P niin kuin parasta ennen

Onko toimittaja parasta ennen kuin avaa sanaisen arkunsa? Entä kirjailija, joka kirjoittaa jollekin ryhmälle epämieluisista asioista ja ryhmän kannalta väärästä näkökulmasta? Onko kuka tahansa - jopa me bloggaajat - parasta ennen kuin julkisesti esitetään mielipiteitämme? Jos ne eivät jotain miellytä, niin oikeuttaako se käyttäytymään loukkaavasti tai uhkaavasti?

Netissä tuntuu olevan tavallista enemmän ammattilaisvihaajia ja heidän verbaalinen ulosantinsa on kovin rajoittunutta. Heidän mielikuvituksensakaan ei ole kovin vilkas, koska se liittyy usein sukupuoliyhteyteen tai kuolemaan. Se on kuitenkin perheväkivallan kehittyneempi muoto. Perheissä alkaa nyrkit puhua, kun sanat ei riitä. Netissä vedetään turpaan verbaalisesti, tapetaankin. Sanojen eräänlaista puuttumista sekin. Se on rajat ylittävääkin eikä olekaan vain meidän suomalaisten oma pikku ongelma. Päättelin itse, kun katsoin SVT:n julkaiseman YouTube-videon Män som näthatar kvinnor. Eri mieltä oleminen on minusta ihan sopivaa. Mutta  rumaksi haukkuminen tai hengenlähdöllä uhkaaminen on jo aika kaukana eri mieltä olemisesta ja sananvapaudestakin.

Luulen, että ongelma on laajempi kuin tämä kyseinen ohjelma antaa ymmärtää. Aika varmasti myös miehille tulee vihapostia. Eikä se ole yhtään sen hyväksyttävämpää.

Jotain hyvääkin tästä on seurannut, nimittäin #nätkärlek -kampanja, joka ainakin Twitterissä elää ja voi hyvin parhaillaankin. Se alkoi Jesper Eriksonin kyllästymisestä vihapuheisiin. Mutta yleisestikin tämä on hyvä idea. Kuinka usein tulee annettua positiivista palautetta lempityypeilleen? Jesper ehdottaa, että etsitään käsiimme lempitoimittajan meiliosoite ja lähetetään hänelle postia, jossa kerrotaan, miksi hän on suosikki. Tykästyin ajatukseen yleisemminkin. Aivan kuten Radio SuomiPopin "Kehu työkaveria selän takana"-teemaviikkoonkin. Jälkimmäisessä en tosin ymmärrä, miksi sen pitää jäädä yhteen viikkoon. Eikö aina olisi hyvä hetki kehua, koska jokaisesta varmasti löytyy jotakin hyvää?

Laitettaisiinko mekin blogistaniassa hyvä kiertämään ja levitetään omalla tavallamme nettirakkautta? Sellainen hyvä, jolla ei ole parasta ennen päiväystä.

Se lähtisi liikkeelle siitä, että minä kehun ensin jotain teistä (tulossa kohta, innostuit tai et). Se, jota kehutaan ottaa kopin ja seuraavassa postauksessaan kehuu taas yhtä bloggaajaa. Yksi siksi, että se on sopiva määrä lisätä mihin tahansa postaukseen eikä vaadi omaa erillistä tekstiä. Ja ehkä vähän siksikin, että vaikka löydän jokaisesta seuraamastani blogista ja bloggaajasta paljonkin hyvää, niin postauksesta tulisi sillä tavoin kilometrien mittainen. Sivupalkissakin teitä on jo yli 70.

Tästä se siis lähtee ja ensimmäiseksi kehutuksi arvoin silmät kiinni sormi näytölle tekniikalla Virtaa sanoista blogin Carelianan. Arvonnan virallisina valvojina toimivat kissamme, jotka yhä täällä asustavat. Käsittääkseni kuitenkin vain maaliskuun puoliväliin asti.

Careliana on pesun kestävä karjalaistyttö, joka on oppinut sanomaan nääs. On hän selvästi oppinut sanomaan paljon muutakin, mutten tiedä johtuuko se karjalaisuudesta vai tarttuneesta tamperelaisuudesta. Careliana kertoo blogissaan omasta elämästään ja arjestaan mukaansa tempaavalla tyylillä. Kovin moni ei onnistu ottamaan avainnipun sijasta mukaansa villasukkia ja kokoamaan siitä virkistävää tekstiä pidemmältikin. Pisti hiukan naurattamaan, vaikka en jaakaan hänen kanssaan villasukkainhoa.

***

Kirjoitus on osa Tarina päivässä -haasteen antamia päivittäisiä aiheita. Haasteen ajatuksena on antaa päivittäin sana tai lause, jonka ympärille halukkaat voivat sitoa oman tarinansa. Osallistua saa kuka tahansa, joka lupaa, ettei ota haasteeseen osallistumisesta päänsärkyä tai hanki sen vuoksi vatsahaavaa. Osallistumisen pitää olla ennen kaikkea mielekästä, hauskaa ja vapaaehtoista. Tutustu ajatukseen tarkemmin linkin takaa.

N niin kuin näkökulma täältä

Antaa & Ottaa -blogin Sudenjälki kirjoitti hotelliaamiaisesta. Tai oikeastaan puhe oli salakatselun nautinnollisuudesta sekä leikistä nimeltä kenet ottaisin aamiaisseuraksi. Tykkään itsekin leikkiä vastaavanlaista leikkiä esimerkiksi kahvilassa. Kuvitella millaisia ihmisiä pahaa aavistamattomat kahvittelijat ovat. Missä he asuvat? Kuinka heidän kotinsa on sisustettu? Mikä heidän ammattinsa on? Käyvätkö töissä parhaillaan? Onko heillä perhettä: puoliso ja/tai lapsia? Mitä he harrastavat? Se on kiva leikki. Kannattaa kokeilla.

Se ei kuitenkaan ollut se, mikä sai miettimään asiaa pari viikkoa pienessä mielessäni. Loppukappaleessaan Sudenjälki toteaa, ettei hänen mielestään maailmassa ole mitään karmeampaa kuin katsella pariskuntia, joilla ei ole edes aamiaispöydässä mitään sanottavaa toisilleen.

Se, että pariskunnalla ei ole mitään sanottavaa toisilleen on karmeaa. Mutta jos näen pariskunnan aamiaisella, joka ei puhua pukahda toisilleen, niin en helpolla vetäise johtopäätöstä, etteivät he koskaan puhu toisilleen. Se johtuu tosin siitä, että en ole kaikkein iloisin päivänsäde aamuisin. Itse asiassa en luonnehtisi itseäni lainkaan päivänsäteeksi. Minä tarvitsen oman hetkeni ja rauhani - niin ja kahvini. Ennen näitä välttämättömyyksiä ei mistään tule mitään. Puhumattomuuteni ei tarkoittaisi sitä, että en enää välitä kumppanistani vaan päinvastoin tarkoittaisi sitä, että rakastan häntä niin paljon, etten pura aamukiukkuani häneen.

Mietin asiaa syvemminkin, koska minulla on uskomus, jonka mukaan ainakin minun maailman ihanin ja kiva on sellainen, että hänen kanssaan voi olla myös hiljaa kiusaantumatta hiljaisuudesta. Perustan väitteeni sille, että äänen tuottaminen ja jatkuva pulputtaminen on helppoa. Ihmisillä on hurja tarve ellei jopa pakko rikkoa hiljaisuus erityisesti vieraassa seurassa, koska hiljaa oleminen on niin kiusallista ja vaikeaa. Hiljaa pystyy olemaan vain sellaisessa seurassa, jossa voi olla ehdoitta oma itsensä. Seurassa, jossa toinen on todella läheinen.

Tämä on näkökulma täältä sinkkujen pääkaupungista. Kyllä maailmaan ääntä mahtuu, mutta yritäpä olla hiljaa.

PS. Käväiskäähän tutustumassa Sudenjäljen blogiin. Lupaan, että se on sen arvoista.

S niin kuin substanssi

Elli kertoi blogissaan, mitä substanssi tarkoittaa:

"Substanssilla käsitetään yleensä puhekielessä jonkun henkilön tai asian jotain ominaisuutta, joka määrittää kyseistä henkilöä joko luonteenpiirteen, statuksen tai taidon osalta erittäin merkittävällä tavalla, siis henkilön perusainesta!" 

Perusaines viittaa oppiin olevaisesta tai ontologiaan, mutta siitä en kyllä lähde yhtään, kun enää ei ole pakko.

Aakkostarinoista tuli substanssiblogi, koska Elli sanoo sen olevan filosofista pohdintaa aakkosten avulla. Se oli hienoin ikinä lukemani määritelmä blogistani. Kiitos Elli.

Kiitoksen lisäksi minun pitää tietenkin jakaa pytinkiä eteenpäin kahdeksalle substanssiblogistille. Kunniamaininta menee tällä kertaa:

1. Pepposelle Saint Peppone -blogiin, joka päivä toisensa jälkeen saa oman arkeni vaikuttamaan hiukan tylsältä, mutta kuitenkin niin turvalliselta.
2. Hennalle Harmoniaa ja Haaksirikkoja -blogiin, koska Hennalla on tavoite ja myös suunnitelma sen saavuttamiseksi. Tuolla tahdon määrällä mikään ei ole mahdotonta.
3. Teealle Lehdenlento -blogiin, joka on iloisen mielen sanansaattajani.
4. -S-:lle Blogittaisko vai nou...-blogiin, koska joskus peruspessimismi puree paremmin kuin ikuinen optimismi. Ja koska hän kuitenkin blogittaa vaikka epäröi jo blogin nimessä.
5. Puskissalle Rutinoita -blogiin ensinnäkin siksi, että miellän rutinat väkisin rusinoiksi. Mutta pääsyy on kuitenkin viiltävän tarkat havainnot ympärillään tapahtuvista asioista.
6. Artiolle Eikä maailma ole ollut koskaan näin -blogiin, joka aloitti bloggaamisen uudelleen pitkän tauon jälkeen ja tutkiskelee itseään ja maailmaa tarkasti.
7. Lotalle Unimuki -blogiin, sillä hän on meidän aikamme superäiti, joka kestää kaikkien muiden lapsettomien muka supervanhempien sammakot selkä suorassa ja pää pystyssä. Tai en minä tiedä ovatko ne anonillit lapsettomia tai edes vanhempia, mutta minulle on opetettu, että tyhjät padat kolisevat eniten.
8. Celialle Iloa kohti -blogiin, jonka solmukohdat ovat nyt siirtyneet uuteen elämänvaiheeseen ja uuteen blogiin. Ja koska löydän hänestä niin paljon samaa kuin itsestäni.

Numerointi ei sitten tarkoita, että olisin laittanut teidät arvojärjestykseen. Ne olivat vain auttamassa pitämään lukua, ettei vahingossa tule jaettua liian vähän/paljon pystejä. Tunnustuksen eteenpäin laittaminen olisi kivaa, jotta siitä riitä iloa useammalle. Ellette itse hoksaa tunnustusta täältä napata, niin käyn siitä teille kyllä huomauttamassa myöhemmin. Nyt ei ehdi. Äidin lihapadat kutsuu. 

S niin kuin sietäminen

Totuus löytyy raudasta -blogin Marko haastoi miettimään kuinka turhat ennakkoluulot voisi kärrätä arvoiseensa paikkaan, esimerkiksi kaatopaikalle muun haisevan jätteen joukkoon. Tulin tänne miettimään onko minulla hänen tapaansa muuta lisättävää kuin harras ja innokas nyökyttely, joka menee ihan hukkaan, kun kukaan ei kuitenkaan näe sitä. Ihan kuin minulla olisi jotain kokemustakin ennakkoluuloista. Markon tapa kuulostaa kuitenkin järkeenkäyvältä: pelkojen kohtaaminen uusiin asioihin tutustumalla ja kokemuksista oppiminen. Ne ovat tehokkaimmat aseet.

Itse asiassa olenhan minä kohdannut ennakkoluuloja, mutta olen jo pienestä pitäen huomannut kulkevani niiden suhteen vastavirtaan. Lapsillahan on taipumusta poimia vanhemmistaan varsinkin niitä ominaisuuksia, jollaiseksi ei ainakaan halua tulla. Äitini oli ennen hyvin herkkä arvostelemaan kärkkäästi kaikkea hiukankin erilaista. Taktiikkani oli olla aina periaatteestakin eri mieltä. Jos äiti sanoi "kato neekeri", minä vastasin "kato ihminen". Sinnikkään kasvatukseni seurauksena äidistäni on tullut myös kohtuullisen ennakkoluuloton nainen. En ainakaan myönnä, että kasvatuksen suunta olisi ollut toinen. Äitikö olisi tartuttanut minuun ennakkoluulonsa? No ei ikinä!

Toisaalta melkein levitin punaisen maton Tuomas Enbuskelle noin vuosi sitten hänen kirjoitettuaan homoseksuaalisuudesta ja  suvaitsevaisuudesta Uuden Suomen -blogissaan:

"Suvaitsevaisuus on vastenmielistä, sillä se on vallankäyttöä. Se asettaa suvaitsijan suvaittavan yläpuolelle. Aivan kuin minä olisin siinä asemassa, että saisin joko hyväksyä tai hylätä tavan, jolla joku muu haluaa elää. Suvaitsija luulee, että hänellä on valta olla myös suvaitsematta."

Tuomas sanoo parilla lauseella sen, mitä ajattelen suvaitsevaisuudesta. Siitä on tullut hieno termi, johon kaikki pyrkivät. On hienoa, kun voi päästä sanomaan suvaitsevansa erilaisuutta. Paitsi ettei ole. Kun kumartaa yhdelle, pyllistää toiselle. Huomaamattaan tulee arvottaneeksi toisen paremmaksi kuin toisen. Koska suvaitseminen sisältää aina asioiden arvottamista hyväksymisen tai hyväksymättä jättämisen kautta, minä en halua kuulua suvaitsevaisuus-lahkoon. Suvaitkaa te, minä siedän.

Julistukseni jälkeen voin todeta, että jäin miettimään onko suvaitsemisella ja sietämisellä sittenkään kovin suurta eroa? Onko kysymyksessä vain sanapeli, jolla saa tyynnytettyä kapinoivan mielensä?

Kielioppi- ja kirjoitusvirheiden sietäminen on vaikeaa minullekin,

vaikken ole virheetön siinä asiassa itsekään.

Rajat ne on sietämiselläkin.