A niin kuin alaston totuus

Partapappa peräänkuuluttaa alastonta totuutta, taas. Tällä kertaa kuulemma riittää oikein hyvin pelkkä kasvokuva. Viimeksi peräänkuulutus tuotti alastomia periä toistensa perään eikä enää tiennyt mihin blogistaniassa uskaltaa silmänsä suunnata, jos haluaa viettää perättömän päivän. Mä komppaan tällä kertaa pappaa, koska minustakin olisi kiva nähdä kenen juttuja oikein lueskelen ja kenen kanssa höpöttelen. Kasvokuvia kehiin, jookos?

Koska oma kasvokuvani on möllöttänyt profiilikuvan paikalla jo hyvän aikaa, niin enpä nyt ole toista sellaista julkistamassa. Alaston totuushan lähti liikkeelle jostain akkain hömpötyksestä, että pitää julkaista meikitön kuva. Se on sen verran paljon vaadittu, etten pysty. Siis ihan siitäkin syystä, että meikitön hetki olisi aamulla eikä kukaan varmasti uskalla tulla lähellekään saati ottaa valokuvia musta silloin. Toinen meikitön hetki on joskus niin myöhään, ettei kukaan enää valvo kanssani kuvatakseen täysin meikitöntä Neoa.

Urbaanisanakirja määrittelee alastoman totuuden peittelemättömäksi ja kaunistelemattomaksi todelliseksi tilaksi. Sanonta muka tulee siitä, että vaatteilla esimerkiksi vartalonsa voi esittää paremmassa valossa kuin se todellisuudessa on. Mun mielestä rajansa on vaatteiden valehtelukyvylläkin. Kaksi kuukautta sitten hankitut housut on mulla nykyään kotihousuina, koska eivät kiristä eikä purista mistään - tosin eivät kyllä oikein pysy ylhäälläkään. Mutta ainakaan ei ole perä edukseen ennen kesää muutenkaan, joten alaston totuus se on tämäkin. Nih!

Tässä kohtaa lienee parasta vaihtaa vaatteet ja lähteä alennusmyynteihin ennen kuin katumus iskee. Tiedän, että mulla tulee tästä kuvasta vielä aivan yhtä alaston olo kuin aikanaan esitellystä työpaidastakin. Tosin sen teksti oli kammottava ja lisäsi tuskaa. Se oli suoranaista henkistä väkivaltaa. Siinä paidassa on kuin Jesse Kaikurannan kammottavassa radiosoitossa, jossa hän laulaa jotenkin niin, että "tule ostamaan, mä myynnissä oon". Puistatus.