K niin kuin kello 13

Äidit ovat aina oikeassa

Tänään kello 13 olimme matkalla TYKSistä (Turun yliopistollinen keskussairaala) kotiin.

Sairaalan käytävillä vaellellessa tein hassun havainnon. Siellä voi kulkea kuka tahansa ihan vapaasti ja istuksia missä sattuu (kuten hallinto-osastolla) ilman, että kukaan kiinnittää mitään huomiota. Tai oikeastaan huomiota kyllä kiinnitetään, mutta lähinnä siksi, että voi kääntää katseen varpaisiinsa ja pyyhältää valkoiset takin liepeet liehuen ohi. Ehkä heillä todella oli kiire tai sitten siellä kuljeskelee normaalistikin ylipukeutumisesta johtuva hiki otsallaan eksyneen oloisia muukalaisia. Tiedän kyllä, että emme ulkoisesti vaikuta vaarallisilta vaan pikemminkin harmittomilta, mutta... Kukaan ei kuitenkaan ottanut asiakseen kysyä, keitä olemme ja mihin olemme menossa. Itse asiassa katsekontaktiakaan kukaan ei ottanut. Pelkäsivät kenties, että esitämme liian vaikeita kysymyksiä, koska he kulkevat päivästä toiseen omia polkujaan eivätkä tunne taloa sen paremmin. Tosin remontti lienee aiheuttavan lisää hämminkiä, kun ei voi olla varma edes siitä, että oma työhuone on seuraavana päivänä siellä, mihin sen eilen jätti. Epäilen, että siellä tarvittaisiin äitiä, joka on aina oikeassa ja tietää kaikesta kaiken.

Palattaisiinko jo sinne kotimatkalle? Tyttäreni kertoi, kuinka hän ensi kertaa ymmärsi, että äidit ovat aina oikeassa. Minä en edes muistanut tapahtumaa, koska olin kai päättänyt jo silloin olla kääntämättä veistä haavassa ja unohtaa koko jutun. Olin ostanut hänelle heliumpallon, jota olisi halunnut esitellä pihan kavereille. Lupaa tähän ei ollut hellinnyt vaan olin ehdottomasti kieltänyt viemästä palloa pihalle, koska siitä seuraisi vain itkua ja hammastenkiristelyä pallon karatessa taivaan tuuliin. Näppäryydessään tyttö odotti oikeaa hetkeä ja salakuljetti heliumpallonsa kavereille näytettäväksi. Jotkut kavereista ehtivät tytön aarteen nähdäkin ennen kuin ote irtosi narusta vahingossa ja pallo liiteli taivaalle. Ilo ei ollut pitkä, mutta itku tuli silti - meinasi tulla vieläkin sitä muistellessa. Minulle hän oli kysyttäessä väittänyt silmät kirkkaina, että oli laittanut pallon lelulaatikkoon. Olin uskotellut uskovani. Ajattelin kai tytön saaneen jo rangaistuksensa tottelemattomuudesta.

Saattaa olla, että äidinkin lapsuuden heliumpallot lensivät taivaaseen ja suru oli suunnaton. Äitien kaikkitietävyys ja oikeassa oleminen useimmiten perustuu kokemukseen, mutta ehkäpä lasten ei ole tarpeen tietää, että äidit saattavat olla myös väärässä. Ei ainakaan liian aikaisessa vaiheessa.

Tänään kello 13 sain tietää, että minua on ainakin joskus pidetty viisaana ja kaikkitietävänä. Tiesinhän heliumpallon kohtalonkin, jos sen vie ulos.