T niin kuin takkutukka

Saako toivoa? Ei se mitään, toivon silti.

Hiusten ja hampaiden harjaamista ei pidä jättää väliin monen montaa kuukautta. En uskalla edes ajatella, kuinka suuren laskun hammaslääkäriltä saisi vastaavassa tilanteessa, mutta meillä tukanselvittämiseen, pesemiseen ja leikkaamiseen meni 2.5 tuntia ja työtä teki vuorotellen 5 kampaajaa. Tuntiveloituksella hintaa työlle tuli 135 euroa. Että repikää siitä ja miettikääpä vielä kerran kannattaako hiukset päästää rastoittumaan.

Niin, jos varataan tasausleikkaus tytölle puhelimitse, niin eihän me olla herranjestas osattu varautua siihen, että tytön hiuksia ei ole harjattu kertaakaan sitten viime vuoden toukokuun. Siitä seuraa se, että kampaaja vaihtuu muutaman kerran työn aikana, kun ainahan jollain on vaikutusaika menossa, jolloin voi jatkaa siitä mihin toinen jäi. Minä tosin ilmoitin tytölle, että jos hän olisi mun tenava, niin keritsisin hänet kuin lampaan sen sijaan, että tökin piikkikammalla takkuja auki. Onneksi tyttö ei ollut niin herkkää sorttia, että olisi alkanut itkemään lisää siitä syystä tai vaatinut äitiään pelastamaan itsensä pahalta kampaajatädiltä. Krokotiilin kyyneleitä toki vuodatettiin, koska se selvittäminen ihan varmasti sattui.

Jos tapahtuneesta haluaa keksiä jotain positiivista, niin meille tuli yllätyksenä, että luomurastat voidaan saada sittenkin pois muuta kuin leikkaamalla. Sitä en kuitenkaan vieläkään tajua, että kukaan ei ole oikeasti tarttunut harjaan yli vuoteen, ei edes tytön huoltajat. En oikein jaksa uskoa, että tarvitsee olla kampaaja hävetäkseen takkutukkaista jälkeläistään. Ihan oikeasti hei, opettakaa lapsenne a) harjaamaan hiuksensa vähintään kerran päivässä ja jos ne on pitkät niin mielellään ainakin kahdesti ja b) sama juttu hampaiden kanssa, vaikka olisi töpömmätkin hampaat.

P niin kuin pettymyksen sietokyky

"Paska vanha setä, et sä mua määrää" (Ellit: Curling-vanhemmat - pelkkää porkkanaa, ei keppiä)

Joko curling-vanhemmuus käsitteen nimeäjä Bent Hougaard valehtelee, jutun kirjoittaja keksii omiaan tai sitten Bentillä on oikeasti raudanlujat hermot. Jutun mukaan Bent laski viiteen lauseen kuultuaan. Itse olisin joutunut laskemaan ehkä viiteenkymmeneen enkä ole varma, että sekään olisi riittänyt. Lauseen päästi kuitenkin suustaan noin 5-vuotias poika. Mitvit?

Mä olen itse ns. vapaan kasvatuksen uhri ja siitä huolimatta ajoittain jopa melko hyvä ihminen. Siihen saattaa olla parikin hyvää syytä. Vaikka sain tehdä itse omat valintani, kukaan ei koskaan tullut siloittelemaan mun tietä.  Sain valita, mutta sain myös oppia itse virhevalinnoistani. Maistelin pettymyksen karvasta maljaa kerran jos toisenkin. Ja toisaalta siihen aikaan vielä sedät ja tädit uskalsivat ojentaa kuritonta naapurin tenavaa tarpeen tullen. Niiden ei tarvinnut pelätä, että vanhemmat hyökkäävät raivokkaan sokeasti puolustamaan pientä kullannuppuaan, jossa ei tietenkään koskaan ollut mitään vikaa.

Nyt kun suurin kohu Hyvinkään tapahtumien ympärillä on alkanut laantua ja kaikki on jo painavan sanansa asiasta sanoneet, niin mä vasta aloin miettiä niitä tapahtumia. Ja nyt: mä en ole lukenut enkä kuullut yhtään uutista aiheesta enkä (valitettavasti) ole lukenut myöskään yhtään aiheesta kirjoitettua blogitekstiä vielä, vaan poistunut nopeasti vähin äänin. Olen ollut tietoinen, että jotain kurjaa on tapahtunut enkä sentään ole tunkenut sormia korviini ja alkanut lällättää, kun joku ottaa asian puheeksi, mutten ole itse aktiivisesti hakenut tietoa siitä. Sama kävi myös Breivikin kohdalla kuin myös Japanin katastrofin kohdalla. Mä kieltäydyn seuraamasta tapahtumia. Ehkä suojellakseni itseäni asioilta, joita en ole ollut valmis vielä käsittelemään. Ehkä saadakseni tietoa vasta, kun on jotain muutakin kerrottavaa kuin ensihetken spekuloinnit.

Curling-vanhemmuuden käsite on jo vanha juttu ja on varmaan hurjaa mennä väittämään, että kaiken maailman murhanhimoiset ja pahoinvoivat nuoret olisivat näitä curling-vanhempien lapsia. Siitäkin huolimatta, että alkavatkin olla juuri tiettyä ikäluokkaa. Muistelen curling-vanhemmuuteen liittyvän olennaisesti sen, että annettiin lasten pitkälti sanella elämisen ehdot ja samaan aikaan varmistettiin, ettei heille vaan pääse syntymään pettymyksiä. Vanhemmat ei kuitenkaan voi olla lapsensa elämässä läpi elämän 24/7. Mitä tapahtuu sitten, kun maailma ensimmäistä kertaa läväyttää tällaista lasta avarilla poskelle? Jotkut aikuistuneet lapset ehkä oppivat käsittelemään pettymyksen tunteita siinä vaiheessa, kun niitä alkaa tulla. Mutta mitä käy niille, joilla ei ole kykyä sopeutua siihen, ettei asiat aina juuri koskaan menekään täsmälleen, kuten he ovat halunneet? Ehkä he haluavat tappaa kaikki kerta siinä pelissäkin pystyi tekemään niin. Mene ja tiedä siitä sitten.

Sen kuitenkin tiedän, että kun itse olin nuori, kaipasin samanlaisia rajoja kuin kavereillani oli. Sellainenkin pieni yksityiskohta kuin kotiintuloaika olisi tehnyt olon kummasti turvallisemmaksi. Tai joku olisi voinut kertoa mulle, että kun kielen laittaa pakkasella kiinni metalliin, niin sen irroittaminen sattuu todella paljon ja pitkään. Ja ehkä vielä joissain muissakin jutuissa olisi voinut olla hyvä, jos jompi kumpi vanhemmista olisi edes kertonut, ettei niin kannata tehdä. Ei silti, ainakin mun kohdalla siitä seurasi se, että olen tehnyt paljon virheitä, mutta myös ottanut opikseni niistä. Helpommallakin olisi voinut päästä, mutta pitääkö kaiken aina olla niin helppoa?

J niin kuin jääräpää

"Mä olisin kyllä tullut aikasemmin, mutta kun mun piti kinata oinaan kanssa rakkaudesta ja makkarasta."

Oinas on ehdottoman tärkeä osa tarinaa. Jos se olisi ollut rapu tai vaikka rukoilijasirkka, niin neitihän olisi tullut sovittuun aikaan. Mutta koska kyse oli oinaasta, niin sen oli pakko saada viimeinen sana. Ja koska se oli oinas ja hän itse on jääräpää, niin mun kuuluu ymmärtää, ettei voinut pitää kiinni sovitusta. Multa meni nyt kyllä joku kohta pahasti ohi, koska en ymmärtänyt oikeutusta. Ymmärsittekö te?

Äitinä mä olen toki ylpeä kasvatustyöni tuloksesta. Jääräpäänhän mä halusinkin kasvattaa. Tai oikeastaan halusin, että osaa pitää puolensa. Seuraavaksi taidetaan alkaa keskustelemaan siitä, mitkä asiat on kinastelun arvoisia ja mitkä ei. Sitä ennen mun lienee syytä palauttaa hänelle mieleen, että kumpi meistä oikeasti on jääräpää.