M niin kuin maistuva maaliskuu

Sellainen pikku vinkki tässä lomailun ohessa, että kohta on Tarina päivässä-haasteessa maistuvan maaliskuun vuoro. Syövät kuulemma lammastakin silloin. Ja väittävät sen olevan maukasta. Minä en syö. En pysty. Kavereita ei saa syödä ja maistuvat vielä jotenkin karvaisellekin. Olen maistanut. Ihme saa tapahtua, että maistan uudelleen.

Listaa saa taas tuttuun tapaan kopioida, ottaa mukaan, jakaa ja käyttää hyödykseen. Mä hyppään mukaan viimeistään oravanpyörään.

M niin kuin mikä maa mikä valuutta?

Tai siis mikä päivä, mikä aihe. Ehkäpä en nyt kirjoita haasteeseen liittyen, kun muutenkin tuntuu olevan kortilla aika tämän blogin suhteen. Ja kerta nyt on sellai olo, että on pakko sanoa jotain, niin en kyllä tukahduta sitä jollain koukulla. Hups. Se tuli ihan vahingossa.

Siispä niihin asioihin.

Ekaksi. Raineri on lomalla. Siellä se lämpimillä mailla vetelee kaljaa ja ottaa aurinkoa. Kaljastahan mä en tykkää, mutta aurinko maistuis kyllä. Antoi kotitehtäväksi pudottaa sillä välin 4 kiloa. Siis jumankekka, kymmenessä päivässä ja mä vielä tartuin haasteeseen. Lauantaina kaikki näytti vielä menevän ihan putkeen, paino oli pudonnut 5 päivässä 2,2 kiloa. Tänään pudotus oli enää 1,2 kiloa enkä ole tehnyt mitään toisin kuin aikaisempina päivinä. Ja tiedoksi: olen syönyt ihan normaalisti, että älkäähän nyt huolestuko.

Ärsyttävää silti! Mä heitän hanskat naulaan ja haistatan sille pitkät, jos se kehtaa ruikuttaa. Se puoli kiloa viikossahan oli terveellinen vauhti laihtua, joten se nyt ainakin on mennyt. Aikaa tosin olis vielä 2 päivää, mutta ehkä ihme tapahtuu itsekseen ja voin sittenkin näyttää sille torstaina pitkää nenää. Eikös se lepokin kuitenkin ole tarpeen?
Ai niin, ja ne, jotka päätyvät tänne hakulauseella läskistä fitnesstähdeksi. Olette niin väärässä paikassa. Menkää pois!

Toiseksi, mulla on someähky. Se ei johdu teistä vaan minusta. Kun työkseen harjoittelee somea, alkaa oireilla. Oma blogi katselee syyttävästi ja hikikarpalot nousee pintaan. Olis pakko kirjoittaa jotain, mut mistä, mistä, mistä ja mitä, mitä, mitä. Niin ja muiden kuulumisiakin pitäisi käydä lukemassa tai putoan kartalta ihan tyystin. Syvä huokaus. Ehkäpä me tehdään nyt niin, että päätän olla ottamatta stressiä tästä blogista. Ilmoitan olevani lomalla bloggailusta seuraavat 2-3 viikkoa. Muiden blogien lukemista ei sitten lasketa lomaan kuuluvaksi, vaan loma on just siksi, että ehtisin edes lukea mitä mun tärkeille kuuluu. Tässä on tietenkin se vaara, että kun sanon näin, niin juttuja alkaa tulla mieleen vaikka millä mitalla. Mutta otan sen riskin.

Ja nyt mä painun nukkumaan, kun väsytin itseni taas pumpissa ja intervallijuoksupätkillä illalla.

A niin kuin aasinsilta

Tarina päivässä: Tuhti

Tänään on ollut kiva päivä. Rento, mutta täynnä kysymyksiä. Osaisitkohan sinä auttaa?

Ensimmäiseksi mieltäni vaivasi se, että pitääkö Twitter, Facebook tai joku muu yhteisöpalvelun nimi kirjoittaa isolla vai pienellä alkukirjaimella. Tähän sain ammattilaiselta vastauksen. Ne ovat erisnimiä ja siten kirjoitetaan isolla. Halusimme kuitenkin laittaa hiukan kielioppia uusiksi. Ehdotamme, että on sallittua käyttää pientä alkukirjainta niissä tilanteissa, kun haluaa vähätellä jonkin merkitystä elämässään. Koska alkoholisti vähättelee riippuvuuttaan, niin myös sosiaalisen median käyttäjä voi vähätellä omaa riippuvuuttaan käyttämällä pientä alkukirjainta riippuvuutta aiheuttavasta palvelusta. Kirjoitanhan jumalankin aina pienellä, mutta Universumin tai Maailmankaikkeuden isolla. Paitsi jos ne ovat kohdelleet minua omasta mielestäni kovin epäoikeudenmukaisesti. Vähän sama juttu, kun jos lapsi on kiltti, häntä kutsutaan etunimeltä tai lempinimeltä, mutta auta armias, jos se tenava tekee jotain sopimatonta, niin hänellä on yhtäkkiä koko ristimänimi käytössä ja ISOIN kirjaimin.

Kun tämä asia oli selvitetty, niin tyttäreni alkoi laulamaan Maijal oli karitsaa. Se lumivalkea ja alati seuraava karitsa. Koska karitsa oli, aloin miettimään, mitä sille tapahtui. Kysyin sitäkin asiantuntijoilta. Päätyi kuulemma pääsiäispöytään. Vastaavasti heräsi myös kysymys, kuinka Piippolan vaarin talolle kävi, koska vaarillahan laulun mukaan vain oli se. Kuulemma paloi vajaa pari vuotta sitten. Nämä nyt ei olleet ihan sellaisia vastauksia, joita odotin. Saduilla kuuluu olla onnellinen loppu, joten kysyin asiaa myös toisessa sosiaalisen median yhteisössä, mutta se ajoi minut vain miettimään Saku Sammakon kimurantteja ihmissuhdekuvioita. En enää yhtään ihmettele, jos lapsilla on joskus hiukan vaikeaa, kun ei noita aikuinenkaan ymmärrä. Tosin joku fiksu huomautti, että lauluista tuli vaikeita vasta kun niitä alkoi katsella aikuisen silmin. On epäreilua, että laulut eivät kerro, miten sitten kävi. Saiko Sakukaan koskaan puolisoa vai lähtikö se Matias Myyrän matkaan? Jos ei, niin mitä Matias Myyrälle sitten kävi? Oliko Hepokatti Heikki ja Hillevi Hiiri onnellisia ever after vai soitteliko Heikki muillekin viuluaan?

Sunnuntait on ehdottoman kivoja, koska on tuhti olo äidin luota äskettäin palanneena. Lisäksi saa heittää aivot narikkaan ja miettiä lastenlauluja ja muuta tarpeetonta. Tai no, ensimmäinen kysymys liittyi kyllä työhöni, etten vaan puhuttele herra tai rouva Twitteriä epäarvostavasti pienellä alkukirjaimella. Mutta enivei, melko hyvä päivä. Parasta on silti ehkä se, että perjantaihin on enää viisi yötä.

Talouselämä: Pomo ja Väisänen

O niin kuin oppimistyylit

Tarina päivässä: syrjällään

Epäilen, että syrjällään sana päätyi listaan, koska sydän oli syrjällään jostain. Päätin vain jättää sydämen pois, jotta kaikki saisivat keksiä sille ihan omat merkityksensä. Onneksi, koska mun maailma meni hiukan vinksalleen ja nyt se on ihan syrjällään. Minäpä kerron miksi.

Olen kerettiläisesti uskonut, että oppimistyylit (auditiivinen, visuaalinen, kinesteettinen) ovat totta. Sitten mulle ystävällisesti iltamyöhällä kerrottiin, että ne ovatkin myytti ja että olen ollut väärässä vuosikymmeniä. Väärässä oleminen on niin inhottavaa, että nukkumattikaan ei meinannut uskaltaa tulla. Se varmasti tiesi, että tästä en selviä edes nukkumalla yön yli. Aamulla kun heräisin, olisin edelleen väärässä enkä millään muotoa pystyisi kumoamaan asiasta tehtyjä  tutkimuksia. Niinhän se oli. Olen siis vuosikymmeniä kuvitellut olevani auditiivis-visuaalinen oppija (tai ehkä tärkeysjärjestyksessä päinvastoin visuaalis-auditiivinen), ja nyt voisinkin muka oppia ihan yhtä hyvin tekemällä. Toisin sanoen, ei ole mitään väliä kuinka asioita opetetaan, kunhan se tehdään hyvin.

Voisi tietenkin kysyä, miksi sain tästä(kin) kehitettyä itselleni elämää suuremman ongelman ja maailmani on aivan syrjällään. Mitä väliä sillä on, onko oppimistyylit vai ei? Käytännössähän sillä ei ole mitään väliä, paitsi... Paitsi jos minun pitäisi perustella, miksi hyvään esitykseen kuuluu sekä puhetta että powerpointteja (tai jotain muita näköaistiin perustuvia juttuja). Inhoan itse powerpointteja, joissa on tekstiä, tekstiä, tekstiä ja tekstiä. Usein vieläpä suoria ja piiiiiiitkiä lainauksia jostain kirjoista tai artikkeleista. Minusta niissä pitää olla joitain avainsanoja ja asiaa selventäviä kuvia, koska mun muistini painaa asiat nopeimmin mieleen kuvina, joista sitten voin alkaa poimimaan haluamiani juttuja ja käsitellä niitä edelleen. Avainsanat puolestaan puhutaan tai mielellään tarinoidaan auki eikä oleteta, että kun on tehty hieno irrallinen lainaus laajemmasta kokonaisuudesta, niin kaikki ymmärtävät ajatuksen. Se ei vaan mene niin eikä vähiten siksi, että mielenkiinto ja motivaatio ei jaksa riittää enää kumpaankaan - ei kuuntelemiseen eikä edes katsomiseen. Paitsi jos se tyyppi siellä edessä tekee vaikkapa käsillään jotain häiritsevää, kuten kaivaa nenäänsä tai pelaa taskubiljardia, niin sitten sitä on mukava seurata, muttei silloinkaan mitään opi. Uusia tapoja viimeisen vuoden aikana on ollut myös pyytää, että "älä tee tästä oikeusjuttua" ja tönäistä kevyesti etupuolelta olkapään tietämille (saat itse päätellä mikä ruumiinosa on kyseessä) tai napata pöydältä luentolehtiö ja pudotella sitä lattialle tarpeeksi monta kertaa saadakseen sen irtoamaan kansistaan. Siksi siis siirryin läppäriin, ja aivan varmasti tirvaisen takaisin, jos se otetaan samanlaiseen käsittelyyn.

Joka tapauksessa mä haluaisin nyt tietää, että miten sinä luulet oppivasi parhaiten? Ja jos mielestäsi hyvään esitykseen kuuluu sekä kuva, ääni että toiminta, niin miten muuten perustelisit sen kuin erilaisilla oppimistyyleillä? Riittääkö, että mä haluan, että siinä on ne kaikki?

serc.carleton.edu

***

Kirjoitus on osa Tarina päivässä -haasteen antamia päivittäisiä aiheita. Haasteen ajatuksena on antaa päivittäin sana tai lause, jonka ympärille halukkaat voivat sitoa oman tarinansa. Osallistua saa kuka tahansa, joka lupaa, ettei ota haasteeseen osallistumisesta päänsärkyä tai hanki sen vuoksi vatsahaavaa. Osallistumisen pitää olla ennen kaikkea mielekästä, hauskaa ja vapaaehtoista. Tutustu ajatukseen tarkemmin linkin takaa.

V niin kuin verraton

Pakko käyttää hyväksi eilistä Tarina päivässä-haasteen aihetta, koska nämä kuvaan rakkaudella kerätyt hakusanat ovat ehdottoman verrattomia. Näinkö Google kuvailisi minua, jos saisi kirjoittaa profiilitekstin puolestani?

Olisin lisännyt kuvaan myös Ajatusmurusia blogin OTJAN maininnan siitä, että Neo on Nasan tutkimusohjelman mukaisesti myös Near Earth Object. Haluaisin uskoa, että se kuvaisi mua paljon enemmän kuin joku Hitlerin kylkiluu. Sen myönnän, että olen hänen aurinkoisen korkeutensa äiti.

P niin kuin parasta ennen

Onko toimittaja parasta ennen kuin avaa sanaisen arkunsa? Entä kirjailija, joka kirjoittaa jollekin ryhmälle epämieluisista asioista ja ryhmän kannalta väärästä näkökulmasta? Onko kuka tahansa - jopa me bloggaajat - parasta ennen kuin julkisesti esitetään mielipiteitämme? Jos ne eivät jotain miellytä, niin oikeuttaako se käyttäytymään loukkaavasti tai uhkaavasti?

Netissä tuntuu olevan tavallista enemmän ammattilaisvihaajia ja heidän verbaalinen ulosantinsa on kovin rajoittunutta. Heidän mielikuvituksensakaan ei ole kovin vilkas, koska se liittyy usein sukupuoliyhteyteen tai kuolemaan. Se on kuitenkin perheväkivallan kehittyneempi muoto. Perheissä alkaa nyrkit puhua, kun sanat ei riitä. Netissä vedetään turpaan verbaalisesti, tapetaankin. Sanojen eräänlaista puuttumista sekin. Se on rajat ylittävääkin eikä olekaan vain meidän suomalaisten oma pikku ongelma. Päättelin itse, kun katsoin SVT:n julkaiseman YouTube-videon Män som näthatar kvinnor. Eri mieltä oleminen on minusta ihan sopivaa. Mutta  rumaksi haukkuminen tai hengenlähdöllä uhkaaminen on jo aika kaukana eri mieltä olemisesta ja sananvapaudestakin.

Luulen, että ongelma on laajempi kuin tämä kyseinen ohjelma antaa ymmärtää. Aika varmasti myös miehille tulee vihapostia. Eikä se ole yhtään sen hyväksyttävämpää.

Jotain hyvääkin tästä on seurannut, nimittäin #nätkärlek -kampanja, joka ainakin Twitterissä elää ja voi hyvin parhaillaankin. Se alkoi Jesper Eriksonin kyllästymisestä vihapuheisiin. Mutta yleisestikin tämä on hyvä idea. Kuinka usein tulee annettua positiivista palautetta lempityypeilleen? Jesper ehdottaa, että etsitään käsiimme lempitoimittajan meiliosoite ja lähetetään hänelle postia, jossa kerrotaan, miksi hän on suosikki. Tykästyin ajatukseen yleisemminkin. Aivan kuten Radio SuomiPopin "Kehu työkaveria selän takana"-teemaviikkoonkin. Jälkimmäisessä en tosin ymmärrä, miksi sen pitää jäädä yhteen viikkoon. Eikö aina olisi hyvä hetki kehua, koska jokaisesta varmasti löytyy jotakin hyvää?

Laitettaisiinko mekin blogistaniassa hyvä kiertämään ja levitetään omalla tavallamme nettirakkautta? Sellainen hyvä, jolla ei ole parasta ennen päiväystä.

Se lähtisi liikkeelle siitä, että minä kehun ensin jotain teistä (tulossa kohta, innostuit tai et). Se, jota kehutaan ottaa kopin ja seuraavassa postauksessaan kehuu taas yhtä bloggaajaa. Yksi siksi, että se on sopiva määrä lisätä mihin tahansa postaukseen eikä vaadi omaa erillistä tekstiä. Ja ehkä vähän siksikin, että vaikka löydän jokaisesta seuraamastani blogista ja bloggaajasta paljonkin hyvää, niin postauksesta tulisi sillä tavoin kilometrien mittainen. Sivupalkissakin teitä on jo yli 70.

Tästä se siis lähtee ja ensimmäiseksi kehutuksi arvoin silmät kiinni sormi näytölle tekniikalla Virtaa sanoista blogin Carelianan. Arvonnan virallisina valvojina toimivat kissamme, jotka yhä täällä asustavat. Käsittääkseni kuitenkin vain maaliskuun puoliväliin asti.

Careliana on pesun kestävä karjalaistyttö, joka on oppinut sanomaan nääs. On hän selvästi oppinut sanomaan paljon muutakin, mutten tiedä johtuuko se karjalaisuudesta vai tarttuneesta tamperelaisuudesta. Careliana kertoo blogissaan omasta elämästään ja arjestaan mukaansa tempaavalla tyylillä. Kovin moni ei onnistu ottamaan avainnipun sijasta mukaansa villasukkia ja kokoamaan siitä virkistävää tekstiä pidemmältikin. Pisti hiukan naurattamaan, vaikka en jaakaan hänen kanssaan villasukkainhoa.

***

Kirjoitus on osa Tarina päivässä -haasteen antamia päivittäisiä aiheita. Haasteen ajatuksena on antaa päivittäin sana tai lause, jonka ympärille halukkaat voivat sitoa oman tarinansa. Osallistua saa kuka tahansa, joka lupaa, ettei ota haasteeseen osallistumisesta päänsärkyä tai hanki sen vuoksi vatsahaavaa. Osallistumisen pitää olla ennen kaikkea mielekästä, hauskaa ja vapaaehtoista. Tutustu ajatukseen tarkemmin linkin takaa.

P niin kuin pulina

Puliseva pimu ja muita päänsisäisiä pulinoita

Sattumalta tiedän, että sana pulina päätyi aiheeksi juuri tällaisena vastaavana hetkenä.

On aamu ja olen äskettäin herännyt. Meidän kollikissamme Vili, joka ei pysty käsittämään sitä, että kukaan enää nukkuu, jos minä olen herännyt aloittaa joka aamuisen konserttinsa tytön oven takana päästen tavoitteeseensa. (Huomaa vinkki: jos aamuherätykset oman teinin kanssa on tuskaa, niin meiltä saa lainata kissaa herättelijäksi!) Tyttö herää ja liittyy seuraani. Sitten se alkaa: päättymätön pulina. Puoli tuntia myöhemmin olisin iloinen siitä, että tytöllä on taipumus puhua äidilleen kaikesta, mutta nyt tuijotan näyttöä ja hymähtelen - enkä välttämättä edes oikeissa kohdissa. Tiedän, että tämäkin saattaa olla yksi niistä tytön yksinpuheluista, jotka vielä saatetaan viskata kasvoilleni myöhemmin muodossa "mä kerroin sulle kyllä, mutta ethän sä ole taaskaan kuunnellut!". Hienoa, kuulen syytöksen jo valmiiksi korvissani.

Pääni on myös kova pulisemaan. Tai siis muut vaikutuspiirissäni olevat ihmiset ottavat sen ajoittain valtaansa. Kun ostan jotain muka tarpeetonta, vaikkapa taas yhdet kengät lisää, niin kuulen jo mielessäni äitini saarnan. Sama juttu rainerin kanssa - tosin vain tämän natsiversion kanssa. Ääni on kovin vaativa ja tiukka eikä se vaikene milloinkaan. Sen mielestä pilasin kaiken, kun edes ajattelin hetken juustokakkua, jonka kuvaa katselin eilen. Mistä se muka senkin tietää. Sen mielestä kaiken pitäisi mennä koko ajan syvemmälle, syvemmälle. Kovemmin, kovemmin ja nopeammin, nopeammin. Kuulostaa hyvältä, mutta palkkio ei vain ole aivan niin ruhtinaallinen kuin sanat antavat ymmärtää. Kun puhuttiin lokakuussa rantakunto 2013:sta, niin mulle ei tullut mieleenkään, että rantakausi alkaakin jo huhtikuussa.

Onneksi mulla on myös oma pääni, joka juttelee mulle. Se sanoo, että ne muut on väärässä. Tarvitsin ne kengät. Ja sitäpaitsi, kun kahdessa kuukaudessa vyötäröltä on kadonnut 10 senttiä ja reisistäkin 7 senttiä, niin mua ei kauheasti jaksa kiinnostaa, jos paino on pysynyt samana.

Tästä päästäänkin sujuvasti siihen päänsisäiseen puheeseen, jota olen käynyt itseni kanssa viime aikoina. Katsoin ja katson varmaan jatkossakin Juttaa ja superdieettejä. Toisaalta jaksan iloita osallistujien nopeasta kehityksestä ja menestyksestä. Puolessa vuodessa saa aikaan paljon, mutta sitten tuleekin se mutta, joka ei ole ihan pieni. Epäluuloni kohdistuu siihen, että kuinka hyvin uusi elämäntapa omaksutaan puolessa vuodessa ja siis kuinka kestävä lopputulos on. Kuten Pöperöproffakin, haluaisin nähdä niitä, jotka ovat vielä jonkun vuoden jälkeenkin onnistuneet pitämään itsensä samassa kuosissa. Jos superdieettiohjelman onnistujia tuotaisiin esiin kolmen vuoden päästä, niin miltä heidän elämänsä ja he itse silloin näyttävät?

Olen huomannut katsovani ohjelmaa muutenkin yhä kriittisemmin. Otetaanpa lainaus tuolta Jutta-ohjelman sivulta:

Jutan tiimin päävalmentaja Jari "Bull" Mentula ei usko hetkeäkään, että Sannin ruokapäiväkirja on totta. "Tuollaisen ylipainon eteen on pitänyt tehdä töitä". Bull tylyttää.

Tuota noin. Ei ylipainoiset aina syö paljon, vaikka suhteessa liikkumiseensa syövätkin liikaa. Heidän elimistönsä on oppinut elämään säästöliekillä, joten liikaa syömiseen ei paljon vaadita. Kun aineenvaihdunta ei toimi, kuten oppikirjoissa, niin ei tarvitse kauheita mättöjä kerätäkseen ylipainoa. Ei se mitään töitä vaadi. Tiedossa on myös sekin, että stressi lihottaa, riittämätön uni lihottaa jne. Ehkä niitä ei vaan saa huomioida.

En tiedä kuinka paljon näissä monissa kiukkua nostattavista kommenteissa on sitä, että ne kuuluvat formaattiin. Tokihan meistä kuka vaan laihtuu 8 kiloa jo pelkästään käymällä paskalla, kuten jossain jaksossa mainittiin. Eiköhän lähdetä kaikki heti testaamaan sitä. Mulla vaan tökkii vastaan pahasti siitäkin syystä, että en koskaan itse aloittanut laihduttamaan. Koko laihduttamisen käsite tuli mukaan vasta siinä vaiheessa, kun painoa oli pudonnut se 30 kiloa. Mä lähdin muuttamaan elintapojani, jonka sivutuotteena tapahtunut laihtuminen on ollut ihan tervetullut lisä. Mun mielestä siis laihduttamisen ei pitäisi olla se juttu, vaan sen, että haluaa muuttaa elintapojaan terveellisemmiksi. Tosin jos tahtoo jojoilla edes takaisin painonsa kanssa, niin vetelee sitten vaan dieettejä säännöllisin väliajoin. Liikkuakin kannattaa vain silloin, kun vaaka näyttää liikaa. Kyllähän se sillä laillakin onnistuu, mutta silloin laihduttamisesta tulee elämäntapa. Se ei kai ole tarkoitus kenelläkään?

***

Kirjoitus on osa Tarina päivässä -haasteen antamia päivittäisiä aiheita. Haasteen ajatuksena on antaa päivittäin sana tai lause, jonka ympärille halukkaat voivat sitoa oman tarinansa. Osallistua saa kuka tahansa, joka lupaa, ettei ota haasteeseen osallistumisesta päänsärkyä tai hanki sen vuoksi vatsahaavaa. Osallistumisen pitää olla ennen kaikkea mielekästä, hauskaa ja vapaaehtoista. Tutustu ajatukseen tarkemmin linkin takaa.

S niin kuin sivuääniä

Blogiin sataa kommentteina paljon kaikenlaista mainosainesta. Usein ne tulevat tuolta jostain merten takaa. Englanniksi kehuvat kilvan blogiani. Milloin haluaisivat vinkkejä uniikilta konkarilta, milloin haluavat jollain muulla tavoin hivellä egoani. Niin helppo en ole, että siihen menisin. Samalla tavoin tulee kommentteja suomenkielisinä. Tosin ne ovat usein kömpelöitä käännöksiä ja kääntäjänä lienee toiminut Google kääntäjä. Linkki johtaa yhtä huonosti suomennetuille sivuille.

Näitä kaikkia yhdistää se, että moderointi (ai joo, se olen minä) minä en niitä päästä läpi. Syynä on pääasiassa se, että en itse ole innostunut heidän mainostamistaan pikavipeistä, sähkötupakasta, nettikasinoista ja mitä noita nyt on. Ne on sivuääniä, joita mun blogiini ei vaan laiteta ilman lupaani eikä sitä lupaa ihan helpolla saa, jos se sotii kaikkea sitä vastaan, mihin itse uskon. En halua kannustaa ottamaan pikavippejä, koska mieluummin toivoisin koko alan katoavan maailmasta - siksi koska tekevät ihmisten muutenkin olemassa olevasta taloudellisesta ahdingosta vieläkin syvempää. Jossain näin, että korko olisi yli 400 prosenttia. Siinä tulee satasen lainalle helposti ylihintaa. Nettikasinot on okei, jos pelaamisesta ei tule ongelmaa. Sähkötupakka on varmaan ihan hyvä keksintö, mutta tuskinpa sitäkään tässä vaiheessa on voitu tutkia tarpeeksi jne. Jollain tavalla nämä mainokset sotii mun näkemyksiä vastaan. Eikä vähiten siksi, että minusta se on jotenkin kiero ja niljakas tapa yrittää jättää jälkiä nettiin. Luikerrella toisen blogiin. Pthyi!

Mutta tämänpäiväinen anonyymimme negatiivisuusallergia-kirjoituksessa, joka minun päättelyketjuni mukaan on mitä ilmeisimmin taiteilija Mox Mäkelä, ansaitsee esille noston erillisen postauksen muodossa. Vaikka kommentoinnin tarkoituksena aika selkeästi oli mainostaa omaa juttuaan, niin se oma juttu on hyvä ja siihen kannattaa käydä ehdottomasti tutustumassa ampiaisen tori -blogissa. Alla näyte, millaista sisältöä sieltä löytyy. Kuuntelin muutaman. Kadulle tippunut kirje oli yksi tähän astisista suosikeista. Anonyymin linkkaaman Ailan kalojen lisäksi. Ailan kaloista tulin hyvälle tuulelle. Nappivalinta minun peremmälle houkutteluuni.

***

Kirjoitus on osa Tarina päivässä -haasteen antamia päivittäisiä aiheita. Haasteen ajatuksena on antaa päivittäin sana tai lause, jonka ympärille halukkaat voivat sitoa oman tarinansa. Osallistua saa kuka tahansa, joka lupaa, ettei ota haasteeseen osallistumisesta päänsärkyä tai hanki sen vuoksi vatsahaavaa. Osallistumisen pitää olla ennen kaikkea mielekästä, hauskaa ja vapaaehtoista. Tutustu ajatukseen tarkemmin linkin takaa.

N niin kuin negatiivisuusallergia

Tarina päivässä: Katson taivaalle

Kun katson taivaalle, se on lumisateinen ja harmaa.

Sanavalinnoista päätellen, me ei puhuta siitä sen enempää. Puhutaan mieluummin valittajista. Sellaisista valittajista, jotka valittavat valittamisen vuoksi eikä esimerkiksi siksi, että he todella haluaisivat löytää ratkaisun. Heistä, jotka pilaavat ilmapiirin jo astuessaan samaan tilaan.

Nyt on nimittäin osoitettu todeksi se, mitä olen jo kauan epäillyt ja siksi juossut henkeni edestä. Trevor Blake mainitsee tutkimuksen, jonka mukaan yli 30 minuutin altistus valittamiselle tappaa aivosoluja aivojen hippokampus-osasta. Negatiivisuusaltistus muuttaa aivot mössöksi.

Olen negatiivisuusallergikko. Joku aika sitten uutisoitiin, että Facebookissa ihmiset ahdistuvat ja masentuvat toisten lomakuvista. Miksi ihmeessä? Sehän on kivaa, jos toiset ovat päässeet nauttimaan auringosta ja lomasta. Miksi siitä pitäisi masentua? Tai miksi olla edes kateellinen? Minä sen sijaan ahdistun Facebookissa valittajista. Aivoni käskevät piilottaa mahdollisimman nopeasti sellaisten kavereiden statuspäivitykset, joiden näppäimistö suoltaa pelkästään valituksia lumisateesta, pakkasesta, vesisateesta, auringosta, töistään, työnantajan suhtautumisesta sairaslomaan, ylipainostaan ja mitä noita nyt vielä löytyy - ei valittajilta aiheet kesken lopu.  En joudu ahdistuksen valtaan satunnaisista valituksista. Kaikilla meillä on joskus huono päivä. Mutta anafylaktisen shokin oireet alkavat uhata minua, jos elämällä ei näytä olevan muuta tarkoitusta kuin valittaminen.

(Tässä välissä käväisin kampaajalla. Meni vähän kauemmin kuin piti. Jouduin itsekin kampaajaksi. Ja mikä hulluinta, minut puhuttiin yli permanenttiin. Ei siitä sen enempää, ettei mene valittamiseksi. Kyllähän tämä uusi Dallas-tukkakin varmasti vielä jaksaa innostaa kantajaansakin jossain vaiheessa, kun selviän ensijärkytyksestä. "Hei, saahan sen föönattua suoraksi..." - joo saa, mutta ei se mun elämää ainakaan helpota.)

Sää ei muutu valittamalla miksikään, mutta kyllähän sen ääneen manaaminen joskus helpottaa. Tukasta rutiseminenkin helpotti heti, vähän. Sellaiset asiat, joista sopiikin valittaa on erikseen. Niille voi oikeasti joko tehdä itse jotain tai vähintään pystyy ehdottamaan, kuinka asia voitaisiin tehdä paremmin. Siksipä ehkä ylipainosta valittaminenkin menee niille rajoille, joita siedän. Eipä se minuakaan saa riemusta kiljumaan, kun vaaka näyttää omasta tai rainerin mielestä liikaa, mutta ainakin olen yrittänyt. Ja siten oikeutettu myös valittamaan.

Koska päivästä tuli Bad Hair Day, ei kykene enää tavoittamaan, mitä ajattelin aamulla. Ainakin olin vahvasti sitä mieltä, että olen osannut luonnostani välttää liiallista päivittäistä negatiivisuusannosta. Huomenna kaikki on varmasti jo paremmin. Lupaathan, että on?

***

Kirjoitus on osa Tarina päivässä -haasteen antamia päivittäisiä aiheita. Haasteen ajatuksena on antaa päivittäin sana tai lause, jonka ympärille halukkaat voivat sitoa oman tarinansa. Osallistua saa kuka tahansa, joka lupaa, ettei ota haasteeseen osallistumisesta päänsärkyä tai hanki sen vuoksi vatsahaavaa. Osallistumisen pitää olla ennen kaikkea mielekästä, hauskaa ja vapaaehtoista. Tutustu ajatukseen tarkemmin linkin takaa.

L niin kuin liekki

Joskus pelkkä liekki ei riitä, vaan siitä syntyy valtava roihu. Katkeruuden palo, jota ei saada hallintaan edes vuoden kuluttua.

Hei,

olen saanut tietää sinun ja mieheni suhteesta. Toivon sen olleen kahden perheen rikkomisen arvoista. Saatat ihmetellä, mitä tarkoitan kahdella perheellä? Jos vilkaiset ketkä muut viestini vastaanottavat, se selviää sinulle kyllä. Vastaanottajina ovat itsesi lisäksi sekä miehesi että molemmat lapsesi.

Haluaisin sinun katsovan peilin edessä syvälle silmiisi. Miltä tuntuu olla pettäjä? Miltä tuntuu olla nainen, joka rikkoo perheitä? Oletko mielestäsi hyvä äiti ja vaimo? Jos voisit valita nyt uudelleen, valitsisitko juuri minun mieheni? Miehen, jolla on - tarkoitan oli - vittumainen eukko ja pienet lapset.

Toivotan sinulle onnea matkaan, kun miehesi ja teini-ikäiset lapsesi tulevat tänä iltana kotiin. He ovat varmasti onnellisia saatuaan minulta näin mukavan viestin. He kunnioittavat sinua varmasti todella paljon saatuaan viestini.

Vielä yksi juttu. Vietin tänään mukavan lounastauon miehesi kanssa. Järjestin itseni vahingossa samaan pöytään hänen kanssaan työpaikan ravintolassa. Todella mukava mies sinulla. Voisin jopa harkita pientä leikkiä miehesi kanssa. Leikkiä, jossa ei ole mitään tunteita, ei rakkautta - vain hetki aivotonta hauskanpitoa. Emmehän haluaisi satuttaa ketään ja uskoisimme vakaasti, että kukaan ei koskaan saa tietää. Suhde olisi samanlainen kuin sinulla ja miehelläni, koska sellainen suhteenne mieheni mukaan oli hänen rukoillessaan anteeksiantoa ja vannoessaan ikuista rakkautta minulle.

Hyvää jatkoa ja mukavaa loppuelämää.

Ystävällisin terveisin,

Onnellinen elämässä

Toivoisin, että viestin kirjoittanut elämässään onnellinen nainen pääsisi eroon katkeruuden ja vihan liekistä. Että liekki sammuisi edes kädenlämpöiseksi. Sen on täytynyt olla todella polttava, koska on katsonut hyväksyttäväksi sotkea aikuisten keittämään soppaan myös toisen naisen lapset. Ei, en hyväksy.

***

Kirjoitus on osa Tarina päivässä -haasteen antamia päivittäisiä aiheita. Haasteen ajatuksena on antaa päivittäin sana tai lause, jonka ympärille halukkaat voivat sitoa oman tarinansa. Osallistua saa kuka tahansa, joka lupaa, ettei ota haasteeseen osallistumisesta päänsärkyä tai hanki sen vuoksi vatsahaavaa. Osallistumisen pitää olla ennen kaikkea mielekästä, hauskaa ja vapaaehtoista. Tutustu ajatukseen tarkemmin linkin takaa.

K niin kuin kaksin käsin

Helmikuun hersyvät onkin aloitettava kaksin käsin rykien. Kuukauden ensimmäistä ei saa eikä voi missata. Minä en voi. Kuten aina, vaadin itseltäni paljon ja sallin kaikille muille rennomman asenteen. Paitsi jos ne tekevät kanssani ryhmätyötä.

Ryhmätöissä minusta kuoriutuu ensin maanitteleva ja kevyesti tönivä pomoihminen, joka salaa repii hiuksiaan kaksin käsin. Onneksi se vilkastuttaa hiuspohjan verenkiertoa ja saa ne voimaan entistä paremmin. Saatan jatkaa suostuttelua ja kevyttä käskytystä pari kolme kertaa. Loppumetreillä alan varautua siihen, että tehtävä jää kokonaan muiden ryhmäläisten harteille ja valmistelen muitakin siihen. Mietitään yhdessä kuinka tekemättä jäänyt osuus saadaan sujuvimmin tehtyä. Tämä yksi ei vieläkään reagoi asiaan, vaikka keskustelua käydään sähköpostilla ja jokainen viesti välittyy myös hänelle. Annan viimeisen varoituksen paria päivää ennen deadlinea. Yleensä silloin viimeisenä päivänä tulee viesti, että teen sen hommani viikonloppuna tai ehkä sittenkin vasta ensi viikolla, jolloin hänelle ilmoitetaan, että ei tarvitse tehdä, koska teimme jo hänen työnsä eikä hän varmastikaan pahastu siitä, ettei hänen nimeään myöskään laitettu valmiiseen työhön. Yleensä sitä seuraa hiljaisuus. Olen päättänyt tulkita hiljaisuuden myöntymisen merkiksi. Ei kai kukaan oikeasti edes kehtaisi siinä vaiheessa alkaa paukutella henkseleitään ja vaatia kunniaa tehtävästä, johon ei koskaan missään määrin osallistunut. Ainakaan tähän asti ei ole kehdannut. En silti enää hämmästyisi, vaikka niin kävisikin.

Tämän päivän olen opetellut myös kaksin käsin käyttämään HootSuitea. Se on sosiaalisen median nettipohjainen hallinnointi- ja seurantatyökalu, jonka avulla voi samaan aikaan hallinnoida ja seurata useita sosiaalisen median tilejä. Tällä hetkellä on mahdollista lisätä Twitter, Facebook, LinkedIn, Google+, Foursquare, Wordpress, MySpace ja Mixi -tilit. Aluksi sillä oli vaikeuksia tehdä yhteistyötä kanssani, mutta lopulta jouduin myöntämään vian olleen sittenkin käyttäjässä. Tosin se osaa myös syyllistää ja olla marttyyri. Yhdessä vaiheessa, kun palasin ruokatauoltani, näytölle oli ilmestynyt tirpunen, joka kertoi minulle, että olen ollut yli tunnin poissa minkä vuoksi hän pitkästyi. Pyysi myös herättämään sitten kun minulla on taas aikaa hänelle. Kaikesta huolimatta, rakastuin siihen, koska nyt en tarvitse useita eri ikkunoita tai selaimia käyttämiini palveluihin. Suosittelen kokeilemaan, jos sinullakin on monta rautaa tulessa yhtä aikaa.

Olen aika varma, että listatessani sanaparin Kaksin käsin yli kuukausi sitten, minulla oli selkeä mielikuva siitä, mitä aion ja haluan kirjoittaa. Nyt ei enää ollut. Jos se palaa mieleen, kirjoitan vielä toisenkin tarinan. Ei kai tämä nyt niin päivän päällekään ole, jos tulee myöhemmin sanottavaa samasta aiheesta.

Opiskellaan vielä hiukan kiinaa, koska mulla oli tämän kanssa erittäin halpaa hupia. On ehdottoman tärkeää, että sanot ne ääneen.

***

Kirjoitus on osa Tarina päivässä -haasteen antamia päivittäisiä aiheita. Haasteen ajatuksena on antaa päivittäin sana tai lause, jonka ympärille halukkaat voivat sitoa oman tarinansa. Osallistua saa kuka tahansa, joka lupaa, ettei ota haasteeseen osallistumisesta päänsärkyä tai hanki sen vuoksi vatsahaavaa. Osallistumisen pitää olla ennen kaikkea mielekästä, hauskaa ja vapaaehtoista. Tutustu ajatukseen tarkemmin linkin takaa.

H niin kuin helmikuun haaste

Kyllä vain. Tarinatammikuu vaihtui hersyväksi helmikuuksi. Nimityksellä ei tietenkään ole mitään yhteyttä siihen, että tiedän itse tarvitsevani tässä vaiheessa vuotta hiukan tavallista suuremman annoksen positiivisuutta jaksaakseni lumien lähtöön. Nythän ne tulee ja menee miten tykkää. Ihan kuten haasteeseen osallistujatkin saa tehdä. Olisi kiva, jos jo tammikuussa mukana olleet jatkaisivat vielä helmikuussakin, mutta - ja vieläpä oikein painokas mutta - en halua siitä muodostuvan pakkoa kenellekään. Osallistumista se on yksikin aiheeseen sidottu kirjoitus kuukaudessa. Tai kerta viikossa. Ihan miten itse haluaa. Tiedän omalta osaltani sanoa jo nyt, että tahti ei tule olemaan päivittäinen, koska näköjään sitä muutakin elämää on ja pitää ollakin. En tule sitä joka kerta erikseen selittelemään, koska selittelyllä syyllistän vain itse itseäni ja samalla pilaan koko jutun keveyden.

Kiitos kun olit mukana tarinatammikuussa ja tervetuloa mukaan löysin rantein hersyvään helmikuuhun.

Aiheet tässä ja tietenkin myös tuolla Tarina päivässä -sivulla