään pakkoa ei ole. Totuus on kuitenkin se, että haluan aivan toisenlaisia haasteita elämälle. Ei taaskaan yllättänyt yhtään. Menneisyyshän yleensä on tiedossa muutenkin. Ei siihen mitään tarotteja tarvita.

Alitajuisia ajatuksiani ja lähimenneisyyttä kuvaa vastaavasti Sauvojen nelonen. Aika loogista, että kolmosen jälkeen tulee nelonen. Sen mukaan sosiaalisissa tilanteissa on ollut harmoniaa ja iloa. Mulle tuottaa iloa jokin miellyttävä kohtaaminen tai sattumalta syntynyt kontakti lähimenneisyydessä. Nyt vaan on niin, että tämä on yksi niistä hämmästyttävimmistä korteista, jota pöytään ladoin. En mä muista kohdanneeni ketään sellaista lähimenneisyydessä, joka olisi synnyttänyt iloa ja harmoniaa. Toki mä en varmaan tunnistaisi sellaista, vaikka se tönäisisi mut kumoon keskellä kirkasta päivää. Mun defenssit, kun on tällä hetkellä aika voimakkaat.

Mitäs mun elämässä sitten on juuri päättymässä tarotien mukaan? Lanttien kymppi - sinne meni rahat ja mammona. No ei sentään, ei sellainen voi loppua mitä ei ole koskaan ollutkaan. Tän on siis pakko liittyä enemmän henkisiin puoliin. Se voisi kuvata niitä kokemuksia, joita olen viimeisten vuosien varrella kokenut. Ne on muuttaneet mua niin, että en välillä meinaa itsekään tunnistaa itseäni, joten eipä varmaan kukaan mukaan. Ehkä olisi aika katsoa peiliin, laittaa tilit tasan ja mennä eteenpäin.

Aina kun jotain loppuu, niin jotain muuta alkaa. Mun elämässä on alkamassa vaihe, jota kuvaa Maljojen kakkonen. Ihan helkkarin pelottava klassinen "parisuhdekortti". Se kuvaa suhteen alkuvaihetta, jossa toiseen ladataan hillitön määrä odotuksia ja toiveita, jotka vain harvoin pitävät paikkansa. Siis jos mulle povataan lähitulevaisuudessa uutta ihastusta, joka kasvaa rakkaudeksi, niin maailmankaikkeudella on todella huono huumorintaju. Mä en vaan ole valmis sellaiseen.

Varsinainen tilannekuvaus oli siis yllä. Sitten päästäänkin katselemaan, mitkä kaikki asiat on vaikuttamassa tilanteeseen.

Omaa panosta asiaan ja mua itseäni kuvaa Sauvojen kuningas. Mä olen tämän kortin kohdalla ihastunut ajatukseen ympyrän sulkeutumisesta. Tämän kortin kohdalla mä seison risteyksessä miettien palaanko menneeseen vai etsinkö uuden tavan toimia. Tää on se minä-minä-minä-kortti. Minä ja mun itseriittoisuus. Mutta toisaalta tämä on hyvä ja haastava kortti. Se lupaa, että mulla on mahdollisuus tehdä itsestäni ja elämästäni juuri sellaista kuin haluan.

Ympäristön vaikutusta tilanteeseen kuvaa käänteinen miekkojen kymppi. Käänteisenä miekkojen kymppi on lohduttava kortti. Se tarkoittaa käännettä parempaan ja sitä että myrsky on vihdoin ohi. Paraneminen voi alkaa. Vaihtoehtoja on kaksi: joko sisäinen todellisuus pysyy samana ja ulkoinen muuttuu tai päinvastoin ulkoinen todellisuus muuttuu ja sisäinen pysyy samana. Edellinen sauvojen kuningas antaa ymmärtää, että ulkoinen todellisuus murtuu. Minä-minä-minä en anna periksi.

Toiveita ja pelkoja kuvaa Lanttien nelonen. Nämähän nyt on mulle joka tapauksessa ikuisuuskysymyksiä, joten eipä tullut yllätyksenä. Mä en tunne oloani turvalliseksi ellei mulla ole sekä henkistä että aineellista riippumattomuutta.

Lopputulos tai suunta johon ollaan menossa on tällä kertaa Lanttien prinsessa. Yksinkertaisimmillaan se tarkoittaa sitä, että mun ajatukset muuttuu todellisuudeksi ja taloudelliset edellytykset idean toteuttamiseen on olemassa. Täytyy siis varoo mitä ajattelee, koska voi saada sen.




LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...