Kuka muistaa vielä Naisen oman kirjan? Sen, jossa kerrottiin menestyksekkäistä yhden yön jutuista. Nyt, kun vihdoin saan selailla parin kuukauden ajan kevyttä viihdelukemista, lainasin sen kirjastosta. Vitsikirjoja en olekaan lukenut sitten Kilon poliisin ja Ujon piimän. Luultavasti siitä syystä, että leimauduin sukulaisten keskuudessa ne joululahjaksi saatuani toivottoman huumorintajuttomaksi ja alkoivat antaa mulle parempia lahjoja.
Mulla on pieni pelko, että tulette vielä kuulemaan selailustani enemmänkin. Tänään kuitenkin keskitytään flirttailun jaloon taitoon. Oikeastaan tämä luku sopisi paremmin miehille kirjoitettuun kirjaan, koska tiedetäänhän me, että on miehiä, jotka eivät erota flirttailua lääppimisestä. Ja sitten on tietenkin vielä ne liian ujot tai kohteliaat miehet, jotka uskaltavat avata suunsa vain sellaisille naisille, jotka on tuntenut jo vuosikausia. Tosin kirjoittajilla on hyvä syy opettaa naisia flirttailemaan. Jos jää odottelemaan miesten flirttailua ja vielä toivoo yhden flirttailijoista olevan Se Oikea, saattaa odottavan aika käydä todella pitkäksi.
***
Meillä on valittavana kaksi vaihtoehtoista tapaa: katsekontaktimenetelmä ja carmen-menetelmä.
Katsekontaktimenetelmä
Katsekontaktimenetelmä on varmasti kaikille jo niin tuttu, etten sitä sen enempää lähde avaamaan. Ensin katsotaan, sitten ei katsotakaan, taas katsotaan. Niin ymmärsittehän, että katsotaan miestä silmiin eikä esimerkiksi kiiltäviin kengänkärkiin. Tärkeintä on kuitenkin muistaa punastua tahallaan, jotta mies luulee sinun olevan tarpeeksi ujo uskaltaakseen lähestyä sinua. Sinä et siis lähesty miestä, katsot vain!
Carmen-menetelmä
Carmen-menetelmä kuulostaa jo tosi hienolta. Kampaajana Carmenista tuli ensi alkuun mieleen vain paljon puhutut Carmen-rullat, jotka jokainen itseään kunnioittava nainen omisti tietyssä elämänsä vaiheessa. Nyt siis puhuttiinkin Georges Bizet'n Carmen nimisestä oopperasta, jossa Carmen heittää tulevan rakastajansa päälle akasiankukan.
En tiedä, oletteko te muut huomanneet saman kuin minä, mutta Suomessa on hirmu vähän saatavilla akasiankukkia. Siksi meidän on varmasti kehitettävä jotain muuta sellaista, jonka voi ilman suuria vahinkoja heittää toisen päälle. Oikeastaan, jos valitset tämän menetelmän, niin pidä huoli, ettei heittämäsi esine putoa vain Hänen huomaamattaan herran jalkojen juureen. Kuvittele, kuinka typerältä näytät kontatessasi etsimässä heittämääsi tavaraa. Kannattaisiko ehkä sittenkin panostaa perinteisempiin menetelmiin?
Oppaan mukaan on tärkeää, että heittämäsi tavara on salaperäinen ja henkilökohtainen. Kirjoittajat kehottavat askartelemaan paperikukkasia, jotka toimitetaan suoraan miehen nenän alle ja poistutaan paikalta. Mikä tahansa muukin asia käy, mutta esimerkiksi tupakka-aski tai kotiavaimesi ovat ehdoton nou nou.
***
Mun täytyy nyt sanoa, että Carmen-menetelmä vaikuttaa niin riskialttiilta konttaamismahdollisuuksineen, että jatkossakin käytän vain silmiäni ja taitoani punastua tarvittaessa. Enhän mä nyt oikeasti ole ujo tai nolo.





















