A niin kuin aasinsilta

Tarina päivässä: Tuhti

Tänään on ollut kiva päivä. Rento, mutta täynnä kysymyksiä. Osaisitkohan sinä auttaa?

Ensimmäiseksi mieltäni vaivasi se, että pitääkö Twitter, Facebook tai joku muu yhteisöpalvelun nimi kirjoittaa isolla vai pienellä alkukirjaimella. Tähän sain ammattilaiselta vastauksen. Ne ovat erisnimiä ja siten kirjoitetaan isolla. Halusimme kuitenkin laittaa hiukan kielioppia uusiksi. Ehdotamme, että on sallittua käyttää pientä alkukirjainta niissä tilanteissa, kun haluaa vähätellä jonkin merkitystä elämässään. Koska alkoholisti vähättelee riippuvuuttaan, niin myös sosiaalisen median käyttäjä voi vähätellä omaa riippuvuuttaan käyttämällä pientä alkukirjainta riippuvuutta aiheuttavasta palvelusta. Kirjoitanhan jumalankin aina pienellä, mutta Universumin tai Maailmankaikkeuden isolla. Paitsi jos ne ovat kohdelleet minua omasta mielestäni kovin epäoikeudenmukaisesti. Vähän sama juttu, kun jos lapsi on kiltti, häntä kutsutaan etunimeltä tai lempinimeltä, mutta auta armias, jos se tenava tekee jotain sopimatonta, niin hänellä on yhtäkkiä koko ristimänimi käytössä ja ISOIN kirjaimin.

Kun tämä asia oli selvitetty, niin tyttäreni alkoi laulamaan Maijal oli karitsaa. Se lumivalkea ja alati seuraava karitsa. Koska karitsa oli, aloin miettimään, mitä sille tapahtui. Kysyin sitäkin asiantuntijoilta. Päätyi kuulemma pääsiäispöytään. Vastaavasti heräsi myös kysymys, kuinka Piippolan vaarin talolle kävi, koska vaarillahan laulun mukaan vain oli se. Kuulemma paloi vajaa pari vuotta sitten. Nämä nyt ei olleet ihan sellaisia vastauksia, joita odotin. Saduilla kuuluu olla onnellinen loppu, joten kysyin asiaa myös toisessa sosiaalisen median yhteisössä, mutta se ajoi minut vain miettimään Saku Sammakon kimurantteja ihmissuhdekuvioita. En enää yhtään ihmettele, jos lapsilla on joskus hiukan vaikeaa, kun ei noita aikuinenkaan ymmärrä. Tosin joku fiksu huomautti, että lauluista tuli vaikeita vasta kun niitä alkoi katsella aikuisen silmin. On epäreilua, että laulut eivät kerro, miten sitten kävi. Saiko Sakukaan koskaan puolisoa vai lähtikö se Matias Myyrän matkaan? Jos ei, niin mitä Matias Myyrälle sitten kävi? Oliko Hepokatti Heikki ja Hillevi Hiiri onnellisia ever after vai soitteliko Heikki muillekin viuluaan?

Sunnuntait on ehdottoman kivoja, koska on tuhti olo äidin luota äskettäin palanneena. Lisäksi saa heittää aivot narikkaan ja miettiä lastenlauluja ja muuta tarpeetonta. Tai no, ensimmäinen kysymys liittyi kyllä työhöni, etten vaan puhuttele herra tai rouva Twitteriä epäarvostavasti pienellä alkukirjaimella. Mutta enivei, melko hyvä päivä. Parasta on silti ehkä se, että perjantaihin on enää viisi yötä.

Talouselämä: Pomo ja Väisänen

M niin kuin maailmanloppu

Kävin apteekissa. Ostin huulirasvaa, kun en muuta keksinyt. Shokkitarjouksena kaksi Acon huulirasvaa apauttiarallaa neljällä eurolla. Normaalisti ehkä maksavat yhdessä 4,20 tai jotain. Mutta säästin! (Mikä siinä on, että mistään kaupasta ei kehtaa poistua tyhjin käsin, jos sinne on sisään mennyt?)

Kotona huomasin, että vatsaan sattuu vieläkin eikä lääkekaapista edelleenkään löydy Buranaa. Auts! Myös lempipesuneste unohtui ostaa. Saisiko jostain ostaa vähemmän lahon pään? Tämä alkaa olla jo huolestuttavaa jopa multa. Tosin, jos se maailmanloppu huomenna tulisi, niin ei tarvitsisi päätään edes tällaisilla maallisilla asioilla vaivata.

Harmi vaan, että Uudesta Seelannista lähettivät joitain tunteja sitten terveisiä, että joko ovat kuolleita tietämättään tai sitten yhä hengissä. Maailmanloppu on peruttu. Tai oikeastaan sitä ei ole peruttu, vaan se on ehkä yksi eniten tahallaan tai tahattomasti väärinymmärretyimmistä tapahtumista ever. Ja jos joku rakensi oikeasti bunkkerin, niin tuliko koskaan mieleen, että maailmanloppu koskee myös bunkkereita? Mutta varmasti kiva kokemus se rakennusprojekti.

Sitä vaan, että mayat on koko ajan ennustaneet uuden aikakauden alkamisesta, johon toki liittyy vanhan aikakauden päättyminen, mutta ei varsinaisesti sanoneet, että maailma sanoo poks. Äkkiseltään vaikuttaisi siltä, että ihmiset ei vaan tajua haastetta. Sen verran suuri vitsi tästä on tullut.

Kerta muutkin pääsee kertoilemaan keskusteluista lastensa kanssa, niin tämä on pakko jakaa myös teidän kanssa:

- Myin mun vihkisormuksen.

- Tiedän. Luin sun blogista.

- Ai, no ei puhuta sitten siitä.

Kohta se tulee ja vaatii toisen huulirasvan omakseen.

K niin kuin kaikenlaista

Elämänrytmin muutos
Mulle tuottaa vaikeuksia sopeutua tähän tietynlaiseen joutilaisuuteen, kun opintovapaa alkoi. Olen täysin valmis allekirjoittamaan ehkä Julien de La Mettrien väitteen siitä, että ihmisen aivot tuottavat ajatuksia kuin munuaiset virtsaa. Onhan se kiva, että on paljon ajattelemisen aihetta, mutta jostain olisi kiva saada myös kunnolla kiinni. Ihan senkin takia, että blogiin on vaikea saada täytettä, kun ajatukset menee jotenkin tähän rataan:
- ulkona on harmaata ja sateista
- auton määräaikaishuolto pitäisi varata
- tuleeko sähkö töpselistä?
- hän oli muuten tosi kiva ihminen
- miksi Elop haluaa aina ampua kaikki Nokian uudet tuotteet alas jo ennen kuin ne on kunnolla syntyneetkään?
- mitenkähän teinin opinnot edistyy?
- koulun pihalla kasvoi omenapuita
- tuleeko vesi hanasta?
- maksoinkohan jo kaikki laskut?
- mitähän sillekin kaverille kuuluu
Saitteko jo kuvan. Ne on irrallisia eikä liity mitenkään toisiinsa.

Otsikointikateus

Joskus mulla iskee otsikointikateus. Tuolla sivupalkissa oleva lista muista hyvistä huomioista sen kuin kasvaa ja samalla siellä vilisee toinen toistaan kekseliäämpiä otsikoita. Näin törmään itse siihen, että oma otsikointini menee samaan malliin ja alkuperäisen suunnitelman mukaisesti aina: A niin kuin..., B niin kuin..., C niin kuin... etc. Luulen, että ymmärrät pointin, jos vertaat tätä otsikointityyliä esimerkiksi Oharin partsin Kaloria, kaloria ovat helmeni minun tai Kasbachin Taistelevat passiot -otsikointeihin. Väliotsikointi ei ole ollenkaan sama juttu, vaikka joskus olen sitäkin harrastanut saadakseni tekstin helpommin luettavaksi kokonaisuudeksi ja pilkottua asioita pienempiin osiin. Mutta ehkä yritän tyytyä siihen, mitä mulla on. Varsinkin, kun tällä tyylillä otsikointi ei ole suuremmin tuottanut päänvaivaa. Aina voi kirjoittaa ensin ja katsoa sitten, minkä sanan valitsee otsikoksi.

Miksi kukaan ei tunne mua enää?
Käväisin eilen ensikertaa kesän jälkeen koulun ruokalassa syömässä. Ruokalan kassatäti, jonka kanssa olen aina jäänyt suustani kiinni kaikenlaisista asioista vain katsoi pitkään ja sanoi kaksseitkyt. Ruoan hinta on siis noussut kesän aikana 30 senttiä. Sillä sai 3 kalapyörykkää enemmän kuin viime lukuvuonna. (Huomaatteko, eksyin aiheesta - taas). Kun myöhemmin palasi kahville ravintolaan, hän näytti kokevan jälleennäkemisen riemun ja juteltiin ihan kuten keväälläkin.
Opiskelijakaverit, joiden kanssa tein viime keväänä moniakin yhteisiä ryhmätöitä ei tunnistaneet mua ja mutisivat lopulta jotain vaaleasta pitkästä ja kiharasta tukasta, joka hämää. Niin mulla on menossa jo toinen pidennys. Olen koukussa. Mutta miten muka joku hiusten pituus voi muuttaa niin paljon, varsinkin kun ne oli eilenkin kiinni.
Treenit rainerin kanssa eivät myöskään meinanneet alkaa, kun raineri kuljeskeli eksyneen näköisenä lämmittelylaitealueella. Hänet piti erikseen kutsua luo. Ehkä myöhemmin treenien aikana tullut lausahdus kertoo jotain hänen hämmennyksestään: olet laihtunut, vaihtanut sukunimeä ja avioeronnut, alkanut leppoistamisen, sun tukka on kasvanut vaikkei se ammatin huomioonottaen ole sun oma ja mitä muuta? Niin, mitä muuta vielä pitäisi olla. Kyllä tässä on mun mielestä muutoksia ihan tarpeeksi itsellekin yhdellä kertaa.

Yritän koota ajatukseni ja saada edes jonkun ajatuksen reunasta kiinni. No, ainakin ensi viikolla. Nyt elän hetkessä tai syön keksin.