tiistai 4. syyskuuta 2012

B niin kuin blogiäidit ruokkii-keräys

Elli haastoi ottamaan osaa Blogiäidit ruokkii -keräykseen. Koska sosiaalinen omatuntoni on kovin herkkä kolkuttelemaan ja kovaa, niin eihän tästä voi kieltäytyä etenkään, kun osallistua voi omalta kotisohvaltaan lahjoittamalla roposensa virtuaaliseen keräyslippaaseen. Jotta lippaaseen olisi mahdollisimman helppo mennä, oikeassa sivupalkissani on keräysajan loppuun asti iso punainen lipas, joka näyttää keräyksen tämän hetkisen tilanteen ja jota klikkaamalla pääsee itsekin sijoittamaan vaikka vain ihan pienenkin summan. Tavoitteena on saada kerättyä 500 euroa, mutta ketään tuskin haittaa, jos keräyssumma ylittyy siitäkin. Virtuaalilippaaseen mahtuu kyllä.

Vaikka tällä haasteella on merkitystä, niin en aio haastaa ketään nimeämällä. Olen iloinen, jos näen keräyssumman kasvavan, mutta jokainen tekee itse päätöksen osallistumisestaan. Tavoite oli viime katsauksella jo melkein (ainakin puoliksi) saavutettu. Hyvä me!


Blogiäidit keräsivät keräysaikana 1332,00 euroa.

SPR:ltä saadun tiedon mukaan virtuaalilippaita perustettiin 398 kappaletta ja niiden keräystuotto yhteensä oli 25 161 euroa. Se tarkoittaa, että keskiarvo per lipas olisi noin 63 euroa. Sanoisin, että meidän tulos oli aivan loistava. Kiitos kaikille lahjoittaneille minunkin puolestani.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jotain sanottavaa asiasta tai asian vierestä? Sano se nyt tai myöhemmin, mutta älä vaikene iäksi.

Kaikki kommentit päätyvät ensin sähköpostiini hyväksyttäviksi. Valtaosa kommenteista myös hyväksytään, koska tykkään kommentaattoreistani - sekä vakituisemmista että satunnaisista. :)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...