Puliseva pimu ja muita päänsisäisiä pulinoita
Sattumalta tiedän, että sana pulina päätyi aiheeksi juuri tällaisena vastaavana hetkenä.
On aamu ja olen äskettäin herännyt. Meidän kollikissamme Vili, joka ei pysty käsittämään sitä, että kukaan enää nukkuu, jos minä olen herännyt aloittaa joka aamuisen konserttinsa tytön oven takana päästen tavoitteeseensa. (Huomaa vinkki: jos aamuherätykset oman teinin kanssa on tuskaa, niin meiltä saa lainata kissaa herättelijäksi!) Tyttö herää ja liittyy seuraani. Sitten se alkaa: päättymätön pulina. Puoli tuntia myöhemmin olisin iloinen siitä, että tytöllä on taipumus puhua äidilleen kaikesta, mutta nyt tuijotan näyttöä ja hymähtelen - enkä välttämättä edes oikeissa kohdissa. Tiedän, että tämäkin saattaa olla yksi niistä tytön yksinpuheluista, jotka vielä saatetaan viskata kasvoilleni myöhemmin muodossa "mä kerroin sulle kyllä, mutta ethän sä ole taaskaan kuunnellut!". Hienoa, kuulen syytöksen jo valmiiksi korvissani.
Pääni on myös kova pulisemaan. Tai siis muut vaikutuspiirissäni olevat ihmiset ottavat sen ajoittain valtaansa. Kun ostan jotain muka tarpeetonta, vaikkapa taas yhdet kengät lisää, niin kuulen jo mielessäni äitini saarnan. Sama juttu rainerin kanssa - tosin vain tämän natsiversion kanssa. Ääni on kovin vaativa ja tiukka eikä se vaikene milloinkaan. Sen mielestä pilasin kaiken, kun edes ajattelin hetken juustokakkua, jonka kuvaa katselin eilen. Mistä se muka senkin tietää. Sen mielestä kaiken pitäisi mennä koko ajan syvemmälle, syvemmälle. Kovemmin, kovemmin ja nopeammin, nopeammin. Kuulostaa hyvältä, mutta palkkio ei vain ole aivan niin ruhtinaallinen kuin sanat antavat ymmärtää. Kun puhuttiin lokakuussa rantakunto 2013:sta, niin mulle ei tullut mieleenkään, että rantakausi alkaakin jo huhtikuussa.
Onneksi mulla on myös oma pääni, joka juttelee mulle. Se sanoo, että ne muut on väärässä. Tarvitsin ne kengät. Ja sitäpaitsi, kun kahdessa kuukaudessa vyötäröltä on kadonnut 10 senttiä ja reisistäkin 7 senttiä, niin mua ei kauheasti jaksa kiinnostaa, jos paino on pysynyt samana.
Tästä päästäänkin sujuvasti siihen päänsisäiseen puheeseen, jota olen käynyt itseni kanssa viime aikoina. Katsoin ja katson varmaan jatkossakin Juttaa ja superdieettejä. Toisaalta jaksan iloita osallistujien nopeasta kehityksestä ja menestyksestä. Puolessa vuodessa saa aikaan paljon, mutta sitten tuleekin se mutta, joka ei ole ihan pieni. Epäluuloni kohdistuu siihen, että kuinka hyvin uusi elämäntapa omaksutaan puolessa vuodessa ja siis kuinka kestävä lopputulos on. Kuten Pöperöproffakin, haluaisin nähdä niitä, jotka ovat vielä jonkun vuoden jälkeenkin onnistuneet pitämään itsensä samassa kuosissa. Jos superdieettiohjelman onnistujia tuotaisiin esiin kolmen vuoden päästä, niin miltä heidän elämänsä ja he itse silloin näyttävät?
Olen huomannut katsovani ohjelmaa muutenkin yhä kriittisemmin. Otetaanpa lainaus tuolta Jutta-ohjelman sivulta:
En tiedä kuinka paljon näissä monissa kiukkua nostattavista kommenteissa on sitä, että ne kuuluvat formaattiin. Tokihan meistä kuka vaan laihtuu 8 kiloa jo pelkästään käymällä paskalla, kuten jossain jaksossa mainittiin. Eiköhän lähdetä kaikki heti testaamaan sitä. Mulla vaan tökkii vastaan pahasti siitäkin syystä, että en koskaan itse aloittanut laihduttamaan. Koko laihduttamisen käsite tuli mukaan vasta siinä vaiheessa, kun painoa oli pudonnut se 30 kiloa. Mä lähdin muuttamaan elintapojani, jonka sivutuotteena tapahtunut laihtuminen on ollut ihan tervetullut lisä. Mun mielestä siis laihduttamisen ei pitäisi olla se juttu, vaan sen, että haluaa muuttaa elintapojaan terveellisemmiksi. Tosin jos tahtoo jojoilla edes takaisin painonsa kanssa, niin vetelee sitten vaan dieettejä säännöllisin väliajoin. Liikkuakin kannattaa vain silloin, kun vaaka näyttää liikaa. Kyllähän se sillä laillakin onnistuu, mutta silloin laihduttamisesta tulee elämäntapa. Se ei kai ole tarkoitus kenelläkään?
Pääni on myös kova pulisemaan. Tai siis muut vaikutuspiirissäni olevat ihmiset ottavat sen ajoittain valtaansa. Kun ostan jotain muka tarpeetonta, vaikkapa taas yhdet kengät lisää, niin kuulen jo mielessäni äitini saarnan. Sama juttu rainerin kanssa - tosin vain tämän natsiversion kanssa. Ääni on kovin vaativa ja tiukka eikä se vaikene milloinkaan. Sen mielestä pilasin kaiken, kun edes ajattelin hetken juustokakkua, jonka kuvaa katselin eilen. Mistä se muka senkin tietää. Sen mielestä kaiken pitäisi mennä koko ajan syvemmälle, syvemmälle. Kovemmin, kovemmin ja nopeammin, nopeammin. Kuulostaa hyvältä, mutta palkkio ei vain ole aivan niin ruhtinaallinen kuin sanat antavat ymmärtää. Kun puhuttiin lokakuussa rantakunto 2013:sta, niin mulle ei tullut mieleenkään, että rantakausi alkaakin jo huhtikuussa.
Onneksi mulla on myös oma pääni, joka juttelee mulle. Se sanoo, että ne muut on väärässä. Tarvitsin ne kengät. Ja sitäpaitsi, kun kahdessa kuukaudessa vyötäröltä on kadonnut 10 senttiä ja reisistäkin 7 senttiä, niin mua ei kauheasti jaksa kiinnostaa, jos paino on pysynyt samana.
Tästä päästäänkin sujuvasti siihen päänsisäiseen puheeseen, jota olen käynyt itseni kanssa viime aikoina. Katsoin ja katson varmaan jatkossakin Juttaa ja superdieettejä. Toisaalta jaksan iloita osallistujien nopeasta kehityksestä ja menestyksestä. Puolessa vuodessa saa aikaan paljon, mutta sitten tuleekin se mutta, joka ei ole ihan pieni. Epäluuloni kohdistuu siihen, että kuinka hyvin uusi elämäntapa omaksutaan puolessa vuodessa ja siis kuinka kestävä lopputulos on. Kuten Pöperöproffakin, haluaisin nähdä niitä, jotka ovat vielä jonkun vuoden jälkeenkin onnistuneet pitämään itsensä samassa kuosissa. Jos superdieettiohjelman onnistujia tuotaisiin esiin kolmen vuoden päästä, niin miltä heidän elämänsä ja he itse silloin näyttävät?
Olen huomannut katsovani ohjelmaa muutenkin yhä kriittisemmin. Otetaanpa lainaus tuolta Jutta-ohjelman sivulta:
Jutan tiimin päävalmentaja Jari "Bull" Mentula ei usko hetkeäkään, että Sannin ruokapäiväkirja on totta. "Tuollaisen ylipainon eteen on pitänyt tehdä töitä". Bull tylyttää.Tuota noin. Ei ylipainoiset aina syö paljon, vaikka suhteessa liikkumiseensa syövätkin liikaa. Heidän elimistönsä on oppinut elämään säästöliekillä, joten liikaa syömiseen ei paljon vaadita. Kun aineenvaihdunta ei toimi, kuten oppikirjoissa, niin ei tarvitse kauheita mättöjä kerätäkseen ylipainoa. Ei se mitään töitä vaadi. Tiedossa on myös sekin, että stressi lihottaa, riittämätön uni lihottaa jne. Ehkä niitä ei vaan saa huomioida.
En tiedä kuinka paljon näissä monissa kiukkua nostattavista kommenteissa on sitä, että ne kuuluvat formaattiin. Tokihan meistä kuka vaan laihtuu 8 kiloa jo pelkästään käymällä paskalla, kuten jossain jaksossa mainittiin. Eiköhän lähdetä kaikki heti testaamaan sitä. Mulla vaan tökkii vastaan pahasti siitäkin syystä, että en koskaan itse aloittanut laihduttamaan. Koko laihduttamisen käsite tuli mukaan vasta siinä vaiheessa, kun painoa oli pudonnut se 30 kiloa. Mä lähdin muuttamaan elintapojani, jonka sivutuotteena tapahtunut laihtuminen on ollut ihan tervetullut lisä. Mun mielestä siis laihduttamisen ei pitäisi olla se juttu, vaan sen, että haluaa muuttaa elintapojaan terveellisemmiksi. Tosin jos tahtoo jojoilla edes takaisin painonsa kanssa, niin vetelee sitten vaan dieettejä säännöllisin väliajoin. Liikkuakin kannattaa vain silloin, kun vaaka näyttää liikaa. Kyllähän se sillä laillakin onnistuu, mutta silloin laihduttamisesta tulee elämäntapa. Se ei kai ole tarkoitus kenelläkään?
***
Kirjoitus on osa Tarina päivässä -haasteen antamia päivittäisiä aiheita. Haasteen ajatuksena on antaa päivittäin sana tai lause, jonka ympärille halukkaat voivat sitoa oman tarinansa. Osallistua saa kuka tahansa, joka lupaa, ettei ota haasteeseen osallistumisesta päänsärkyä tai hanki sen vuoksi vatsahaavaa. Osallistumisen pitää olla ennen kaikkea mielekästä, hauskaa ja vapaaehtoista. Tutustu ajatukseen tarkemmin linkin takaa.
En voisi olla enempää samaa mieltä tuon Jutta ohjelman suhteen. Itse olen myös noin 7 vuotta sitten laihduttanut 35kg ja olen todella saanut ponnistella, että ne eivät tule takaisin, nyt varsinkin kun reumalääkitys ei ole kunnossa ja liikunta on melkeinpä nollissa niin on ollut välillä todella vaikeaa... Ja onhan siellä välillä 10kg tullut jo takaisinkin, mutta minun periaate oli ja on myös kokonaisvaltainen muutos elintapoihin, eikä minun kilot olisi pysyneet poissa jos olisin alkanut tuollaiseen 7pvä/viikko treeniä hommaan. Varmasti ne kilot olisi lähteneet mutta tosiaan, mitä sitten ohjelman tai kilojen jälkeen... Kuinka moni esimerkiksi tavallinen perheen äiti pystyy treenaamaan sillä tavoin...??
VastaaPoistaJa ne Bullin kommentit on kyllä tärähtäneet useinkin minun korvissani, mutta olen sitten ajatellut, että ne on tosiaan varmaan eniten sitä formaattia, kai. Toivottavasti.
Minulla painoa hilaa todellakin ylöspäin juuri vähät yöunet ja paskomalla olen saanut puntarin värähtämään ehkä jonkun puoli kiloa ;D, tosin en ehkä syökään niin proteiinimömmöpitoista ruokaa, ehkä ne proteiinimömmöt aiheuttaa 8kg kakat ;D
Jos ihan totta puhutaan, niin en kyllä edes haluaisi vääntää 8 kg:n kakkoja. Kokemuksen syvällä rintaäänellä väitän, että edes protskupitoinen ruokavalio ei siihen pysty. ;D
PoistaLääkitys lihottaa myös joissain tapauksissa. Jotkut sairaudet taas estää ajoittain liikkumasta. Minun fibroni ei ole sitä lajia, mutta pahana päivänä ei tulisi kyllä mieleenkään lähteä salille. Onneksi niitä pahoja päiviä ei tullut montaa. Käväisivät vaan muistuttamassa olemassaolostaan vaihtelevien säiden aikaan.
Tavallinen perheenäiti pystyy kyllä, mutta se vaatii aika paljon myös muulta perheeltä, jotta homma toimii. Olen nähnyt sen onnistuvan, vaikken ymmärräkään tarkoitusta. Joka tapauksessa, jos tahtoo säilyttää lopputuloksen, niin sittenhän ei varsinaisesti laihduteta vaan opetellaan elämään toisella tapaa.
Bull. Siitä lisää tuolla myöhemmin... ;)
Hehee, olen periaatteessa samaa mieltä elämäntavan muutoksesta, mutta käytännössä tein sen itse aivan väärin. Varmaan ylläpidänkin kerettiläisesti, mutta pääasia on, että toimii.
VastaaPoistaLaihduin eroa tehdessä ja sen yhteydessä reilu vuosi sitten kymmenkunta kiloa kun ruokahalu hävisi. Sitten päätin, etten enää ikinä palaa samoihin kiloihin ja samalla kun opettelin uudelleen ylipäätään syömään, opettelin syömään vähemmän ja terveellisemmin.
Liikkumalla minulta nimittäin ei kiloja lähde tai ainakaan pysy poissa – se innostus loppuu AINA jossain vaiheessa. Tunnen itseni niin hyvin, että on turha edes huijata ketään uskomaan elämäntaparemonttiin sillä saralla. Ainoa pysyvä konsti painonhallintaan minulle oli siis ruokaremontti. Yli vuosi on kulunut ja olen edelleen ihan tyytyväinen näihin mittoihin ja siihen, ettei kilot ole takaisin tulleet.
Munkin pääni on kova pulisemaan – käyn tosi mielenkiintoisia dialogeja erinäisten tahojen kanssa. Suosikkejani oli eksä, nykyisin esimieheni ja vaihtelevasti muutkin tyypit, jotka ansaitsevat tulla läksytetyksi, mutta tosielämässä on parempi käydä vähän rakentavampaa keskustelua. Tämä on osa vihanhallintavälineistöäni ;-)
Tuota, miten tuo rainerin ” syvemmälle, syvemmälle. Kovemmin, kovemmin ja nopeammin, nopeammin” kuulostaa minusta jotenkin härskiltä?!?
Ero on monella tosi tehokas tapa laihtua. Jollekin joka huomautti mun laihtuneen, vastasinkin suosittelevani avioeroa ihan kaikille. Tosin ei mulla ollut syömisen kanssa mitään ongelmaa. En muista mainitsinko joskus jo aiemmin, että exällä oli tapana hyvittää oluenjuontinsa joka kerta ostamalla sipsipussin tai jäätelöpaketin vaimolleen. Ajatus sinänsä ihan kiva, että jos hänellä herkkupäivä on joka päivä, niin sitten mullakin. Paitsi että pohjimmiltaan kai oli tarkoitus katkoa nalkutukselta siivet. Sipsit + fibromyalgialääkitys + kivut oli tehokas yhdistelmä kerryttää elopainoa ihan huomaamattaan.
PoistaLiikkuminen ei tuota ongelmaa. Ei se ole jäämässä poiskaan missään nimessä nyt kun olen vihdoin löytänyt sen uudelleen. Minähän olen ollut kovinkin aktiivinen nuori (jalkapalloa, naisvoimistelua, lentopalloa), joten se ei tule oikeasti mitenkään pakosta. Yksinhuoltajuusvuosina ei vaan oikein ollut mahdollisuutta taloudellisesti eikä lapsenvahdillisestikaan. Kiva, jos ruokaremontti riitti tyydyttävään lopputulokseen, joka on myös pysynyt.
Päät on varmaan yleisestikin kovia pulisemaan. Niitä kai normaalisti kutsutaan ajatuksiksi. ;D Mutta dialogit on silti ihan parhaimpia pulinoita. Ja toimii tosiaan myös vihanhallinnassa. Oikeaan elämään voi sitten suodattaa.
Köh, minustakin se kuulostaa härskiltä, mutta se on kait sen duuni hokea sellaista. Ja siksipä en ole tyytyväinen siitä saatavaan palkkioonkaan. Eihän siitä tule kuin perä kipeäksi, mutta kai se lopulta on sen arvoistakin. :D
Minultakin aina kysytään, että miten sä sen teit. Sitten kun vastaan, että ero oli se salaisuus, tulee usein piiitkä vaivaantunut hiljaisuus. En ole tohtinut suositella kenellekään. Tää on kai vähän sellainen ei-sitä-sampanjaa-tai-kakkua-juttu kans?
PoistaLuulen, että jo arki, parisuhde ja pienet lapset riittää ihan hyviksi syiksi pulskistua. Sitten kun siihen lisää jonkun sairauden (vaikkapa herra F:n sun ja kilpirauhasen vajaatoiminnan mun tapauksessa) ja soppaa sekoittamaan vielä omituiset eksät, niin onhan se sellainen paketti, ettei ihme, jos jokunen kilo kertyy.
Mutta ihan mahtava tuo sun saavutuksesi ja itsekurisi, hattua (taas) nostan, todella! Kuten sanottu, minä en tuohon pysyisi, siksi syönkin kuin varp... eikun hiiri nykyään. (Ne tykkää juustosta, varpuset syö vain jyviä.)
Se on totta, että jotkut ei kestä kuulla totuutta. Lähinnä vähän vieraammat on vaivautuneet, kun eivät tiedä/tunne tilannetta ennen sitä. Muut (ne, jotka tuntee mut oikeasti) on osanneet ottaa sen huumorilla, vaikka suosituksessa piilee myös pieni totuudensiemen.
PoistaNiin no, mä en ole aivan varma siitä, että onko arki, parisuhde ja pienet lapset ihan riittäviä syitä. Yksinhuoltajuuskin on vähän niillä rajoilla, kun mun pienihän pärjäsi kotona jo ihan hyvin monta vuotta (eikä oikeastaan edes juurikaan viihtynyt kotona), parisuhde voi paremmin jos sen osapuolet voi paremmin ja arkeakin jaksaa paremmin, kun lataa akkuja välillä. Pidän niitä oikeasti pitkälti tekosyinä, joita itsekin olen käyttänyt. Sairaudet onkin asia erikseen, kun ne ei oikein ole järjestelykysymyksiä. Ei niitä kiinnosta, mitä se ihminen itse haluaa. Kilppariongelman kanssa painonhallinta onkin haastavaa, joten ihan loistavaa, että sait sen hiiren ruokavaliolla kuntoon.
Kiitos. Olenhan mä itsekin jotain tehnyt (hikoillut ja totellut ainakin), mutta kyllä raineri(t) on olleet sellainen ulkopuolinen selkäranka, kun oma olis pettänyt. Siksi ihan hyvä, että pulisee päässä. Muistin muuten, että kyllä ne aikaisemmatkin siellä meteliä piti, mutta se oli ihan eri tyyppistä. Ne pikemminkin rauhoitteli tyyliin, että "näit hyvännäköisen juustokakun. so what? et sä katsomalla saa mitään vahinkoa aikaiseksi etkä edes palan maistamalla". Kukahan niistä jää päähän pulisemaan sitten kun ei ole enää raineria? ;D
Sun täytyy varmaan itse käydä rakentavaa dialogia itsesi kanssa jokaisesta juustokakun palasta?!?
PoistaHiiri edellisessä elämässä, puuma nykyisessä. Grrräääyh, työmaallani kävi just ihan hirveän söpö (ehkä 80-luvulla syntynyt) pieni mies...
Kyllä mä luotan sittenkin mun maksettuihin miehiini. Käyvät mun päässä jatkossa kovaäänistä keskustelua siitä, mikä on oikea tapa haukata pala kakkua, syödä se kokonaan vai jättää koskematta. ;D
PoistaIyh, voitaisko me keksiä sanalle puuma joku sijaissana? Niinku sinkullekin. Puuma ei jotenkin maistu, kun siitä on tehty niin iljettävä. Vähän sama kuin pedofiili, mutta ei sitten kuitenkaan. Mut hyvä työpaikka, jos siellä käy hirveän söpöjäkin...
On muuten aika jännä juttu, kuinka paljon väkeä omaan päähän saa mahtumaan. Joskus tuntuu, että siellä on vilinää kuin rautatieasemalla, jos ei jaksa häätää niitä häiritsemästä. Eniten kuitenkin meteliä pidän minä. Saatan jopa riidellä itseni kanssa, kun olen kahden vaiheilla jonkin asian suhteen. ;)
VastaaPoistaAinoa pysyvä tapa laihduttaa on muuttaa elintapoja. Tiedän sen. Siihen tarvitaan kuitenkin asennemuutosta, ja jos alkuperäinen asenne on ollut, että kaikki liikunta on tyl-sä-ä-ä, niin se on todella vaikeaa. Tässä vaiheessa yleensä rupean positiiviseksi ja totean, että olenpa edistynyt, kun sentään pidän muutamista lajeista, joita harrastan ajoittain ihan mielelläni. - Olisikohan vaihtopäitä saatavissa jostakin. Vaihtaisin omani heti elintavoiltani urheilullisemmin suuntautuneeseen.
Olet tehnyt ihailtavan työn muuttamalla elintapoja. Housut käyvät väljemmiksi, koska lihas syrjäyttää rasvan. Tulet entistä kiinteämmäksi. Niin sitä pitää. :) Raineri varmaan neuvoo senkin, miten saat ylläpidettyä rantakuntosi senkin jälkeen, kun suhteenne päättyy. Ajattelin vain, että kun mies on kerran rääkännyt sinua noinkin paljon, voisi samaan hintaan neuvoa tulevaisuuteen ilman raineria.
Mun päässä vierailee kyllä populaa, mutta maksimissaan kolmen henkilön keskusteluja siellä kuitenkin vain käydään. Tuttuja myös nuo riidat itsen kanssa, jos kaksi hyvää vaihtoehtoa ja pitäisi valita se siltikin parempi.
PoistaEniten töitä sitä tosiaan saa tehdä päänsä kanssa, jotta saa ne elintavat muuttumaan. Jopa minä olen käynyt melkoista karhunpainia asenteideni kanssa, vaikka kuten jo tuolla Marjaanalle mainitsin, niin siellä kilojen alla asusti kuitenkin liikunnasta tykkäävä ihminen.
Tässä kahden vuoden projektissa on ollut alusta asti tarkoituksena se, että ensin opetellaan ne terveet elintavat, muutetaan tarvittavat asenteet ja sitten vasta lopussa käytetään vippaskonsteja, jos tarpeen. Eli raineri(t) ovat oikeastaan kasvattaneet koko ajan siihen, että suhde päättyy joskus. Kuuluu siis hintaan eikä ole pelkoa, että rantakunto häviäisi sen siliän tien, kun aika koittaa. Siksikin mua ärsyttää se dieettiohjelma, koska antavat siinä jotenkin kieron käsityksen myös rainereista. Osaahan ne korottaa ääntään ja olla veemäisiäkin, mutta loppujen lopuksi tavoite ei ole äkkiä äkkiä vaan terveellisesti ja järkeä käyttämällä.
Mulla ei ole kokemusta laihdutuksesta tai siihen verrattavasta, mutta terveet elämäntavat on ihmisen hyvinvoinnin lähtökohta. Voi olla näennäisesti hoikka, mutta jos syö pelkkää einesmönjää, ei voi mitenkään olla terve. Siksi on tärkeintä elämäntapojen muutos, aivan kuten sinä ja kommentoijatkin sanotte.
VastaaPoistaSe Bull Mentula on tainnut muodostua melkoisen vitsiksi, ainakin mitä pari mainosta nähnyt siitä ohjelmasta. Sanoa ihmistä sairaan näköiseksi, kun itsellä aivopoimut paistaa pään läpi... yakh. En voinut uskoa, kun mieheni kertoi ko. ihmisen olevan syntynyt v. 1976.
Anteeksi kun nauran täällä ääneen, mut sanoit saman mitä minä en kehdannut, eli eihän se Bull itsekään mitenkään järin terveeltä tosiaan näytä vaikka fyysinen kunto tosiaan kohdillaan oliskin... Ja onko se tosiaan niin nuori, apua??!!
PoistaLotta: Tuo on Lotta myös ihan totta. Mua itse asiassa viehättää jotenkin se Dieetit vaihtoon-ohjelma (vai minkä niminen lie), jossa mukana on yleensä sairaalloisen lihava ja sairaalloisen laiha. Ihan vain siitä syystä viehättää, että molemmat ääripäät ovat edustettuina ja tavallaan se tuo esiin juurikin sitä, että hoikkuus/laihuus ei ole yhtä kuin terve.
PoistaSanoit tosiaan Bullista paljjon paremmin. Mä kotioloissa nostin melkoisen metelin kuullessani sen "sairaan näköinen" kommentin. Tähän hiukan pehmennettynä sanoin kutakuinkin niin, että kaveri ei ole tainnut muistaa katsoa peiliin vähään aikaan. Joo, on se -76. Jostain tuli sekin tieto vastaan, kun yritin löytää linkkejä tähän tekstiin. Ei kyllä ole myöskään niin nuoren näköinen.
Nunju: En mä oikein siitä fyysisestä kunnon kohdillaan olemisestakaan ole aivan varma. Onko kehonrakentajien fyysinen kunto hyvä? Epäilen vahvasti, että voimaa löytyy, mutta kestävyyden kanssa on vähän niin ja näin.
Viimeisimmässä jaksossa se Bull sanoi kyseisen naisen painavan enemmän kuin hän itse ja hänenkin on vaikea olla (tai jotain sinne päin). Mietin vaan, että onko sen arvoiset ne lihakset, jos on huono olo? Tai onko se edes paljonkaan terveellisempi elämäntapa kuin ylensyönti? Ei meinaan varmaan ihan pelkällä proteiinilla saada semmoisia lihaksia.
PoistaNo näinpä. Just noita kysymyksiä mäkin olen mielessäni pyöritellyt. Ei mulla mitään absoluuttista totuutta ole vastaukseksi antaa, mutta en kyllä jaksa uskoa, että olis kovin terveellistä. Ei ihan kaurapuurolla tollaset lihakset kehity. En oikein ymmärrä, miksi jotkut haluaa sellaisia lihaksia, jotka näyttää häiritsevän liikkumistakin. Vai oletko joskus nähnyt notkeaa ja sulavasti liikkuvaa bodaria?
PoistaKehonrakentajat, joita olen tavannut eri yhteyksissä (baarien poket, salien kynäniskat yms.) ei minun näkemyksen mukaan ole erityisen hyvässä kunnossa. Voimaa on sen hetken, mutta pururadalle tai muuhun pitkäkestoiseen harvasta on. Kukaan bullin näköinen herra tai rouvakaan ei ole pelkällä puurolla elänyt, sen näkee ihosta, olemuksesta ja muista jännistä detaljeista... :-]
PoistaSama näkemys meillä, että suuret lihakset eivät tarkoita hyvää fyysistä kuntoa. Se on kovin paljon enemmän kuin pelkät lihakset. Ja kyllä, näkeehän sen päällekin päin. Ymmärrän, jos joku pienikokoinen haluaa lihaksia ja massaa näyttääkseen isommalta, mutta jossain ne hyvän maun rajatkin menevät - terveyden lisäksi. Ei, ei vaan mahdu mun päähäni tuo. Ja siksi mun mielestä Jutan ohjelma on ihan kiva ja menestystarinat voi toimia joillain motivaattoreina, mutta antavat kuitenkin kovin virheellisen kuvan.
PoistaUskallan myös epäillä motivaatio-osuutta, koska kuka ihan oikeasti nähdessään mitä se on telkkarissa, lähtee tekemään perässä? Miksi laihdutusohjelmaan on edes valittu tuollainen päävalmentaja? Ehkä kukaan ei olisi suostunut esittämään tuollaisia ajatuksia omalla naamalla julkisesti telkkarissa? Tarvittiin ehkä siis joku, joka on kaappi ja joka omaa formaatin kannalta "oikeita" mielipiteitä valmiiksi. Jotenkin se vahvistaa käsitystäni siitä, että se mitä bodareista puhutaan pitää paikkansa.
Jos minun treenarini olisi ikinä päästänyt suustaan jotain tuollaista olisin alkanut epäillä sen ammattitaitoa ja käskenyt pitää tunkkinsa. On faktoja ja sitten on faktoja.
Katsoin uteliaisuuttani tänään jonkun jakson mitä nettisivulla oli, olikohan juuri uusin. Aiemmin en ole tuollaisia katsonut, mutta tosiaan, uteliaisuus. En oivaltanut kaappiBullin tarkoitusta siinä, paitsi sen, että katsojaa ainakin alkoi ärsyttämään. (Miehen ääni on läähättävä, ei tervettä, ellei ole flunssa tms. päällä.)
PoistaItse ohjelma taisi olla lopulta ihan kannustava ja saattaa antaa sysäyksen ohjelmassa olevalle ihmiselle muutokseen. Joka tapauksessa rohkea kyseinen ihminen, joka siihen osallistuu. Ylipainoisia ihmisiä on niin "kiva" haukkua ilkeämielisten keskuudessa.
Vielä bulliin liittyen http://sphotos-a.ak.fbcdn.net/hphotos-ak-ash4/c0.0.843.403/p843x403/424237_10151363152054449_1828147_n.jpg K18-merkintä on ihan paikallaan.
Onhan se tietenkin niin kuin freukkarit lauloi jo kauan sitten, että kaikki tarvii jonkun jota sopii paheksua, jonkun heikomman tai huonomman tai... Ylipainoiset on aika varmasti yksi näistä ryhmistä.
PoistaToivon, että se sysäys kantaa. Jossain jaksossa oli joku mies (en muista nimeä), joka innostui niin paljon, että päätti opiskella personal traineriksi. Jotenkin kaverilla kyllä tuntui olevan asenne kohdallaan jo alusta alkaen.
Toi kuva. Yäk!! Pitäisi ehkä olla jopa enemmän kuin K18, koska kolmekutosellekin teki pahaa.
Noi olikin kyllä enemmän retorisia kysymyksiä, etten juuri sulta mitään absoluuttista totuutta odottanutkaan. :D
PoistaMä luulen kyllä (kuten te muutkin), että se Bull on palkattu siihen sarjaan siksi pahikseksi. Että kun puoli kiloa puuttuu tavoitteesta, niin jonkun täytyy ruoskia, ettei nyt suinkaan parane olla tyytyväinen siihen 29,5 kilon painonpudotukseen. Ei se varmaan oikeasti oo edes mikään pahis vaan pehmeä kuin nallekarhu.
Tiina se oli sellainen epämääräinen vastuunvapautuslauseke, ei niinkään sulle, vaan jos joku muukin sattuu näitä lukemaan eikä hiffaa. :D
PoistaPahikseksi palkattu varmasti. Tosin tässäkin tapauksessa on varmasti niin, että kuka tahansa ei pysty täysin vetämään pahiksen roolia, ellei pohjimmiltaan ajattele noin. Sekin on varmasti ihan fakta, että jos herra Mentulan pitäisi laihduttaa 20 kiloa, niin se pitäisi tavoitteen koko ajan mielessä (kuten itse jossain sanoi) ja tekisi sen epäonnistumatta. Silti se tökkii, koska ne muut on vapaaehtoisesti ohjelmaan tulleita taviksia ja hän taas valinnut oman elämäntapansa lihaksista päätellen jo vuosia sitten.
Pääni sisällä käy armoton pulina silloin, kun pesetat ovat vähissä ja näen jotain joka minun on pakko saada. Toinen puoli valehtelee ja vakuuttelee ostoksen tärkeydestä, toinen puoli moralisoi ja esittää faktoja ostosta vastaan.
VastaaPoistaPääni sisäisestä tilanteesta riippuen kävelen joko poispäin hyllyltä tai sitten kohti hyllyä, saatan veivata kaupan käytävää eestaas joskus pitkäänkin. Valitettavasti kykenen oman itseni vain harvoin kompromisseihin ja sehän tietää ainoastaan sitä yhtä asiaa...
Laihduttamisesta en sano muuta kuin että olen sitä vastaan jos siihen ei perusteltua lääketieteellistä syytä. Se painon kanssa ylös alas leikkiminen kun on oikeasti vaarallista ja naisten jotka laihduttavat pelkästään ulkonäöllisistä syistä, täytyisi hoitaa ensin pää kuntoon eli se itsetunto kohdilleen. Se lihavuus kun ei tuo sitä masennusta ja huonoa itsetuntoa vaan juttu on just päinvastoin. Tiedän että tämä kommentti aiheuttaa riemunkiljahduksia aka hirttolavan pystytystä mutta se on tutkittu juttu ja vieläpä laaja - alaisesti.
Hyvä on, hyvä on, tunnustan. Ostan joskus myös oikeasti ihan tarpeettomia asioita eikä se äidin ääni silloinkaan jätä rauhaan. ;D Ei varmaan koskaan tule jättämäänkään. Viime viikolla olin esimerkiksi ostanut takin (koska 80% ale). Sunnuntaina, kun mentiin äidille syömään, niin se ei sanonut takista mitään. Alkoi kuitenkin kovaan ääneen selittää, että hänellä ei ole koskaan varaa ostaa itselleen mitään. Mistä olen täysin eri mieltä, koska satunnaisesti makselen vieläkin hänen laskujaan hänen tililtään. Se on niin suhteellista, että onko niitä pesetoja omaan hyvinvointiin tai itseensä tuhlaamiseen vai ei.
PoistaYlipaino on mielestäni ihan riittävä perusteltu lääketieteellinen syy. Koskapa jos vaikkapa pitäisi mennä johonkin leikkaukseen, niin sitähän ei suoriteta kuin henkeä uhkaavissa tilanteissa ilman laihduttamista. Laihduttamisesta puhuessani ohitan tyystin ne, jotka ovat jatkuvalla laihdutuskuurilla, vaikkei missään ole mitään laihdutettavaa. He ovat todennäköisesti sitä populaa, joilla itsetunto-ongelma on suurin. Olen kyllä sitä mieltä, että oikeasti lihavuus syö itsetuntoa ja epäonnistuneet laihdutusyritykset saattavat masentaa. Periaatteessa siis laihduttamalla (siis ne oikeasti lihavat) saa paremman itsetunnon onnistumisten kautta. Sekin on muuten tutkittu juttu, että liikunta ja laihtuminen vähentää stressitasoa ja lisää elämänhallinnan tunnetta, joten kyllä mä niitä suosittelen myös itsetunnon ja masennuksen hoitoon. ;)
Jos saa udella, niin mitä olet tehnyt, jotta olet päässyt niistä senteistä eroon? Samaa mieltä siitä, että kiloja ei aina kannata syynätä turhan tarkkaan, mieluummin käyttää mittanauhaa ja peiliä.
VastaaPoistaMulla menee muuten se päänsisäinen pulina kaupassa nykyään usein niin päin, että yritän vakuutella itselleni, että voin hyvin ostaa nuo kengät tms. koska todellakin tarvitsen uudet kengät. Olen tullut pihiksi... :/
Tietenkin saa udella. Se on sitä samaa läskiä tiukemmassa paketissa.
PoistaViime viikkoon asti mentiin rainerin kanssa kerta viikossa salilla CrossFit-tyyppisin treenein (http://www.youtube.com/watch?v=tzD9BkXGJ1M). Video antaa aika hyvän kuvan siitä, mitä kaikkea sitä on tullut tehtyä. Ja lopussa kuva myös siitä, miltä sen jälkeen on tuntunut. Nyt tehdään seuraavat 10 viikkoa samaa kahdesti viikossa - sitten se olis siinä ja saan vihdoin alkaa lukea salilla lehtiä muiden kanssa ja istuksia laitteissa - silleen kun siinä videon alussa ;) Luulin, että kuolisin, mutten kuollutkaan.
Lisäksi olen sitten ihan itse saanut valita, mitä muuta teen 2-3 kertaa viikossa. Pumpilla, spinningillä, stepillä ja crosstrainerilla on menty aika pitkälti.
Ruokavalio ei varmaan yllätä. Hiilarit reilusti vähemmäksi ja enemmän proteiinia. Käytännössä aloin syödä enemmän. Luulin aina syöneeni riittävästi tai jopa liikaa, mutta... kun raineri löi käteen ohjeen, jossa kerrottiin, että 1500 kaloria pitäisi syödä päivässä ja aloin pitää päiväkirjaa syömisistäni, niin hyvä jos iltaan mennessä oli kertynyt 800 kaloria. Opin kuin opinkin syömään viidesti päivässä. Aamupala on ehkä edelleen kaikkein nihkeintä saada syödyksi, mutta sitkeällä harjoittelulla sekin alkoi onnistua. Joskus menee jopa jotain kiinteää.
Luulen muuten, että mun äidin sisäiset äänet pulisee sille samalla tavalla kuin sun äänet. Sen verta ahkeraan kiertää kuitenkin kaupoissa katsomassa itselleen jotain, muttei sitten kuitenkaan osta. Rahastahan se ei ole oikeasti kiinni. :)
Katsoin tuon videon, ja siitä tuli tosi elävästi mieleen yksi elämänvaiheeni, vuosi armeijassa. Siellä liikuttiin jatkuvasti, mutta ilman, että liikkumista perusteltiin treenaamisella. Liikkuminen vain kuului kaikenlaiseen toimintaan olennaisena osana, ja suuren osan ajasta päällä oli vielä kymmenen kilon verran varusteita. Vaikka olin treenannut etukäteen ja olin suht hyvässä kunnossa, silti alussa muutaman kerran tuli olo, että nyt lähtee henki. Sitten siihen rääkkiin tottui. Enkä ole koskaan ollut niin timmissä kunnossa kuin sen vuoden jälkeen. Joskus on tietyllä tavalla ikävä niitä aikoja - ja sitä motivaatiota, jonka tiellä ei ollut mitään ylimääräisiä ääniä.
PoistaVoi olla, että äitisi ja minä ollaan samoilla linjoilla ;) Mulla on kuitenkin tilanne, jossa on pakko harkita ostoksia. Valitettavasti joskus sitten jää ostamatta sellaistakin, jota oikeasti tarvitsisi.
Jep, melkoinen inttifiilis treeneissäkin tulee, vaikkei mulla armeijakokemusta olekaan, koska joku päätti raskautua just niihin aikoihin. Mistäs mä olisin tiennyt, että tekevät ratkaisevan muutoksen just silloin. Mutta toimii ja luotan jo siihen, että ei se henki niin helposti lähde. Mutta onhan sitä muutama litra hikeä tullut vuodatettua. Pakko mainita että vihaan burbeita (vai miten se nyt taipuukin).
PoistaTiedän kyllä tuonkin puolen. On niitä sellaisia elämänvaiheitakin ollut, jolloin tarpeellinen jää ostamatta, koska pää ei saa mua vakuuttuneeksi kuitenkaan. Joskus pihiys olisi hyvästäkin. :)
Burpeeseihin jotkut höynät rakastuneetkin. Jopa niin, että teettäneet itselleen ja treenikumppaneilleen I❤Burpees-paidan. Helpompi heittää paita revittynä roskiin kuin ikuista armastusta osoittava tatuointi. (Eräällä crossfitterillä näkyi sellainen ihotatuointi muutama kuukausi sitten, liekö kuinka usein katunut sitä...)
PoistaEi voi olla totta! Siis se tatuointi. Epäilen vahvasti, että rakkaus on enemmän näyttämisen halua. Siihen tarkoitukseen olisi voinut tosin tehdä burbees videon, jollaisia youtubesta löytyy ihan älyttömät määrät. Kuka tekee sata vajaassa neljässä minuutissa ja kenelle menee seitsemän minuuttia. Olis paljon useampi nähnyt sen tosirakkauden sillä tavalla.
PoistaPystyn juuri ja juuri nielemään, että jotkut rakastuvat niihin. Rakastuihna se yksi höynä Eiffel-torniinkin ja meni sen kanssa vielä naimisiinkin. Hullu maailma.