Tarina päivässä: syrjällään
Epäilen, että syrjällään sana päätyi listaan, koska sydän oli syrjällään jostain. Päätin vain jättää sydämen pois, jotta kaikki saisivat keksiä sille ihan omat merkityksensä. Onneksi, koska mun maailma meni hiukan vinksalleen ja nyt se on ihan syrjällään. Minäpä kerron miksi.
Olen kerettiläisesti uskonut, että oppimistyylit (auditiivinen, visuaalinen, kinesteettinen) ovat totta. Sitten mulle ystävällisesti iltamyöhällä kerrottiin, että ne ovatkin myytti ja että olen ollut väärässä vuosikymmeniä. Väärässä oleminen on niin inhottavaa, että nukkumattikaan ei meinannut uskaltaa tulla. Se varmasti tiesi, että tästä en selviä edes nukkumalla yön yli. Aamulla kun heräisin, olisin edelleen väärässä enkä millään muotoa pystyisi kumoamaan asiasta tehtyjä tutkimuksia. Niinhän se oli. Olen siis vuosikymmeniä kuvitellut olevani auditiivis-visuaalinen oppija (tai ehkä tärkeysjärjestyksessä päinvastoin visuaalis-auditiivinen), ja nyt voisinkin muka oppia ihan yhtä hyvin tekemällä. Toisin sanoen, ei ole mitään väliä kuinka asioita opetetaan, kunhan se tehdään hyvin.
Voisi tietenkin kysyä, miksi sain tästä(kin) kehitettyä itselleni elämää suuremman ongelman ja maailmani on aivan syrjällään. Mitä väliä sillä on, onko oppimistyylit vai ei? Käytännössähän sillä ei ole mitään väliä, paitsi... Paitsi jos minun pitäisi perustella, miksi hyvään esitykseen kuuluu sekä puhetta että powerpointteja (tai jotain muita näköaistiin perustuvia juttuja). Inhoan itse powerpointteja, joissa on tekstiä, tekstiä, tekstiä ja tekstiä. Usein vieläpä suoria ja piiiiiiitkiä lainauksia jostain kirjoista tai artikkeleista. Minusta niissä pitää olla joitain avainsanoja ja asiaa selventäviä kuvia, koska mun muistini painaa asiat nopeimmin mieleen kuvina, joista sitten voin alkaa poimimaan haluamiani juttuja ja käsitellä niitä edelleen. Avainsanat puolestaan puhutaan tai mielellään tarinoidaan auki eikä oleteta, että kun on tehty hieno irrallinen lainaus laajemmasta kokonaisuudesta, niin kaikki ymmärtävät ajatuksen. Se ei vaan mene niin eikä vähiten siksi, että mielenkiinto ja motivaatio ei jaksa riittää enää kumpaankaan - ei kuuntelemiseen eikä edes katsomiseen. Paitsi jos se tyyppi siellä edessä tekee vaikkapa käsillään jotain häiritsevää, kuten kaivaa nenäänsä tai pelaa taskubiljardia, niin sitten sitä on mukava seurata, muttei silloinkaan mitään opi. Uusia tapoja viimeisen vuoden aikana on ollut myös pyytää, että "älä tee tästä oikeusjuttua" ja tönäistä kevyesti etupuolelta olkapään tietämille (saat itse päätellä mikä ruumiinosa on kyseessä) tai napata pöydältä luentolehtiö ja pudotella sitä lattialle tarpeeksi monta kertaa saadakseen sen irtoamaan kansistaan. Siksi siis siirryin läppäriin, ja aivan varmasti tirvaisen takaisin, jos se otetaan samanlaiseen käsittelyyn.
Joka tapauksessa mä haluaisin nyt tietää, että miten sinä luulet oppivasi parhaiten? Ja jos mielestäsi hyvään esitykseen kuuluu sekä kuva, ääni että toiminta, niin miten muuten perustelisit sen kuin erilaisilla oppimistyyleillä? Riittääkö, että mä haluan, että siinä on ne kaikki?
 |
| serc.carleton.edu |
***
Kirjoitus on osa Tarina päivässä -haasteen antamia päivittäisiä aiheita. Haasteen ajatuksena on antaa päivittäin sana tai lause, jonka ympärille halukkaat voivat sitoa oman tarinansa. Osallistua saa kuka tahansa, joka lupaa, ettei ota haasteeseen osallistumisesta päänsärkyä tai hanki sen vuoksi vatsahaavaa. Osallistumisen pitää olla ennen kaikkea mielekästä, hauskaa ja vapaaehtoista. Tutustu ajatukseen tarkemmin linkin takaa.
No jaa, kaikenlaisia juttujahan sitä kuulee - niin kuin sen, että PMS-oireet ja kuuhulluus ovat kuviteltuja juttuja. Ei pidä paikkaansa! Kokemukseen (10 v. opettajana ja omat opiskelut päälle) perustuen uskallan kyllä väittää, että ihmiset oppivat eri tavoilla.
VastaaPoistaVai miten muuten selittyy se, että minä häiriinnyin raivon partaalle opiskelukaverin sukkapuikkojen kilinästä luentosalissa; hän taas ei pystynyt keskittymään lainkaan ilman, että sai käsilleen tekemistä? Tai se, että minun pitää nähdä opiskeltava asia mind mapina (omat visuaaliset vippaskonstit), jotta ymmärrän asioiden yhteydet - ja joku toinen taas ei saa miellekartoista mitään.
Koska vesissäkin on eroja, niin on niitä ihmisissäkin. Ja oppimistyyleissä.
PMS on. Kuuhulluus on. ;D
PoistaMutta tässä oppimisjutussa oli lähellä, että en olisi langennut samaan ansaan. Eli siihen, että oppimistyylit on, koska olen kokenut sen itse. Ennen kuin lähdin puolustamaan sitä, minkä itse olen kokenut oikeaksi, kysyinkin, että miksi ne ovat myyttejä. Niistä on selvästi tullut mulle uskontoon verrattava juttu, jota vastaan ei kenelläkään ole oikeutta puhua eikä niitä kumota vain väittämällä, että oppimistyylit ovat myytti. Se vaatii hiukan jo perusteluakin. Mutta katsoitko videon (linkki sanassa myytti) tai mitä linkitetyssä tutkimuksessa todella sanottiin?
Tietenkin meillä on persoonallisia eroja oppimisessa. Mutta se ei tarkoita sitä, että oppimistyylit on ehdottomasti tosia. Silloinhan teoriassa olisi myös niin, että joitakin asioita, joissa ehdottomasti tarvitaan kuvia havainnollistamiseen, ei voisi oppia kuin ne, jotka ovat visuaalisia?
Uskon myös, että mainitsemallasi keskittymiskyvyllä on suuri merkitys oppimisessa - sehän ei kai liity varsinaisesti oppimistyyleihin? Kukin varmasti tietää ja tuntee itsensä sen verran hyvin, jotta osaa käyttää niitä vippaskonsteja, joista itselleen on hyötyä. Mutta onko se oikeasti todiste siitä, että opetuksessa on tarjottava kaikille tyypeille jotain, jotta kaikki varmasti oppivat. Kaikki keinot ovat sallittuja ja ehkä jopa suotavia, mutta ovatko ne tarpeen siitä syystä, johon aikaisemmin on uskottu.
Luulisin oppivani parhaiten silleen, että ensin lukisi, sitten olisi mukana joku osaavampi ihminen jonka kanssa keskustella ja samalla mahdollisesti myös tehdä, jos on semmoinen juttu.
VastaaPoistaMutta mulla se alkaa lukemisesta. Luen aina kaikki käyttöohjeetkin. Varmaan ainoa semmoinen planeetalla :-D
Zepa, kaikkien manuaalien kirjoittajien ilo ja onni. Mahtaako muuten olla turhauttavampaa kuin kirjoittaa ohjekirjoja, joita kukaan ei koskaan lue, paitsi siis Zepa? Mun käyttöohjeet menee useimmiten ensin johonkin lähelle talteen, jos tulee ylittämätön este. Mitä pidempään olen opetellut yritys-erehdys-menetelmä, sitä syvemmälle ne hautautuvat ja lopulta siihen ei ole koskettukaan.
PoistaPeriaatteessa siis tarvitsisit kunnolla oppimiseen niitä kaikkia näkemistä, tekemistä ja kuulemista?
Visuaalisesti ehdottomasti ja siitä on helppo antaa esimerkki: rakennuspiirustukset = kokonaisuus -> rakennepiirustukset = rakennekohtaiset -> detaljipiirustukset = tarkat yksityiskohdat.
VastaaPoistaKuva selittää aina enemmän kuin tuhat sanaa ja tiedän, tämä oli helppo esimerkki eikä tietenkään sovi kaikille aloille / opiskeluun.
Kuitenkin rakennusala materiaaleineen ja työtapoineen kehittyy koko ajan, on myös piirustusten ja niissä käytettävien visuaalisten merkkienkin kehityttävä/lisäännyttävä. Näin sitä joutuu opettelemaan päivittäin uutta ja tämä visuaalinen malli on paras.
Siinähän menisi puoli päivää jos selostettaisiin kuinka joku tietty rakenne (normit huomioiden) tulee tehdä. Ehkäpä turhan yksinkertaistettu esierkki mutta varmasti tajusit homman nimen.
Eikun sä olet ihan oikeassa. On asioita, joita ei vaan voi oppia muuta kuin esimerkiksi just näkemällä. Rakennuspiirustukset on just hyvä esimerkki, koska tuskin kukaan voisi ymmärtää kokonaisuutta pelkästä selittämisestä tai luetusta tekstistä. Se on aika varmaa, että jos kaikki vaikkapa pelkästään saisi aiheesta kirjoitettua tekstiä, niin se kokonaiskuva jokaisen päässä saattaisi näyttää täysin erilaiselta. Riitelyksihän se sitten menisi. ;D
PoistaMä ainakin uskon edelleen erilaisiin oppimistyyleihin! Asian sisäistämisestä & muistamisesta puhuttaessa opin parhaiten kuuntelemalla ja katselemalla (minkä takia onkin huono juttu, jos laiskottaa eikä jaksa raahautua tunneille).
VastaaPoistaHaastatteluja, gallupeja yms. tehdessä en välttämättä kirjoita mitään ylös, koska muistan ihmisten sanomiset ulkoa. Tämä pätee tosin vain siinä tapauksessa, että alan kirjoittaa juttua valmiiksi saman päivän aikana :P
Wau, sulla on ihan mieletön keskittymiskyky, jos voit luottaa siihen, että muistat kaikki sanomiset ulkoa. Mä luotan kyllä muistiini ainakin tärkeissä asioissa, mutta silti tulee piirreltyä kuvia tai kirjoiteltua joitain sanoja ylös. Siltä varalta, että en alakaan kirjoittaa samana päivänä. :P
PoistaMehän ollaan samiksia oppimisessa. (myös sulkeissa)
VastaaPoistaMinulla on oppimistyyli kehittynyt jo pienenä koululapsena, opiskelin aina näin, että luin ja sitten kirjoitin kaikki tärkeä ylös, sitten luin sen ja jätin muistiin… elikkä visuaalinen ja päättelijä tyyppi, täällä opiskelin suomea parhaiten näin, kun oli mahdollinen kysellä – kyselin … Kirjoitin kaikki käyttämäni sanat sanakirjasta ja opiskelin lukemalla niitä äänen ja silmiin …
Mutta mies opiskeli näin koulussa että isoäitinsa luki hänelle koulukirjaa ja häna makailii sängyssä , näin hän valmistui koulusta ...
Se henkilö joka sinulle sanoi semmoista iltamyöhän hänellä oli vissi pahat päivät
Musta tuntuu, että silloin kun olen aloittanut peruskoulun, niin kaikki opettelivat asiat samalla tavalla. Luettiin ja kirjoitettiin kaikki tärkeä ylös ja sitten luetaan uudelleen. Nykyään mulla käy kyllä pitkälti niin, että jos kirjoitan tärkeän ylös, niin en mä sitä sieltä enää koskaan lue. Siksi se tuntuu toisaalta turhalta ja toisaalta huomaan, että kun en sitä tee, niin en sitten muistakaan. Kieltenopettajat monesti suosittelee just tota sun tapaa.
PoistaOlen hiukan kateellinen sun miehen isoäidistä. Olisko vähän kivaa, jos vois loikoilla sängyssä ja joku lukisi kirjaa ääneen. Silmät ei väsyisi yhtään niin paljon.
Ei sillä henkilöllä ollut huono päivä. Hän on Helsingin yliopiston empiirisen kasvatustieteen professori M. Niemivirta.
90-luvun alussa yliopistossa opiskellessa luento-opetus oli kaiken a ja o. Luennoitsija puhui ja opiskelijat kirjoittivat muistiinpanoja. Kalvot (jep, se oli sitä vanhaa hyvää aikaa...) tai muut apuvälineet olivat harvinaisia. Kuuntelu onnistui itseltä ihan luonnostaan, mutta muistiinpanojen tekeminen piti opetella. 2000-luvulla kun opiskelin lisää (osittain samoja aineita), kaikki käyttivät powerpointia ja jos opiskelijoille ei heti kättelyssä jaettu monistenippua, niin aivan varmasti joku asiasta kysyi. Veikkaisin kuitenkin, että opetusmenetelmien kehittyminen tähän suuntaan ei johdu opettajien lisääntyneestä pätevyydestä ja pedagogisesta tietoisuudesta vaan tekniikan kehittymisestä. Täytyy silti sanoa, että muistiinpanojen tekeminen eli kuullun asian kierrättäminen aivojen kautta paperille sopi ainakin minulle.
VastaaPoistaBtw, minä luen aina käyttöohjeet. Miten sitä muuten mitään oppisi! ;)
Aloin miettiä ihan samaa, kun palasin ajassa taaksepäin. Eihän aikaisemmin ollut edes teknisiä mahdollisuuksia opettaa siten kuin nyt. Mua ei tietenkään haittaa, että voin istua kotisohvalla ja kuunnella luentoa oppimisympäristöstämme. Powerpointitkin vaihtuu siellä kuin ihan oikealla luennolla olisi. Monisteniputkin onneksi nykyään ladataan sähköisenä versiona samaan ympäristöön. Mihin me oikeastaan enää tarvitaan fyysistä koulurakennusta?
PoistaSiis, et oo tosissas. Jo toinen, joka ilmoittaa lukevansa käyttöohjeet. Takaan ja alleviivaan, että kokeilemallakin oppii ja vain ylitsepääsemättömässä ongelmatilanteessa kaivetaan käyttöohjeet. ;)
Fyysistä koulurakennusta tarvitaan sosiaaliseen kanssakäyntiin. Siis ihan sellaiseen irl tapahtuvaan ;)
PoistaKyllä olen tosissani. Aina ensin manuaali käteen, oli sitten kyseessä pesukone (niissä on nykyään niin paljon ominaisuuksia) tai Ikean tee-se-itse -huonekalu.
No joo, onhan siellä ihan hyvä kirjasto, jos ei löydä tarvitsemaansa kirjaa sähköisenä. Mutta kirjastoissa pitää olla hiljaa.
PoistaOpiskelijoita tapaa irl (jos sellaista termiä tahtoo käyttää) parhaiten jossain ihan muualla kuin siellä koulurakennuksessa. ;D
Ikean tee-se-itse-huonekaluissa saattaisin vilkaista kokoamisjärjestystä, vaikkei sekään ihan varmaa ole. Nimimerkillä ennenkin koonnut-purkanut-koonnut uudelleen-purkanut uudelleen-koonnut onnistuneesti. Jes! Se onnistui!
Kyllähän vaikka opiskelijakuppilassa oli enemmän sosiaalista toimintaa kuin luennolla :) Mutta olen myös kuullut opetusmuotoihin liittyvästä kyselystä silloin 90-luvulla, jossa opiskelijat eivät halunneet luopua luento-opetuksesta juuri sen sosiaalisen ulottuvuuden takia.
PoistaOnhan siellä toisaalta edullista ruokaa. :)
PoistaLuulen silti, että nyt 2010-luvulla opiskelijat eivät enää erota meidän irl:ksi kutsumaa ja netin kautta tapahtuvaa sosiaalisuutta toisistaan. Ihan samahan se toisaalta on näkeekö sen toisen naaman webbi-kameran kautta vai istuuko se vastapäätä (paitsi että matkakuluissa säästää). Äänikin kuulostaa skypessä melkein samalta kuin siinä kahvipöydässä. Halailu ja pussailu on tietenkin mahdottomia.
Totta, oikean elämän käsite on muuttunut. Minä ilmeisesti olen jo niin vanha, että olen jumiutunut siihen nuoruuteni aikaiseen ajatukseen, että elämä löytyy kämpän ulkopuolelta (kirjaimellisesti).
PoistaNo, on siellä kämpän ulkopuolella ainakin enemmän happea. :)
PoistaEn jaksanut katsoa linkittämääsi videota ihan kokonaan tällä kertaa. Yleensä olen ihan innoissani kaikista opetusvideoita, mutta juuri nyt minua ei oikein innosta katsominen. Siinä videossa oli liikaa tavaraa liian nopeaan tempoon minun makuuni ja tämänhetkiseen tunnelmaani (vrt. Powerpointin väärinkäyttö).
VastaaPoistaJos tästä ryhdistäydyn katsomaan videota myöhemmin, saattaisin hyvinkin kuvitella olevani tämän ihmisen kanssa samaa mieltä. Käytän nimittäin mielelläni kaikkia kanavia oppiakseni asioita ja painaakseni ne mieleeni.
Minä olen pitänyt itseäni lähinnä auditiivis-kinesteettisenä ts. haluan kuulla opittavan asian ja sitten kirjoittaa sen muistiin. Käsin. Omat opintoni ovat aina olleet kovin teoriavoittoisia, ettei niistä ole saanut sen kummempaa kinesteettistä harjoitusta.
Myös asiasta keskusteleminen auttaa painamaan sen paremmin mieleen. Mielelläni haluan myös tehdä oppimani asian heti. Rrrrakastan Youtuben pikkuisia käsityövideoita. Niiden tahtiin on kiva opetella näpräämään kaikenlaista.
Hyvin usein näkee Powerpointin väärinkäyttöä: tungetaan yhteen ja samaan kalvoon kaikki mahdollinen, vaikka oikeampi tapa olisi tosiaankin tehdä selkeitä kalvoja, joissa olisi ainoastaan iskusanat ja havaintokuvat, ihan niin kuin sinäkin sanoit.
Nykyään smartboardit yleistyvät oppilaitoksissa. Muistan, kuinka ihastelin vekottimen monipuolisuutta sellaisen ensimmäisen kerran nähtyäni. Siinä vasta olisikin useita mahdollisuuksia audio-visuaalisten oppimislaitteiden väärinkäyttöön. ;) Ei vainen. Uskon, että niistä olisi paljonkin iloa ja hyötyä niin opettajille kuin opiskelijoillekin.
Minäkään en muuten lue käyttöohjeita yleensä ihan ensimmäisenä. Ensin pitää ottaa laite haltuun ja sitten kun hallitsen tavallisimmat temput, saatan ehkä selata ohjeet varmistaakseni, että olen ottanut kaikki vipstaakkelit käyttööni. Esimerkiksi uuden mikroaaltouunin hankittuani oli vähän pakko katsoa, miten grillitoiminta toimii turvallisesti.
Video on tosiaan aika vauhdikas. Itse yritin katsoa sen ensimmäistä kertaa samana iltana, jolloin linkit itse sain, mutta ei tullut mitään. Pakko oli nukkua välissä. Vaatii tosiaan pirteyttä ja oikeaa mielentilaa. Mutta eipä se video sieltä mihinkään luultavasti katoa, joten katsoo sitten jos/kun haluaa.
PoistaTulin itsekin lopulta siihen tulokseen, että mitä useampi tapa, sitä paremmin sen oppii. Ja kuten jo olen myöntänytkin, niin saatan piirrellä kuvia tai kirjoitella jotain juttuja paperille, jos sellainen on käsillä. Luulen jopa, että asiat ehkä sittenkin voi kulkeutua päähäni myös sormenpäistäni siinä tuherrellessa. Eli ehkä sittenkin olen visuaalis-auditiivis-kinesteettinen.
Youtuben videot on monessa asiassa hyödyllisiä. Meni aika pitkään ennen kuin tosissaan tajusi, että sieltä löytää muutakin kuin pelkkää musiikkia. Se on kuitenkin yksi suosituimmista hakukoneista.
Ainahan niitä voi väärinkin käyttää, mutta oikeasti tekniikka on helpottanut tosi paljon opiskelua. Vasta kun alkoi miettimään näitä oppimistyylejä ja onko ne vai ei, niin tajusi miten paljon opetuskin on muuttunut siitä kun vuonna -84 menin ekaluokalle. Vauhti on ollut vieläpä aika hurjaa, kun nyt aikuisiällä on tullut kulutettua monenkin koulun penkkiä, niin kaikissa on menty opetustavoissa eteenpäin tosi paljon. Mutta tämä nykyinen istuskele kotona ja osallistu luentoon kuin olisit paikan päällä on ihan parhautta.
Mihin niitä käyttöohjeita tarvii. Ainakaan ihan ensimmäisenä. Hyväthän ne on varalla olla, jos ei osaakaan. Mikroaaltouuneissa alkaa nykyään olla jo ihan liian monta liikkuvaa osaa, että ehkä jopa saattaisin vilkaista hiukan.
Jotain pitää tehdä kynällä samaan aikaan kuin kuuntelee. Tai siis minun pitää. Lukiossa yksi kieltenopettajistani esitti pseudotieteellisenä totuutena oman uskomuksensa, että ihmisen aivot ovat syntyessä ihan sileät ja tulevat kiemuraisen kurttuiseksi ajattelukoneeksi sitä mukaa, kun kirjoitamme kynällä muistiin opiskelemiamme asioita. (Sivuhuomautus: onkohan hänen teoriansa saanut uuden muodon, kun näppikset ovat ajaneet kynänkäytön ohi? Ovatko aivomme nykyään täynnä pieniä koloja ja täppiä?)
VastaaPoistaMutta paluu kynällä tekemiseen: olen huomannut, että pelkkä kuuntelu ei riitä sellaisen keskittyneen olotilan herättämiseen, jota ajattelu, oivaltaminen ja muistaminen vaatisi. Siksi minulla on aina kynä ja paperia mukana. Värityskynä. Suttupaperia. En minä niitä powerpointeja muistiin kirjoita mutta en myöskään lueskele uudestaan, vaikka joku sen esitelmänsä jälkeen muistaisi kuulijoille lähettääkin.
Sitä kuultua saatan kirjoittaakin. Ja yleensä se riittää. Mikähän kombinaatio tuo olisi, auditiivis-kinesteettis-visuaalinen?
Toinen muisto menneisyydestä: se ainoa suggestopedinen kielikurssi, jolle kokeilumielessä osallistuin, oli minulle karmeaa piinaa. Puheen toistaminen, vaikka sitten seisoaltaan ja leikkien, aiheutti vain hirveää hämmennystä, ei oppimista. Kaipasin nähdäkseni paperelli levitettyä loogista struktuuria, syy-seuraus-suhteita, kielioppia ja taivutusmalleja ymmärtääkseni kielen - ja voidakseni käyttää sitä. Enkä usko, että kyse oli vain joistain ikäpolveeni istutetusta antiikkisesta opiskelumallista vaan nimenomaan minun omien aivojeni tavasta omaksua kielellisiä asioita.
Mutta näilläkin asioilla on tapana muuttua. Nuorena luin aina ensin käyttöohjeet. Nyt tsekkaan, mistä löytyy virtakytkin ja ei kun eteenpäin ;)
Pitäisi ehdottomasti päästä kysymään kyseiseltä opettajalta, kuinka hän asian nykyään näkee. (Itse olen miettinyt tänään sitä, että koska aikaisemmin sanottiin, että ihmisellä on syystä kaksi korvaa ja vain yksi suu, niin se tarkoittaa kuuntelemisen olevan tärkeämpää. Mutta ovatkohan jotkut nyt käsittäneet, että koska heillä on kymmenen sormea ja näppäimistö, niin voi sanoa ihan mitä tahansa, koska kyllähän kymmenen sormea on paljon enemmän kuin kaksi korvaa ja siten samalla logiikalla on hyväksyttävää tehdä niillä mitä vaan.)
PoistaNiin siihen kynällä tekemiseen. Luulisin, että se on enemmän kytköksissä keskittymiseen kuin aivojen poimuttumiseen. Sitä jotenkin ehkä kuuntelee tarkemmin, kun haluaa sille paperille laittaa jotain. Niiden powerpointtien sokea kopioiminen ei todellakaan aja samaa asiaa, koska siinä aivot pääsee taas vapaalle.
Se taitaa olla juurikin se auditiivis-kinesteettis-visuaalinen. Mikä taas tarkoittaisi sitä, että koko oppimistyylit ovat tarpeettomia, koska kaikkia niitä tarvitaan ja jotkut riippuu opittavasta asiasta ei oppijasta.
Suggestopedinen kielikurssi kuulostaa hirveältä kidutukselta. Ei nyt tullut tarvetta kokeilla sitä. Olen itse huono kaikissa kielioppi ja muissa jutuissa. Käytän poikkeuksetta perusteena sitä, että se kuulostaa oikealta. Minusta sen pitää riittää, koska kukaan ei tule myöhemminkään jutellessa kysymään, että miksi käytit jotain tiettyä kielioppiin sidottua tapaa. Sanoja sen sijaan voidaan pyytää tarkentamaan. Itse opin kielen parhaiten käyttämällä sitä, kirjoittamalla ja tilaisuuden tullen puhuessa sitä. Jälkimmäinen kyllä vaatii sellaiset puhekumppanit, jotka kestää virheet ja oikaisee niitä vain ystävällisesti.
Virtakytkin on paras käyttöohje, mitä maailmassa on keksitty. ;)
Neo, mainitsit, että opit parhaiten kieliä käyttämällä niitä. Sittenhän sinulle voisi sopiakin suggestopediset kielikurssit. Oma valitettavasti ainoaksi jäänyt kokemukseni suggestopedisesta kielikurssista oli positiivinen juuri sen vuoksi, ettei siellä keskitytty pänttäämään kielioppia vaan rohkaistiin ihmisiä puhumaan - kieliopista viis! Eläydyin omaan roolihahmooni hienosti ja puhua pulputin kurssilla piittaamatta pahemmin sanojen deklinaatiosta tai lauseiden sanajärjestyksestä. Oli vapauttavaa esittää jotakin muuta kuin omaa itseään. Olin upporikas ja iäkäs leskirouva, en nyt muista mistä, mutta natiivi-kielenpuhujana esiinnyin.
PoistaMeillä oli myös läksyjä. Kehotettiin lukemaan päivän teksti ennen nukkumaanmenoa, jotta yöllä aivot voisivat prosessoida oppimansa. Ihan kiva kurssi. Menisin samanlaiselle uudelleen milloin vain. :)
Hyvä pointti kyllä, mutta... Koen roolien vetämisen yleensäkin kovin vieraaksi itselleni, joten se on se painajaisosuus. Haluan olla ihan vain minä ja saada silti luvan mokailla kympillä.
PoistaTämä jälkimmäinen on oikeasti toimiva keino, ellei mielessä satu olemaan kaikkea muuta just sillä hetkellä.
Olen miettinyt tuota auditiivisuutta ja visuaalisuutta poikieni kohdalla paljonkin. Toinen on hyvin musikaalinen ja koulunumerot tuntuvat putoilevan suorassa suhteessa possaolotunteihin. Toisaalta hänellä voi olla ympärillään paljonkin ääntä ilman että hän kokee sitä mitenkään häiritseväksi. Nuorempi taas on minimaalisiin yksityiskohtiin asti tarkkasilmäinen, bongailee ympäristöstään detaljeja, joita muut eivät ole edes huomanneet. Pienempänä oli tosi hidas kirjoittaja ja tajusin, että häm PIIRSI kaikki kirjaimet yksitellen. Ja ääntä ei saa kuulua, kun keskittyy johonkin visuaaliseen (lukeminen, kirjoittaminen).
PoistaLuulen, että oma vaikeuteni ottaa siitä suggestopedisesta mitään irti oli vähän samaa sukua: äänet hajoittivat keskittymiskykyni, enkä saanut silmän kautta hahmotettavaa, joka olisi kertonut aivoilleni, mistä on kyse ja miten ne voisivat jäsentää saamaansa tietoa.
Mutta tunnistan myös tuon Neon mainitseman leikkiroolien vierastamisen. Joillakin ne toimivat, toisilla eivät. Meitä on moneksi, ja onneksi on monenlaisia opetus- ja oppimistekniikoitakin! Jokaiselle toivottavasti löytyy se omansa, ja oppimisen ilo ;)
Opiskelurauha tai keskittymiskyky on varmasti yksi tärkeimpiä juttuja oppimistuloksen kannalta, oli se oma tyyli oppia parhaiten mikä tahansa. (Käytän sanaa parhaiten, koska en ehkä ihan valmis ole luopumaan koko ajatustavasta, vaikka tutkimus sanoisi mitä. Miksi pitäisi heittää sellaiset käsitteet roskiin, joita kaikki ymmärtää?)
PoistaSuggestopedia oli liian äänekästä siis. Luulen, että joidenkin asioiden oppiminen ja niihin keskittyminen vaan vaatii hiljaisuutta, että ne aivot saa oikeasti työrauhan.
Leikkiroolit menee aina vaan hillittömäksi nauruksi. Paitsi jos kysymys on jostain näytelmästä tms., jossa ei ole tarkoitus oppia tai terapoida jotain.
Oppimisen ilo syntyy onnistumisten kautta.
Uskaltaako täällä rykäistä ja puhua ääneen?
VastaaPoistaMinä olen valeopettaja. Siis ammatillinen opetaja ilman pedagogista pätevyyttä. Koulutan hierojia, jotka testien mukaan ovat lähes poikkeuksetta visuaalis-kinesteetikkoja. Heille pitää opettaa vieras kieli, eli latina. Koko antomia opetellaan suomen lisäksi latinaksi. Se on aina haasteellista.
Toiseksi pitää opettaa hoitamaan ihmistä. Opettaa kädet näkemään, löytämään ja hoitamaan. Se on yleensä se helpoin juttu. Valtavan teoriatiedon, lakitekstien, tautiopin, fysiologian yms. laajan tietomäärän oppiminen asettaa opetuksellisia haasteita.
Kyllä, nojaan tuohon oppimistyyliteoriaan opetuksessa. Pitää pystyä tarjoamaan kaikkea sellaista kiinnekohtaa opetuksessa, että joka tyylin oppija pääsee tarttumaan kiinni aiheeseen. Ehkä tuo tarkoitushakuisesti tehty, mahdollisimman monipuolinen opetustapa auttaa opiskelijoita tarraamaan kiinni itse asiaan.
Silti pidän suurimpana totuutena oppimiseen motivaatiota. Kun haluat oppia jotain, niin sinä opit. Tahtotila ratkaisee asian.
Tottakai täällä saa rykiä ja puhua ääneen.
PoistaMinäkin olen taipuvainen luottamaan motivaatioon. Huomaahan sen ihan omallakin kohdalla, että jos jokin asia ei kiinnosta eikä sitä edes halua oppia, niin saa tehdä tosissaan töitä sen eteen, että jaksaa edes keskittyä aiheeseen.
Toisaalta ymmärrän, että opettajalle (vaikka valesellaisellekin) on tärkeää tehdä työnsä niin, että opetettavat oppivat oikeasti. Tämä menee nyt vähän asian vierestä, mutta jos kysymys on ammatillisesta opetuksesta, niin jotenkin sälyttäisin vastuuta myös opiskelijoille yhä enemmän.
Joillekin ihmisille teoria on jo yksistään silkaa hepreaa. Toiset tuntuvat tarvitsevan sen teorian ensin kokonaisuuden ymmärtämiseksi ennen kuin alkavat tehdä yhtään mitään.
Nostan hattua teidän asenteellenne opettajina - siis Neo, en tiedä arkitodellisuudestasi tarpeeksi mutta sinunkin näkemykselliset kommenttisi viittaavat siihen. Oma urani opettajana loppui, kun tajusin pedagogisen mielenkiintoni heikon tason. Onneksi olin ehtinyt mukaopettaa (en edes vale- ;) vasta aikuisia, joiden kohdalla minunkin mielestäni aika iso osa oppimisvastuusta on oppijalla itsellään.
PoistaJa opiskelijana ja oppijana allekirjoitan täysin Titan sanat motivaatiosta. Siihen päälle vielä nasevat käytännön esimerkit siitä, miten esim. teoria on käytännön loistava kävelykeppi (tai toisin päin), niin vaikealtakin tuntuvat asiat alkavat tarttua mieleen. Vaikka latinaksi.
Tuota, en ole edes valeopettaja. Kolmatta ammattillista tutkintoa hankkimassa tällä hetkellä ammattikorkeakoulussa. Olen kuitenkin hyvin viestintäsuuntautunut, joten tällaisia juttuja tulee paljon mietittyä. Ja tulevaisuudessa lienee tarkoitus toimia myös kouluttajana, joten pitääkin miettiä, kuinka saisi asiat opetettua niin, että muutkin tajuaa asiasta jotain enkä vain minä.
PoistaToisaalta en pidä poissuljettuna ajatuksena sitäkään, että jossain elämäni vaiheessa hankkisin oikeasti pätevyyden opettajaksi. Kuitenkin niin, ettei yleensäkään ole tapana sulkea mitään vaihtoehtoja pois. Todennäköistä se ei ole, että näin kävisi. Koskaan ei vain tiedä, mitä elämä tuo tullessaan.
Tykkäsin tosta teoria on käytännön kävelykeppi ajatuksesta. Niinhän sen täytyy olla.