V niin kuin valokeilassa Alf Rehn

Jos olen joskus jollekin teistä mennyt sanomaan, ettei mulla ole idoleita tai että en osaa fanittaa, niin mun on nyt pyydettävä anteeksi epärehellisyyttäni. Olen vain puhunut niin totta kuin osaan. Ei, en tarkoittanut fanittamista, koska sitä en vaan osaa. En tee kenestäkään lehtileikekansioita, en osta fanituotteita, en lähettele alusvaatteitani enkä tee mitään muutakaan ihailun kohteelle kiusallista. Siis ellei palvovaan sävyyn kirjoittamista lasketa.

Mitähän mä nyt hölisen? Siis ei mulla ole niitä idoleitakaan sanan varsinaisessa merkityksessä, koska siihen liittyy juurikin kaikki palvonta ja ihailu olipa se ansaittua tai ei. Pikemminkin mulla on siis esikuvia, joiden tapa elää, toteuttaa itseään ja ajatuksiaan saa mut arvostamaan heitä. Esikuvia, joita voisi luonnehtia sanoilla great mind. Esikuvia, joita sopii avoimesti ihailla, koska he ovat hyviä siinä mitä tekevät, mutta ei säröttömiä. Ja esikuvia, joiden nimen paljastaessani moni jää leuka lattiassa ihmettelemään, että kuka se on.

Yksi heistä on Alf Rehn, jonka esitystä mulla oli tänään ilo seurata. Etukäteistietona esityksen aiheesta olin saanut sähköpostin, jossa mainittiin hänen puhuvan innovaatioista, uhrautumisesta, uskalluksesta ja uusiutumisesta. Olipa siinä mainittu myös popularistisesti sana paskanjauhanta. Toisaalta aihe olisi ollut yhdentekevä, koska olisin mennyt kuulemaan häntä, vaikka aiheeksi olisi ilmoitettu tieliikenneverkoston kehittyminen keskiajalta näihin päiviin - metsäpoluista moottoriteihin. Olin nimittäin antanut itseni ymmärtää, että hän osaa kirjoittamisen lisäksi ilmaista ajatuksiaan myös puhumalla.

Tässä kohtaa näyttäytyy fanittamiseni heikkous: en ole lukenut esimerkiksi Alfin kirjaa Dangerous Ideas, mutta vannon silti hänen ajatustensa olevan dynamiittia - suosittelen tutustumaan. Koska olen sentään lukenut muutamia hänen kirjoittamiaan artikkeleita (mm. Idea Sushi:sta), olen täysin pätevöitynyt puhumaan siitä, että Alfilla on mieli, joka kulkee omia teitään ja vieläpä hyvin vakuuttavalla tavalla. En siis aio palata esityksen sisältöön vaan lähinnä esiintymiseen.

Esitys täytti kaikki odotukseni. Eikun vedetään taas hiukan takaisin, koska täyttää verbi on aivan liian laimea. Korvatkaa täytti sana sanalla ylitti. Sitten tehdään pieni mielikuvaharjoitus. Kuvittele hetki, mitä sinulle tulee mieleen, jos yhdistetään sanat luento ja yrittäjyys? Aika tylsää, vai mitä?

Mulle syntyi mielikuva auditoriosta, jossa istuu kourallinen haukottelevia ihmisiä. Jokainen heistä on pakotettu paikalle uhkailemalla sillä, että jää ilman tutkintotodistusta. Kun luento ajankohtaistuu estradille astelee joku tyyppi, joka tietää kaikesta kaiken. Siltä varalta, että joku epäilee hänen asiantuntemustaan valkokankaalle heijastetaan aluksi otteita ansioluettelosta. Kun uskottavuus on "paperilla" hankittu, alkaa esiintyjä päästelemään suustaan lauseita, joita jokainen kuulija olisi voinut lukea kirjoistakin. Olisi voinut jäädä nukkumaan ja kääntää kylkeä. Paitsi että silloin olisi jäänyt tutkintotodistus saamatta.

Nyt kuvittele tilanne, jossa eteen astelee rennosti, mutta tyylikkäästi pukeutunut professori. Kaikki on kohdallaan: ulkoinen olemus, äänenkäyttö sekä ilmeet ja eleet. Esiintyminen alkaa sillä, että hän kertoo olevansa Alf Rehn, niin ja professori vaikka näyttääkin siltä kuin näyttää. Kun hän on kertonut, että professorit ovat vain arvostettuja paskiaisia, hän nostaa esiin toinen toistaan hullumpia bisnesideoita, jotka ovat kaikki omasta päänsisäisestä vastustuksestasi ja epäuskostasi huolimatta menestyneet tai menestyvät yhä. Tarinoiden lomassa hän muistaa pilkata itseään, omia valintojaan, epäonnistumisiaan ja virhearviointejaan. Häntä on kuulemassa muitakin kuin sinne pakotetut. Minäkin ajoin Turusta Saloon vain yhden tunnin tähden eikä kukaan edes pakottanut.

Kumpi heistä vakuuttaa? Kumpi antaa enemmän ajattelemisen aihetta ja ruokkii kuulijoiden mielikuvitusta? Kummalla on luontainen ulospäin huokuva oikeutus puhua innovaatioista? Vieressäni istunut kommentoi tilaisuutta sanomalla sen päätyttyä vain yhden sanan: vapauttavaa. Musta kommentti osoitti, että viesti oli mennyt perille sellaisena kuin sen pitikin.

Puheviestinnän oppien mukaan kuulijat muistavat jälkeenpäin esillä olleesta asiasta enintään 15 prosenttia. Uskallan väittää, että esiintymistaidon ihailun lisäksi onnistuin painamaan mieleeni myös sisällön lähes 100 prosenttisesti. En tosin osaisi kertoa tarinoita samalla tavalla ja yhtä hauskasti, kuulijoita kyyneleisiin asti naurattamalla, mutta pääkohdat ja esimerkit osaisin toistaa melkein ymmärrettävästi. Väitän, että en ole edes ainoa, joka muistaa paljon enemmän kuin esityksistä keskimäärin. Innostava puhuja, elävät persoonallisesti kerrotut tarinat ja kokemus - mitä muuta muka tarvitaan esitykseen, jossa kuulijat pysyvät hereillä ja muistavat kuulemansa? Jos mulla joskus oli jotain epäilyksiä Alfin kyvyistä, niin ei ole enää. En yhtään ihmettele, miten hän on päätynyt siihen asemaan, jossa on. Rispekt!

Jos sinulle koskaan tulee mahdollisuus päästä kuulemaan Rehniä, niin älä jätä välistä ilman pätevää syytä. Perhesyyt, kuten kuolemansairas lapsi tai omat hautajaiset voisivat olla riittävän painavia perusteita.

***

Ihan pakko lisätä kuva muistiinpanoistani tilaisuuden jälkeen.

Ei niin mitään tolkkua, mutta mulle aivan selkeä :D

Klik, klik. Kyllä se siitä suurenee.