Tarina päivässä: Katson taivaalle
Kun katson taivaalle, se on lumisateinen ja harmaa.
Sanavalinnoista päätellen, me ei puhuta siitä sen enempää. Puhutaan mieluummin valittajista. Sellaisista valittajista, jotka valittavat valittamisen vuoksi eikä esimerkiksi siksi, että he todella haluaisivat löytää ratkaisun. Heistä, jotka pilaavat ilmapiirin jo astuessaan samaan tilaan.
Nyt on nimittäin osoitettu todeksi se, mitä olen jo kauan epäillyt ja siksi juossut henkeni edestä. Trevor Blake mainitsee tutkimuksen, jonka mukaan yli 30 minuutin altistus valittamiselle tappaa aivosoluja aivojen hippokampus-osasta. Negatiivisuusaltistus muuttaa aivot mössöksi.
Olen negatiivisuusallergikko. Joku aika sitten uutisoitiin, että Facebookissa ihmiset ahdistuvat ja masentuvat toisten lomakuvista. Miksi ihmeessä? Sehän on kivaa, jos toiset ovat päässeet nauttimaan auringosta ja lomasta. Miksi siitä pitäisi masentua? Tai miksi olla edes kateellinen? Minä sen sijaan ahdistun Facebookissa valittajista. Aivoni käskevät piilottaa mahdollisimman nopeasti sellaisten kavereiden statuspäivitykset, joiden näppäimistö suoltaa pelkästään valituksia lumisateesta, pakkasesta, vesisateesta, auringosta, töistään, työnantajan suhtautumisesta sairaslomaan, ylipainostaan ja mitä noita nyt vielä löytyy - ei valittajilta aiheet kesken lopu. En joudu ahdistuksen valtaan satunnaisista valituksista. Kaikilla meillä on joskus huono päivä. Mutta anafylaktisen shokin oireet alkavat uhata minua, jos elämällä ei näytä olevan muuta tarkoitusta kuin valittaminen.
(Tässä välissä käväisin kampaajalla. Meni vähän kauemmin kuin piti. Jouduin itsekin kampaajaksi. Ja mikä hulluinta, minut puhuttiin yli permanenttiin. Ei siitä sen enempää, ettei mene valittamiseksi. Kyllähän tämä uusi Dallas-tukkakin varmasti vielä jaksaa innostaa kantajaansakin jossain vaiheessa, kun selviän ensijärkytyksestä. "Hei, saahan sen föönattua suoraksi..." - joo saa, mutta ei se mun elämää ainakaan helpota.)
Sää ei muutu valittamalla miksikään, mutta kyllähän sen ääneen manaaminen joskus helpottaa. Tukasta rutiseminenkin helpotti heti, vähän. Sellaiset asiat, joista sopiikin valittaa on erikseen. Niille voi oikeasti joko tehdä itse jotain tai vähintään pystyy ehdottamaan, kuinka asia voitaisiin tehdä paremmin. Siksipä ehkä ylipainosta valittaminenkin menee niille rajoille, joita siedän. Eipä se minuakaan saa riemusta kiljumaan, kun vaaka näyttää omasta tai rainerin mielestä liikaa, mutta ainakin olen yrittänyt. Ja siten oikeutettu myös valittamaan.
Koska päivästä tuli Bad Hair Day, ei kykene enää tavoittamaan, mitä ajattelin aamulla. Ainakin olin vahvasti sitä mieltä, että olen osannut luonnostani välttää liiallista päivittäistä negatiivisuusannosta. Huomenna kaikki on varmasti jo paremmin. Lupaathan, että on?
(Tässä välissä käväisin kampaajalla. Meni vähän kauemmin kuin piti. Jouduin itsekin kampaajaksi. Ja mikä hulluinta, minut puhuttiin yli permanenttiin. Ei siitä sen enempää, ettei mene valittamiseksi. Kyllähän tämä uusi Dallas-tukkakin varmasti vielä jaksaa innostaa kantajaansakin jossain vaiheessa, kun selviän ensijärkytyksestä. "Hei, saahan sen föönattua suoraksi..." - joo saa, mutta ei se mun elämää ainakaan helpota.)
Sää ei muutu valittamalla miksikään, mutta kyllähän sen ääneen manaaminen joskus helpottaa. Tukasta rutiseminenkin helpotti heti, vähän. Sellaiset asiat, joista sopiikin valittaa on erikseen. Niille voi oikeasti joko tehdä itse jotain tai vähintään pystyy ehdottamaan, kuinka asia voitaisiin tehdä paremmin. Siksipä ehkä ylipainosta valittaminenkin menee niille rajoille, joita siedän. Eipä se minuakaan saa riemusta kiljumaan, kun vaaka näyttää omasta tai rainerin mielestä liikaa, mutta ainakin olen yrittänyt. Ja siten oikeutettu myös valittamaan.
Koska päivästä tuli Bad Hair Day, ei kykene enää tavoittamaan, mitä ajattelin aamulla. Ainakin olin vahvasti sitä mieltä, että olen osannut luonnostani välttää liiallista päivittäistä negatiivisuusannosta. Huomenna kaikki on varmasti jo paremmin. Lupaathan, että on?
***
Kirjoitus on osa Tarina päivässä -haasteen antamia päivittäisiä aiheita. Haasteen ajatuksena on antaa päivittäin sana tai lause, jonka ympärille halukkaat voivat sitoa oman tarinansa. Osallistua saa kuka tahansa, joka lupaa, ettei ota haasteeseen osallistumisesta päänsärkyä tai hanki sen vuoksi vatsahaavaa. Osallistumisen pitää olla ennen kaikkea mielekästä, hauskaa ja vapaaehtoista. Tutustu ajatukseen tarkemmin linkin takaa.
On! Ihan varmasti on! Huomenna on paremmin, mutta minusta tuon tukkalinkin takaa löytyi söpö nainen.
VastaaPoistaJa kyllä, valittaminen on ihan persiistä. Ja se tarttuu. Mutta sen voi myös antaa olla tarttumatta ja valua kuin teflonista. Ehkä se sillä tavalla ei ehdi tyhmentää?
Totta puhuakseni vältän viimeiseen asti näitä energiasyöppöjä, jotka katsovat maailmaa eriväristen lasien läpi kuin minä. Vaikka henk.koht. elämässä välillä tulee kaikkea mahdollista kökköä niskaan selviää siitä asenteella. Vaikkei heti - tai ikinä pystyisi - ongelmaa ratkaisemaan, voi siihen kuitenkin suhtautua valitsemallaan tavalla. Väitän, että sellainen ei-naminami-positiivinen asenne usein helpottaa vaativienkin ongelmien käsittelyä.
Minusta hurjaa tuossa tutkimuksessa on tämä tv-osuus: negatiivisuus myös ruudulta katsottuna hapattaa aivotursoa. Nyt ymmärrän, miksen koskaan ole oppinut katsomaan televisiota!
Ongelma onkin se, että linkin takana oleva nainen en ole minä, vaan malli Dallas-tukasta, jollainen siitä piti tulla. ;D
PoistaMutta siis kyllä huomenna on paremmin. Suihkun, itse muotoon rutistellun kiharan ja muutaman peilin ohittamisen jälkeen voin sanoa, että tämä on jo nyt ihan okei. Hiukan pitäisi näyttää saksia latvoille, mutta se olisi pitänyt tehdä joka tapauksessa. Ei vaan tullut tehtyä.
Olet kyllä oikeassa, että itse voi ainakin osittain valita antaako valitusten tarttua. Joskus se vaan tuntuu olevan mahdotonta. Helpointa on, jos pääsee sopivan ajan sisällä poistumaan vaikutusalueelta.
Musta joskus tuntuu, että pahimpia valittajia ovat ne, joille ei koskaan oikeasti ole tapahtunut mitään järisyttävää tai maailmaa mullistavaa. Ne, joilla on takanaan kaikenlaisia vastoinkäymisiä, ei niin helpolla valita pikku asioista ja toisaalta osaa suhtautua isompiinkin juttuihin sellaisella tästäkin-selvitään asenteella.
Minäkin olen huono katsomaan töllötintä. Johtuukohan se nimenomaan taipumuksesta vältellä negatiivisuutta?
Vai tuli sinulle lopulta huonon tukan päivä. Joskus se yllättää ihan perusteellisesti. Sinäkin voit sitten lohduttautua, että olet niin helppo, kun sinut saatiin ylipuhuttua permanenttiin. Niin ja onneksi tukka kasvaa. :) Vaikka minä olenkin kovin helppo, permanentista olen osannut kieltäytyä. On se onni, että nuorempana olen ollut köyhä opiskelija, nykyään voin vedota omaan laiskuuteeni tukanlaiton suhteen.
VastaaPoistaYletön negatiivisuus tosiaankin tyrmistyttää ja aiheuttaa minussakin pakoreaktioita. Minäkin tunnen muutamia valittajia, joilla kaikki asiat ovat aina niin huonosti, mutta mitään ei tehdä asioiden ratkaisemiseksi. Mielestäni sää ei ole koskaan epäsopiva vaan pukeutuminen. Jos kaveri on uupunut työtaakkansa alla, niin sopisi välillä levätä, vaikka menojalkaa vipattaisikin - ai niin, sehän ei välttämättä toimi ekstrovertille, vaikka introvertille passaisikin ;)
Kyllä, kampaajillakin voi olla huonon tukan päiviä.
PoistaOlen helppo, koska me kampaajathan monesti suositellaan permanenttia niille, jotka kasvattaa hiuksia. Eli oikeastaan se laitettiin juurikin siitä syystä, että kasvaminen on tavoite ja odottavaa pidennyshiusta ei viitsi laittaa nyt, kun on loppurutistus rainerin kanssa menossa. Saisin sen kuukaudessa huonokuntoiseksi. Tämä on siis oikeasti elämää helpottava ratkaisu, kunhan meistä vaan ensin tulee tukan kanssa kaverit. Hiukan ollaan jo ystävystytty illan mittaan.
Se on ihan totta, että omista valinnoista se on kiinni. Käsittääkseni jotkut kuitenkin uskovat, että se meneminen on sitä rentoutumista ja lepäämistä. Mutu-tuntumalta väittäisin, että sekä intro- että ekstrovertit uupuvat vain lisää kosteista biletysviikonlopuista.
Olen toutali samaa mieltä tuon tutkimuksen kanssa. Kerran jos toisenkin on ollut työtovereina noita loputtomia valittajia. Tuntuu, että ne imevät kaiken energian ja ainakin hyvän olon pois minusta ja jäljelle jää vain huono olo. On valittajia muuallakin kuin työpaikoilla, mutta töissä niille jotenkin altistuu pakosti sen kahdeksan tuntia päivässä viitenä päivänä viikossa. Se on raskasta.
VastaaPoistaMua muuten itseäni alkoi pänniä tai vähän pahoitin mieleni, kun olin Roomassa ja oli iPhone ja Instagram ja ilmainen wlan. Sitten kun postailin kuvia paikan päältä, niin alkoi tulla kommenttia, että pitää varmaan piilottaa minut FB:n uutisvirrasta, kun kade on niin kova. Joo, ne kommentit oli pilke silmäkulmassa kirjoitettuja, mutta kuten erään ystäväni äiti aina sanoo: ei niin pientä pilaa ettei totta toinen puoli. Miksei voida iloita toisen puolesta niistä kokemuksista eikä heti vaan kadehtia sydän vereslihalla? Ilmeisesti loman jälkeen laitetut lomakuvat ovat enemmän ok kuin sieltä paikan päältä lähetetyt, koska siinä vaiheessa lomailijakin on jo palannut tänne kalseaan Suomeen kärsimään ja valittamaan kaikesta. ;)
Ja anteeksi, oli ihan pakko pyrskähtää ääneen tuolle Dallas-tukalle. :D (Lähinnä siis sille, miten ilmaisit asian).
Työpaikat on kuulemma kaikkein pahimpia ehkä just siitä syystä, että sieltä ei pääse pakoon. Tosin mulla on hyvin vähän kokemusta sellaisista työkavereista. Miellän valittamisen jotenkin enemmän naisten kuin miesten jutuksi. Jossain vaiheessahan mun työkaverit oli pääasiassa miehiä, joiden kanssa sanottiin jos joku mätti, mutta sitä ei jääty märehtimään. Kampaamossa taas on hyvin harvoin sellaisia hetkiä, jolloin kukaan ehtisi valittamaan, vaikka naisia kaikki ollaankin. Mutta on meillä oikeastikin hyvä henki. Viimeisessä asiakastyytyväisyystutkimuksessa palautteiden joukossa yksi parhaista sanoi, että "Yhteishenki aivan ihmeellinen, ja työntekijät! Eivät edes irvistele toisilleen." ;)
PoistaMä en oikeasti jaksa ymmärtää lomakuvien kadehtimista ollenkaan oli ne sitten suoraan reissusta tai vasta sen jälkeen ladattuja. Ymmärrän toisaalta kateuden, mutten sitä, että edes pilke silmäkulmassa ollaan sanomassa, että piilottaa uutisvirrasta. Meillä on muuten töissä ollut alusta asti yksi ihan ehdoton sääntö. Sen mukaan pitää olla hiljaa, ellei ole mitään hyvää sanottavaa. Se toimisi hyvin Facebookissakin.
Tuli muuten tässä mieleen Facebookista, että yhtenä päivänä hiukan hiillyin eräälle kaveripiiriin kuuluvalle. Hän ilmoitti julkisesti (asetuksena siis julkinen) kaikille siivonneensa kaverilistaa. Sanatarkasti en muista, mutta jotenkin veemäisesti hän ilmoitti, että siihen on syy, miksi et enää ole hänen kaverinsa ja että ei tule ikävä. Lähellä oli, etten itse siivonnut kaverilistaa välittömästi hänen osaltaan. Ja niidenkin osalta, jotka päivityksestä olivat tykänneet. Kaverilistan siivoaminen on okei, mutta ei siitä tarvitse mitään numeroa tehdä eikä ainakaan tuollaista numeroa.
Dallas-tukka. Alkaa jo hiukan helpottaa nyt kun sen on saanut ihan itse asetella. Kaverille kävi pieni väärän tuotteen ja kuivausmetodin valinta kämmäys ja se näytti paljon enemmän Anita Hirvonen tukalta kuin Dallas-tukalta. Se mikä sopii Anitalle, ei sovi minulle. ;D
Kokemuksen rintaäänellä sanoisin, että uuden tukan hyvyys tai huonous selviää lopullisesti vasta pesun jälkeen - miten se asettuu ja miten sen saa asettumaan.
VastaaPoistaSieltä FB:n uutisvirrasta löytyy joskus myös ihmisiä, joilla on koko ajan jotain mahtavaa tai muuten superhyperihanaa meneillään. Loistavaa, jos jollekin oikeasti paistaa aina aurinko, mutta joskus tulee kyllä mieleen, että onko siitä kuitenkin osa jonkinlaista kulissien pystyssäpitoa. "Katsokaa kaikki, miten hyvin mulla menee." Paremmin kuin muilla, haluat siis sanoa?
Enkä siis mieti tätä kateellisena. Kunhan vain pohdin asiaa.
PoistaOlet ihan oikeassa. Tiedän senkin, että permanentattua ja siten rakennetta saanutta hiusta on paljon helpompi laittaa täsmälleen siten kuin sen haluaa olevan. Mutta ei se yhtään lohduttanut, kun joutui yleisillä paikoilla esiintymään epämukavan tukan kanssa. Tämä oli ihan hyvä muistutus siitä, miltä huono tukka päivä tuntuu. Ymmärtää asiakastakin seuraavalla kerralla taas hiukan paremmin.
PoistaTuo on muuten toinen ääripää. Ihmiselo harvoin on pelkkää alamäkeä, muttei myöskään pelkkää auringonpaistetta. Jompi kumpi ei voi olla koko kuva. Mutta tietenkin kukin paljastaa vain sen mitä haluaa paljastaa. Kestän silti jotenkin paljon paremmin ne, joiden lomat on aina parhaita, koirat ja lapset maailman taitavimpia ja kilteimpiä, koti on suurin ja kaunein jne. kuin sen, että kaikki on pelkkää sitä itseään.
Ne vali-vali-valittajat ovat ihan oma ryhmänsä, joilla on aina aihe siihen valitukseen! Ne vievät kaiken voiman, kaikki mehut iänikuisella ruikuttamisellaan. Kartan aina viimeseen asti sellasia ihmisiä. Jos en pääse karkuun, vastaan, ihan vain vesittääkseni, aina jotain ihan päinvastaista!
VastaaPoista- Kyllä vituttaa, kun taas sataa lunta :(
- Niin, eikö olekin ihana talvinen sää :D
Heh, me valitetaan, kun valittajat valittaa. ;D
PoistaHeidän karttamisensa on tervettä itsesuojelua, kuten tutkimuskin osoittaa. Ei me tahdota aivoturson hermosolujen tuhoutuvan.
Käytän itsekin tota vesitystaktiikkaa joskus, mutta kun... Oikeastaan käytän sitä, koska olen jo ehtinyt altistua ruikutukselle ja hiukan jo hirttää itselläkin kiinni, joten se on oikeastaan ihan samalla tavalla aggression purkamista kuin valittajankin lause. Se on vain piikki valittajan ajatusmaailmaa kohtaan. Jotkut kutsuvat sitä myös piilovittuiluksi. Ja koska se on sellaista, niin en osaa olla itsestäni kovin ylpeä, kun olin muka sitä toista niin paljon fiksumpi ja parempi, kun keksin vastakkaisen ajatustavan. Taas tämä mun korkea moraali lyö kapuloita rattaisiin. :D
Olen myös joskus yrittänyt jutella valittajan kanssa siitä, miten negatiivinen energia ja valittaminen vaikuttaa ympäristöön. Ihan yleisellä tasolla ja osoittelematta nimenomaan häntä. Se on kuin löisi päätään seinään, koska valittaja ei välttämättä edes huomaa valittavansa itse koko ajan. Se on niin samaa mieltä valittajista ja valittamisen seurauksista, mutta tekee sitä jatkossakin. Meillähän oli vain hyvä keskustelu, ei se häntä koskettanut mitenkään.
Saatan olla mielikuvitusköyhä, mutten keksi oikeasti keinoa, millä valituksen saisi loppumaan. Ehkä ei pitäisikään. Käytän jatkossakin juokse henkesi edestä menetelmää.
Minäkään en kestä energiasyöppöjä ja yritän vältellä uutisia mahdollisimman pitkälle. Olenkin nyt oikeastaan vuoden alusta alkanut toteuttaa mahdollisuuksien mukaan Gandalfin sanontaa Hobitti-leffasta (joo tiedän...): 'I found it is the small everyday deeds of ordinary folk that keep the darkness at bay... small acts of kindness and love. '
VastaaPoistaAi, miten niin hurahtanut Hobitti-leffaan? En muuten tiennytkään, että se on noin hyvä opetusohjelma. Menisin katsomaan, mutta kun se on niin kovin pitkä. Pitäisi pysyä hereillä ja kaikkea, etten kuorsaisi julkisilla paikoilla.
PoistaMusta on muuten kiva, kun ihmiset jaksaa innostua jostakin ihan tosissaan. Ei haittaa yhtään, jos se jostain on vaikkapa Hobitti-leffa. Joten jatka samaan malliin. :)
Hyvä uuden vuoden lupaus sulla, jos se oli sellainen. :)
No sen tyyppinen joo :)
PoistaMä olen vanha tolkienisti, Taru jo aiheutti oireita mutta Hobitti iski todella syvälle. Muutenkin kuin kääpiöt. Sitä paitsi leffa oli juuri sopivan mittainen, juuri kun aloin oikeasti pohtia milloin se loppuisi niin se loppui :P
Ihmiselle, joka useimmiten nukahtaa jo ennen kuin mikään elokuva kunnolla ehtii alkamaankaan, vain harva leffa on sopivan mittainen. Sellaisiakin poikkeuksia tosin on, mutta epäilen, että kokeilen Hobitteja kotona sitten joskus. Aina voi aloittaa uudestaan kohdasta, johon viimeksi nukahti. :D
Poista*virn* Mä kuulun toiseen ääripäähän; en ole koskaan nukkunut elokuvissa :D
PoistaYhdellä naisella meni kala tukkaan suositussa paikassa, mutta ei ne nostanu siitä juttua.
VastaaPoistaKivaa kevättä sulle.
http://www.youtube.com/watch?v=C8nFJT4zfK4
Ihan mieletön. Tulin hyvälle eikun vieläkin paremmalle tuulelle tosta videosta. Simppeliä, mutta filosofisesti niin totta. Kiitos tästä ja kivaa kevättä myös sulle. :)
PoistaOlen niin samaa mieltä valittajista. Ei se sitä tarkoita, ettei joskus voisi olla tyytymätön vallitseviin olosuhteisiin, mut se että valittaminen on tapa suhtautua elämään... niin huh.
VastaaPoistaMitä tukkaan tulee, niin "kyllä siihen silmä tottuu", sanoi entinen mieheni. :)
Vallitseviin olosuhteisiin voi joskus hyvinkin olla tyytymätön. Ja joskus kriittisyys ja valittaminen on oikeasti ihan tarpeenkin, jotta edes joku innostuu tekemään epäkohdille jotain. Mutta niin, se valittaminen elämäntapana olis mulle ihan liian heviä.
PoistaNiin, tottuuhan se silmä. On jo tottunutkin. Paitsi että siihen se ei ehkä totu, että saksia olisi pitänyt näyttää latvoille. Entisellä miehellä oli mukavan armollinen tapa suhtautua tukkaan. :)
En valita varsinkaan tuosta kuvasta yhtään. -))
VastaaPoistaKiva kun et valita etkä pahoita mieltäsi. :)
Poista