A niin kuin aasinsilta

Tarina päivässä: Tuhti

Tänään on ollut kiva päivä. Rento, mutta täynnä kysymyksiä. Osaisitkohan sinä auttaa?

Ensimmäiseksi mieltäni vaivasi se, että pitääkö Twitter, Facebook tai joku muu yhteisöpalvelun nimi kirjoittaa isolla vai pienellä alkukirjaimella. Tähän sain ammattilaiselta vastauksen. Ne ovat erisnimiä ja siten kirjoitetaan isolla. Halusimme kuitenkin laittaa hiukan kielioppia uusiksi. Ehdotamme, että on sallittua käyttää pientä alkukirjainta niissä tilanteissa, kun haluaa vähätellä jonkin merkitystä elämässään. Koska alkoholisti vähättelee riippuvuuttaan, niin myös sosiaalisen median käyttäjä voi vähätellä omaa riippuvuuttaan käyttämällä pientä alkukirjainta riippuvuutta aiheuttavasta palvelusta. Kirjoitanhan jumalankin aina pienellä, mutta Universumin tai Maailmankaikkeuden isolla. Paitsi jos ne ovat kohdelleet minua omasta mielestäni kovin epäoikeudenmukaisesti. Vähän sama juttu, kun jos lapsi on kiltti, häntä kutsutaan etunimeltä tai lempinimeltä, mutta auta armias, jos se tenava tekee jotain sopimatonta, niin hänellä on yhtäkkiä koko ristimänimi käytössä ja ISOIN kirjaimin.

Kun tämä asia oli selvitetty, niin tyttäreni alkoi laulamaan Maijal oli karitsaa. Se lumivalkea ja alati seuraava karitsa. Koska karitsa oli, aloin miettimään, mitä sille tapahtui. Kysyin sitäkin asiantuntijoilta. Päätyi kuulemma pääsiäispöytään. Vastaavasti heräsi myös kysymys, kuinka Piippolan vaarin talolle kävi, koska vaarillahan laulun mukaan vain oli se. Kuulemma paloi vajaa pari vuotta sitten. Nämä nyt ei olleet ihan sellaisia vastauksia, joita odotin. Saduilla kuuluu olla onnellinen loppu, joten kysyin asiaa myös toisessa sosiaalisen median yhteisössä, mutta se ajoi minut vain miettimään Saku Sammakon kimurantteja ihmissuhdekuvioita. En enää yhtään ihmettele, jos lapsilla on joskus hiukan vaikeaa, kun ei noita aikuinenkaan ymmärrä. Tosin joku fiksu huomautti, että lauluista tuli vaikeita vasta kun niitä alkoi katsella aikuisen silmin. On epäreilua, että laulut eivät kerro, miten sitten kävi. Saiko Sakukaan koskaan puolisoa vai lähtikö se Matias Myyrän matkaan? Jos ei, niin mitä Matias Myyrälle sitten kävi? Oliko Hepokatti Heikki ja Hillevi Hiiri onnellisia ever after vai soitteliko Heikki muillekin viuluaan?

Sunnuntait on ehdottoman kivoja, koska on tuhti olo äidin luota äskettäin palanneena. Lisäksi saa heittää aivot narikkaan ja miettiä lastenlauluja ja muuta tarpeetonta. Tai no, ensimmäinen kysymys liittyi kyllä työhöni, etten vaan puhuttele herra tai rouva Twitteriä epäarvostavasti pienellä alkukirjaimella. Mutta enivei, melko hyvä päivä. Parasta on silti ehkä se, että perjantaihin on enää viisi yötä.

Talouselämä: Pomo ja Väisänen

A niin kuin ai mää vai?

Tarina päivässä: Varjo

Varjo on persoonallisuuden arkkityyppi, jota pidetään minän vastakohtana. Se sisältää asioita, joita ei tunnista itseensä kuuluviksi, vaikka todellisuudessa ne ovatkin osa persoonaa. (Wikipedia)

Se on se osa minua, joka haroo vastaan, kun joku sanoo jotain, mitä en pysty pitämään totena. Useimmiten torjunta liittyy sellaisiin lausuntoihin, jotka sotivat kovalla kädellä omaa ihannetta omasta itsestä vastaan. Jos joku väittää toista pahaksi suustaan, niin sen joko kieltää kokonaan tai kääntää mielessään hyväksi ominaisuudeksi ja suorapuheisuudeksi. Suoraan voi puhua kuitenkin myös toista loukkaamatta. Omana henkilökohtaisena (ja ehkä jopa suomalaisena erikoispiirteenä) pitäisin sitä, että palautteen ollessa positiivista tai jopa kehuvaa, joudun todella työstämään sitä saadakseni sen sopimaan käsitykseen itsestäni enkä silti välttämättä onnistu siinä. Ei puhettakaan, että osaisin luontevasti kiittää saadusta huomiosta. Siis mitä? Miksi se niin sanoi? Haluaako se minulta jotain? Vai voiko sanottu sittenkin olla totta?

Viimeisin joka kerta korvaan särähtävä sana on liikuntaan liitettynä 'huippu'. Minut syksyllä hylännyt personal trainer toivotti viimeisinä sanoinaan hyvää jatkoa huippu-urheilijalle. Katselin hämmentyneenä ympärilleni, jos vaikka näkisin sen, jolle se oikeasti puhui. Ei selkäni takana ketään ollut. Sama väite toistui tämän viikon treeneissä nykyisen piiskurini kanssa. Olen ehkä kyllästymiseen asti jaksanut jauhaa blogissa siitä, että hän on natsi. Nyt meidän suhde on kehittynyt sille tasolle, että pystyin kertomaan asian hänellekin kasvotusten. Keskustelu johti siihen, että hän myönsi tiedostavansa, että salilla kävijät ja mahdolliset uudet asiakkaat näkevät hänestä vain sen kohtuuttomia vaativan kiduttajarääkkääjän, mutta piti sitä ainoastaan hyvänä asiana. Omien sanojensa mukaan hän haluaa ohjata vain huippuja. Sellaisia, joiden kanssa ei tarvitse käydä joka kerta vääntöä perusasioista, kuten tekniikoista, motivaatiosta ja ohjeiden noudattamisesta. Hänestä heräävä mielikuva siis oikeastaan suojaa häntä asiakkailta, joita ei edes halua olla valmentamassa. Meillä molemmilla on varjomme - minä vierastan huippu-sanaa liitettynä itseeni ja hän ei edes haluaisi lisää asiakkaita, jos he eivät ole huippuja. Ei sillä, että haluaisin muuttaa hänessä yhtään mitään, koska osaa vedellä täsmälleen oikeita naruja saadakseen musta kaiken irti.

Näitä tällaisia juttuja löytyisi enemmänkin. Kielteisimmät olen varmasti kuitannut kateellisten panetteluksi ja unohtanut. Tai vaihtoehtoisesti ottanut palautteen vastaan ja pyrkinyt muuttamaan toimintaani paremmaksi. Minulle on yhä edelleen vaikeinta, kun saan mielestäni aiheettoman kehun. Toki mahdollisesti siitä syystä, että kammoan ajatusta siitä, että tuudittautuisin ajatukseen, jossa minussa ei olisikaan mitään, mitä voisin tehdä paremmin. Se olisi tila, jossa varjosta tulisi entistä suurempi ja sokeutuisi täysin omille puutteilleen ja kehittämiskohteilleen. Itsekriittisyydelläkin voisi silti olla rajansa.

Osaatko sinä ottaa palautetta vastaan? Onko sinulle helpompaa ottaa vastaan vaikka ämpäreittäin sontaa kuin kiittää kauniisti siitä, että on saanut positiivista palautetta? Vaatiiko annetun palautteen liittäminen omaan identiteettiin ponnisteluja? Epäiletkö kehujan motiiveja vai nieletkö pähkinän pureskelematta? Totta, no sellainenhan minä juuri olenkin.

Kysymykset yksinkertaistettuna: miten otat vastaan palautetta?

***

Kirjoitus on osa Tarina päivässä -haasteen antamia päivittäisiä aiheita. Haasteen ajatuksena on antaa päivittäin sana tai lause, jonka ympärille halukkaat voivat sitoa oman tarinansa. Osallistua saa kuka tahansa, joka lupaa, ettei ota haasteeseen osallistumisesta päänsärkyä tai hanki sen vuoksi vatsahaavaa. Osallistumisen pitää olla ennen kaikkea mielekästä, hauskaa ja vapaaehtoista. Tutustu ajatukseen tarkemmin linkin takaa.

A niin kuin anna hyvän kiertää

Tiina paiskasi Hyvän mielen -haasteella. Tehtävänanto meni sanatarkasti näin:

Listaa asioita, jotka tuovat hyvää mieltä. Ihan sekalaisessa järjestyksessä. Haasteeseen kuuluu jakaa vähintään kymmenen hyvän mielen asiaa. Anna eteenpäin ainakin viidelle bloggaajalle.

Niin ja sitten Tiina vei jo kaikki hyvät, mutta uhallakin saatan listata ainakin jonkun sellaisen asian, jotka hän jo nosti framille. Asiaan siis.

• Sali. Se on henkireikä. Sieltä kotiutuu joka kerta aivan uusi ihminen, joka on ladattu uudella energialla ja elämänilolla. Siellä ei koskaan edes tapaa ryppyotsaisia ihmisiä vaan kaikilla on hymy herkässä. Lisäksi olen huomannut sellaisen pienen asian, että ne vanhan (hyvän) ajan ritarit käy siellä myös. Vanhan (hyvän) ajan ritarit osasivat esimerkiksi avata oven naiselle. En mä sillä, ettenkö saisi sitä ihan itsekin auki, mutta tulen silti joka kerta hyvälle mielelle, kun joku itsestään huolta pitävä, huomaavainen ja hymyileväinen herraihminen jää pitelemään ovea auki ja odottelee, kunnes saan otettua keijun kevyet askeleet ovelle asti. Se mua joskus itseäni huvittaa, että kun joku herraihmisistä jää odottelemaan ovelle tuntematonta samaan paikkaan menijää, niin miksi ihmeessä pitää ottaa juoksuaskelia ehtiäkseen nopeammin siitä ovesta? Kai se nyt on varautunut tönöttämään siinä ovella valloittavan hymynsä kanssa, kunnes löntystelen stressaantunein norsun askelin avatusta ovesta, vaikka matkaan menisi varttikin? 
• Hymy. Edellisessä hymy tuli mainittua, mutta on pakko täsmentää, että ei sen hymyn tarvitse olla mieheltä. Kaikki hymyt käy nostamaan hyvän mielen, mutta yksi ylitse muiden on kassajonoissa hymyilevät ja flirttailevat vauvat. Niitä ei voi vastustaa.

• Oma aika. Kaikki yksin vietetty aikakaan ei ole omaa aikaa, koska aikuisilla on tylsiä velvoitteita, jotka pitää hoitaa. Omalla ajalla tarkoitan siis sellaista aikaa, jolloin on ihan yksin, puhelin ei soi tai ainakin on äänettömällä ja saa valita ihan itse, miten aikansa käyttää. Joskus sen tahtoo käyttää päikkäreihin, joskus kirjojen lukemiseen, joskus piirtämiseen, joskus blogin kirjoittamiseen, joskus itsensä hemmotteluhoitamiseen ja joskus vaan tuijottamalla haaveillen kaukaisuuteen.
• Lapsuuden leikit, joita voi leikkiä edelleen ainakin salaa. Aika ei ole koskaan kulunut nopeammin kuin ilmapallon kanssa leikkiessä. Hui, mitä pahaa sitä voikaan tapahtua, jos ilmapallo pääsikin koskettamaan maata? 

• Kissat. Himot ne on hiirelläkin sanotaan. No eikun. Mun onnekseni meidän kissat ovat kovin hellyydenkipeää ja seurallista sorttia. Kun ei ole tarjolla muita halauksia, hipsutuksia ja hellyyksiä, niin aina voi heittäytyä selälleen ja ottaa kissan kainaloon kehräämään. Sitten kun kissat vihdoin saan annettua hyvään kotiin, niin jään kaipaamaan ehkä eniten pehmeää karvaa paljasta käsivartta vasten. (Hengenahdistusta en jää kaipaamaan.)
• Viattomat jäynät. Kaikki pienet kiusat, joista ei oikeasti ole harmia kenellekään. Oikeasti ihan yksinkertaisia juttuja: tavaroiden piilotusta, perättömien tarinoiden keksimistä jne. Kunhan muistaa paljastaa totuuden, niin kukaan tuskin vahingoittuu. Tosin niitä voi tehdä vain ihmisille, joiden tietää kestävän jekutusta. Tosikoille ei kannata, ne vaan pahoittaa mielensä eikä sitten kellään ole kivaa.

• Ystävät. Tarviiko tätä sen ihmeemmin perustella? Osa-aika erakoillekin on tärkeää, että on ystäviä, joiden kanssa jakaa ilot ja surut. Niin, ja tämä koskee myös teitä, jotka kuljette rinnalla blogin kautta ja elätte mukana. Kiitos ihan jokaiselle.
• Teiniäitiys & varhaismummous. Vaikka lapset (toisten, ei koske kassajonojen vauvoja) ei saakaan mua kiljumaan riemusta, niin on ollut hienoa saada seurata ultrakuvan muutaman millin mittaisen rääpäleen kasvua ja kehitystä nuoreksi naiseksi ja kasvaa itse siinä sivussa (ei koske painonnousua). En koe uhranneeni mitään, vaan olen saanut ihan normaalin elämän, jossa tosin mentiin perse edellä puuhun. Toiset hankkii ensin koulutuksen, työn ja uran ja sitten vasta lapset. Minä ajattelin alkaa taas elää omaa elämääni, johon tosin jatkossakin kuuluu työ ja uudet haasteet. En oikein malttaisi odottaa pulkkailua pienen tulokkaan kanssa.

• Onnistumiset. Kun mittanauha näyttää pienempää lukemaa. Kun rautaa nousee enemmän. Kun jaksaa kauemmin hengästymättä. Kun saa hyvän arvosanan. Kun piparit ei kärähdä uuniin. Kun ei-viherpeukalo herättää melkein kuolleen kasvin henkiin. Kun ihan mitä vaan, jonka halusi onnistuvan onnistuu.
• Päikkärit. Päikkäreitä ei voita mikään. Silloin näkee kaikkein parhaimmat unetkin. Tai ehkä ne vaan muistaa paremmin, kun päikkäreiden pituus ei ole kuitenkaan yöunien veroinen. Sanovat, että pitää herätä puolen tunnin sisällä unennäöstä, jotta unen voi muistaa.

Ja sitten pitäisikin laittaa haastetta eteenpäin. Olen nähnyt näitä hyvän mielen listauksia niin paljon, että en enää tiedä, kuka on tämän jo tehnyt ja kuka ei. Jos osuu kohdalle uudestaan, niin ei tietenkään tarvitse listata mitään uudelleen, ellei välttämättä halua. Mutta olisin kovin iloinen, jos saisin vaikkapa linkin siihen alkuperäiseen postaukseen. 

Joo, joo, haastan haastan. Oletteko valmiina?

Kimmeli

Marjaana

Partapappa

Vintti

Lahna Kissa

Jos jostakusta tuntuu siltä, että haluaa ehdottomasti osallistua, vaikkei tullutkaan mainituksi, niin feel free ja vie haaste mukanasi.

A niin kuin alaston totuus

Partapappa peräänkuuluttaa alastonta totuutta, taas. Tällä kertaa kuulemma riittää oikein hyvin pelkkä kasvokuva. Viimeksi peräänkuulutus tuotti alastomia periä toistensa perään eikä enää tiennyt mihin blogistaniassa uskaltaa silmänsä suunnata, jos haluaa viettää perättömän päivän. Mä komppaan tällä kertaa pappaa, koska minustakin olisi kiva nähdä kenen juttuja oikein lueskelen ja kenen kanssa höpöttelen. Kasvokuvia kehiin, jookos?

Koska oma kasvokuvani on möllöttänyt profiilikuvan paikalla jo hyvän aikaa, niin enpä nyt ole toista sellaista julkistamassa. Alaston totuushan lähti liikkeelle jostain akkain hömpötyksestä, että pitää julkaista meikitön kuva. Se on sen verran paljon vaadittu, etten pysty. Siis ihan siitäkin syystä, että meikitön hetki olisi aamulla eikä kukaan varmasti uskalla tulla lähellekään saati ottaa valokuvia musta silloin. Toinen meikitön hetki on joskus niin myöhään, ettei kukaan enää valvo kanssani kuvatakseen täysin meikitöntä Neoa.

Urbaanisanakirja määrittelee alastoman totuuden peittelemättömäksi ja kaunistelemattomaksi todelliseksi tilaksi. Sanonta muka tulee siitä, että vaatteilla esimerkiksi vartalonsa voi esittää paremmassa valossa kuin se todellisuudessa on. Mun mielestä rajansa on vaatteiden valehtelukyvylläkin. Kaksi kuukautta sitten hankitut housut on mulla nykyään kotihousuina, koska eivät kiristä eikä purista mistään - tosin eivät kyllä oikein pysy ylhäälläkään. Mutta ainakaan ei ole perä edukseen ennen kesää muutenkaan, joten alaston totuus se on tämäkin. Nih!

Tässä kohtaa lienee parasta vaihtaa vaatteet ja lähteä alennusmyynteihin ennen kuin katumus iskee. Tiedän, että mulla tulee tästä kuvasta vielä aivan yhtä alaston olo kuin aikanaan esitellystä työpaidastakin. Tosin sen teksti oli kammottava ja lisäsi tuskaa. Se oli suoranaista henkistä väkivaltaa. Siinä paidassa on kuin Jesse Kaikurannan kammottavassa radiosoitossa, jossa hän laulaa jotenkin niin, että "tule ostamaan, mä myynnissä oon". Puistatus.

A niin kuin askeleita

Taisi vähän karata mopo käsistä. Lomailu ei todellakaan ole erityisen edullista nettikauppojen aikaan. Mutta kun mähän tarvitsin uusia treenikenkiäkin moneen eri menoon. Tällä kertaa tosin piti ostaa vaan kahdet: juoksuun ja kävelyyn. Kyselijöille tiedoksi, että ne maksoi vaan 20 euroa parilta  - tai ainakin melkein. Saanhan mä nyt vaihtaa vihkisormukseni lenkkareihin, jos haluan. Ehkä loput laitan johonkin muuhun hyvään tarkoitukseen.

Nämä Reebokin Traintonet meiltä jo löytyikin kotoa entuudestaan. Ovat olleet lainassa tyttärellä, kun äiti ei osannut arvostaa kiikkerää treeniä ennen kuin... No, ennen kuin se kiipesi omatoimisesti vaa'alle, ja totesi kuolevansa ristillä parin päivän päästä, ellei tee asialle jotakin nopeasti. Kaikki keinot on sallittuja sodassa, rakkaudessa ja henkilökohtaisen piiskurin huijaamisessa. Jos pitää saada nopeasti poltettua kaloreita, niin haluan uskoa, että nämä olivat osa salaista asettani kerta lupaavat tehostettua rasvanpolttoa. Vielä sunnuntaina vaaka näytti 2 kiloa enemmän kuin piti. Eilen raineri oli tyytyväinen ½ kilon painonpudotukseen ja pääsin pelkillä normaaleilla helvetin tuskilla. Mutta ehkä jatkossa vaan yritän pysytellä kurinalaisella tiellä, koska en varsinaisesti voi sanoa nauttineeni tilanteen hätäisestä korjaamisesta tehorääkillä.

Nämä piti saada vaan siksi, että ne on kerrankin jotain muuta kuin mustat. Pinkki tai muut sähäkät värit ei ole erityisesti mun suosiossa, mutta onhan se energinen pieni lisä. Kuka sitä sitten katselee oikeasti onkin eri juttu. Mutta ainakin sillä hetkellä, kun ne laittaa jalkaansa voi hymyillä pienelle pinkille.

Koska on Traintonet, niin pitää olla myös Easytonet kävelyyn. Ehdoton hankinta, koska keskustelupalstalla joku halusi tietää ihmisten mielipiteitä juurikin easytone kävelykengistä. Eräs nainen vastasi, että joku mies oli tullut sanomaan hänelle lenkillä, että hänellä on niin kaunis hymy ja silmät, että ei mitään rajaa. Odotan innolla ensimmäistä kävelylenkkiäni. ;)

Ilokseni sain myös ilmoituksen, että joululukemiseni ehtii kuin ehtiikin jouluksi kotiin. Osa jää joulun jälkeiseen aikaan, mutta enköhän mä kahdella kirjalla kuitenkin pärjää pyhien yli. Tulossa on Brändikästä ja Menestystä ja moraalia. Ihan kevyttä lukemista siis. Vaan kun aion hyötyäkin niiden lukemisesta. Kirjoittamalla niistä myös esseen saan raapaistua yhden opintopisteen ja olen taas askelen lähempänä tavoitettani.

PS. -S-, pitäydyn edelleen valinnassani. :)

A niin kuin avioerojen uhri

Satuin epäonnekseni kääntämään radiokanavan Suomipopille eilen juuri sillä hetkellä, kun koko kansan pelimiestä Tauskia haastateltiin tuoreimman avioeronsa tiimoilta. Tauski lanseerasi haastattelussa minulle täysin uuden käsitteen kertoessaan olevansa avioerojen uhri. Anteeksi mitä? Mikä kumma se on? Voiko uhriutumalla irtisanoutua täysin kaikesta omasta vastuustaan? Kyllähän hän olisi halunnut jatkaa avioliitossa, mutta kun vaimot eivät tajunneet, että avioliitossa on vain yksi iso peitto, jonka alta lähdetään töihin ja töistä tullaan suoraan takaisin kotiin ison peiton alle. Hei kaverit, tämä oli siis hänen suustaan päästetty avioliiton määritelmä - ei minun. Minä haluan elämääni kuuluvan muutakin kuin työn ja ison peiton.

Se mua tässä ehkä eniten kaivelee, että siitä ei ole kovinkaan pitkä aika, kun hän kerskui kaataneensa yli 10000 naista? Hän itse muistutti olevansa 50-vuotias, jolloin lukumäärä voi olla varsin passeli. Mutta jos ajatellaan, että hän on ollut naimisissa yhteensä 22 vuotta eikä luultavasti ole kaatanut naisia ennen kuin on tullut miehen ikään, niin hänellä olisi ollut noin 10 vuotta aikaa kaataa nämä naiset. Siis olettaen, että on pysytty vain avioliiton ison peiton alla, koska hänhän on avioerojen uhri. Se tarkoittaisi tuhatta naista per vuosi ja yli 80 naista kuukaudessa. Ja kun kuukaudessa on 30 päivää niin...  Miten nyt yhtäkkiä tulikin sellainen hytinä, että hän ei ehkä olekaan se uhri? Vai eikö sitä sitten lasketa, jos ei mene ison peiton alle?

Hyvä on. Nämä kaksi kohtuullisen lyhyellä aikavälillä julkaistua haastattelua väkisin herättävät ristiriidan. Ajatus isosta peitosta on kaunis. Tauski puhui myös siitä, että nykyään ihmiset luovuttavat niin helpolla ja silloin kun niitä vastamäkiä tulee, pitäisi pitää entistä tiukemmin kiinni. Periaatteessa olen täsmälleen samaa mieltä. Ihmiset eroavat nyky-yhteiskunnassa kovin helpolla, kun kenenkään ei ole enää taloudellisista syistä otettava sontaa yli omien rajojensa niskaansa. Luultavasti jokaisen henkilökohtaiset rajatkin ovat madaltuneet samalla, mutta parisuhteen tai avioliiton ei myöskään pidä olla jatkuvaa taistelua ja lujaa kiinni pitämistä. Läheisimmältä ihmissuhteeltaan sitä kuitenkin on jokaisella oikeus odottaa voimia ja voimaantumista eikä jatkuvaa taistelua jostain. Ja jos taistellaan, niin ei ainakaan keskenään.

Loppujen lopuksi on niin, että avioliittoon ja parisuhteeseen tarvitaan kaksi ihmistä, jolloin samat ihmiset myös eroavat. Kumpikaan tuskin voi koskaan olla täysin vain uhri. Vai voiko?

A niin kuin asioita

• En ostanut laturia, ostin puhelimen. Sitäpaitsi vanhassa laturissa ei todistettavasti ole mitään vikaa, koska siitä tuo uusikin otti voimansa tulevalle päivälle täysin ongelmitta. E7 lähtee siis huoltoon ja siitä tulee vielä kuin uusi. Mutta hymph, uusi on miesten termeillä punainen ja naisten termein lähempänä pinkkiä ja söpö ja melkein paras tapa surffailla netissä. Annoin sille nimeksi Pingu. Vanha totteli (no ei se tullut kutsuttaessa, mutta kuitenkin) nimeä Nemo.
  
  
  
• Olen kai ollut onnekas, koska mulla käy täällä vain asiallisia anonilleja. *koputtaa päätään* Oikeastaan tässä blogissa kommentoivia anonilleja pitäisi kutsua kunnioittavasti anonyymeiksi, koska ovat kerta fiksujakin. Olivat jo ennen kuin otin kommenttien moderoinnin käyttöön. Eri blogeja lukiessa ei silti voi kuin ihmetellä sitä ajatusten tasoa. Puhdasta kiusantekoa, provosointiyrityksiä, ääliömäisiä vihjailuja jne. Pistää miettimään, että jätänkö sittenkin tilapäisen moderoinnin pysyväksi? Nehän voi vahingossa eksyä tännekin jossain välissä.
• Edellisestä voi sujuvasti siirtyä seuraavaan asiaan. Jätän ehkä kokonaan kommentoimatta SanaPainon (WP) blogeihin kohta, koska yrittipä mitä kiertoteitä tahansa, niin sanani tulkitaan aina epäilyttäväksi sonnaksi ja päädyn filttereihin. Olen toki tietoinen, että muillakin ainakin bloggerin blogisteilla on esiintynyt samaa ongelmaa. Ehdotankin siis, että tulkaa kaverit pois sieltä diktatuurista, joka ei anna jättää kommenttia, jos se linkittyy kilpailijan alustalle. Jos musta ei kuulu mitään, niin se ei johdu teistä vaan minusta. (Tätä on tapahtunut ainakin Kimmelin, Termostaattorin ja Zepan blogeissa)
• Jos joku kummastelee tota kuvavalintaa, niin se johtuu tästä. Lähden nyt kouluttautumaan uuden värisarjan käyttäjäksi. Tai oikeastaan tässä on oma lehmä ojassa. Koulutus on palkallinen ja siitä saa vielä tyvivärinkin, jolloin blondi näyttää taas blondimmalta. Joo-o, ainakin me kampaajat kutsumme myös kuvan väriä blondiksi, vaikka monelle se on enemmänkin se maantienharmaa. Itse sain ainakin huikeasti väriä kasvoihin, kun luovuin platinablondista ja siirryin tuollaiseen blondiin.

A niin kuin arvonta

Kohtasin tänään lehtimyynnin pohjanoteerauksen.

- HL Oy:stä Anita tässä hei

- (epäluuloinen) Hei

- Soittelen sanomamagasiinien asialla. Muistatko ottaneesi osaa heidän suurarvontaan?

- En

- Suurarvonnassahan arvotaan joulukuussa isompi päävoitto ja sitten kuukausittain on se 2000 euron arvoinen voitto. Jos on tilannut lehden, niin on automaattisesti mukana arvonnassa, vaikka myös muilla tavoin voi osallistua. Mutta ei se nyt ollut se varsinainen asia vaan soitan siksi, että lehtitalo haluaa nyt kiittää sinua asiakkuudestasi ja lähettää sinulle 13 kuukauden Kodin Kuvalehdet ihan ilmaiseksi. Tietenkään tämä ei koske posti- ja käsittelykuluja, mutta ne nyt on vaan parin euron luokkaa per lehti. Pälä pälä pälä...

- Anteeksi, mistä sanoitkaan soittavasi?

- HL Oy:stä ja minä olen Anita.

- Mulla on ollut tapana asioida suoraan sanomamagasiinien kanssa, joten eiköhän tämä ole tässä.

- Selvä, kiitos hei!

Ei tässä muuten mitään, mutta inhoan kusetuksen makua ja tässä sitä oli yli oman tarpeen. HL Oy:tä ei sitäpaitsi ole rekisteröity lehtitalona, mutta tilitoimistona, rakennuspalveluna ja kaikkena muuna kyllä.

Toisekseen. Jos aloittaa puhumalla arvontaan osallistumisesta, saa varmaan hetken huomion, mutta kun juttu jatkuu sanoilla "mutta ei sen nyt ollut se varsinainen asia" niin mielenkiinto sattumalta lopahti. Ja kun päästiin kohtaan "tietenkään tämä ei koske posti- ja käsittelykuluja" olin jo täydessä raivossa. Siihen nähden olin mielestäni hyvinkin asiallinen myyjää kohtaan. Mutta siis ostaako joku tolla metodilla oikeasti mitään? Joku jostain yrityksestä soittaa toisen yrityksen arvonnasta. Äh! Voisivat hiukan katsoa kenen antavat lehtiään myydä ja millä tyylillä. Sanoma Magazinen lehtiä mulle tosiaan tulee joitain, mutta eipähän niitä tohon tyyliin ole mulle ainakaan myyty, vaan näin.

Ai niin. Poikkeuksellisesti nimesin oikein yrityksenkin, kuten se mulle esiteltiin, koska eihän sellaista ole edes olemassa. Arvaillaanko kilpaa mitä kirjainyhdistelmä HL tarkoitti? Veikkaan Hyvät Lehdet Oy:tä. Parempia ehdotuksia?

A niin kuin apua

Miehet hajaantukaa! Täällä ei ole teille mitään. Tai saattehan te jäädäkin, mutta en usko, että teillä on mitään annettavaa mulle tässä aiheessa.

Naiset puolestaan jääkää ja kertokaahan mielipiteitä. Juuri sinun mielipiteesihän voi auttaa tekemään oikean päätöksen.

Olin varaamassa aikaa gynelle, mutten sitten voinutkaan. Ongelmaksi muodostui kyseisten lääkäri-ihmisten etunimi. Voiko mennä gynelle, jonka etunimi on Toivo, Kimmo tai Eero? Okei, ei se etunimi ole ongelma vaan se, että nimi viittaa vääränlaiseen elimeen jalkovälissä. Luultavasti muilla on samankaltaisia ongelmia kuin mulla, koska Riitoille, Merjoille tai Leenoille voi varata ajan vasta parin kolmen viikon päähän. Ei taida olla tarpeen sanoa, että en ole koskaan käynyt miesgynellä enkä oikein usko, että haluaisin nytkään tehdä niin. Mutta jos joku teistä on käynyt, niin jääkö siitä pahatkin psyykkiset traumat? Tai jos et ole käynyt, niin riittää kun vakuutat mut siitä, että on ihan tervettä olla sukupuolirasisti tässä asiassa.

Eihän tässä mikään kiire sillai ole, kunhan nyt vaan pääsisi heti. Tai sittenkin vasta kun lenssusta on parannuttu. Mutta se on aivan varmasti jo ensi viikolla.

A niin kuin aikalisä

Mä olen taas käynyt keskustelupalstoilla ja te saatte korjata sadon. Kiitos ja anteeksi.

Sain viestin kumppanilta, joka ilmoitti haluavansa aikalisän. Emme olleet vielä edenneet tapailua pidemmälle...

Kirjoittaja kaipasi uskonvahvistusta johonkin suuntaan siitä, mitä se aikalisä oikeasti on. Viesti, aikalisä, emme olleet vielä edenneet... tarvitseeko enempää edes sanoa? Ihmettelen syvästi, miksi kirjoittaja käyttää viestin lähettäjästä nimitystä kumppani.

Todellisuudessa on vaikeaa mennä arvailemaan, mitä aikalisä kenellekin tarkoittaa. Mun mielestä oikeampi termi olisi saattohoito, koska aikalisältä palataan harvoin jos ollenkaan romanttisessa mielessä yhteen (lue: minä en ole koskaan tehnyt niin, joten sen täytyy olla totuus). Saattohoidettava saa rauhassa alkaa kuolettaa tunteitaan, muttei hänen tarvitse päästää irti kertarysäyksellä. Se on sellainen pehmeä lasku, jonka aikana yleensä sekä hoitaja että hoidettava tajuavat selkeästi, etteivät sittenkään tarvitse sitä toista ihmistä jäädäkseen henkiin. Toinen tai molemmat heistä voi myös tajuta, että ilman toista on helpompi hengittää. Tässä tapauksessa saattohoito on onnistunut.

Joskus Useimmiten saattohoitaja on vain pelkästään roikottaja. Ihminen, joka ei joko saa sanottua mitä oikeasti ajattelee tai haluaa jättää varmuuden vuoksi portin raolleen, jotta voi livahtaa siitä vaivihkaa takaisin. Tai sitten rassukka ei oikeasti tiedä itsekään, mitä haluaa. Aikalisä on tällaisessa tilanteessa äärettömän hyvä termi. Voi jättää toisen odottamaan kieli pitkällä ja sydän pamppaillen jatkoa, koska siihenhän aikalisä urheiluterminäkin viittaa. Peli ei ole vielä päättynyt vaan hiotaan strategioita. Jos aikalisä halutaan pitää, olisi reilua kertoa toiselle, mihin sillä tähdätään. Ja jos kysymys oikeasti onkin siitä, että sattuu elämässä olemaan sellainen vaihe, jolloin työ/koulu/harrastus/you-name-it vie paljon aikaa, niin ehkä silloin kannattaisi kertoa totuus eikä vaatia yksipuolisesti aikalisää. Jos on tarkoitus pelata samassa joukkueessa, niin miksi jättää toinen epätietoisuuteen ja arvailemaan mitä mikäkin oikeasti tarkoittaa? Tai miksi samassa joukkueessa pelaava ei saisi osallistua päätöksentekoon?

Kunpa keskustelupalstalla kysymyksen esittänyt nainen/mies oikeasti vain tekisi päätöksensä itse. Kukaan tuskin koskaan tulee lähettämään viestiä, että "meidän pitäisi saattohoitaa tämä suhde". Paitsi jos muutenkin on selkärankaa sanoa, ettei juttu vastaakaan niitä odotuksia, joita oli asettanut. Saattohoidetulla suhteella on edellytykset ainakin kehittyä ystävyydeksi. Aikalisä aiheuttaa vaan turhaa katkeruutta, elleivät osapuolet tiedä, että perimmäisenä tarkoituksena on alkaa käsittelemään eroa.

A niin kuin avioliitto

Yllättävä tutkimustulos kyseenalaistaa koko avioliiton idean (Studio55)

Miksi jokaiseen otsikkoon on pakko tunkea jokin sellainen adjektiivi, joka ei pidä paikkaansa? Sana yllättävä, järkyttävä etc. tietenkin vetää puoleensa kuin kärpäspaperi kärpäsiä, mutta...

Siinä ei ole mitään yllättävää, että avioliitto ei takaa onnea eikä lisää sitoutumista. Se on yhteiskunnassa vallitseva ydinperheen ja parisuhteen malli, joka ei vain toimi. Mikään mikä alkaa muistuttaa pakkoa ei toimi, ei ainakaan enää 2000-luvulla. Tiedän kyllä, että on olemassa oikeasti onnellisia avioliittoja. On myös ihmisiä, jotka kokevat olonsa turvallisemmaksi, kun jokin ulkoinen asia on asettamassa heille rajoja. Ja ihmisiä, jotka mittaavat onneaan tietyllä statuksella. Ja loputtomasti muita poikkeuksia, jotka eivät ehkä uskalla myöntää edes itselleen, että voisivat olla onnellisempia ilman avioliittoa.

En silti suostu päästämään irti siitä, että vain vapaat onnelliset ihmiset voivat olla onnellisia toistensa kanssa. Vapaus ei ole yhtä kuin sitoutumattomuus. Vapauteen sisältyy tietenkin myös ajatus toisen huomioon ottamisesta, toisen rajojen tuntemisesta sekä aidosta välittämisestä. Vapaus ei ole vapautta loukata toista.

Sitähän se Santapukkikin artikkelissa sanoo:

Santapukki muistelee Iso-Britanniassa tehtyä tutkimusta, jonka mukaan parit, jotka eivät ole sitoutuneet toisiinsa avioliiton kautta, ovat yllättäen avioituneita onnellisempia suhteessaan. Aviottomilla pareilla oli jopa enemmän aikaa mahdollisille yhteisille lapsilleen.

– Kun ei olla sidoksissa pakolla, sitoutuminen on vapaaehtoista. He olivat sitoutuneempia kuin avioituneet, Santapukki perustelee. 

Nyt joku tietenkin on valmis väittämään, että ajattelen näin, koska mulla itselläni kävi niin huono tuuri avioliitossani ja siksi haluan tehdä kaiken päinvastoin kuin aikaisemmin - jopa ajatella. Mutta mun täytyy tuottaa pettymys. Mun avioliittoni oli hyvä tietyn aikaa. Sitten se ei enää ollutkaan sitä. Annettiin sille myös vuosien mahdollisuus kehittyä, mutta päädyttiin siihen pisteeseen, että toisessa roikkuminen avioliiton vuoksi ei olisi tehnyt kummastakaan onnellista. Tosin ilman laillista toisiimme kytkemistä, me oltaisiin varmasti nähty vähemmän vaivaa. Eikä mulla käynyt huono tuuri. En myöskään tehnyt virhearviointeja, koska tein päätöksen niillä tiedoilla, jotka mulla silloin oli saatavissa. En usko, että mikään mitä tapahtui olisi avioliiton syytä tai ansiota. Asioita tapahtuu riippumatta siitä, mikä siviilisääty on kyseessä.

Arvatkaas mitä? En aio väittää, etten koskaan enää mene naimisiin. Saattaahan sellainen ihme vieläkin tapahtua, että välitän toisesta ihmisestä niin paljon, että haluan antaa hänelle tärkeitä asioita. Oletan tietenkin, että tämä toinen ei kuitenkaan kuvittele, että "sitku me ollaan naimisissa, niin sit voidaan olla onnellisia" vaan avioliiton tärkeys perustellaan jollain järkevällä perustelulla.

A niin kuin antifemakko

Vietin eilen hyvin viihdyttävän illan H. Laasasen blogissa keskeisten kirjoitusten parissa. Suurinta nautintoa tuottivat puheenvuorojen kommentit. Etenkin naisten kommentit osoittavat vain todeksi väitteen, että naiset ampuvat viestintuojan. Se huvittaa mua suuresti, koska vanha sanonta "se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa" pitää mun mielestä niin hyvin paikkansa. Johonkin kipupisteeseen Laasanen osuu kerta toisensa jälkeen, kun saa toiset reagoimaan teksteihinsä. Enkä nyt ole lainkaan varma siitä, että kaikki mitä Henry kirjoittaa on häntä itseään. Ennemminkin hän tietää täsmälleen, mistä naruista kannattaa vedellä, että saa naiset huutamaan hänelle kuorossa.

Olen myös huvittunut siitä, että jaksan viihdyttää itseäni pariutumisjutuilla ja -teorioilla. Ehkä kiinnostus kumpuaa suurimmaksi osaksi siitä, että en ole koskaan päässyt kunnolla käytännön tasolla osalliseksi pariutumisteorioista. Se on aihe, jota en jotenkin jaksa alkaa järkeistämään. Enkä oikein jaksa uskoa siihenkään, että etsivä löytää. Pikemminkin markkina-arvoltaan sopiva kumppani tupsahtaa eteen yleensä silloin, kun sitä vähiten odottaa. Sillä välin aikansa voi käyttää johonkin hyödylliseen.

Jos nyt pitäisi nimetä yksi tekijä, joka yleensä pitää mut tehokkaasti erossa pariutumisteorioista on se, että vastustan vahvasti ajatusta siitä, että kaikki ihmiset todella etsivät tietoisesti koko ajan sopivaa kumppania. Kiistämättä se lienee yksi ihmisen perustarpeista, mutta ollaanhan me onnistuttu tällä vuosituhannella tukahduttamaan jo monia muitakin perustarpeita. Ainakaan naisten ei tarvitse enää mennä naimisiin ja kelpuuttaa rinnalleen ketä tahansa pystyäkseen elättämään itsensä.

Oma pariutumisteoriani on hyvin yksinkertainen. Pitää vain seurata sydäntään. Ajattelin joskus, että markkina-arvoltaan sopiva kumppani on sellainen, joka onnistuu laskemaan kehittämääni feminismin muuria. Nyt olen huomannut olevani pikemminkin antifeministi. En väitä, etteikö naisilla pitäisi olla samoja mahdollisuuksia kuin miehilläkin. Mutta väitän, että nykypäivänä ne naiset, jotka suurimpaan ääneen huutaa miesten ja naisten välisen tasa-arvon perään, ovat kuitenkin niitä, joilla oikeasti on vähiten annettavaa. Tasa-arvoisen naisen ei tarvitse pitää itsestään meteliä.

AB niin kuin anonyymit bloggarit

Vai oliko se sittenkin asidofilus bifidus? Ihan sama!

Koska en ala ketään fb-kavereitani lisäilemään mihinkään naamakirjan ryhmiin ilman asianmukaista valtuutusta, niin ilmoitan vain, että yhteisöllistyminen on käynnissä "hyvin salaisessa" ryhmässä nimeltä Blogistan. Jos on hinkua päästä mukaan eikä oikeaa ryhmää löydy edes suurennuslasilla tai tehokkaimmillakaan kalasteluohjelmilla, niin valtuutuksen lisäämisestä saa laittaa vaikka inboksiin tai muuhun parhaaksi katsomaanne viestintävälineeseen.

Siellä me ollaan kaikki toistemme kavereita, joten rohkeasti vaan mukaan. Ryhmässä ei ole syrjiviä sääntöjä jollaisista olemme kuulleet legendoja.

A niin kuin avioehto

Voi jumankavita, minkä Nollis meni mulle tekemään. Se ilmoitti julkisesti tekevänsä sittenkin vielä yhden pötkylän (vaikka juuri keskiviikkona vannoi muuta) Jesse Joensuun kanssa. Mun ei sitten auttanut muu kuin harjata tukkani, letittää söpöt letit molemmin puolin ja lakata haaveilemasta iltatähtösestä. Minähän en toisten tonteille astu!

Koska mun lasten isä pöllittiin, niin eihän mulle jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin katsoa Jori-setää leffassa Sietämätöntä julmuutta. Romanttisten komedioiden perimmäinen tehtävähän on havahduttaa ihmiset todellisuuteen.

Tällä kertaa mä aloin tosissani miettimään niitä onnettomia miesraukkoja, joilla oli omaisuutta. Eihän kukaan nyt oikeassa elämässä voi olla niin tyhmä, että a) ei tee avioehtosopimusta tai b) syö jo tehdyn avioehtosopimuksen osoittaakseen toiselle suhteen perustuvan luottamukseen (tosin se söi todellisuudessa ihan muusta syystä, mut mitä välii). Se on vähän sama tilanne kuin siinä Suomen diilissä, jossa Jethro myi sen romuauton hirmuisella voitolla. Hullu ei ole se, joka pyytää älyttömyyksiä, vaan se joka maksaa. 

Yleensä siinä vaiheessa, kun tahdotaan niin myös luotetaan. Eikä tietenkään ole mielekästä ajatella saati sitten uskoa siihen, että voi tulla aika, jolloin ei enää tahdota. Tai tahdotaan tietenkin, mutta eri asioita kuin aikaisemmin. Niinku nyt esimerkiksi tahdotaan laittaa lusikat jakoon ja mielellään vielä tosi kalliisti sille varakkaammalle osapuolelle. Kuka sellaista nyt siinä onnensa huipulla edes viitsisi miettiä? Sitä paitsi jos se toinen vaikka loukkaantuu sellaisesta epäluottamuksen osoituksesta, kun kaikki on kuitenkin hyvin ja onnellisesti eikä sitten suostu koko liittoon.

Yksi asia on kuitenkin satavarma. Se iki-ihana oikeudenmukaisuuden perikuva ja kaikkensa antava rakkauden kreivi/tär ei ole sitä enää osituksen hetkellä. Varsinkin loukattuna se löytää kaikki mahdolliset pienet porsaanreiät, joiden avulla voi kiskoa vielä hiukan ekstraa. Sitä paitsi maksoihan se silloin sen kauppakassinkin sillä kertaa, kun unohdit sen ottaa etkä halunnut maksaa 20 senttiä kortilla.

Et joo! Jos se oikeesti rakastaa teitä ja jos se luottaa teihin ja teidän suhteeseen, niin kyllä se tekee niin vielä selustan turvaamisen jälkeenkin. Muuten se sitten onkin kuten toi naikkonen tossa kuvassa.

avatv

PS. Vähänkö olin kapinallinen. Otin riskin perinnöttä jäämisestä. Uskalsin käyttää ihmisestä sanaa se. Mitään pahempaa en kai olisi koskaan voinut tehdäkään. Perhepiirissä tästä ei sitten puhuta!

A niin kuin asenne

Mä olin kirjoittamassa vallankumouksellista postausta tupakasta, mutta sitten tuli jotain, joka repi mut totaalisesti irti siitä fiiliksestä (tavoittelen sitä sitten uudelleen sunnuntaiksi). Mä jouduin keskelle feissarin parisuhdesodankäyntiä. Pitäisi pitää näppäimistö kurissa, mutku... Tilanne vaan lähti totaalisesti hanskasta ja asianomainen poisti keskustelunkin kokonaan. Ihan hyvä, tiedä mihin se olisi päätynyt. 

Mä olen siis täysin viaton. Olen, olen. Uskokaa pois.

Nainen ilmoitti statuspäivityksessään, että hänen telkustaan EI tule jääkiekkoa. Tuore sulhokokelas kommentoi siihen, että siitä voitaisiin varmaan neuvotella hänen saavuttuaan paikalle. Hetken juupas eipäs keskustelua seurattuani, mun näppäimistö ehdotti kompromissiratkaisua, että sulhokokelas katsoo jääkiekkoa ja nainen niitä kiekkoilijoita. Joku pisti vielä paremmaksi ja alkoi arvailemaan, että kumpihan taiston voittaa, jolloin sulhokokelas ilmoitti, ettei siinä mistään voittamisesta ole kysymys. Jolloin mun oli pakko kommentoida, että hänellä on oikea asenne. Ja siitä se sitten lähti: nainen ei vetäissyt nenäänsä vain hernettä vain kokonaisen palkokasvin tai ehkä jopa muutaman palkokasvin, koska jos miehen asenne oli oikea, niin silloinhan hänen asenteensa on täysin perseestä ainakin norsunkorkuisilla kirjaimilla. Puolustus ei saanut enää puheenvuoroa, joten pakkohan se on tänne vuotaa.

Mun mielestä ei vaan enää ollut kysymys jääkiekosta vaan parisuhteesta. Ja jos kerta sulhokokelas oli sitä mieltä, että kaikesta huolimatta viettää mieluummin aikaansa naisen kanssa kuin katsoo lätkää omassa kodissaan, niin onhan hänellä oikea asenne. Ei siitä pääse mihinkään. Mä vaan jäin miettimään, että kuinka paljon täytyy jääkiekkoa vihata, että haluaa kieltää sen myös toisilta täysin. Enkä mä tarkoita, etteikö naisella olisi täysi oikeus valita itse, mitä telkustaan katsoo. Tottakai on. Mä vaan mietin sitä asiaa hiukan pidemmälle.

Jos nyt on kuitenkin tarkoitus elää yhdessä, niin kannattaako jostain jääkiekon MM-kisojen katsomisesta tehdä niin suuri numero. Finaali nyt kuitenkin pelataan jo parin viikon päästä. Jos mulla olisi joku juttu, jonka haluaisin tehdä kerran vuodessa parin viikon ajan ja toinen ehdottomasti kieltäisi sen multa tai laittaisi valitsemaan itsensä ja sen asian väliltä, niin voi olla, että jäisi yhteiset tulevaisuudet väliin. Äh, ei mitään voi olla vaan jäisi. En mä jaksaisi samaa taistoa käydä joka vuosi. Räyh!

Mä en sitten muuten sanonut, että naisen asenne oli täysin perseestä edes pienillä kirjaimilla. Oikeastaan vaan pohdin sitä faktaa, että joskus tarvitsee tehdä kompromisseja, jos aikoo sovussa elää.

Mitä mä itse tästä opin oli se, että älä koskaan kehu toisen naisen miestä millään tasolla, koska silloin pelaat väärässä joukkueessa.

A niin kuin arki

Mitäs jos kerrankin ihan arkisia jorinoita tästä mun loistokkaasta arjestani.

Eräs kanssabloggari vakuutti mut eilen siitä, että se ei olekaan kuollut sukupuuttoon. Ai mikä se? No ei sitä nyt ainakaan ääneen voi sanoa. Kyllä te tiedätte. Se!

Tänään koin yllättävän tunnustuksen siitä facebookissa. Aion jakaa sen teidänkin kanssa, mutta lupaattehan kuunnella myös vastapuolen selityksiä.

Ensinnäkin. No niin, mä tosiaan taisin sanoa sitä pedariksi, mutta ihan vaan liian nopean kieleni ansiosta. Olisi taas pitänyt muistaa miksi ihmisellä on kaksi korvaa ja vain yksi suu. Mä kyselin neidiltä sen uudesta poikaystäväehdokkaasta ja kuulin vain sen, että se on nuorempi. En sitä, että ikäeroa on 29 päivää. Suu puhui nopeammin kuin olisi ollut tarpeen. That's it! 

Toiseksi. Meillä on monessa asiassa erilaisia näkemyksiä. Siivoaminen on yksi niistä. Täytyy silti muistaa kiittää tehdystä työstä jahka tuo matkapuhelinterroristi kotiutuu. Mistä tuli mieleen, että toinen käsityksistä liittyy aikaan. Mikä on ilta ja mikä on yö ja välillä jopa, mikä on tänään.

Kolmanneksi. En tosiaan antanut kokisrahaa ja vetosin nimenomaan yllä mainittuihin syihin. Hampaat ei todellakaan tykkää. Tosta selluliitti jutusta en nyt ole täysin varma. Olen jostain kuullut, että hiilihappojuomat aiheuttaisivat naisilla selluliittia. Mutta täytyy toisaalta sanoa, että nuori neiti on hyvä esimerkki suurkuluttajasta, jolla ei ole selluliittia.

Onneksi toi oli kuitenkin kirjoitettu sydämestä päätellen kaikella rakkaudella ja terveisiä kotiin tyylisesti. :D

Edit. Kuuli radion ensisoiton tänään. Pitihän se arvata, ettei juutuupista mitään kunnon versiota löydy. Mutta on tämä tyhjää parempi. Hiiliin puhaltamisella saattaa olla vaarallisia seurauksia.

A niin kuin aamuhartaus

Täysin ilman omaa ansiotani heräsin tänäänkin, mistäpä muualta kuin omasta sängystäni ja yksin. Se ei sinänsä ole mikään ihme, sillä villinkin yön jälkeen mun tavoite on herätä omasta sängystäni. Pahin painajainen kävisi muussa tapauksessa toteen vasta aamulla. Tiedättehän sen painajaisen, jolloin pitää miettiä pakosuunnitelmaa ja päässä kilkuttaa muutenkin jo ne seitsemän pientä kääpiötä hakuillaan? Ei kiva.

Nollishan mut laittoi omassa blogissaan pohtimaan näinkin syvällisiä heti aamusta. Meillä on vähän niin kuin yhteinen aamuhartaus seksuaalisen vallankumouksen merkeissä. Mä haluaisin uskoa, että mitään varsinaista seksuaalista vallankumousta ei ole, koska mä tykkään katsella maailmaa pinkkien linssieni läpi. Tottahan se on, että jotkut eronneet naiset ottaa ilolla vastaan sen, mitä on tarjolla. En mä silti usko, että on olemassa oma eronneiden naisten rotu, jotka käyttäytyy kaikki tietyn kaavan mukaisesti ja huitelee tuolla estoitta ja rajoitta nuorien kollien kanssa välittämättä tuon taivaallista moraalista, omasta maineestaan tai kunniastaan.

Jos otetaan huomioon mun tarve herätä omasta sängystä yksin ja vielä ne vaaleanpunaiset linssitkin, niin mun moraali ei kyllä kestäis kollien vaihtoa lennosta ja vaan huvin vuoksi. Mä tykkään kyllä viettää aikaani kollien kanssa, koska ne on useimmiten paljon parempaa seuraa kuin nartut. Mutta niiden kanssa samaan sänkyyn päätyminen onkin sitten jo monimutkaisempi juttu. Eihän kuninkaallisetkaan kelpuuta edes puolisoaan samaan sänkyyn. Ei edes Kalle Kustaa...

A niin kuin ahaa-elämys?

------------------------------------------------------------------------------------------------------------->

Tuolla nuolen päässä on kysely, jonka vastaukset on mulle just nyt aika tärkeitä. Taustalla on kansantalouden tehtävä, jossa pitää luoda oma hyvinvoinnin mittari. Siihen pitää valita viisi mitattavaa tekijää, jotka on mulle itselleni tärkeitä hyvinvoinnin luojia. Ei se ole ongelma eikä mikään keksiä viittä asiaa, jotka on mulle elämässä tärkeitä ja jotka mun mielestä lisää ihmisten hyvinvointia. Ongelmaksi taitaa muodostua se, että mun arvoja voi olla aika mahdoton mitata.

Mä olen kysellyt tehokkaasti joka paikassa, että mikä tekee just sut onnelliseksi. Vastausten perusteella ihmiset tekee onnelliseksi elämä. Se ihan oma elämä, oli siinä sitten ylä- tai alamäkiä. Oikeastaan jopa niin, että alamäet on elämän suola, koska hyvät hetket tuntuu vieläkin paremmilta niiden jälkeen. Mittaa tota nyt sitten jotenkin. :/

Kommenttilootaan saa toki vastata täälläkin samaan kysymykseen. Olisin jopa tosi iloinen niistä. Ja jos ujous iskee, niin ainahan voi tuolta profiilista käydä kurkkaamassa sähköpostiosoitteen (ota yhteyttä alla on linkki sähköpostiosoitteeseen) ja laittaa niitä ajatuksia meilillä.  Ne voi olla aiheuttamassa mulle sitä suurta ahaa-elämystä, jota nyt olen vailla.

Pliiisss, auttakee!

A niin kuin aika

Joskus kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

Copyright: Neo

Joskus sama kuva puhuu eri asioita eri ihmisille.

A niin kuin alku

A niinkuin alku.

Blogin alku

Alun sanotaan olevan aina hankalaa, mutta tällä kertaa se on suhteellisen kivutonta. Kirjoittaminen on aina ollut mulle yksi tapa selvittää itselleni, mitä oikeastaan asioista ajattelen. Nyt olen ollut pidemmän aikaa täysin lukossa eikä uusia tekstejä vain ole syntynyt. Siksi otetaan avuksi aakkoset.

Tavoitteena on käydä läpi aakkosten kaikki kirjaimet. En aio seurata orjallisesti aakkosten järjestystä aa:sta öö:hön enkä päinvastoin, vaikka a onkin aloittava kirjain. Joistain kirjaimista löytyy useampia aiheita, joista mulla on varmuudella jotain sanottavaa. Toiset kirjaimet vaativat jo enemmän mielikuvitusta, että niistä ylipäätään keksii yhtään sanaa.

Kirjoituksia voi odottaa päivittäin ainakin kolmesti viikossa. Liian suuret lupaukset ja odotukset ajaa mut vaan ahdistukseen ja sittenhän ollaan jälleen alkupisteessä eikä lukot sittenkään aukene.

Uusi alku

Vuoden vaihtuessa moni on tehnyt hurjia lupauksia uudesta alusta. Ollaan ilman alkoholia, tupakkaa, lihaa tai ihan mitä vaan. Itse en luvannut mitään - taaskaan. Lupaukset uudesta alusta on aivan turhia. En halua luvata uusia alkuja, haluan asettaa tavoitteita.

Uusi alku on silti ajankohtaista omassakin elämässäni. Aloitin opintovapaan vuoden vaihteessa. Koska opintoihin liittyy niin paljon asiakirjoittamista, blogissa tulee olemaan lähes poikkeuksetta mutu-tuntumaa - arkisen tavallisia näkökulmia.

Piirtämisen uusi alkukin saattaa olla tuloillaan. En uskalla sentään luvata, että jokaisesta kirjaimesta tulisi myös itse tehty piirros, muttei se ole pois suljettu mahdollisuuskaan. Oli oikein terapeuttista kaivaa värikynät kaapista ja alkaa töhertää. Siinä piirrellessä ehti ajatella, jos jonkinmoista asiaa.

Laita sanoja tulemaan
Ideoita ja aiheita ei koskaan voi olla liikaa. Kommenttiloota on vapaa!