Tämä on taas niitä aiheita, jotka on roikkuneet luonnoksissa jo ties kuinka pitkään. Ei vaan saa otetta tai aihe on liian räjähdysaltis. Olen mä sitä kyllä sivunnut yhdessä jos toisessakin kirjoituksessa aikaisemmin tavalla tai toisella.
Voisi auttaa, kun menisi itseensä ja kurkkaisi peiliin. Enhän mä itsekään ole kokonaan moisen tunteen yläpuolella. Ongelma siitä tulee vasta, kun tärkeä ihminen hakee omalle asemalleen vahvistusta pyrkimällä tekemään musta tavalla tai toisella mustasukkaisen. Se, jos joku on omiaan tappamaan toisen aseman/tärkeyden mun elämässä. Kuka nyt ehdoin tahdoin turpiinsa ottais kerta toisensa jälkeen? Helpompaa on antaa tunteiden kuolla, vaikkei sekään hetkessä tapahdu.
Monesti väitetään, että jos ei ole mustasukkainen, ei ole tunteitakaan. Ei se kuitenkaan niin ole. Mä pidän omasta mustasukkaisuudestani huolimatta koko tunnetta enemmän omistamisenhaluna kuin rakkautena. Eikä omistamisella ole mitään tekemistä rakkauden kanssa. On silti luonnollista, että pelkää menettävänsä jotain itselleen tärkeää. Ristiriita on siinä, että antamalla mustasukkaisuuden ottaa niskalenkin, käyttäytyy itse niin, että toinen pakenee henkensä edestä.
Suurin ongelma mustasukkaisuus on mulle silloin, kun musta ollaan mustasukkaisia ja sen takia mun menemisiä ja tulemisia pyritään rajoittamaan. Erityisen vaikeaa siitä tulee, jos mä joudun vastaamaan puhelimeen jotain sata kertaa päivässä ja kertomaan mitä milloinkin teen. Mä tiedän kyllä, että se rajoittaa ihan yhtä lailla sen mustasukkaisen osapuolen menemisiä ja tulemisia, kun joutuu käyttämään sekä vapaa-aikansa että työaikansa toisen vahtimiseen, muttei se paljoa ole lohduttanut.
Joskus sata vuotta sitten (lue: 2000-luvun alussa. Heh, kylläpä aika rientää ja sitä rataa) kävin Rusentava rakkaus -ryhmäterapiassa. Se oli aika opettavainen kokemus - minä ja ne sairaalloisen mustasukkaiset. Vasta siellä mä tajusin oikeasti, kuinka paljon mustasukkaisuus rajoitti niitä, jotka olivat itse mustasukkaisia. Vasta siellä mä tajusin, mitä kaikkia todella typeriä tekoja se voi saada aikaiseksi. Se oli valaisevaa ja pelottavaa. Muttei se silti antanut tarpeeksi ymmärrystä, että olisi voinut pelastaa mun silloisen suhteen. Se ei toki ollut tarkoituskaan. Tarkoitus oli selvittää, että voisinko mä elää siinä suhteessa vai en. En voinut.
Mä kuitenkin olen vahvasti siinä uskossa, että pystyn sulattamaan tietyn määrän mustasukkaisuutta, jos se on terveellä pohjalla. Terve pohja kai tarkoittaa sitä, että asia pystytään selvittämään puhumalla ja se helpottaa molempia osapuolia. Mä en oikein pysty edes ymmärtämään, miksi musta pitäisi olla mustasukkainen. Paitsi tietenkin, jos on ryssinyt omat mahdollisuutensa. Mä kun kuitenkin olen uskollinen ennen kaikkea omille tunteilleni.
Voisi auttaa, kun menisi itseensä ja kurkkaisi peiliin. Enhän mä itsekään ole kokonaan moisen tunteen yläpuolella. Ongelma siitä tulee vasta, kun tärkeä ihminen hakee omalle asemalleen vahvistusta pyrkimällä tekemään musta tavalla tai toisella mustasukkaisen. Se, jos joku on omiaan tappamaan toisen aseman/tärkeyden mun elämässä. Kuka nyt ehdoin tahdoin turpiinsa ottais kerta toisensa jälkeen? Helpompaa on antaa tunteiden kuolla, vaikkei sekään hetkessä tapahdu.
Monesti väitetään, että jos ei ole mustasukkainen, ei ole tunteitakaan. Ei se kuitenkaan niin ole. Mä pidän omasta mustasukkaisuudestani huolimatta koko tunnetta enemmän omistamisenhaluna kuin rakkautena. Eikä omistamisella ole mitään tekemistä rakkauden kanssa. On silti luonnollista, että pelkää menettävänsä jotain itselleen tärkeää. Ristiriita on siinä, että antamalla mustasukkaisuuden ottaa niskalenkin, käyttäytyy itse niin, että toinen pakenee henkensä edestä.
Suurin ongelma mustasukkaisuus on mulle silloin, kun musta ollaan mustasukkaisia ja sen takia mun menemisiä ja tulemisia pyritään rajoittamaan. Erityisen vaikeaa siitä tulee, jos mä joudun vastaamaan puhelimeen jotain sata kertaa päivässä ja kertomaan mitä milloinkin teen. Mä tiedän kyllä, että se rajoittaa ihan yhtä lailla sen mustasukkaisen osapuolen menemisiä ja tulemisia, kun joutuu käyttämään sekä vapaa-aikansa että työaikansa toisen vahtimiseen, muttei se paljoa ole lohduttanut.
Joskus sata vuotta sitten (lue: 2000-luvun alussa. Heh, kylläpä aika rientää ja sitä rataa) kävin Rusentava rakkaus -ryhmäterapiassa. Se oli aika opettavainen kokemus - minä ja ne sairaalloisen mustasukkaiset. Vasta siellä mä tajusin oikeasti, kuinka paljon mustasukkaisuus rajoitti niitä, jotka olivat itse mustasukkaisia. Vasta siellä mä tajusin, mitä kaikkia todella typeriä tekoja se voi saada aikaiseksi. Se oli valaisevaa ja pelottavaa. Muttei se silti antanut tarpeeksi ymmärrystä, että olisi voinut pelastaa mun silloisen suhteen. Se ei toki ollut tarkoituskaan. Tarkoitus oli selvittää, että voisinko mä elää siinä suhteessa vai en. En voinut.
Mä kuitenkin olen vahvasti siinä uskossa, että pystyn sulattamaan tietyn määrän mustasukkaisuutta, jos se on terveellä pohjalla. Terve pohja kai tarkoittaa sitä, että asia pystytään selvittämään puhumalla ja se helpottaa molempia osapuolia. Mä en oikein pysty edes ymmärtämään, miksi musta pitäisi olla mustasukkainen. Paitsi tietenkin, jos on ryssinyt omat mahdollisuutensa. Mä kun kuitenkin olen uskollinen ennen kaikkea omille tunteilleni.
Sellaiset ihmiset (varmaan yleensä naiset) on hämmentäviä, jotka saa jonkinlaista egobuustia siitä, että parisuhteen toinen osapuoli on heistä mustasukkainen. Että jos toinen ei ole mustasukkainen, niin sitten se ei rakasta tarpeeksi. Huh. Luulen, että nämä tyypit eivät ole koskaan kohdanneet sitä sellaista ahdistavaa mustasukkaisuutta.
VastaaPoistaOmistushaluahan se on eikä rakkautta ja itsekin myönnän sitä tuntevani toisinaan. Yleensä suhteen epävarmalla alkutaipaleella enemmän, homman vakiintuessa ei niinkään. Ellei vastapuoli erikseen järjestä aihetta mustasukkaisuuteen. Silloinkin tietysti voisi opetella päästämään irti sen sijaan että haluaisi omistaa, mutta... kuulostaa melko suurelta henkiseltä kasvulta.
Kyllä ne miehet ihan yhtä lailla osaa hakea vääränlaista egobuustia. Huomiota on saatava, vaikka se olis negatiivistakin. Mä myös kuvittelen, että ne todellakin tietää, millaista on ahdistava mustasukkaisuus, mutta vain omasta mustasukkaisuudestaan käsin.
PoistaJoo, kyllä myös mun mustasukkaisuuden nipistelyt ajoittuu aika lailla sinne epävarmalle alkutaipaleelle. Irtipäästäminen taas on pitkä ja kivikkoinen tie, mutta kannattava ja kasvattava sellainen.