H niin kuin hunningolla

Kuvituskuva. Kuvan miehet eivät liity tapaukseen.

Aivan aluksi kaikkien on tärkeää tietää, että inhoan Erinin vanha nainen hunningolla kappaletta. Eniten kappaleessa tökkii kohta "nelkytvuotta saman miehen lakanoissa". Erinin tapauksessa sen täytyy tarkoittaa entistä elämää!

Mutta takaisin juoneen.

Otin tietoisen riskin muuttaessani alueelle, josta on kävelymatka korkeakouluihin ja yliopistoihin. Yksi lääketieteellisen tiedekunnan rakennuksista näkyisi ikkunasta, jos ikkunat olisivat suotuisaan suuntaan. Ymmärsin asunnon vastaanottaessani, että täällä mahdollisesti asuu opiskelijoita. En vain ymmärtänyt, mitä kaikkea silmäni voivatkaan joutua todistamaan.

Satunnaisesti olen törmäillyt hississä salskeisiin nuoriin miehiin, jotka kantavat mukanaan milloin anatomian kirjoja ja milloin jotain muuta alan kirjallisuutta. Ne on myös oikein mukavia ja rupattelevaisia nuoria miehiä. Niiden kanssa hissimatkustaminen ei ole ollut vaivautunutta vaan oikein mukavaa. Jopa niin mukavaa, että välillä on tullut mieleen ehdottaa, josko ajettaisiin ylimääräinen kierros.

Tilanne on kuitenkin muuttunut, koska olen kesälomalla. Ilmojen valtiatar on ollut myös erittäin suopea. Se on tarjoillut sadetta, ukkosta, muka nelisenttisiä rakeita ja HELTEITÄ! Samaan aikaan kouluissa lukuvuosi vetelee viimeisiään, mikä on asettanut mut kiusalliseen tilanteeseen. Nyt ne nuoret, mukavat ja salskeat miehet ovat siirtyneet lukemaan tenttiin pihanurmikolle erittäin vähäpukeisina. Ai ku hyvää!

Vaan kun ei ole! Musta on erittäin kiusallista, että jään kerta toisensa jälkeen kiinni tuijottamisesta. Onneksi sentään useimmiten pelkästään itselleni. Jatkossa saatan intoutua käyttämään ainoastaan portaita, ettei vahingossa päädytä samaan aikaan hissiin. Siellä anatomian kirjoissa varmaan kerrotaan liki nelikymppisten eronneiden sinkkunaisten pään- ja kehonsisäisistä kuhinoista, kun ne näkee jotain silmilleen sopimatonta.

Tulis jo talvi ja voitais taas olla niin kuin ennen! Tai mä voisin. Tuskin niillä mitään ongelmaa on.

PS. Jos ikkunat ja parveke olisivat lääketieteellisen rakennuksen kannalta suotuisaan suuntaan, en olisi tässä tilanteessa.

P niin kuin parittomat

Laasanen aiheuttaa edelleen jutuillaan joskus nyökkäilyä ja joskus raivokasta vastarintaa. Yleensä raivokas vastarinta näyttäisi osuvan niihin osiin, jotka jollain tavalla osuu omaan nilkkaan. Onneksi passiivisen puolustuskannalle joutumisen kohdalla voi myös hetkeksi pysähtyä miettimään, että entä jos hän on oikeassa.

Luultavasti hän ei ole oikeassa, koska pohjalla täytyy koko ajan olla ajatus siitä, että kaikki ihmiset etsivät koko elämänsä parisuhdetta. Voi olla, että kaikki ihmiset jossain syvällä sisimmässään tai alitajuisesti parisuhdetta toivovat, mutten jaksa uskoa, että se voisi mitenkään olla kaikkien elämäntarkoitus. Tähän liittyy läheisesti tarve lisääntyä. Kaikki ihmisethän haluavat luonnollisesti pariutua ja saada geeniperimänsä eteenpäin. Itse toki tykkäisin lisääntymisen harjoittelemisesta, mutta en varsinaisesta lisääntymisestä enkä harjoittelustakaan ihan vaan harjoittelun vuoksi. En ole sellainen pullantuoksuinen äitihahmo (pullaa saa leipomosta) enkä juurikaan tykkää lapsista, vaikka olenkin yhden ihanan saanut silloin kun en vielä tiennyt, että minussa on hyvin vähän tai ei ollenkaan äidin stereotyyppisiä ominaisuuksia.

Tällä kertaa Laasanen kirjoittaa Terve-median blogissaan Parittomat tv-sarjan naisista. Saattaisin jopa linkittää kyseiseen sarjaan, vaan kun en tiedä mistä se löytyy (lue:en jaksanut availla Laasasen linkkejä) enkä jaksa etsiäkään. Eikä mulla ole edes tarkoitus ottaa kantaa juuri näihin naisiin, joten aivan sama, vaikka voisin heihin samaistuakin Henryn kuvailun perusteella. Minäkin taidan olla juuri sellainen nirso, omituinen, itsenäinen ja väärällä tavalla hankala nainen parisuhdeteoreetikon näkökulmasta. 

Jäin silti miettimään näitä sanoja:

Tuntuu siltä, että epätoivon puute ja omien ei-toivottavien ominaisuuksien glorifiointi toimivat jonkinsortin defenssinä oman markkina-arvon puutteita vastaan.

Markkina-arvo teoreetikolta voisi tietenkin odottaa muutakin kuin Tuntuu siltä -näkökulmia ja perusteluja, mutta ilman näyttöäkin asian todellisesta laidasta, tuossa saattaa olla pieni totuuden siemen. Minulta puuttuu tyystin epätoivo ja korostan omia ei-toivottavia ominaisuuksiani erityisesti silloin, kun on pelko joutua suhteeseen. Teoreettisesti minulla on varmasti markkina-arvon puutteita, mutta pohjimmiltaan tässä mennään metsään siitä syystä, että kaikki eivät oikeasti halua sitä mitä meidät on yritetty kasvattaa haluamaan - kunnon miestä ja perhettä. Muistan äitini käyttäneen joskus lausetta "et saa koskaan kunnon miestä, jos...". Äiti sai tuolloinkin vastakysymyksen: voi olla, että en saa, mutta entä jos en edes halua.

Entäs nyt sitten? Voisin alkaa suhteeseen jonkun maailman ihanimman ja kivan kanssa. Edellytys on, että hän on maailman ihanin ja kiva oikeasti eikä vain yritä muuttaa omia ei-toivottavia ominaisuuksiaan siinä kuitenkaan onnistumatta. Mieluummin itsekkäästi oma itsensä kuin piilotellen ominaisuuksia, jotka ennemmin tai myöhemmin kuitenkin tulevat ilmi. Avioerotkin voisivat vähentyä merkittävästi, jos kukaan ei yrittäisi esittää mitään vain parantaakseen markkina-arvoaan. Luultavasti ainoa tapa löytää markkina-arvoltaan tasa-arvoinen kumppani on olla esittämättä mitään alun alkaenkaan.

T niin kuin turvallisuus

Viikon keskustelupalstalöytö on ihmettelevän sinkun käsialaa. Hän pohdiskelee, miksi miehet tuntuvat valitsevan kumppanin turvallisuuden perusteella. Turvallisuuden tunnetta hänen mielestään lisää se, että tyttöystävä on tavallisen näköinen, persoonaton ja jopa epäseksuaalinen, jonka hän epäilee myös pihtaavan pitkiä aikoja. Ei noussut kiukku, nousi tavallisen persoonattoman tytön kikatus.

Lahjomaton rivien välistä lukijani sanoo, että sinkku on jotenkin vahingossa ajautunut tilanteeseen, jossa kaikesta persoonaansa panostamastaan ajasta huolimatta, mies ei sittenkään vaihtanut turvallista ja tasapainoista "harmaavarpustaan" räiskyvään muka-persoonalliseen undulaattiin. Ihan vaan sillä, että sinkku myöntää keskustelun edetessä esimerkin koskettavan yksittäistä henkilöä.

Voi näitä. Miksiköhän siinä taas kävi näin? Olisiko ehkä sittenkin niin, että kun etsitään elämänkumppania niin vauhti ja vaaralliset tilanteet eivät ole se ykkösjuttu? Sitoutuessaan ihmiset luultavasti haluavat, että kumppanikin olisi yhtä sitoutunut ja näin ollen myös turvallinen. (Eikä nyt puututa siihen, että jos teoriani pitää paikkaansa, niin on mahdollista, ettei se mies sittenkään ollut kaiken aikaa niin sitoutunut suhteeseensa)

Oikeasti en kiinnostunut keskustelunavauksesta siksi, että pääsisin lyttäämään ihmistä, joka selkeästi vielä hakee omaa paikkaansa ja persoonaansa. Uskon oikeasti, että jos persoonallisuuttaan täytyy korostamalla korostaa, niin ei vielä ole oikeasti löytänyt itseään. Siinä sanonta tyhjät padat kolisee eniten pitää täysin paikkansa.

Kiinnostuksen herätti sanayhdistelmä turvallinen kumppani. Turvallinen kun ei mun ajatusmaailmassa ole synonyymi tylsälle, persoonattomalle, epäseksuaaliselle tai pihtarillekaan. Mulle turvallinen edustaa yksinkertaisesti  molemminpuolista sitoutumista ja sitä, että ei tarvitse koko ajan olla varpaillaan. Sitä, että on varaa olla myös epätäydellinen pitämättä toista silti itsestäänselvyytenä. Tarkoitus ei ole, että pyrkii jäämään siihen epätäydellisyyden tilaansa. On aivan varmaa, että kun selättää yhden ongelman omassa elämässään tai itsessään, niin elämä tarjoilee jälleen uuden kasvun ja kehityksen paikan. Kenenkään ei tarvitse pelätä tulevansa liian täydelliseksi.

Koska en tietääkseni ole vieläkään muuttunut mieheksi, niin on mahdotonta mennä sanomaan, miksi miehet valitsevat mieluummin turvallisen ja inhimillisen kumppanin kuin muka täydellisen ja aina halukkaan persoonallisuuden. Eräs oletettavasti miespuolinen kommentoija sanoi, että

Suurin osa näistä "miehet pelkää minua kun olen niin vahva"-tyypeistä on oikeasti vähän hankalia ihmisiä, joiden kanssa ei ole niin kauhean kiva olla parisuhteessa, jos ei pidä alamäestä vuoristoradalla.

Minäkin nautin vuoristoratani mieluiten huvipuistossa. Parisuhteeseen en sellaista kaipaa. Ai, mutta minähän olenkin uusioneiti. Siihenkin on tietenkin syynsä. Uusioneitinä olo lisää turvallisuuden tunnettani.

K niin kuin kritiikki

Puhuttiin rakkaan ystävän kanssa siitä, mitä lausahdus "oon mitä oon" tekee parisuhteelle. Pähkinänkuoressa tulin siihen tulokseen, että ennemmin tai myöhemmin sillä varmistaa, että on parisuhteeton. Se on rumin ja kaiken lisäksi tyhmin sammakko, mitä voi suustaan päästää.

Tunnustan, että olen itsekin käyttänyt sitä. Se on äärettömän tehokas keskustelun- ja kehityksentappaja. Se on myös viimeisen päälle tehokas tapa sanoa toiselle, että vikise mitä vikiset, mutta mua ei vois vähempää kiinnostaa, mitä sä oot mieltä. Se taipuu myös muotoon ajattele mitä ajattelet, mutta tässä suhteessa vain toinen meistä voi olla tärkeä - ja se toinen olen minä! Jos lausahdus pääsee omasta suustani, tarkoitan nimenomaan sitä, että musta on tullut välinpitämätön. On tultu tilanteeseen, jossa ei enää kiinnosta nähdä pienintäkään vaivaa parisuhteen hyväksi.

Toisaalta lausahdus saattaa lipsahtaa suusta myös silloin, jos koen itseni uhatuksi suhteessa. Siitä on tullut keino suojella omaa minuutta ja identiteettiä. Olipa tarve itsensä suojeluun todellinen tai ei, se on merkki siitä, että suhteessa on jotain perustavanlaatuisesti pielessä. Jos kokee olemisensa uhatuksi, ajautuu puolustuskannalle eikä ole vastaanottavainen pienimmällekään kritiikille. Ei edes silloin, vaikka se olisi esitetty hyvässä hengessä.

Osittain lausahduksen pesiytyminen sanavarastoon johtuu myös siitä, että ainakin mut on kasvatettu siihen, että mulla on oikeus olla oma itseni eikä mun tarvitse alistua toisten tahtoon. Kukaan ei muistanut riittävästi korostaa sitä, että palautetta voi silti kuunnella, maistella ja tunnustella eikä ainoa oikea vastaus kritiikkiin ole vetäytyä kuoreensa tai nostaa piikkejä pystyyn. Tarkoitus ei myöskään ole, että aina mukautuu toisen toiveisiin kyseenalaistamatta niitä yhtään. En edelleenkään kysy kuinka korkealle, jos joku pyytää minua hyppäämään. En luultavasti edes hyppää, ellei edessä satu olemaan ojaa, joka on ylitettävä. Mutta pysähdyn varmasti miettimään, oliko toisen sanoissa jotain, mistä voisi olla hyötyä omalle hyvinvoinnille tai kehitykselle.

Tottakai paljon on kiinni myös siitä, kuinka esimerkiksi toisen käyttäytymiseen liittyvä asia esitetään. Kysymyslauseen muotoon asetettu kritiikki aktivoi toisen miettimään vastausta sen sijaan, että se olisi automaattinen "mä oon mä enkä muuksi muutu s***ana!". Joten ei tässä nyt ketään ole tarkoitus päästää helpolla. Jos saa usein vastaukseksi kyseisen lausahduksen, voi ehkä olla tarpeen tarkistaa omaa viestintätapaansa.

Pääseekö oon mikä oon sammakko koskaan sinun suustasi? Jos voisit muotoilla sen toisin, mitä sillä oikeasti tarkoitat?

O niin kuin odotukset

"olisi mukava viellä rakastua!!! mutta taitaa olla mun päivät ohi jo :(("
mies vm. -69

En aio puuttua kirjoitusvirheisiin, isojen kirjaimien oikeaan käyttöön enkä väärinpäin oleviin hymiöihin. Kunhan tunsin tarvetta mainita asiasta. Alan kuitenkin jo tottua siihen, että ne on sääntöjä, joita ei tarvitse noudattaa varsinkin, jos toinen jalka on jo muutenkin haudassa. Muuten olen pahoillani, jos karvan yli 40-vuotias ajattelee, että päivät on jo ohi. Tosin täytyy myöntää, että tekisi mieli silittää lohduttavasti kirjoittajan päätä ennen kuin jatkaa matkaa. Varmaan hänellekin löytyy se, joka haluaa pelastaa hänet kurjalta elämältä ja todistaa, että päivät ei vielä ole luetut.

Sitä  oikeastaan halusin sanoa, että rakastuminen tai ihastuminen ei todellisuudessa ole temppu eikä mikään. Haastavaa rakastumisesta tekee se, että rakastuttuaan sitä alkaa odottaa vastaavia tunteita rakkauden kohteeltaan. Monestihan se etenee dominoefektin tavoin: Siru tykkää Santusta ja Santtu Ilonasta. Kyllä te tiedätte, että maailmankaikkeudella on todella huono huumorintaju.

Tosin joskus tulee mietittyä, että josko se maailmankaikkeus haluaisikin opettaa jotakin. Kuten nauttimaan olemassa olevista tunteista asettamatta luhistavia odotuksia toisen tunteita kohtaan. Ihastumisen/rakastumisen tunne on oikeasti itsessään jo kokemisen arvoinen. Harmi, että niin moni kuitenkin pettyy ja katkeroituu alunperin hyviksi tarkoitettujen tunteiden seurauksena. Oikeastihan sitä kuitenkin pettyy vain omiin odotuksiinsa, joita ei koskaan voinut edes kohtuudella toisen hartioille asettaa.

Teoriassa siis noin, käytännössä niin ja näin. En ole yli-ihminen. Useimmiten teen järkiratkaisuja, mutta tunteitani en vieläkään ole oppinut ohjailemaan. Kun tunteet astuvat mukaan kuvioon, järki joutuu väistämään. En myöskään ole oppinut jättämään odotuksiani omaan arvoonsa. Opettelen vielä sitä, kuinka erottaa omien odotusten romahtamisen aiheuttama pettymys ja toisen oikeasti aiheuttama pettymys toisistaan. 

Saako odotuksiinsa pettyä oikeutetusti vain silloin, kun toinen rikkoo antamansa lupaukset? Huomataan kuitenkin, että lupaus ei ole jotain, minkä toinen vaan jätti kieltämättä ääneen. Ne on taas niitä ihan itse lupauksiksi tulkittuja asioita.

T niin kuin tyrkky

Jos Suomi24:n ylläpito katsoo aiheelliseksi nostaa sinkkunaisten tyrkyllisyyden päivän kuumista kuumimmaksi puheenaiheeksi, niin toki se kelpaa minullekin.

Aloittaja väittää, että tyrkyllisyys ja mukavuus eivät voi koskaan tulla samassa paketissa, vaan sitä on joko tai. Tyrkkynä hän pitää meikkaamista, hiustenlaittoa sekä vartalonmyötäisten vaatteiden käyttöä. Mukavuus hänen mukaansa on sitä, että on valmis vaihtamaan pari ylimääräistä sanaa tuntemattomankin miehen kanssa. Minusta termit vaatisivat pientä hienosäätöä, jotta ne voisivat sulkea toisensa pois. Tosin hienosäätökään tuskin pystyy siihen.

Jos sinkkunainen ei pukeudu jätesäkkiin ja pitää itsestään sekä ulkoisesta olemuksestaan muutenkin huolen, se ei automaattisesti tarkoita, että hän sillä pyrkisi viestimään kaikille lähellä oleville uroksille, että tässä olisi  täydellinen paketti kaikille heistä. Sama nainen luultavasti tekee saman myös seurustellessaan tai solmittuaan avioliiton.

Tunnustan. Meikkaan ja laitan hiukseni päivittäin - paitsi jos olen päättänyt pysytellä poissa ihmisten ilmoilta. Joskus syyllistyn vartalonmyötäisten vaatteiden käyttöön. Pidin sitä kuitenkin tähän asti enemmän itseni kuin miesten miellyttämisenä. Kun on tyytyväinen peilikuvaansa, on paljon itsevarmempi olo eikä tule tarvetta kirjoittaa keskustelupalstalle kanssasisaria lyttääviä aloituksia. Lisäksi siihen kuuluu ammatillinen ulottuvuus. Kauneudenhoitoalalla olisi vaikeaa olla uskottava, ellei välittäisi lainkaan siitä miltä itse näyttää. Sisäpiirin tietona voin kertoa, että alalla ei itse asiassa edes työllistyisi kuin ryhtymällä yrittäjäksi, jos jättäisi edellä mainitut asiat tekemättä.

Ammatillinen ulottuvuus on myös se, että työhöni kuuluu vaihtaa pari ylimääräistä sanaa tuntemattomienkin miesten kanssa. Teen sitä toki vapaa-ajallakin, jos joku osoittaa olevansa halukas keskustelemaan ihan mistä tahansa. Eikä se ole edes sukupuolisidonnaista. Aivan samalla tavalla olen valmis vaihtamaan pari ylimääräistä sanaa tuntemattomien naistenkin kanssa. Sitä kutsuisin oikeasti mukavuudeksi. Keskusteluhalukkuus tuntemattomien miesten kanssa on toki mukavuutta, mutta se voi olla myös naamioitua tyrkyllä oloa, vaikka olisikin jättänyt ripsarit laittamatta, tukan harjaamatta ja valinnut vaatetuksekseen tuulipuvun.

Oikeastaan alkuperäisen mielipiteen otsikkona oli: Onko naisen tyrkyllisyys hyvä asia? Tunnen tulleeni huijatuksi, kun avasin keskusteluketjun päätyen miettimään jotain noinkin turhaa. Aina on plussaa, jos pitää itsestään huolen ja on lisäksi mukava. Sama pätee miehiinkin. Ne eivät todellakaan ole toisensa poissulkevia ominaisuuksia enkä pidä miestäkään tyrkkynä vain siksi, ettei sillä ole kaljamahaa, epäsiistiä partaa ja hankkija-lippistä.

Mua siis oikeastaan kiinnostaisi enemmän se, että mitä se tyrkkynä oleminen sitten ihan oikeasti on? Kertoisitko, mikä sinun mielestäsi on tyrkkyä?

O niin kuin orgasmi

Huomaan hankkineeni itselleni ongelman. Tai sitten se ei olekaan ongelma, koska tietystä näkökulmasta katsottuna kysymys onkin vain siitä, että olen kasvanut ihmisenä. Ja kasvaminenhan on aina hyvä juttu. Eikö? On se, ehkä, vaikkei nyt tällä hetkellä siltä tunnukaan. Pakko olla.

Se liittyy siihen kirjeeseen. Kirjeeseen, joka vapautti minut ajattelemaan niitäkin asioita, joille en ole juurikaan antanut tilaa tulla edes ajatuksiin. Nyt ne myllää mielessä yötä päivää. Joku aika sitten Iltalehden lukijat saivat kertoa uniorgasmien ihanuudesta. Ei siinä mitään, olen ehdottomasti samaa mieltä. Paljon täydellisempiä orgasmeja saa hakea. Se lakkaa olemasta kivaa silloin, kun herää hengästyneenä kesken unen. Se on vähän sama kuin veisi lapselta tikkarin. Kiukku on ainakin yhtä aitoa.

Ei se kiukkukaan ole se ongelma. Ongelma on se, että tänään herättyäni aloin miettiä, että kerta olen nyt käytännöllisesti katsottuna vapaa tekemään ihan mitä huvittaa ja kenen kanssa huvittaa, niin miksi ihmeessä mä annan itseni herätä tuollaiseen tilanteeseen. Vastaus, jonka sain itseltäni liittyi siihen kasvun paikkaan. Olen kasvanut ulos siitä, että seksuaalista nautintoa ja tunteita ei pidä sekoittaa keskenään. En mä taida sittenkään haluta yhtään mitään ihan vaan jonkun kanssa. Aivan yhtä paljon saan irti siitä, että hoidan homman itse. Tänään kasvaminen ei tunnu ollenkaan hyvältä. Olen vain ja ainoastaan hyvin hyvin turhautunut.

Mä haluan mun tikkarin! Nyt heti!

K niin kuin konkari

Olen päättänyt kirjoittaa elämäni ensimmäisen treffi-ilmoituksen. Tosin vain ennaltaehkäisevässä mielessä, koska kaikkialla vaikuttaa olevan trendinä, että treffi-ilmoitukset eivät tuota tulosta. Naisilla kuulemma on suuremmat mahdollisuudet saada vastauksia kuin miehillä. No wonder why? (Katso kuva)

Haluatko nähdä omalla vastuulla lisää?

Ajattelin siis ottaa oppia konkareilta, mutta kuinka kävikään. En edes päässyt katsomaan naisten vastaavia ilmoituksia, koska katseeni nauliutui otsikon kiimaista naista vailla kuvaan. Seuraavaksi huomio kiinnittyi siihen tosiasiaan, ettei yhdelläkään näistä miehistä ole oikeinkirjoituksesta tietoakaan. Puhumattakaan siitä, että ovat joko yksinäisiä (annakkona säälistä etes seuraa) tai varattuja ja seksinkipeitä. Nimenomaan siis sekä varattuja että seksinnälkäisiä.

Jään sittenkin miettimään, että josko en kuitenkaan kirjoittaisi sitä treffi-ilmoitusta blogiini.

T niin kuin tyttöystävä

"Onko Neon parisuhdemankelissa?"

Kiitos sähköpostista ja uudesta nimityksestä, mutta nyt on pakko heittäytyä hankalaksi. Mä en tiedä vastausta kaikkiin maailman parisuhdeongelmiin. Mä olen kyllä kokenut kaikenlaista, mutta sinkkuus (joo joo, harkinta-aikainen harkinta-ajaton sinkkuus) ei mun mielestä ole niin suuri meriitti, että olisin pätevöitynyt parisuhdenero. Tiedän, että kehitän hyvinkin nopeasti uuden teorian tai ratkaisun melkein mihin tahansa parisuhteen ongelmaan kysyttäessä, mutta... Muistakaa, että sinkun lisäksi mä olen myös niitä, jotka mielellään haluaa ihmisten toimivan kuten minä sanon, mutta välttävän toimimasta kuten minä teen.

Mä olen kuullut aikaisemmin juttua siitä, että kahden asunnon loukkuun voi jäädä tosi helposti. Nyt musta alkaa tuntua siltä, että myös kahden naisen loukkuun voi jäädä helpolla. Voi hyvänen aika sentään tätä vapaan rakkauden aikaa. Vai miksi avoimiksi suhteiksi niitä nyt kutsutaankaan. Se on alue, jota Neo-tädin on hyvin hyvin vaikea ymmärtää. Eikä Neo-täti edes yritä ymmärtää sitä polyamoria juttua, koska yhdessäkin on monesti ollut yli oman tarpeen.

Ongelma on siis se, että ei tiedetä pitäisikö valita aa vai bee, vai voisiko olla sekä aa että bee tai ehkä sittenkin ihan joku muu. Mikäli oikein tulkitsin, niin vaihtoehto aabee oli jo melko hyvin omalla päättelyllä onnistuttu kumoamaan, joten ei siitä sen enempää. Mun on myös aika vaikea mennä sanomaan näin sähköpostipohjalta, että kumpi niistä olisi se parempi vaihtoehto. Ehkä joku muu.

Mietitäänpä kuitenkin. Aa on kertomuksen mukaan ihan hyvännäköinen ja sillä on isot tissit ja bee on mukava ja sitä on ikävä. Onko tossa oikeasti jotain miettimistä? Kaikilla mainituilla ominaisuuksilla on taipumus olla katovaisia, joten ota ihmeessä ne isot tissit. Painovoima alkaa kyllä vetää niitä aikojen kuluessa kohti maata, mutta ne on silti isot.

Ja ei. Neon parisuhdemankeliin ei sisälly sellaista palvelua, että Neo lähtisi etsimään elämän naista  - ei kyllä miestäkään - jonkun kanssa pyydettäessä. Tärkein pointti, mikä mulla nousi tekstistä mieleen oli se, että jos vaikka jarruttaisi vähän. Jos ei olisi niin kiirettä edetä ja jos ei olisi tarvetta jollekin, niin ehkä sit voisi löytää jotain pysyvää. Tulis sitku on tullakseen.

Ja niille joille tämä ei auennut yhtään, niin parhaat neuvot ikinä on antanut joku kokenut mies.

Onko sullakin ongelma? Kysy ihmeessä!

Neo vastaa melkein varmasti:

aakkostarinat@gmail.com

R niin kuin roikottaminen

Neon automaattinen orastavan parisuhteen opas vastaa:

"Voitko sä naisena selittää, miksi tarvii toista roikottaa paremman puutteessa?"

Virallinen vastaus

Roikottajia ja niiden riippakiviä on ollut maailmansivu ja tulee olemaan vastakin.

Roikottaja voi olla nainen tai mies. Yleensä kyseessä ei ole edes mikään peluri vaan ihminen, jonka sosiaalinen omatunto kolkuttaa tavallista kovempaa. Se sanoo jotain sen suuntaista, että koska toi toinen sanoo tykkäävänsä musta, niin enhän mä voi olla tykkäämättä siitä. Monesti liiallinen kiltteys on enemmän naisten kuin miesten ongelma. Roikottajan ongelma on, että hän ei halua missään tilanteessa loukata toisia ihmisiä ja tarjoilee siksi heissä roikkuville riippakiville edes jotain rippeitä. Kun roikottajalta kysyy suoran kysymyksen, siihen saa vastaukseksi jotain ympäripyöreää. Omalle kohdalle muistan osuneen sellaisen lauseen, että olen 93 prosenttisen varma, että meistä ei tule mitään.

Riippakivi on usein oikeasti tosi ihastunut roikottajaansa tai kuuluu siihen ihmisryhmään, jolla on pakko olla joku. Tämä on se pointti, miksi moni riippakivi jää roikkumaan. Myös riippakivi saattaa olla keskivertoa kiltimpi ihminen. Lisäksi hänen ristinään on kyvyttömyys tehdä päätöksiä, ellei varmaa lopputulosta ole tiedossa. Riippakivi on valmis nielemään kaiken sonnan, jota taivaalta tarjoillaan, koska siellä on olemassa se 7 prosentin mahdollisuus siitä, että roikottaja muuttaa mielensä. Silloin prinsessa ja prinssi saavat toisensa ja elävät onnellisina elämänsä loppuun asti.

Nyt ei kuitenkaan puhuttu saduista vaan ihan oikeasta elämästä. Roikottajalta ei tietenkään ole reilua sälyttää vastuuta päätöksestä edesvastuuttomassa tilassa olevalle riippakivelleen, mutta se on silti paras vastaus, jonka se on ikinä onnistunut antamaan. Siksi riippakiven kuuluu pysähtyä miettimään riittääkö se, mitä roikottaja on hänelle juuri siinä hetkessä valmis antamaan. Ei mitään itselle annettuja sitku-vastauksia, vaan onko tyytyväinen tilanteeseen juuri sillä hetkellä. Jos kuitenkin puhutaan parisuhteesta, joka on ihan alkutekijöissään, niin ei ole mitään mieltä alkaa hakkaamaan päätään betoniseinään, vaikka olisi miten ihastunut. Toisaalta kannattaa ehkä myös suhteuttaa niitä omia toiveita menossa olevaan suhteen vaiheeseen. Monikaan ei muutamassa viikossa ole valmis tekemään koko elämän kestäviä ratkaisuja.

Oma henkilökohtainen mielipiteeni oli, että 7 prosentin mahdollisuus oli aivan liian pieni suhteutettuna omaan ihastukseni määrään. Ja arvatkaapa mitä? Elämässä yleensäkin toimii se tosiasia, että pitää vaan tehdä päätös. Kun on tehnyt päätöksen, ei tarvitse enää vatvoa vaan voi jatkaa eteenpäin helpottunein mielin.

Pähkinänkuoressa

Koska annat sen roikottaa ja tyydyt olemaan paremman puute.

Et voi tietää miehen millast olla nainen

Mut pyri olee rakkauden ammattilainen

kiitos Juice niist viisaist sanoist

Mitä moni ettii tääl vielä baarihanoist

Auttaa voi janoist mut ei rakastunutta

Ei mikään mutta ku suhteet on skutta

Niihin eksyy ja kuulee takas huudot

Ne satuttaa, tappaa ja luo ennakkoluulot
Tulevii mitä ikinä ne onkaa
Mun mielest turha mennä ketään takas vonkaa
Mitä löytyy takaa siihen on joku syy
Vaik tääl nyt myrskyy ni viel tulee tyyntyy

Elokuu: Soutaa huopaa

R niin kuin Reinikainen

Mikä Reinikainen? Älkää edes kysykö.

Soudellaan mieluummin hetki hiukan syvemmissä vesissä, koska yön pimeinä tunteina saatoin ymmärtää muistaa jotain valtavan suurta. Mä olen yrittänyt vakuuttaa (eniten luultavasti itselleni), että mä tarvitsen kokonaisen armeijan ollakseni edes tyytyväinen. Että mulle ei riitä yksi ei ehkä täydellinen, mutta melko lähellä täydellistä olevan inhimillinen. Tietenkin mä olisin iloinen kokonaisesta armeijasta ja erityisesti siitä, ettei olisi pakko sitoutua johonkin yhteen. Sillä tavalla välttyy kohtaamasta omia pimeitä puoliaan, kun ottaa kaikesta vaan sen hyvän.

Parasta parisuhteettomuudessa on se, että saa tehdä täsmälleen kuten haluaa. Kukaan ei ole "sanelemassa" kotiintuloaikoja eikä kyselemässä kenen kanssa mihinkin on menossa. Kurjinta parisuhteettomuudessa on se, että kaikesta huolimatta sitä kaipaa jotain toista aikuista (tai vähemmän aikuista), jonka kanssa arkensa jakaa. Ristiriitaista. Ei huvita tilittää, mutta sittenkin pitäisi saada tilittää. Puhumattakaan siitä kaikesta muusta. Ota tässä nyt edes itsestään selvää.

Mun muistin palautuminen liittyi aika läheisesti siihen sanaan, jota ei saanut sanoa ääneen, sillä samasta paikasta alitajuntaan jäi pyörimään kolme olennaisen tärkeää sanaa: puhua samaa kieltä. Ei, en tarkoita sitä lihakimpaletta kenenkään suussa. En myöskään sitä, että toinen puhuu suomea ja toinen norjaa. En myöskään sitä, että pitää olla kaikesta samaa mieltä. Ainoastaan sitä, että puhutaan samaa kieltä. Sitä, ettei tarvitse olla varmuuden vuoksi piikit pystyssä tai pukeutua haarniskaan. Sitä, ettei ole maailmanloppu, vaikka toisen ajatukset ei olisi lähelläkään omia. Ei kukaan jaksa sellaista taistelua. Ja ehkä. Siis vain ehkä ihmiset oikeasti puhuisivat enemmän omista ajatuksistaan, jos ei tarvitsisi pelätä ajautuvansa puolustuskannalle.

Maailmanloppuun kun kuuluu läheisesti se, että on pakko yrittää muuttaa asioiden tilaa itselle suotuisammaksi. Mikä on tietenkin täysi mahdottomuus, jos puhutaan ihmisen perusluonteesta. Parhautta on, kun edes yrittää ymmärtää toisen näkökulman. Ei sitä tarvitse muuttaa mitenkään vain siksi, ettei se ole oma. Välttääkseni sen, ettei kukaan meinaa tukehtua palkokasviin nenässään, jätän kertomatta mieleen tulleita esimerkkejä.

Muistinpa vaan, että ei enää mitään jättiläisiksi luultuja tuulimyllyjä vastaan taistelevia Don Quijoteita.

Reinikainen on muuten se tv-sarjan poliisi. Mutta ei se nyt liity tähän mitenkään. Mä vaan satuin heräämään yhtenä päivänä siihen, että unessa joku sanoi mulle: "siitä se Reinikaisen poika vasta olisi ihmeissään". Häh? Mähän sanoin, ettei kannata kysyä. Enempää en muista. Eikä se luultavasti ollut edes mitään olennaista. Kunhan ajattelin, että olisi kiva, kun joku löytäisi blogiin hakusanalla Reinikainen eikä pelkästään etsiessään seksikkäitä miehiä, joita täällä jo onkin pilvin pimein.

J niin kuin järki

Luonnoskansio on ihan pop. Aina silloin tällöin. Sieltä on kätevä poimia aakkosia tarpeeseen tai tarpeettomuuteen.

Sunnuntai-illan projekti oli käydä läpi Suomi24:n Järki ja tunteet-palstaa. Oli sen verran hutera olo lauantaista - ei niinkään alkoholista vaan univelasta, että katsoin aiheelliseksi pakoilla velvollisuuksiani koulun suhteen. Olisihan se nyt suorastaan rikollisen syntistäkin tehdä koulutehtäviä kirkollisena pyhänä. (Siis saanhan mä käyttää niitä tekosyynä, vaikken kirkkoon kuulukaan) En ollut vakuuttunut edes palstaa lukemaan alkaessani, että järki ja tunteet voisi mitenkään kulkea käsi kädessä eikä se edes liene palstan tarkoitus. Palsta vahvisti sitä käsitystä, että toiset valitsevat järjen äänen kuuntelemisen ja toiset menevät tunteella. Nämä on silti näitä asioita, joista on vaikea mennä sanomaan että toisen tapa on väärä ja toisen oikea. 

Mä olen nykyään pitkälti järki-ihminen. Jos joku ei vielä tiennyt. Varmuuden vuoksi tein Helmen testinkin asiasta. Pitihän se varmistaa, kun viime aikoina on ajoittain tuntunut siltä, että heitän kohtuullisen helposti aivot narikkaan. Oikeastaan musta olisi harvinaisen kivaa käyttää molempia tilanteen niin salliessa. Sellainen tilannehan on aina, kun mitkään hälytyskellot ei kilkata äärettömän häiritsevästi. Voitte myös uskoa, että  mun hälytyskellot alkaa kilahdella suhteellisen herkästi.

Mut mitä siitä palstasta? Siellä käsiteltiin pitkälti samoja asioita kuin mä olen täällä jo aiemmin vouhottanut. Jättääkö ukkomies vaimonsa, kun niillä ei ole muuta yhteistä kuin lapsi? (Ei, se vaan sanoo, ettei niillä ole muuta saadakseen haluamansa) Kuka on syyllinen pettämiseen? (Kaikki: pettäjä eniten, kakkonen suhteessa vähemmän ja jopa sen hetkinen kumppani - tosin kaikkein vähiten) Mitä tehdä, kun vatsanpohjassa nykäiseekin miehen ystävän seurassa eikä sen oman kulta mussukan kanssa? (Olisko syytä miettiä ihan vakavasti suhteen tilaa?) Miksi mies juo ja lopettaako se sen? (Koska sillä on ongelma, tuhansittain tekosyitä eikä se lopeta) Onko joku kiinnostunut vai eikö se ole? (Pitäisikö kysyä siltä itseltään?)

Viimeisimpänä mieleen jäi parikymppisen tytön murehtiminen siitä, kun hän on saanut jo ainakin kahdet pakit. Voi pyhä puudeli sentään, että elämässä voikin tulla traagisia vastoinkäymisiä ja pettymyksiä. Ihan kauheeta. Kuinka tostakin nyt oikein selviää. (Sallikaa mun nauraa) Se on varmasti todella kauheeta.

Hän on siis saanut jo kahdet pakit. Eikä edes mitään totaalityrmäyksiä vaan on saanut vastaukseksi, etteivät miehet hae mitään vakavaa. Nyt tyttönen sitten miettii, että mikä hänessä mahtaa olla vikana, kun ei kelpaa kenellekään ja jääkö hän nyt lopuksi iäkseen yksin. Ja mä mietin, että onko nämä aloitteet tehty aina karkauspäivänä kapakassa kontillaan kosien? Siis millä sanoilla sun tarvii niitä aloitteita tehdä, jotta saat vastaukseksi "en hae mitään vakavaa". Koska tyttö kirjoitti faktana, että on tehnyt aloitteet baarissa, niin mulla on täysi syy epäillä, että on suorastaan kosinut välittömästi - oli varmaan sormuskin valmiina. Se kontaktin vakavuuden taso ei ainakaan mulle ihan ensimmäiseksi tulisi mieleen, ellei joku suoraan sano haluavansa parisuhteeseen. Jos mukana olisi myös sormus, mä menettäisin puhekykyni. Ja jos joku mulle baarissa niin sanoisi, niin arvatkaapa mitä vastaisin. Oliskohan jotain sen suuntaista, että en hae mitään vakavaa. Mitä mä oikeasti ajattelisin, olisi taas ihan toinen tarina.

"Askel ja pysähdys kerrallaan,
yksi nurin, yksi oikein,
etsi tietä joka hehkuu,
polkua joka puhuu"

I niin kuin iskurepliikit

Taannoin kirjoitin siitä Joku-nimisestä tyypistä. Kommentit johtivat pohtimaan toimivia iskurepliikkejä. Ja toisaalta mä aloin henkilökohtaisesti epäillä iskurepliikkien tarpeellisuutta. Onhan ne mahdollisesti tarpeellisia, kun tarvitaan pakosti joku heti tulevaksi yöksi. Eri asia on, kuka haluaa kuulua siihen karjalaumaan, josta hätäpäissään yritetään saada joku - hiukan ennen valomerkkiä tai taksijonossa

Mä olen siinä käsityksessä, että suurin osa ihmisistä kuitenkin haluaa jotain ihan muuta kuin olla joku. Mutta suurin osa ihmisistä myös kavahtaa takajaloilleen, jos ensimmäiseksi aletaan puhua biologisen kellon tikittämisestä ja suunnattomasta tarpeesta saada oma lapsi. Nainen ei välttämättä halua ensi hetkistä alkaen esineellistyä äidiksi jonkun lapsille. Ja mies.... No ota niistä nyt selvää. Toivon silti, ettei kukaan oikeasti usko löytävänsä sitä helmeä taksijonosta.

Kukin voi googlettaa internetin hurmaavimmat iskurepliikit, jos haluaa ottaa opikseen ja erottua joukosta. On mutkin isketty sieltä "grillijonosta", vaikka se johtikin johonkin vasta monien sattumien kautta ja kuukausia myöhemmin. Mutta ne myöhemmät sattumukset eivät olisi johtaneet mihinkään ilman sitä kosinta-asentoa torin laidalla. Silloin tosin polvistuttiin vain puhelinnumeron toivossa, mutta se oli ehdottomasti uniikki tapa huomioida toinen viiden minuutin ajantappojutustelun jälkeen. Ei se silti uudelleen toimisi.

Kaikkea sopii toki yrittää, mutta... Koska mulla ei ole mitään hinkua parisuhteeseen, niin tehokkain tapa lähestyä on varmaan tulla ihan normaalisti juttelemaan niitä näitä.  Parasta on olla pelottelematta ainakaan puheilla ikuisesta kaiken kestävästä rakkaudesta tai vauvakuumeesta, sillä mä olen 96,3 prosenttisen varma siitä, etten halua lisää lapsia. Jos varmuus olisi satakymmenenprosenttinen asia olisi jo hoidettu pois päiväjärjestyksestä. Aika kovaa pitäis sielun iskeä tulta, että prosenttiosuudet muuttuisi päälaelleen.

Jutustelun lisäksi pieni flirtti voi silti auttaa asiaan. Toimiva flirttailu pysyy reilusti vyön yläpuolella, mielellään kaula-aukon yläpuolellakin. Eikä sillä toisaalta ole välttämättä mitään tekemistä sanojen kanssa. Katsekontakti ja eleet on aika lailla tehokkaampia. Mutta se onkin kokonaan toinen tarina.

Iltalehden mukaan flirtti on toisen kohteliasta huomioimista ja hauskanpitoa.

P.S. Mä luulin meidän uusi isäpuoli-keskustelujen kotona jo laantuneen, mutta neidillä ei vaan olekaan ollut sopivaa tilaisuutta. Kerroin hänelle lähteväni tänään A:n kanssa paikkaan B katsomaan C:tä ja parantamaan maailmaa. Kysymys kuului: "Onko C mun uusi isäpuoliehdokas?". Eipä taida olla. On se sitkee tossa paritusvimmassaan.

J niin kuin joku

Erään baarin portsari piilotteli mua aikanaan narikassa ilta toisensa jälkeen, kunnes pahimmat painajaiset oli menneet. Samaan aikaan kuitenkin tivasi multa, että eikö kuitenkin olisi mukavaa, jos olisi joku. Ihan vaan joku, jonka kanssa lähteä kotiin. Joku, jonka vierestä herätä. Joku, jonka kanssa syödä aamupalaa. Joku, jonka kanssa jakaa elämänsä. Mä en nähnyt siinä silloin mitään hohdokasta. Omasta mielestäni olin liian tyytyväinen omaan elämääni enkä tarvinnut ketään sotkemaan mun arkea. Enkä varsinkaan ketään, jota voisi kutsua nimellä joku.

Pari vuotta sitten muutamat ystävät otti tehtäväkseen hoitaa mun parisuhdetilaa. Heidän mielestään olisi ollut aiheellista erota välittömästi, koska mun kuuluu löytää joku parempi. Se on taas yksi asia, mitä mä en ymmärrä. Miten kukaan oikeesti luulee tietävänsä, mikä on parempi toiselle? Vaikka ehdottomasti väitin, ettei avioerosta enää mainita, niin mun mielestä tämä meni paljon kivuttomammin näin. Ajan kanssa.

Sunnuntaista alkaen tytär on kysellyt kerran päivässä, että koska joku esitellään hänelle. Oikeastaan mä olen vähän huolestunut hänen kielellisestä kehityksestään, koska meidän keskustelut on tosiaan menneet tähän rataan:

T: Koska sä esittelet mulle jonkun?

M: Ei ole ketään.

T: Milloin sä esittelet mulle jonkun?
M: Ei sellaista ole.

M: Hartioita jumittaa.
T: Joku vois auttaa!

Oikein jännityksellä odotan, että missä muodossa keskustelu käydään tänään.

Wagner on mun hero!

Hs: Viivi & Wagner

T niin kuin tahdon

Musta tuli tänään teoriassa uusioneiti. Todellisuudessa harkinta-aika jatkuu vielä hyvän aikaa, mutta eihän sillä nyt oikeastaan ole merkitystä. Loppujen lopuksi millään muulla ei ole väliä kuin sillä, että molemmat on todenneet ääneen, että on tullut aika luovuttaa. Jossain vaiheessahan sitä alkaa näyttää pelkästään typerykseltä roikkuessaan kiinni jo aikansa eläneessä. Tämän enempää sosiaalipornoa avioeron tiimoilta ei ole odotettavissa blogissa eikä varmasti missään muuallakaan, koska me molemmat sanottiin tahdon tuntemattomalle mahdollisuudelle. Sulassa sovussa ja täydessä yhteisymmärryksessä.