sunnuntai 23. syyskuuta 2012

H niin kuin hakufraasit osa 1287

Tekemisen puutteessa, tai tekemisen välttelemiseksi, poimin muutaman hakufraasin, joilla blogiin on tultu toistuvasti. Aakkostarinoista ja sen kaikista variaatioista hakufraasina en edes ala. Olen silti salaa ilahtunut siitä, että prosentuaalisesti merkittävä osa tietää mitä hakee. Kiva kun käytte. Tulkaahan uudelleenkin. :)

Elämänohjeet
Valitettavasti elämästä ei ole olemassa mitään kaikilla varmasti toimivaa manuaalia. Elämä on vain elettävä. On kuitenkin olemassa hyvin pieniä juttuja, joita voi tehdä, kun tuntuu, että elämä potkii. Omakohtainen kokemus on, että useimmiten auttaa, kun kääntää katseensa rehellisesti itseensä ja miettii, mitä voisi tehdä tai ajatella toisin. Joskus kaikesta huolimatta tulee tilanteita, joissa ajatukset jumittaa tai pyörii täsmälleen samaa kehää, josta ei omin voimin löydä ulospääsyä. Näissä tilanteissa saatan soittaa Kirsille. Suosittelen lämpimästi. Kaikenlaiset ulkopuoliset valmentajat on pop, koska heillä ei yleensä ole olemassa sellaista tunnesidettä asiakkaaseensa tai ihmisiin heidän lähellään, joka voisi estää näkemästä tilannetta objektiivisesti. Monesti hän vain auttaa tuomaan esiin sen tiedon, joka jo itsellä on olemassa, mutta jota ei vielä itse halua nähdä. Ihan vaan senkään takia ei halua nähdä, kun se tieto koskee sinua itseäsi, ei niitä, jotka koet ongelmaksi.

Kirsistä tuli mieleen, että hänen yrityksensä kotisivuilla on yksi Coelhon Alkemistista lainattu elämänohje, joka on myös yksi mun suosikkilainauksistani.

"Miksi meidän on kuunneltava sydäntämme? 
Siksi, että siellä missä on sydämesi, siellä on aarteesi."

Miehet on perseestä
Eikö me tulla sukupuolesta riippumatta kaikki hiukan sieltä suunnalta? Joku mies voi vaikuttaa enemmän perseestä revityltä kuin toinen, mutta älkää nyt oikeasti yleistäkö. On niitä hyviksiäkin. Vannon että on.
Useimmiten taitaa olla kuitenkin niin, että vikaa on molemmissa ihan yhtä paljon. Kun ei vaan pysty näkemään asioita samoilla silmälaseilla. Eikä ainakaan myöntämään, että itsekin voi joskus olla väärässä tai edes osittain väärässä.
Onko muuten joskus käynyt niin, että olet nimittelemällä saanut haluamasi?

Naiivi mies
Naiivius on hieno piirre, joka ei ole synonyymi lapsellisuudelle. Mulle se edustaa vilpittömyyttä, luottavaisuutta ja rehellisyyttä. Sellaista ihmistä, jonka kanssa on helppo olla, kun ei tarvitse koko ajan miettiä, mitä se oikeasti tarkoittaa ja millaisia pelejä pelailee. Täydellinen vastakohta persemiehelle. Kannattaa odotella tällaista omalle kohdalle.

Punasteleva mies ei katso silmiin
Voi se katsoakin. Kuulemma.

Jesse Joensuu vaimo (+muut variaatiot)
Tytöt please, tätä on jatkunut toukokuusta asti. Annettaisiinko jo olla? Jesse teki pari maalia yhdessä pelissä ja teillä on vieläkin tukka sekaisin. Sitä voisi kutsua jo pakkomielteeksi.

Yhteenvetona voisi todeta, että naiset ei sittenkään pyöritä maailmaa, koska miehet on saatu ympättyä lähes jokaiseen hakufraasiin, jolla blogiin tullaan. Ja jos sana nainen esiintyy hakulauseessa, niin se liittyy jotenkin siihen, että nainen ei muka voi olla koskaan väärässä. Voi se, useinkin.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jotain sanottavaa asiasta tai asian vierestä? Sano se nyt tai myöhemmin, mutta älä vaikene iäksi.

Kaikki kommentit päätyvät ensin sähköpostiini hyväksyttäviksi. Valtaosa kommenteista myös hyväksytään, koska tykkään kommentaattoreistani - sekä vakituisemmista että satunnaisista. :)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...