G niin kuin glamour

Hmph. Nyt on ilmassa hiukan ristiriitaisia fiiliksiä.

Musta tuntuu siltä kuin olisin tänään myynyt lapseni ja avannut sille pikatien aikuisuuteen. Ristiriitaisuutta on siinä, että minä olin myyjä, mutta silti joudun samaan aikaan maksajaksi. Eihän tässä ole mitään järkeä. Ei kukaan anna 16-vuotiaalle tyttärelleen lupaa teettää mallikansiota, kun joku kuvaaja ja joku mallitäti hiukan kehuu sen ulkonäköä. Ei, minä en ole niin helposti puhuttavissa ympäri. No enpä.

Köh, siis olisin helpolla tyrmännyt heidät verbaalisella lahjakkuudellani, mutta neitiä en. Mitä olisin sanonut? Kuulehan nyt, koska sä oot viimeksi katsonut peiliin? Lapsi rakas, olethan huomannut, että isovarpaasi eivät ole kuvauksellisia? Niin, en mä olisi siitä mitenkään voinut selvitä. Tietenkin olen samaa mieltä toimiston väen kanssa hänen mahdollisuuksistaan. Mutta kun...

On tässä nyt kuitenkin se onni, että tämä tapahtui nyt eikä puolentoista vuoden päästä, kun multa ei enää tarvitsisi kysyä suostumusta mihinkään. Saanpahan hääriä veemäisenä leijonaemona paikalla ja katsoa, ettei tyttöä ihan hirveästi höynäytetä.

Pitäähän elämässä olla bling blingiä, mutta just nyt en ole ihan vielä valmis hihkumaan riemusta. Jos edes yrittäisi ottaa ihan vaan hauskan kokemuksen kannalta, jossa mulla on ikävä velvollisuus olla myös se vastarannan kiiski.

Voisko joku olla niin kiltti, että vakuuttaisi mut siitä että tämä on hauska ja hyvä juttu? Että tällä oikeasti olisi edes vähän tekemistä glamourin kanssa.

G niin kuin grrrr

Tiedossa kontrolloimatonta vuotoa näppäimistöltä.

Kiitti, nyt mulle riitti opinnot tältä päivältä. Sinänsä hiukan huono, kun englanninkielisen esityksen yritysten viidestä kuolemansynnistä pitäisi olla esittämiskelpoinen torstaina. Diat on aika lailla valmiit, pitäisi enää keksiä mitä sanon ja miten sanon. Vaan ei siitä kuitenkaan enää tähän aikaan tulisi mitään järkevää, kun sanojen ymmärtäminen jopa tällä äidinkielellä tuntuu olevan aika huonossa jamassa.

Esiintyminen ei todellakaan ole mun suurin vahvuus, joten tuntuu aika huikealta suoritukselta, että viestinnän opettaja arvioi mun esiintymisen olevan erinomaista. Mussa on siis piilevä näyttelijä, joka astuu esiin, kun oma pokka ei riitä. Nyt kun vielä saisi sen kielillä puhumisen armolahjan, niin kaikki olisi aivan kunnossa. Oikeesti. Olen onnistunut valitsemaan sellaiset määrät kursseja, jotka vedetään täysin englanniksi, että kielillä puhuminen olisi oikeasti tervetullutta. Mä ymmärrän sujuvasti kaiken sanotun, mutta oman suun avaamisen kanssa tekee tiukkaa. Jos joku muu voi puhua mun puolestani, niin käytän sitä poikkeuksetta hyväkseni. Toisaalta ne kerrat, kun olen joutunut itse suuni avaamaan olen tullut täysin ymmärretyksi, joten este on enemmän henkinen.

Vaikka mä nyt ehkä jonkun mielestä pilkkasin armolahjoja, niin se ei suinkaan ollut tarkoitukseni. Mä en oikein usko mihinkään ja sitten vähän kaikkeen. Olen enemmän pakana kuin ateisti. Sen verran naiivi täytyy olla, että uskoo johonkin korkeampaan voimaan. Varsinkin silloin kun kaikki menee päin (sensuroitu), niin on hyvä olla joku jonka puoleen kääntyä. Muulloin sillä ei niin ole väliä.

Tämän postauksen tarkoitus on kuluttaa aikaa sillä välin, kun odottelen neitiä kotiin. Samalla yritän pitää mielessä, että itse muutin pois kotoa ollessani hänen ikäisensä. Paremminkin olisin voinut pärjätä, mutta ihan hyvin mä mun mielestä olen radikaaleista ratkaisuistani suoriutunut.

Tänään ollaan vaihdettu tekstareita sen verran, että neiti ilmoitti tulevansa kotiin illalla. Kymmenen jälkeen laitoin viestiä, että milloinkahan neidin ilta mahdollisesti on. Kuulemma viisi vaille 12. Meillä on totaalisen erilaiset aikakäsitykset!

Jospa nyt kuitenkin jätän tän tähän ja siirryn sänkyyn lueskelemaan jotain kivaa - ei siis koulujuttuja. Yöpöydällä olisi tarjolla Tuomas Kyrön Mielensäpahoittaja ja Paulo Coelhon Valkyriat.