P niin kuin poks

Urheilija ei kuulemma tervettä päivää näe. Mutta miten ihmeessä voi selittää edes itselleen, että on käynyt treenaamassa viimeksi perjantaina ja maanantaina poksahtaa selkä? Ihan tavallisissa askareissa. Kumarruin altaan päälle huuhtoakseni unet pois silmistä ja sieltä ei sitten ihan kivuttomasti noustukaan. Haaveilin kuitenkin koko eilisen päivän, että johan se illaksi paranee ja pääsen pumppiin. Tai ainakin, että se on henkistä laatua ja helpottaa viimeistään, kun olen auttamattoman myöhässä tunnilta. Ei tapahtunut kumpaakaan: en mennyt pumppiin, mutta eipä se tuska kyllä yhtään helpottanutkaan.

Suunnittelin huijaavani selän kuntoon ja otin lääkekaapin perukoille unohdetun Celebran ja lääpin lisäksi kaikki mahdolliset ja mahdottomatkin kipugeelit yöksi. Niistä ei ollut muuta hyötyä kuin että Celebralle tottumaton nuppini tuntui menevän kevyesti sekaisin ja nukuin yön kivuitta. Ei tarvinnut kuin nousta ylös sängystä ja jo totuus paljastui. Aamulla olin kuitenkin sitä mieltä, että Celebrat on mun osalta nautittu. En tykkää, kun pää on sekaisin. Ei siis tänäänkään pumppia. Lisäksi alkoi jo hiukan pelottaa, että huomisesta rainerireenistä ei tule yhtään mitään.

Mutta pakkohan siitä on tulla, kun en kerta viitsinyt soittaa ja peruakaan/siirtääkään niitä. Sen sijaan päädyin salille irvistäen joka askeleella ja onnistuin kiipeämään juoksumatolle. Ei, ei ollut tarkoitus juosta, ihan vaan kävellä ja korkeintaan kevyttä ylämäkeä. Mutta sitten tuli sellainen olo, että tunnin ohjelma menee nopeammin, kun juoksee. Ihan varmasti muiden aika meni nopeammin juoksemalla. Varmaan joku naisen logiikka, koska tunti kesti 60 minuuttia myös juoksemalla. Joka tapauksessa kotiin lähtiessä ei enää sattunutkaan. Mutta arvatkaapa sattuuko nyt? Ei ehkä ollut ihan paras hoitomuoto tuokaan.

Alan uskoa siihen, että hulluja on monenlaisia, minä yhdensortin sellaisena. Asennot, joissa olisi edes suhteellisen mukavaa on nyt aika vähissä. Oliskos kenelläkään mitään ideaa, mitä sitten kokeilisin? Ei ne treenitkään niin harmita, mutta kun... viikon sisällä on aika monta deadlinea opinnoissa ja istuminen ei todellakaan ole nyt vaihtoehto. Kyykyssä selkä seinää vasten nojaten on kohtuullisen hyvä, mutta eihän sitä jalat montaa hetkeä kestä.

En ehkä koskaan enää huuhdo kasvojani altaan päällä. Vähemmällä tuskalla voisi mennä suoraan suihkuun.

P niin kuin paino

Läskiä on pukannut nyt ovista ja ikkunoista (Kyllä, jokainen sana johtaa eri paikkaan järjestyksessä Enimmäkseen harmiton, Termostaattori, Ajatuskatkos). Jostain syystä se on puhuttanut useammassakin paikassa lähipäivinä ja monesta eri näkökulmasta. Myös Suomi24:n keskusteluissa rva ikiläski pohtii, miksi herää yhä uudelleen ja uudelleen läskiensä keskeltä. Toisin sanoen hän on laihduttanut useita kertoja elämänsä aikana 20-30 kiloa ja aina löytänyt itsensä tilanteesta, jossa kilot ovat tulleet takaisin. En oikein tiedä, mikä siinä on niin vaikea ymmärtää, että laihduttaminen ja dieetit eivät takaa pysyviä tuloksia vaan elintavat pitäisi pysyvästi muuttaa terveellisiksi. Enkä nyt ihan saanut sellaista käsitystä hänen dieetistäänkään, että se olisi sieltä terveellisemmästä päästä.

Tästä päästäänkin kätevästi siihen, että minun mielestäni koko painoindeksin mittarina saisi työntää hanuriin. Tunnettu fakta kun on, että minä en enää pituutta kasva, joten kun lihaskuntoharjoittelun seurauksena paino on nousujohteinen rasvan vauhdikkaasta palamisesta huolimatta, niin painoindeksi ei todellakaan ole laskussa. Tiedän myös tapauksia, joiden painoindeksi on n. 20, mutta vyötärömitta ylittää  suositellut rajat. Itse asiassa painoindeksin käyttöä on yleisestikin kritisoitu sen vuoksi, että pituuteensa ei kukaan voi vaikuttaa ja yhä enemmän terveysriskejä arvioitaessa on alettu käyttää vyötärönympärysmittaa.  Vaarallisintahan rasva on silloin, kun se kerääntyy vyötärölle ja sisäelinten ympärille. Olen siis sitä mieltä, että painoa olennaisempaa on terveys. Ja painoindeksiä olennaisempaa on vyötärönympärys, jota voi mittailla myös silmämääräisesti peilistä, vaikka sille viitearvonsa on olemassa (tavoitearvo miehillä alle 94 cm ja naisilla alle 80 cm).

Omista tavoitteistani voin sanoa, että minulla on palava halu pysyä projektista huolimatta naisellisena. Se, että rasva muuttuu lihakseksi ei vielä tarkoita sitä, että olisin pyrkimässä fitness-tähdeksi. Minun kauneuskäsitykseeni ei todellakaan kuulu ääreishyvin erottuvat lihakset. Natsi-rainerin tavoite on kohdallani Rantakuntoon 2013, mutta jos rasva palaa samaa vauhtia kun menneen yhteisen kuukauden aikana, niin luulen vapauttavani hänet tehtävistään jo helmikuun lopulla. Paino sanalla luulen, koska ehkä minussa vain on sen verran masokistin vikaa, että haluan olla jatkuvasti sekä köyhä että kipeä. Ja ehkä olen kohdannut ihmisen, jolle en koskaan onnistu sanomaan ei riittävän painokkaasti. Helmikuussa se menee siis kuitenkin niin, että kun hän tulee vastaan sopimuspaperin kanssa, niin minulla on jo kynä valmiiksi kädessä allekirjoitusta varten. Toivottavasti tämä ei ollut itseääntoteuttava ennuste.

Tuolle natsi-nimitykselle tosin tarvitsee tehdä jotain, koska hän on osoittanut omaavansa myös inhimillisiä piirteitä, ja on oppinut sekä naurattamaan että suututtamaan sopivassa suhteessa. Tytär kutsui häntä myös kiiltokuvapojaksi, mutta se osoittaa vain sen, että meillä sittenkin on geeneistä huolimatta hiukan eri näkemys kiiltokuvapojista. Kestäähän häntä katsella, mutta en minä kiiltokuvasta puhuisi. Jospa hänestäkin leivotaan ihan perusraineri, vaikka natsista pois opettelu tulee vaatimaan ponnisteluja.

Edit 13.11 klo 23:06
Vedän sanani takaisin. Ei siitä mitään perusreenaria saada mitenkään. Se on joko natsi tai palkkamurhaaja.

Kuva: Treeniblogi, Johanna

Mikä sitten on kenenkin mielestä kaunista?

Tärkeintä lienee, että tuntee itse itsensä kauniiksi.

S niin kuin sairaskertomus

Pidän itseäni onnekkaana, koska vartaloni on päättänyt olla tyyppiä tiimalasi. Toisaalta se antaa ajoittain ihan liikaa siimaa ja päädyn huijaamaan itseäni. Se antaa lihomisen ja laiskottelun hyvin pitkään anteeksi. Koska minua ei ole lisäksi siunattu aineenvaihdunnalla, joka sallii minkä tahansa milloin tahansa syömisen, niin se on myös pirullinen ansa. En minä kuitenkaan pelkästään syömällä aikanaan lihonut, vaan kaikki lähti sairastumisesta ja lääkitsemisestä.

Vaikka minulla on itselläni taipumusta unohtaa, niin joku vanhimmista lukijoistani ehkä muistaa joka paikka kipeä tautini, josta lääkärit käyttävät nykyään myös nimeä fibromyalgia. Me ollaan taivallettu yhdessä kohta jo noin 10 vuotta. Välillä se menee johonkin nurkan taakse piiloon ja uskottelee, että aikanaan on tehty virhediagnoosi. Kun uskon tarpeeksi virhediagnoosiin, se hyökkää uudelleen kimppuun. Olen siis pyrkinyt olemaan uskomatta siihen, jotta se pysyisikin poissa.

Ei sentään. Olen oppinut siltä jotain olennaista. Nimittäin, koska en ole masentuvaa tyyppiä, se toimii erittäin pätevänä sijaisena masennukselle. Tilanteissa, joissa toiset vetävät peittoa korville masennuksen vuoksi, minun on tehnyt mieli tehdä samoin periksiantamattomien kipujen vuoksi. Olen myös oppinut sen yrittävän viestittää minulle siitä, että liiallinen kiltteys ja välittäminen enemmän toisista kuin itsestä, ei ole hyväksi kenellekään. Jos aion jatkaa samalla tavalla, niin saan pitää kivut ja ei edes niin toimivat, mutta nestettä keräävät ja lihottavat lääkkeet. Jos alan huomioimaan itseäni enemmän, saan olla terve ja lääkkeetön. Valinta ei ole niin helppo ja yksinkertainen kuin päälle päin näyttää, koska minut on rakennettu jollain kierolla tavalla huomioimaan ensin toisia ja sitten vasta itseäni. Kyllähän minä jaksan mitä vaan (jaksanhan ne  24/7/365 kivutkin), mutta jaksaako toiset. Olen siis oppinut asettamaan itseni ja hyvinvointini etusijalle. Kun itse voin hyvin, minulla on varaa ja voimia auttaa tärkeitäkin. Sekin on osa saatuja oppeja: en voi auttaa kaikkia maailman ihmisiä, mutta voin auttaa itselleni tärkeitä ihmisiä.

Joitain vuosia sitten tapasin miehen, jonka kanssa kaikki ei mennyt kuten saduissa. Yksityiskohtiin sen tarkemmin menemättä, opin suhteesta sen, että ei pidä päästää lähelleen ihmisiä, jotka arvostavat jotakin juomaa ja sen mukanaan tuomaa rentoutumista paljon enemmän kuin itseään. Käytännössä se tarkoitti sitä, että kun toinen halusi rentoutua (ja sitä tapahtui usein, joinain aikoina päivittäin) kyseisen juoman avustuksella, sain korvaukseksi rentoutumisesta sipsejä. Muistan kuitenkin, että olen ne sipsit sieltä pussista ihan itse yksi kerrallaan suuhuni poiminut, joinain aikoina päivittäin. Joten tältä osin ei edes yritetä asettaa syyllisyyttä omista valinnoistani jonkun toisen niskaan.

Entäs nyt sitten? Noin puolitoista vuotta sitten sain tarpeekseni ja päätin muuttaa elämäni enemmän sen näköiseksi kuin sen oli tarkoituskin olla. Ensimmäiseksi hankin salijäsenyyden ja sen jälkeen hyvin pian personal trainer kuului viikottaiseen ohjelmaani. Monet ehkä ajattelevat, että hänen ainoa tehtävänsä on tehdä saliohjelma ja huutaa vierellä jaksaa jaksaa. Ei se niin ole. Siitä en todellakaan olisi valmis toistuvasti maksamaan. Kysymys ei pohjimmiltaan ole myöskään siitä, että höpötellään mukavia. Me ollaan höpötelty oikeasti myös vakavia ja sen seurauksena mun elämä alkaa näyttää juurikin sellaiselta kuin olen sen halunnutkin näyttävän. Lääkärin määräämä lääkitys lensi roskiin ja vaihdettiin magnesium+sinkki-yhdistelmään, joka toimii ihan riittävän hyvin. Joskus jopa paremmin kuin se kivunhoitoon käytetty trisyklinen masennuslääkitys, joka ehkä antoi paremman unen, mutta vaati koko ajan kasvavaa annostusta. Tai oikeastaan se toimii niin hyvin, että olen taas ja uskallan olla sitä mieltä, että diagnoosi oli väärä. Raineri on myös se henkilö, joka ongelmitta herättää todellisuuteen silloin kun alkaa näyttää siltä, että olen asettanut toiset etusijalle. Hän on myös se henkilö, joka vaatimalla vaatii antamaan armoa itselle.Ja toisaalta hän on myös se, joka estoitta kehuu, kun on sen aika. Olen koukussa, henkisesti mielettömän paljon vahvempi, kivuton, noin 30 kiloa kevyempi, paljolti kiinteämpi ja tyytyväinen peilikuvaani. Sanoisin hänen olleen ehdottoman kannattava sijoitus ja sitä paitsi maksettu ystävä.

H niin kuin hellä, hellempi, hellin

Hellä

Vannon todellakin sinkin nimeen, mitä flunssan hoitoon tulee. Mitä siitä, jos otin myös vähän c-vitamiinia, seleeniä ja antihistamiinia. Sinkki on se, jonka ansiosta mun ei ole tänään tarvinnut edes miettiä olenko huomenna jo työkykyinen. Tai voinko mennä jo tänään gynelle. Mitä nyt hetkittäin tulee jotain kummia yskäkohtauksia.

Hellempi

Naapurinsedästä (se mikään setä ole) on alkanut kuoriutua varsin huomaavainen herrasmies. Kun he tulevat pariskuntana vastaan, molemmat heistä tervehtivät, kuten hyvien naapureiden kuuluukin. Mutta kun herran näkee yksin, niin tapahtuu kummia. Kuten silloin kun tuttu mersu kurvaa vastaan, niin kuski vilkuttaa (oikeesti vilkuttaa) iloisesti. Tänään näin hänen säntäilevän hirveällä kiireellä kotia kohti, joten moikkasi vaan kaukaa. Manasin mielessäni, että nyt joudun odottamaan hissiäkin kauppakasseineni vaikka kuinka kauan, kun se ei voi odottaa ja käyttää hissiäkin aina. Mutta enpäs joutunutkaan, kun kiva setä oli lähettänyt hissin mulle valmiiksi alas. Luulen, että se on harvinaisen huomaavaista ja ajattelevaista miehiseksi ajatustoiminnaksi. Hyvin on naapurintäti kouluttanut miehensä olemaan pokerinaamalla, kun liikkuvat yhdessä.

Hellin

Hyvä on leidit. Olitte oikeassa, miesgyne on hellääkin hellempi ellei jopa hellin - jopa vatkatessaan rintoja. Lupasi soitella parin viikon sisään. Toivon tosin tällä kertaa, että tämä mies ei perääni soittelisi. Ei siksi, etteikö olisi ollut miellyttävä nuorehko mies. Vaan siksi, että hänen soittonsa tietää huonoja uutisia. Tosin lupasi, että saan soitella hänelle milloin vaan on jotain mielessä. Niin ja sainhan mukaani reseptinkin, ettei tulisi niin paha mieli kassalla. Oi miksi, miksi en opiskellut lääkäriksi? Ja kyllä, nyt kun se oikea on löytynyt, niin enhän mä häntä mihinkään vaihda.

Tilintekoa

Sitä vaan, että miksi te ette kertoneet ollenkaan mitään siitä, kuinka paljon suuremman vaivan joutuu näkemään mennessään miesgynelle? Pitää pyyhkiä pölyt ja hämähäkinseitin huolella pois, laittaa jokainen karva ojennukseen, poistaa ylimääräiset karvat (myös kulmista) ja muutenkin kiillottaa, puunata ja hajustaa paikkoja. Toki sitä kohteliaisuussyistä on naisgynelle mennessäkin pitänyt tarkemman huolen, mutta se ei ole koskaan vetänyt vertoja tämänpäiväiselle ruljanssille.

Ai jännittikö mua? No, jos verenpaine on normaalisti mitattaessa maksimissaankin jotain 120/70, niin nyt saatiin lukemaksi 149/95. Mitäs luulette? Olikohan siinä hiukan  ihan järjettömästi valkoisen takin ja ekakertalaisen lisää?

T niin kuin tervetuloa

Mä olen pitänyt jotenkin itsestäänselvyytenä, että ihmiset välittää itsestään ja omasta terveydestään. Nyt elämä on opettanut, ettei se nyt aivan niinkään mene. Ainakaan oma terveys ei joissain tilanteissa ole ollenkaan niin tärkeää. Kuten nyt esimerkiksi silloin, kun menen parvekkeelle ja sytytän sen tupakan. Mutta nyt ei kuitenkaan ollut kysymys senkaltaisesta itsensä tietoisesta vahingoittamisesta.

Tulee jos on tullakseen on toimiva lause. Se sopii moneen asiaan (käytän sitä itsekin, koska suunnitelmallisuus ei vaan ole monessakaan asiassa mua varten), mutta on olemassa myös sellaisia asioita, joihin ei vaan voi sanoa noin. Kuten nyt esimerkiksi mä en sanoisi, että HIV tulee jos on tullakseen. Olen kuitenkin kuullut näin sanottavan, toki ilman HIV alkua. Se on ihan mun oma lisäykseni. Jos mahdollinen pari, joka ei oikeasti tunne toisiaan päättää muutaman päivän/tunnin tuntemisen perusteella, että vauva saa tulla jos on tullakseen ja koittavat onneaan, niin tosiasiassa he toivottavat tervetulleiksi myös kaikki mahdolliset taudit, myös HIV:n. Parhaas Pahim  Parh Pahimmassa tapauksessa tulee molemmat: vauva ja tauti. Ja tautinen vauva.

Hiukan mua epäilyttää pelkästään se vauvan tuleminenkin (jos on tullakseen) hetken tuntemisen perusteella. Kai sillä vauvallakin jotain oikeuksia pitäisi olla? Tiedän kuitenkin myös, että joskus se vauvan tuleminen on parasta, mitä jollekin ihmiselle voi tapahtua. Ei sen mahdollisen parisuhteen kannalta vaan pelkästään siksi, että se pakottaa ainakin jotkut muuttamaan totaalisesti elämänsä suuntaa. Iso kiitos jollekin korkeammalle voimalle siitä, että itse sain vain vauvan. 

Niin ei mulla muuta. Jokainen päättää itse, mitä elämäänsä toivottaa tervetulleeksi. Kunhan nyt taas "nyhjään tyhjästä".

J niin kuin J.P.K

Kuva: myfibrostory.wordpress.com

Vähän niin kuin lupasin toisaalla olla 21 päivää valittamatta. Siksi blogiin kirjoittaminen on aiheuttanut hiukan haastetta, kun vanha ystäväni J.P.K. - myös Herra Fibrona tunnettu, on täällä taas.

Minä ja herra Fibro on itse asiassa äärettömän terapeuttista luettavaa. Kaikki on niin tuttua, ja oikeastaan oma kipu on yhtäkkiä suhteutettavissa aikaisempaan vielä kammottavampaan kipuun. Eihän tänään nyt oikeastaan ole ollenkaan huono päivä. Kirja on lainassa kirjastosta, mutta lienee syytä hankkia ihan oma versio, johon voi palata, kun taas tuntuu, että herra Fibro on ottanut niskalenkin musta eikä päinvastoin.